Minä Uusi-Ukki se ihan oikea, kävin taas viiden kilsan lenkillä, sen jälkeen suihkussa, ja nyt on ihan jopa sanoisin,"autuaallinen olo", kuten lestdiolaisilla on jatkuvasti. En kyllä oikein usko, tuota Lestojen elämän ikionnellisuutta, se "sielunvihollinen", tahtoo heitäkin aina häiritä, kuten meitä synnissäeläviäkin, ainakin he niin valittavat,??????
Muuten olen todella huolestunut, noiden Kepulaisten "syöksykierteestä", olenhan itsekin kuusikymmentä vuotta sitten ollut "kiihkomielinen Maalaisliittolainen". Nyt voin vain hämmästellen katua, sitä nuoruuteni tyhmintä aikaa, noin poliittisesti ajatellen.
Nyt onkin kohdaltani todettava, että historia toistaa itseään, äänestinhän tuon Timo Soinin ehdokasta, mitä tekoani olen nyt joutunut katkerasti katumaan. Niin myöskin kohta katuvat nuo sadattuhannet maanviljelijät jotka erehtyivät lähtemään Populisti Soinin kelkkaan.
Nyt ainakin minulle on selvinnyt, että Soini ei tuo minkäänlaista parannusta yhteiskuntamme vaikeuksiin. Päin vastoin hän ja hänen politiikkansa tulee noita vaikeuksia lisäämään, sanokaa minun sanoneen.????????? Kyllä näin on marjat.?
Huomenta, huomenta palstalaiset.!!!!!
12
<50
Vastaukset
- Ylpeä kepulainen
Olisit vain äänestänyt nytkin kepua. Olisi polleaan olla täydellisesti kelkkansa kääntäneen pienimmän oppositiopuolueen kannattaja (-;?
- myös ex-keskustalain
Naseva ja hyvä avaus. Ole varovainen, kun kirjoitat kepulestoista, ylläpito saa suoranaisia hyökkäyksiä kepulestojen taholta ja syytteitä ryöppyää.
Mitenkä kepulestat on pystyneet vaientamaan nuo iljettävyytensä vuosikymmeniä? Eikös täälläkin ole kepulaiset kehuneet, että miten hyvin maaseudulla naapuri vahtii naapuria? Eli se tarkoittaa sitä, että syyllisiä on tuhansia, ovat tieneet, mutta jotenkin heidän on peloiteltu hiljaisiksi ja vieläpä äänestämään keskustaa, tosin keskustaan tuollainen moraalittomuus sopii täydellisesti. Kaleva kirjoitti hienosti kepulestoista ja nyt ovat kilvan perumassa tilauksiaa, eli nämä tilauksiaan peruvat kepulestat haluaisi, että asiat pitää edelleen vaieta visusti. Mitä olet mieltä, nähdäänkö tässä kepulesta-asiassa vasta jäävuoren huippu?- Sinustako tuli
kanssa homo ja persu kuten Ukistakin?!
Niin se maalima viskelee ihmispolosta. Ja päivästä toiseen on Ukin lailla sinunkin roikuttava täällä traumojasi purkamassa?
Noh, väliäkö tuolla, pitäähän sitä eläkeläisten ja vastaavien hönöjenkin edes jotain puuhata edes ihmisten kiusaksi? - myös ex-keskustalain
Sinustako tuli kirjoitti:
kanssa homo ja persu kuten Ukistakin?!
Niin se maalima viskelee ihmispolosta. Ja päivästä toiseen on Ukin lailla sinunkin roikuttava täällä traumojasi purkamassa?
Noh, väliäkö tuolla, pitäähän sitä eläkeläisten ja vastaavien hönöjenkin edes jotain puuhata edes ihmisten kiusaksi?Lue lesta-apina tämä juttu huolella. Tilasin muuten parille sukulaiselle Kalevan määräajaksi.
Kaleva
OULU
Pohjoissuomalaisessa vanhoillislestadiolaisessa suvussa kuohui.
Lapsenlapsi oli paljastanut äidilleen papan lähennelleen häntä seksuaalisesti.
Tieto oli isku vasten tiiviin perheen kasvoja. Ei niinkään siksi, että laps oli joutunut järkyttävien tekojen kohteeksi vaan ennen kaikkea siksi, ettei pappa ollukaan lopettanut lähentelyjään.
Elettiin kevättä 2006. Parikymmentä vuotta aikaisemmin pappa oli yllätetty kesken lapsensa lähentelyn. Suvun kovistellessa pappaa tämä oli myöntänyt lähennelleensä tyttäriään, pyytänyt sitä anteeksi ja vannonut, ettei tee niin enää koskaan.
Sitten koitti kevät 2006. Paljastui, että lopettamisen sijaan pappa oli vuosien saatossa siirtynyt lastensa lähentelystä lastenlastensa lähentelyyn. Pisimmillään vakavat seksuaaliset teot olivat jatkuneet yli vuosikymmenen.
Vakava ongelma ei ollutkaan poistunut lestadiolaissuvun sisäisellä sopimisella. Paikalle päätettiin kutsua Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) silloinen varapuheenjohtaja Olavi Voittonen, jonka kykyyn toimia asiassa oikein perhe luotti täysin. Voittonen valittiin puheenjohtajaksi 2007.
Kyneleet virtasivat, kun Voittosen korviin vuodatettiin suvun salaisuus toukokuisena iltana. Pappa oli aluksi hiljaa, hämillään. Lopulta hän myönsi väitteet oikeiksi.
Läsnä olleen sukulaisen mukaan Voittonen totesi, että asiassa on ylitetty rikoskynnys. Hän kertoo Voittosen tarjonneen monen tunnin vatvomisen jälkeen papalle kahta vaihtiehtoa. Asia joko vietäisiin rikosprosessiin tai papan tulisi hakeutua hoitoon. Ikämies tarttui hoitovaihtoehtoon ja pyysi tekojaan anteeksi.
Osa sukulaisista äimistyi. He tiesivät, mitä anteeksipyyntö yhteisössä tarkoittaa: katuvalle syntiselle on annettava anteeksi, eikä asiasta sovi enää jälkikäteen puhua. He kokivat, että hoitovaihtoehdossa ohitetaan laki ja että pappa selviää teoistaan liian vähällä.
Tuli saman vuoden syksy. Keväällä 2006 läsnä ollut sukulainen kysyi papalta, miten hänen hoitonsa etenee. "Se ei kuulu sinulle", hän kertoo papan ärähtäneen.
Sukulainen kertoo soittaneensa Voittoselle useaan otteeseen ja patistaneensa puheenjohtajaa tekemään asialle enemmän.
"Hän sanoi, ettei Suomessa voi pakottaa ketään hoitoon", sukulainen kuvaa Voittosen reaktiota. "Hän totesi, ettei voi tehdä asialle enempää ja vetosi siihen, että pappahan oli pyytänyt anteeksi", hän kertoo Voittosen sanoneen.
Sukulaisen mukaan Voittonen alkoi kysellä hänen sielun tilaansa sekä sitä, ovatko hänen omat asiansa kunnossa, kun moista pitää jatkuvasti kysellä.
Sukulainen ei enää uskonut Voittosen kykyyn hoitaa asiaa, vaan vei sen lastensuojeluviranomaisille, joiden kautta asia eteni hänen käsityksensä mukaan viimeinkin poliisin tietoon. Myös lapset pääsivät tämän myötä ammattiavun piiriin.
Osa asettui tukemaan pappaa, osa seisoi lasten puolella. Voittoselle soitellut sukulainen päätti erota liikkeestä. Hän koki, että toisin kuin väitetään, sen sisällä voidaan ohittaa laki anteeksi antamalla. Tätä hän ei voinut hyväksyä.
Nyt suviseurojen alla suurimmat kuohut lestadiolaissuvussa ovat laantuneet. Liikkeen jättäneen mieli on tyyni, sillä hän kokee päässeensä viimeinkin elämään rehellistä elämää. Hän myöntää kaipaavansa ajoittain yhteisöön, jonka sydämessä on kasvanut ja elänyt koko ikänsä.
Tapa, jolla yhteisö kohtelee hyväksikäytön uhreja on hänelle kuitenkin liikaa. Asetelma on täysin vääristynyt, hän suree. Hänestä uhreja pitäisi tukea kaikin voimin eikä suinkaan hyssytellä hyväksikäyttöä.
"Tosiasiat ovat tosiasioita. Jos niistä ei kärsi puhua, jokin on pahasti pielessä."
Sukulaisen mukaan SRK on vuosien ajan aikonut pitää hänen sukunsa kanssa tapahtumista palaveria. Se on kuitenkin siirtänyt palaverin ajankohtaa kerta toisensa jälkeen. "Jään odottamaan, kuinka sen käy."
Jutun tietolähteenä ollut sukulainen esiintyy poikkeuksellisesti nimettömänä." - Ai sinäkö se
myös ex-keskustalain kirjoitti:
Lue lesta-apina tämä juttu huolella. Tilasin muuten parille sukulaiselle Kalevan määräajaksi.

Jutun tietolähteenä ollut sukulainen esiintyy poikkeuksellisesti nimettömänä."olit se pappa??!
Häpiä edes perkele!!! - ei keskustalainen
Ai sinäkö se kirjoitti:
olit se pappa??!
Häpiä edes perkele!!!Ei, en ole enää keskustalainen, parannuin täysin keskustalaisuudesta.
- Uusi-Ukki, se oikea

Jutun tietolähteenä ollut sukulainen esiintyy poikkeuksellisesti nimettömänä."Ex Keskustalaiselle vastaisin kuinka seksuaalisesti sairaita ihmisiä on myöskin lestaporukoissa. Kun ihminen on saanut/ottanut oikeuden itselleen antaa synnit anteeksi toiselle ihmiselle, silloin tuo kertomasi on hyuvinkin mahdollista.
Tuo lasten hyväksikäyttö on ollut näitten Lestojen keskuudessa yleisempää kuin on ennen tiedetty, nyt kun on muutama tapaus tullut julki, niin Lestat yrittävät ne epätoivoisesti täysin kiistää. inahan Lestat ovat antaneet seksuaaliset "huorinteot" herkästi anteeksi, vedoten raamatunlauseeseen, että ihminen on heikko, ja liha on falski.
Näin ollen tästäkään lasten hyväksikäytöstä on päässyt vain "Uskonveljeltä" anteeksipyytämällä, ja kun synnit on anteeksi annettu, niin ei muuta kuin hyvä'ksikäyttö jakukoon, seuraavaan ilmituloon asti.
Muuten nuo Lumijoen suurseurat toivat taas Suomen Rauhanyhdistyksen Keskusyhdistykselle melkoisen "Lottopotin". Minua huvitti kun seurojen väkimääräkin oli ylitetty jopa kymmenillä tuhansilla.
Niinpä joku Johtokunnan jäsen kertoikin, että vielä ei ole keritty taloudellista tulosta ynnäämään, mutta kyllä voittoaakin on tullut. Saas nähdä milloin tuo voittomarkinaali julkistetaan. Vielä tähänpäivään mennessä ei olla yksienkään suurseurojen tilinpäätöstä julkaistu.
No eihän minkään muunkaan järjestön tilinpäätöksiä julkisteta, näin väittää eräs tuntemani Lestojen johtokunnan jäsen. Ajatelkaapa kun 70.ooo tuhatta henkilöä syö ja mässää viikon siellä seuroissa, syöden Teollisuuslaitoksilta kerjättyä ruokaa, josta nämä seuravieraat maksavat täyden korvauksen, niin johan siinä Lestojen kassa väkisinkin kasvaa.
Myöskin henkilökunta joka ruokaa valmistaa on täysin palkatonta, kyllä se Herra taivaasta sitten muistaa näitäkin talkoolaisia. Näinhän se on tietääkseni aina ollut, jos nyt ei ole käytäntöä muutettu.
Kyllähä se Voittonen keräsi taas melkoisen "Voittopotin" Rauhanyhdistyksen laareihin, ja se on taatusti Taivahan tosi, minä tapani mukaan satun tietään läheltä seuranneena näitten Lestojen touhuja. kyllä näin on näreet. - Montako vuotta
ei keskustalainen kirjoitti:
Ei, en ole enää keskustalainen, parannuin täysin keskustalaisuudesta.
istuit lastenpanosta?
- Entinen lestakepu
Montako vuotta kirjoitti:
istuit lastenpanosta?
Ei, ei, ei kepulesta-apina, kyllähän sinä tiedät varsin hyvin, että kepulestoilla on aivan oma organisaation estämässä tuomioiden saamisen. Mutta hyvin feikkaat tietämätöntä ja ei kerrota tästä muille, pidetään ihan meidän välisenä asiana.
http://oikeuslaitosjapoliisi.blogspot.com/2009/08/lestadiolainen-varisuora.html
- ernesto-pers-erkki
Sama ketä tuollainen yhteiskunnan elättiloinen ääneswtää. Olisit äänestänyt rippikoulutoveriasi, siis homomunaasi, silloin olisi tuollaisen vätyksen ääni mennyt oikeaan osoitteeseen. Hoh, hoh hoooooo
- Ei voi
Voiko rottakoulun käynyt olla muu kuin homo?
- Killi-Kalli.
Kerroppa mikä tekee jostakin Rottakoulun käyneestä homon.???? Miksi sinunnkin pitää jatkuvasti kirjoitella homoista, taidatpa itsekin olla juuri sen sortin Sosialisti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941