Valtion velanotolla on elvytetty kansa hiljaiseksi. Tällä menolla Suomen tie on sama kuin Kreikan tie.
Valtion rahapussi vuotaa vieläkin!
6
<50
Vastaukset
- Tietoinen valinta
Talous pitäisi olla vuosittain miljardeja Euroja ylijäämäinen,jotta pystyisimme edes jotenkin pienentämään velkataakkaa.Näperrellään pikkuasioiden kimpussa,kun päälinjatkin ovat tekemättä.Verotusta on kiristettävä,siis tuloverotusta ja progressiivisesti.Lisäksi on otettava uusia kohteita verotuksen piiriin,kuten rekisteröidyt veneet kokoluokan mukaan.Jo kertaalleen esilläolut metsä ja peltomaan verotus toteutettava jo tasavertaisuudenkin vuoksi(vertaa kiinteistövero/kesämökkivero).Kehitysapu puolitettava ja siirtymäkauden jälkeen joko lopetettava tai pienennettävä merkittävästi.Hallitusohjelmaan lisäys muiden avustamisen kieltämisestä niin kauan kun itse joudumme ottamaan velkaa.Ulkomaiden opiskelijoille lukukausimaksu joka kattaa täysimääräisesti opiskelusta aiheutuneet kulut.Lapsilisät joko verolle tai tarveharkinnaisiksi tulojen mukaan.Listaa voisi jatkaa loputtomiin millä talous kyllä saadaan kuntoon jos vain tahtoa asioiden hoitamiseen löytyy.Suomea ei pidä tietoisesti velkaannuttaa Kreikan tai Amerikan mallin mukaisesti.
- suorinta tietä
Velkahelvettiin olemme menossa. Lähettäkääpä nyt Lippospaavo ytimiin neuvottelemaan Italian Silvion ja Ranskan Niilon kanssa.
- db602
On tullut pohdittua jo pitempään missä Silvio luuraa. Hänhän on aiemmin ollut äänessä vaikkei olisi tarvinnutkaan.
Nyt se taitaa selvitä: Italia on lattakierteessä, jota asiantuntijat hautausmaakierteeksikin nimittävät.
Ottaako Jyrki taas sen kuuluisan niskalenkin, sitä jäämme jännityksellä seuraamaan? - katsokaa kansakuntia
Lippospaavon olis hyvä ottaa neuvotteluissa huomioon, että välimerenmaista aina löytyy huligaanijoukkoja, jotka aktivoituvat, kun vyötä joudutaan kiristämään. Näiden vahinkoa tekevien joukkojen kanssa maan järjestysorganissatiot joutuvat suuriin vaikeuksiin. Maan resursseja kuluu muuhun kuin maan velkojen maksamiseen. Maksaminen kun tuottaa jo muutoinkin vaikeuksia. Siinä on Lippospaavolle asian ydintä.
- globaaliin hurahtanu
katsokaa kansakuntia kirjoitti:
Lippospaavon olis hyvä ottaa neuvotteluissa huomioon, että välimerenmaista aina löytyy huligaanijoukkoja, jotka aktivoituvat, kun vyötä joudutaan kiristämään. Näiden vahinkoa tekevien joukkojen kanssa maan järjestysorganissatiot joutuvat suuriin vaikeuksiin. Maan resursseja kuluu muuhun kuin maan velkojen maksamiseen. Maksaminen kun tuottaa jo muutoinkin vaikeuksia. Siinä on Lippospaavolle asian ydintä.
Löytyykö Suomesta valtiomiehiä?
- Äimän Käki
Okei, okei, säästää pitää. Mutta älkää nyt kuitenkaan ihmeessä kajotko Suomen kaksikielisyyshimmeliin pakkoruotseineen ja ruotsalaisten etuoikeuksineen. Se nyt ei kuitenkaan maksa enempää kuin miljardin-pari vuodessa. Ja se voidaan hyvin kustantaa niin kauan kuin vain rahaa lainaksi saadaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913