Yksityistämisen ja markkinavoimien hirmuvallan kauhistelu, oikeusoppineitten taholta, Yle:n uutisissa, kertoo vain siitä, että nyt halutaan laittaa lopullinen päätepiste, Suomen kansan yrityksille puolustaa oikeuksiaan ja maamme perustuslakia.
EU oli ja on Suomen perustuslain vastainen, eli laiton. Jo heti siinä vaiheessa, kun EU:n liittovaltiota alettiin perustaa, ajan tasalla olevien oikeusoppineitten olisi pitänyt nostaa kanteet perustuslain rikkojia vastaan, eli korruptiopoliitikkoja, hallitusta ja eduskuntaa vastaan, oikeuskanslerille ja sitä kautta valtakunnanoikeuteen.
Mitään ei tapahtunut, vasta tässä vaiheessa, kun terveydenhuolto alkaa rangaista potilaita sairastumisesta, valvoa lääkebisneksen myyntitykkien, eli lääkäreitten tahdon, eli myrkkylääkkeitten pakkomyynnin toteutumista, poliisivoimin, ollaan muka kovasti huolissaan ja puhutaan mahtipontisia kehuskelusanoja perustuslaista, jolla ei käytännössä ole ollut enää mitään merkitystä aikoihin.
Suomesta on pikavauhtia tehty pikku Amerikka, jossa selviytyvät enää ne, joille on perintöinä siunaantunut mahtiomaisuudet, mieluiten veroparatiisien pankkitileille. Keski-luokan pudotus on jo täydessä vauhdissa, kauan eivät tätä menoa ne kulta-lusikatkaan auta, kun ulosottomiehet seisovat vartiointipoliisien kanssa ovella, valmiina takavarikoimaan talot, mökit, autot ja pensselit, yksityistämisen ja vaikkapa Espanjan lainantakausten nimissä. Monikansallisten pankkien suursijoittajien ahneus hakkaa kyllä suomalaisen pikkuporvarin ahneuden mennen tullen.
Oikeusoppineitten olisi korkea aika siirtää kauniit sanansa ja perustuslain ylistäminen nyt käytännön tasolle ja alkaa puolustamaan Suomen kansaa, oikeusvaltiota ja sitä perustuslakia, jos se kerran niin suuri ja voimallinen on.
OIKEUSOPPINEITTEN TEKOPYHYYS SIUNAA KANSANMURHAN
10
<50
Vastaukset
- Ihmiset Ensin
Missä viipyvät ne poliittiset vastavoimat, jotka vievät perustuslakia rikkovat poliitikot Valtakunnanoikeuteen syytteissä ?
Enää eivät riitä höpötykset siitä, ettei politiikkaa muka voida käydä lakituvissa, nyt on korkea aika alkaa tekemään niin, sillä hirmuvalta on täällä ja Suomesta on tehty Amerikka, jossa puolustuskyvyttömät ihmiset ovat riistaa ja käytännössä koko tavallinen kansa on pian leipäjonoissa.
Vielä joku onneton täällä miinustelee tuolle aloitukselle, joka kertoo kyllä täsmälleen sen, missä mennään. Taitaa pelko saada painamaan totuudenpuhujia alaspäin, liekit nuolevat jo omaa persettä, kun Cayman saarilla tarvitaan pikkuporvareitten uhrauksia, pörssikäyrien nousun loputtomaksi takaamiseksi.
Porvareiksi itseään luulevat tekevät itselleen karhunpalvelusta, kun vielä kiukuttelevat köyhemmilleen, noutaja on jo tehnyt tekosensa, vaikutukset alkavat näkyä pian. Kannattaisi kansan yhdistyä puolustamaan heikompiaan, vain siten voimme vastustaa Suomen kansan tuhoamista. - Noutaja tulee
Tästä ei puutu enää, kuin kirkon johdon hurskastelu, että ei se oikeusoppineittenkaan homma ole sieltä helpoimmasta päästä ja eihän politiikkaa voida käydä lakituvissa, eihän sellaista tekisi korkeintaan kuin Vasemmisto ja sehän on äärioikeiston vastavoima, kuten porvarisoini leukavasti totesi.
Kataisen ja Soinin salaiset Bilderberg kokoukset tuottavat nyt Suomen kansalle sen viimeisen hedelmän ja se on myrkkyomena, niin köyhille, kuin pikkuporvareille, keski-luokka on jo leipäjonojen kynnyksellä. - Kansa kerjuulla
Kyllä ovat lakia lukeneet uskollisia veropakolaisille, kun ei tosiaan elettäkään siihen suuntaan ole näkynyt, että perustuslakia ei saa rikkoa rangaistuksetta.
Pelkkä toruminen, että hyi hyi, ei noin saa tehdä, tai siunailu ja taivastelu, että voi kun kamalaa, tuosta ei kyllä hyvä seuraa, - ei riitä.
Ihmisillä on hätä, Suomen kansasta 2 miljoonaa syrjäytettyä on käytännössä kerjuulla, maan itsenäisyys myyty halvalla, monikansallisille pörssikeinottelijoille, perustuslain rikkominen on käynnissä koko ajan, edelleen, tässä ja nyt, ilman että kukaan puuttuu. - Entinen Suomi
Ylen politiikan toimitushan on tunnetusti äärioikeistolaista, päällikkönä julkikokoomuslainen Uosukainen, jonka ahtaan porvarivinkkelin läpi kansalle suolletaan paskaa.
Taitaa Yle:en toimittajaksi pääsylle olla jo ehtona Bilderberg myönteisyys ja kansan halveksimisen pitkä oppimäärä. Ennen vaaleja nähty äärioikeistolainen propaganda, petosjytkyn eli takuukokoomuksen mainostus, oli kyllä kaikkien lakien vastaista.
Saisivat ne, nyt tapetille nostetut, oikeusoppineet tosissaan ryhtyä hommiin kansan- ja maanpetturien oikeuden eteen saamiseksi. Vai onko juristikoulutukseenkin ehtona Bilderberg asenne ? - psfh (orig)
Suomi on hyvin ylivelkaannutettu ja alkoholisoitettu, känninen kansa vaihtaa isänmaansa viinaan ja kiinarihkamaan.
- Suomen Perustuslaki
Kuka vaihtaa ja kuka ei. Kyllä enemmistö silti tekisi töitä, jos niitä olisi ja niistä vielä maksettaisiin palkkaa, kuten kuuluu.
Tuo väitteesi "psfh" ei kyllä pidä paikkaansa. Suomen kansa arvostaa kyllä omia puumööbeleitään ja kestäviä laatutavaroita, jotka on tehty Suomessa. Tuo kiinarihkaman menekin korostaminen on sinun ovelan pikkuporvari liikemiehen keksintöä, ei totuus. Sinulle harmaa talous maistuisi, suurimmalle osalle Suomen kansasta rehellinen ja hyvinvoiva yhteiskunta, valtio, joka hoitaa tehtävänsä, eli on kansan asialla. - Kannatetaan
POLITIIKKA ON VIETÄVÄ LAKITUPIIN JA HETI.
Nyt ei enää minkään puolueen selittelyt auta, tarvitaan tekoja kansan puolesta. - Toivotaan niin
Onko se niin, että ne kansannousut tulevat muista maista tänne, kun täällä ei niitä saada aikaiseksi ? Vai tapahtuuko jo pinnan alla, onko kanteita aikomus nostaa, kenties Yrttiaho ja Mustajärvi, jotka erotettiin Vasemmistoliitosta, pistävät tuulemaan ?
- Ehdottomasti kyllä
Nuorissa on paljon rohkeita ja radikaaleja tyyppejä, jotka varmasti uskaltavat käyttää kaikki keinot tarvittaessa. Täytyy vain pitää yllä sitä mahdollisuutta, että korruptiosakkia otetaan niskavilloista kiinni ja syytteet kansan- ja maanpetoksista nostetaan oikeuskanslerin kautta Valtakunnanoikeuteen.
Sitä Suomen kansa varmasti toivoo. - Täsmälleen noin
Tämä avaus ansaitsee monta nostoa, toivottavasti osuu mahdollisimman monen silmiin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897