Katla

Katla on Mýrdalsjökull-jäätikön alla sijaitseva tulivuori Islannissa. Katla on yksi Islannin aktiivisimpia tulivuoria ja on viimeisen tuhannen vuoden aikana purkautunut 20 kertaa[1]. Viimeisin varmistettu purkaus tapahtui vuonna 1918. Yleensä vuori purkautuu 40-80 vuoden välein. Sen geoterminen aktiivisuus on noussut vuodesta 1999 lähtien ja siksi sitä tarkkaillaan jatkuvasti[2]. Yleensä purkaukset Eyjafjallajökullin jäätiköllä ovat olleet alkuna myös Katlan purkauksille[3].

Katlan ovaalin muotoinen kaldera sijaitsee keskellä jäätikköä ja on läpimitaltaan noin kymmenen kilometriä. Jäätikön paksuus sen kohdalla on 200–700 metriä. Jäätikkö itse on eteläisin Islannin jäätiköistä ja peittää koko kalderan ja vuoren huippua osittain. Purkautuessaan tulivuori synnyttää massiivisen jökulhlaupin, jäätikköjokitulvan. Vuoden 1755 purkauksen huippukohdassa Katlan aikaansaaman jäätikköjokitulvan huipun on arvioitu olleen 200 000–400 000 m³/s (vertailun vuoksi Amazonin, Mississippin, Niilin ja Jangtsen yhteenlaskettu virtaama on noin 266 000 m³/s).
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuinkahan tuollainen makeanveden purkaus Atlantin valtamereen vaikuttaa merivirtauksiin? Voimistuuko Golf vai muuttaako vain suuntaansa? Huh hellettä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ettäsiten. kirjoitti:

Katla on Mýrdalsjökull-jäätikön alla sijaitseva tulivuori Islannissa. Katla on yksi Islannin aktiivisimpia tulivuoria ja on viimeisen tuhannen vuoden aikana purkautunut 20 kertaa[1]. Viimeisin varmistettu purkaus tapahtui vuonna 1918. Yleensä vuori purkautuu 40-80 vuoden välein. Sen geoterminen aktiivisuus on noussut vuodesta 1999 lähtien ja siksi sitä tarkkaillaan jatkuvasti[2]. Yleensä purkaukset Eyjafjallajökullin jäätiköllä ovat olleet alkuna myös Katlan purkauksille[3].

Katlan ovaalin muotoinen kaldera sijaitsee keskellä jäätikköä ja on läpimitaltaan noin kymmenen kilometriä. Jäätikön paksuus sen kohdalla on 200–700 metriä. Jäätikkö itse on eteläisin Islannin jäätiköistä ja peittää koko kalderan ja vuoren huippua osittain. Purkautuessaan tulivuori synnyttää massiivisen jökulhlaupin, jäätikköjokitulvan. Vuoden 1755 purkauksen huippukohdassa Katlan aikaansaaman jäätikköjokitulvan huipun on arvioitu olleen 200 000–400 000 m³/s (vertailun vuoksi Amazonin, Mississippin, Niilin ja Jangtsen yhteenlaskettu virtaama on noin 266 000 m³/s).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu