Ruotsalainen kansanpuolue ei ole sisäsiisti
Rkp perustettiin n.100 vuotta sitten, ja taustalla ole mm. Axel Olof Freudenthalin käsitykset suomalaisista "alempana rotuna". Rkp jakaa edelleen mitaleja Freudnethalin nimissä, joten voidaan olettaa, että sen käsitykset eivät ole pohjimmiltaan muuttuneet.
Rkp on kuitenkin muuttanut puhettaan; kielenkäyttöään; se ei enää käytä suomenkielisistä sanaa "rotu", vaan puhuu "kulttuurista". Se erottelee suomenkielisen kulttuurin(jos sitä on, se kysyy. Lipposen mukaan kaikki Suomen kulttuuri on tullut ruotsalaisilta) ja suomenruotsalaisen kulttuurin,jota se pitää ylivertaisena. Rasistista suhtautumista suomenkielisiin on siten ollut vaikea pestä pois Rkp:stä.
Uudet henkilöt ovat tulleet vanhojen sijaan ja kielenkäyttö ja sanat ovat muuttuneet, mutta edelleen on Rkp:n perusta sama, sen käsitykset suomalaisten arvosta eivät ole muuttuneet. Rkp on käytännössä edelleen yhdenasianpuolue, jonka toiminta on suunnattu enemmistöä, suomenkielisiä vastaan. "Vahva ruotsalaisuus Suomessa" on Rkp:n agenda.Pakkoruotsi ja suomenkielisten huonon asenteen muokkaustoimenpiteet ovat jatkuvasti rkp:n keskustelussa esillä.
Rkp haluaa kuitenkin vaikuttaa sisäsiistiltä, eikä siksi käytä sanaa "rotu" suomenkielisistä. Se käyttää sanan "rotu" sijaan sanaa "kulttuuri".
Rkp ei ole samanlainen opuolue kuin muut puolueet Suomessa. Sen käsitys on, että ruotsinkieliset ja suomenkieliset ovat erilaisia, ja niiden kulttuurit on pidettävä erillään. Ruotsia puhuva on käytännössä aina arvokkaampi kuin suomea puhuva.
Mutta rkp-läiset eivät käytä sanaa rotu.sana jota he käyttävät, on "kulttuuri".
Sen sijaan, että he sanoisivat, että suomalaista ja ruotsalaista rotua ei pidä sekoittaa, he puhuvatkin nyt siitä, että "kulttuurit" on pidettvä erillään. Eri synnytyslaitokset, eri lastentarhat, eri koulut, eri yliopistot, eri virat...
Perusajatus on kuitenkin yhtä rasistinen kuin Freudenthalin aikana.
Åbo Akademista tilataan tutkimuksia, jotka "todistavat", että ruotsinkielinen kulttuuri on parempaa kuin suomenkielinen. Rkp-media kierrättää juttuja, joiden mukaan suomenkieliset ovat milloin juoppoja, sairaita, itsemurhaavia, väkivaltageenisiä, milloin alemmuudentuntoisia, kielitaidottomia ym. ym. Suomenkielisten huonoutta korostetaan rkp-mediassa. Hbl:ssä on erikseen uutiset ruotsinkieliselle "Svenskfinlandille" ja "Suomelle". Ruotsalaissuomesta ei tietenkään negatiivisia asioita hevin kerrota.(Esim. jos vaikkapa Närpiössä on kolibakteereja vedessä, ei sitä mainita kuin korkeintaan jossain huomaamattomasti muun uutisen lopussa.)
Suomalaisten on tärkeää tietää, että rkp-malli on sama, vaikka se käyttää uusia sanoja.
Rkp:tä ei kohdella puolueena Suomessa samoin kuin muita puolueita. Sillä on etuoikeuksia. Tämän huomaaminen tuo valoon puolueen rasistisuuden ja sen etuoikeudet hallitukseen paljastavat sairaan tilanteen, joka johtuu lahjomisesta. Suomen demokraattisten puolueiden tulisi sanoutua irti yhteystyöstä Rkp:n aknssa. Sitä ne eivät ole tehneet. Esim. Jyrki Katainen on tukeutunut Rkp:hen, sdp:n pelossa, kun pelkäsi, ettei pääse pääminisieriksi.
Rkp ei ole sisäsiisti puolue, ja sitä tulee kohdella sen mukaisesti.
Rkp ei ole sisäsiisti puolue
6
<50
Vastaukset
- ven tuuva
Jos muutkin puolueet olisivat toimineet RKP:n tavalla, montakohan sisäällissotaa täällä tälläkin hetkellä riehuisi?
Somaliassa on vain viisi sotivaa osapuolta. - ei löydy
"Rkp:tä ei kohdella puolueena Suomessa samoin kuin muita puolueita."
Millä muulla puolueella Suomessa on täysin omaa asiaa ajavia tv- ja radiokanavia? - Rasisteja ja natseja
Rasistinen kansan puolue=RKP
http://fi.wikipedia.org/wiki/Axel_Olof_Freudenthal - pruane
Ainakin RKP:n pohjanmaalaiset ja ahvenanmaalaiset jäsenet ovat hyvinkin sisäsiittoisia.
- se on
Se on niin parempaa että Ruotsin uudesta kuninkaasta olettaen että Taneli ja Vittuuria saavat lapsia tulee samanlainen likinäköinen Down syndroomaa sairastava ruma dysleksinen rillipää kuten äidistä ja isästään. Hyvällä tuurilla myös saa syömishäiriön kaupan päälle.
Ei kannata niiden lasten tekoa jättää 35 ikävuoteen asti varsinkaan jos on "ylhäiset geenit". - xxxxxxxxxxxxxxx nn
Rkp puhuukin "kulttuuri"autonomiasta.
Ei nimittäin voi puhua rotuun perustuvasta erillisuudestä, omista apartheidalueista, jotka perustuisivat rotuun.
Rkp:lle kieli on kuin ihonväri: mustat finskit eri alueille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26717307Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235557- 1162605
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162106Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361782Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111021- 59962
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45914Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32913