Keskeinen syy Kepun alamäkeen

löytyy siitä tunnetusta faktasta, että Kepu on ensisijaisesti ja pohjimmiltaan maatalousyrittäjien edunvalvontapuolue. Kaksi kolmesta Kepun kansanedustajasta on MTK:n jäsen. Näin on aina ollut, mutta tätä on yritetty kaikin tavoin peitellä kertomalla, että maatalousyrittäjiä ja heidän perheenjäseniään on maassa vain pari prosenttia väestöstä.

Kepua ennen äänestäneet ovat vähitellen havahtuneet siihen, että jokainen annettu ääni on mennyt pottulaariasioiden vaalimiseen. Persujen nousu on palauttanut uskon alkiolaiseen politiikkaan, minkä maatalouspuolue Kepu on jo vuosikymmeniä sitten hylännyt. Kepusta on hyvää vauhtia tulossa se, millainen se perimmiltään on eli maatalouspuolue. Kun kannatus alkaa olla parin prosentin tuntumassa, voi sanoa, että äänet alkavat vastata todellisen kannattajajoukon kokoa.

Nyt voi jo alkaa toivotella hyvästejä koko Kepulle. Ja pakko on sanoa, että yhtään ei tule ikävä.

45

714

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seppo_Ilmarinen

      Tuolla perusteella myös Euroopan Unionin pitäisi näivettyä olemattomiin. Sehän on myös maatalouden tukemista varten perustettu organisaatio.

      • kapu-vaari

        Olet väärässä EU:n alkuperäisen tarkoituksen suhteen. Kyllä sen tarkoituksena oli ensisijaisesti rauhan pysyvyyden takaaminen Euroopassa, ja siinä Unioni on täydellisesti onnistunut, koskaan ennen historiassa ei ole ollut näin pitkää ajanjaksoa, etteikö olisi ollut jonkinlaista sotaa, jossa perustajamaat Saksa, Ranska, Britannia ja Italia eivät olisi sotineet toisiaan vastaan. Toinen tärkeä tarkoitus oli uhkaavan energiapulan ehkäisy, siinä tarkoituksessa luotiin Saksan ja Ranskan välinen hiili- ja teräsunioni, jota on pidettävä EU:n peruskivenä.

        Tässä lisää asiasta:

        Britannian sodanaikainen pääministeri Winston Churchill esitti syksyllä 1946 Zürichissä ajatuksen "Euroopan yhdysvalloista" ja sotien ehkäisemisestä. Aloite johti Euroopan neuvoston luomiseen vuonna 1949. Totalitarismia vastustavassa ja rauhaa tavoittelevassa yhdentymisaikeessa olivat Churchillin lisäksi aktiivisia Konrad Adenauer, Alcide de Gasperi ja Robert Schuman. Läntiseen Eurooppaan oli määrä luoda uudet, osapuolten yhteiseen etuun pohjautuvat rakenteet. Ne taas perustuisivat sopimuksiin, joilla taattaisiin oikeusvaltion periaatteiden noudattaminen ja eri maiden tasavertaisuus.
        ]
        Hiili- ja teräsyhteisö

        Ranskan ulkoministeriön virkamies Jean Monnet ehdotti lopulta, että Saksan ja Ranskan hiili- ja teräsvarannot saatettaisiin ylikansallisen hallinnon alaisuuteen, jolloin näiden entisten vihollismaiden edut yhtyisivät: Saksalla riitti hiiltä, Ranskalla taas rautaa. Tätä varten perustettavan järjestön tuli kuitenkin olla kaikille Euroopan valtioille avoin.

        Euroopan hiili- ja teräsyhteisön (ECSC) perustajat olivat Ranska, Italia, Saksan liittotasavalta, Hollanti, Belgia ja Luxemburg. Yhteisön luomisesta teki virallisen esityksen Ranskan ulkoministeri Robert Schuman 9. toukokuuta 1950[3], ja perustamissopimus allekirjoitettiin Pariisissa huhtikuussa 1951. Työväenpuolueen johtoon siirtynyt Britannia jäi yhteisön ulkopuolelle.

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_unioni

        Tosiasia - valitettava tai ei - kuitenkin on, että myöhemmin maatalouden tukemisesta on tullut EU:lle kovin keskeinen asia, jsta varsinkaan Ranska ei halua vähääkään heikentää.

      • Tässä olet oikeilla jäljillä. Viime vuosina onkin voitu nähdä, että erityisesti maatalouden varaan ankkuroituneet EU-valtiot eli eteläinen Eurooppa on vakavassa taloudellisessa kriisissä. EU:n maatalouspolitiikalla on ylläpidetty kannattamatonta taloudellista rakennette. Taivas varjele meitä siitä, että Kepu olisi täysimääräisesti päässyt toteuttamaan meillä tuontyylistä kreikkalaista tukiaispolitiikkaa.

        Nyt EU:ssa pitäisi viimeistään huomata, että maatalouden tulee olla elinkeino muiden elinkeinojen joukossa. Sovjet-tyyli johtaa pakosta tuhoon. Jos sosialismia halutaan, sitä pitää sitten toteuttaa johdomukaisesti kaikilla aloilla eikä vain maataloudessa.

      • Seppo_Ilmarinen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Tässä olet oikeilla jäljillä. Viime vuosina onkin voitu nähdä, että erityisesti maatalouden varaan ankkuroituneet EU-valtiot eli eteläinen Eurooppa on vakavassa taloudellisessa kriisissä. EU:n maatalouspolitiikalla on ylläpidetty kannattamatonta taloudellista rakennette. Taivas varjele meitä siitä, että Kepu olisi täysimääräisesti päässyt toteuttamaan meillä tuontyylistä kreikkalaista tukiaispolitiikkaa.

        Nyt EU:ssa pitäisi viimeistään huomata, että maatalouden tulee olla elinkeino muiden elinkeinojen joukossa. Sovjet-tyyli johtaa pakosta tuhoon. Jos sosialismia halutaan, sitä pitää sitten toteuttaa johdomukaisesti kaikilla aloilla eikä vain maataloudessa.

        Kovasti eri mieltä olen sen suhteen, että EU olisi jokin rauhanturvajoukko. Lähes kaikki EU -maathan ovat lähinnä Naton jos ei syöttiläitä, niin ainakin jäseniä. Siis eräänlaisia vapaamatkustajia, siitäkin huolimatta, että pulittanevat jäsenyydestään jonkinlaista kenkärahaa. Myös yhteinen Euroopan puolustus on lähinnä samaa tasoa kuin leikkisästi on sanottu Italian armeijasta. Sehän ei koskaan peräänny, vaan tekee täyskäännöksen ja etenee jälleen.

        Siinä Eurooppa on tosin ollut viisas, että on ryhtynyt tukemaan pontevasti omaa maatalouttaan, sillä ilman sitä näillä leveysasteilla pureskeltaisiin enää vain peukaloa. Tosin pureskelu jatkuu muilla sektoreilla, mutta kumminkin. Turhaan eivät oikeusoppineet ole olleet kauhuissaan suomalaisestakin yksityistämispolitiikasta, sillä jos vielä maatalouskin pantaisiin täysimääräisesti kilpailluksi elinkeinoksi, niin syötävä loppuisi kyllä alta aikayksikön. Vain täydellinen noviisi, maallikko, ymmyrkäinen mistään tietämätön luulee, että maatalous, ruuan tuotanto, olisi jokin bisneksentekoelinkeino. Mielestäni tällaiset kapitalistiset opit pitäisi suorastaan kriminalisoida.

        Huolestuneena olen pannut merkille, että EU:n perustehtävä on viimeaikoina alkanut hämärtyä. Maatalouden tukemisen sijaan on alkanut jalansijaa saada kaikenlainen vihreä hössötys ilmastonmuutoksesta, karhujen ja muiden petojen paapomisesta jne. Sen lisäksi EU alkaa muutenkin olla ja elää ainoastaan itseään varten, kuten Neuvostojohto aikoinaan. Byrokratia alkaa olla jo niin massiivinen, että se ennenpitkää näivettää koko mantereen. Semminkin, kun mistään juuri mitään tietämättömät poliitikot tekevät päätöksiä, joille ei löydy relevanssia mistään. Ei etenkään todellisuudesta.

      • KEPHULIH

        Kyllä EU on perustettu suurenrahan etuja palvelemaan.Näyttää myös,että Keskustapuolue ja vasemmistoliitto katoavat Suomen poliittiselta kartalta.molemmat ovat kannattajakuntansa pettäjiä.

      • turiskila
        KEPHULIH kirjoitti:

        Kyllä EU on perustettu suurenrahan etuja palvelemaan.Näyttää myös,että Keskustapuolue ja vasemmistoliitto katoavat Suomen poliittiselta kartalta.molemmat ovat kannattajakuntansa pettäjiä.

        Vasemmistoliiton alamäen aloitti Siimes ja Arhinmäki reippaalla takinkäännöksellä jatkaa.

      • ärsyyntynyt
        Seppo_Ilmarinen kirjoitti:

        Kovasti eri mieltä olen sen suhteen, että EU olisi jokin rauhanturvajoukko. Lähes kaikki EU -maathan ovat lähinnä Naton jos ei syöttiläitä, niin ainakin jäseniä. Siis eräänlaisia vapaamatkustajia, siitäkin huolimatta, että pulittanevat jäsenyydestään jonkinlaista kenkärahaa. Myös yhteinen Euroopan puolustus on lähinnä samaa tasoa kuin leikkisästi on sanottu Italian armeijasta. Sehän ei koskaan peräänny, vaan tekee täyskäännöksen ja etenee jälleen.

        Siinä Eurooppa on tosin ollut viisas, että on ryhtynyt tukemaan pontevasti omaa maatalouttaan, sillä ilman sitä näillä leveysasteilla pureskeltaisiin enää vain peukaloa. Tosin pureskelu jatkuu muilla sektoreilla, mutta kumminkin. Turhaan eivät oikeusoppineet ole olleet kauhuissaan suomalaisestakin yksityistämispolitiikasta, sillä jos vielä maatalouskin pantaisiin täysimääräisesti kilpailluksi elinkeinoksi, niin syötävä loppuisi kyllä alta aikayksikön. Vain täydellinen noviisi, maallikko, ymmyrkäinen mistään tietämätön luulee, että maatalous, ruuan tuotanto, olisi jokin bisneksentekoelinkeino. Mielestäni tällaiset kapitalistiset opit pitäisi suorastaan kriminalisoida.

        Huolestuneena olen pannut merkille, että EU:n perustehtävä on viimeaikoina alkanut hämärtyä. Maatalouden tukemisen sijaan on alkanut jalansijaa saada kaikenlainen vihreä hössötys ilmastonmuutoksesta, karhujen ja muiden petojen paapomisesta jne. Sen lisäksi EU alkaa muutenkin olla ja elää ainoastaan itseään varten, kuten Neuvostojohto aikoinaan. Byrokratia alkaa olla jo niin massiivinen, että se ennenpitkää näivettää koko mantereen. Semminkin, kun mistään juuri mitään tietämättömät poliitikot tekevät päätöksiä, joille ei löydy relevanssia mistään. Ei etenkään todellisuudesta.

        Seppo Ilmarisen kanssa olen täysin samaa mieltä. Jopa Raamatun mukaan maan perii perikato, jos nuorukaiset sitä hallitsevat. Heiltä yksinkertaisesti puuttuu elämän kokemus.

        Muutama vuosi sitten jo sanoin, että EU on kuin Neuvostoliitto aikoinaan, kaikki säädellään ja määrätään ylhäältä olosuhteita tuntematta.
        Vain kapitalistinen muunnelma tämä nykyinen liittymä on. Ei toimi sekään.

        Mikä ihme on sokaissut nykyiset päättäjät itsenäisyydestä luopumaan?! Emmehän enää päätä omista asioistamme, kuin pieneltä osin.
        Kovin suuresti ei pidä ihmetellä Soinin ja perussuomalaisten kannatuksen nousua.
        Kepun virhe aikanaan oli ohjata Suomi EU:n jäseneksi. Kyllä kansa muistaa.

        Ettei vaan olla kehittämässä selän takana liittovaltiota? Siitä pitää kansan saada sanoa sanansa kunnolla, eikä vain neuvoa antavana, jolla keplotellaan asia läpi. Oliko peräti neljä viidesosaa, kun olisi kannatuksen oltava suorassa vaalissa. Tuolla neuvoa antavalla systeemillä kansaa sumutettiin viimeksikin.

      • Seppo_Ilmarinen
        ärsyyntynyt kirjoitti:

        Valitettavasti meiltä puuttuvat todelliset asiantuntijat, jotka voisivat kertoa meille, millainen uhka Unionin hajoaminen todellisuudessa on. Ainakin mediatietojen mukaan kysymyksessä on todellinen aikapommi, kun rahaa syydetään lähes kiihtyvällä nopeudella heikkojen jäsenmaiden tukemiseen. Myös USA, liittovaltion perukuva, alkaa olla katastrofin partaalla, kun raha loppuu. Mahtaako kaikenmaailman harmonisoinnit sittenkään taata mitään vakautta, kuten on kovin vakuuteltu? Neuvostoliitto romahti, mikähän romahtaa seuraavaksi?

    • Uusi-Ukki, se oikea.

      Ja taas puhdasta Faktatietoa Pankilta, valmistaudu kuitenkin taas vastaanottamaan näiden Kepujen Anustappitehtailijoiden solvausryöpyn. Ei saa loukata näitä Kepulaisia maanviljelijöitä tuollaisilla arvioilla jota sinä esität.

      Varsinkaan nyt, kun he ovat noitten Lumijoen seurojen jälkeen Pyhänhenggen kyllästämiä. Nyt ei heitä saa loukata tuollaisilla Poliittisilla kannanotoilla.

      Joo,tervetuloa taas vähän järkeäkin tälle Kepupalstalle, saatte jäädä Jompen kanssa tänne totuuksia julistamaan. Minä en jaksa näitä "Kusipääkepuleita", enää valistaa. Kyllä näin on marjat, Jumalaparatkoon.????????

      Kuten tekstistänikin huomaat, Lumijoen seurat ovat tehneet vaikutuksen jopa Ukkiinkin.?

    • Kapt evp

      Aika heikkoa on ymmärryksesi koko Suomen asioista kun Keskustaa olet nollaamassa.
      Jokainen muu puolue omaa paljon, paljon suppeamman näkökulman. Persuilla ei näkökulmaa ole ollenkaan, on vain joukko narsistisia yksittäissyöksyjä ja Soinin nuolemista, siis ei demokratiaa edes.
      Vaikutat ihan Kapin reinkarnaatiolta, ellet liene sama ihminen?

    • kapu-vaari

      Sitä on oltu kai kesälaitumilla? Tervetuloa tännekin, ei täällä liiemmalti ole ollutkaan asiakeskusteluja.

      Tuosta samasta asiasta vähän laajemminkin avasin myös itse, ja muutaman asiakeskustelun - jopa kepulaiselta - sain sillä kirvoitetuksi, mutta tietysti enemmän on tullut muuta, niiltä, jotka asiakeskusteluihin eivät pysty, ja sellaisiahan jo kaua on ollut suuri enemmistö palstan kepuleista.

      • kapu-vaari.

        Pieni lisäys:Olen homostellut ukin kanssa vanhan malliin. Oletko sinä päässyt haistelemaan raikkaita peppuja?

      • Ei tässä helteessä ole oikein mihinkään jaksanut lähteä. Tänä vuonna teen tavallista pienemmän maaseutukierroksen, vaikka toisaalta maaseudun poliittisten mielipiteiden muuttuminen kyllä kiinnostaisi ihan noin ruohonjuuritason vinkkelistäkin katsottuna ja kuultuna.

        Kepu on aika älytön puolue. Jos se haluaa olla yleispuolue kuten sanoo olevansa, pitäisi kyllä silloin jonnnin verran kiinnittää omastakin aloitteesta huomiota siihen, että 2/3 osaa puolueen kansanedustajista on MTK:n jäseniä.

    • Ei tule ikävä

      Taloustieteilijät ennustivat jossain lehdessä keskustan kanatuksen vakiintuvan muutaman vuoden sisällä hieman alle 10 prosentin tasolle. Artikkelissa mainittiin myös muut pohjoismaat ja eurooppa, joissa niin on jo käynyt.

      • Ei siihen tarvita taloustiedettä. Minäkin olen mm. Kapin ohella ennustaneet tätä jo vuosikaudet ja ihan perustellusti. Suuret laivat vaan kääntyvät hitaasti, mutta kääntyvät kuitenkin. Kepun tapauksessa kääntyminen tarkoittaa laivan kääntymistä kohden pohjaa.

      • Ei tule ikävä
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Ei siihen tarvita taloustiedettä. Minäkin olen mm. Kapin ohella ennustaneet tätä jo vuosikaudet ja ihan perustellusti. Suuret laivat vaan kääntyvät hitaasti, mutta kääntyvät kuitenkin. Kepun tapauksessa kääntyminen tarkoittaa laivan kääntymistä kohden pohjaa.

        Muistini palailee pätkittäin. samassa artikkelissa Seppo Kääriäinen jälleen kertoi kepun johdon ajautuneen sivuraiteelle ja kertoipa myös, että johdon vaihdos on vääjäämättä edessä. Oppositiopolitiikassa Kääriäinen näki kepun mahdollisuuden parantaa osakkeitaan mm. kuntaliitoksia vastustamalla, mutta pelkäsi samalla kepun jäävän siinäkin persujen varjoon. Pitänee hakea koko artikkel esiin, kunhan muistini palailee sen verran, että muistan, missä se oli.

      • Ei tule ikävä kirjoitti:

        Kepun kuntaliitosten vastustamispolitiikka on todella syvältä. Halutaan säilyttää vanhat kunnat ja samalla tehdä mahdottomiksi taloudelliset resurssit tuottaa kuntalaisille järkeviä ja tarpeellisia palveluja. Kunnantalo on Kepulle tärkeämpi kuin kunnan antamat palvelut.

      • Kuntaliitosta vastaa

        Sekä sitten on huyvää että pienemmistä kunnista joutuu hevon kuuseen asti lähteen lääkäriin ja synnyttään kun kaikki palvelut viedään kaupunkiin. Perseestä sellanen touhu kyllä on. Mielummin kasvatan lapseni muualla kuin kaupungin hulinassa.

      • Harry1255
        Kuntaliitosta vastaa kirjoitti:

        Sekä sitten on huyvää että pienemmistä kunnista joutuu hevon kuuseen asti lähteen lääkäriin ja synnyttään kun kaikki palvelut viedään kaupunkiin. Perseestä sellanen touhu kyllä on. Mielummin kasvatan lapseni muualla kuin kaupungin hulinassa.

        Näihän se menee, kun tehdään kuntaliitoksia ne pienimmät jää "varjoon" kaikessa, suurin ottaa rahat ja tittelit ja lääkärit, veromaksajat kyllä kelpaa niille, saa sitetn pröystäillä olemalla "iso" kunta, tämä on jo monessa tullut eteen, palvelut vedetään pois pienemmistä.
        Ja kun puhutaan tuosta maatalouden tukemisesta, niin joka on sitä vastaan pitää olla myös valmis maksamaan ruuastansa enemmän, tämä on väistämätön totuus, että olkaa tyytyväisiä että edes tällä tasolla mennään, täältä kun lukee niin ruikuttajia riittää ruoan kalleudesta jo nyt.
        Että vaikken kepua äänestänytkään viinmeksi, mutta kyllä siellä on todella paljon hyvää. Persut on asialla, lietsoo ihmisten mieliä ja saa kannatusta, mutta lukekaapaps tarkemmin, eihän heillä ole juuri minkäänlaista ohjelmaa....suomen kansaa on helppo viedä eu uhkauksillä..
        Joka todellisuudess elää jo pöhötautia, kaikenmaailman idän ihmeet vedetään mukaan, vaikak ei ole edes omia hänkseleitä, järki on kadonnut täysin koko touhusta ja nyt jo on näkyvissä ns rikkaita maita esim. Italia..persaukinen maa, ja jos kuak ne osaa lypsää rahat itselleen keinoja kaitsematta ja suomen kataiset juoksee rahasäkin kanssa auttamaan....mutta naans olal jo suomen köyhä pyytää...eipäs vain tipu.....

      • Keskustaporvari
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Kepun kuntaliitosten vastustamispolitiikka on todella syvältä. Halutaan säilyttää vanhat kunnat ja samalla tehdä mahdottomiksi taloudelliset resurssit tuottaa kuntalaisille järkeviä ja tarpeellisia palveluja. Kunnantalo on Kepulle tärkeämpi kuin kunnan antamat palvelut.

        Aika kummallinen väite tämä, että Keskusta vastustaa kuntaliitoksia. Suomessa ei ole aikoihin jos koskaan toteutettu yhtä paljon kuntaliitoksia kuin Vanhasen/Kiviniemen nelivuotiskaudella. Ja nuo liitokset toteutettiin vielä lähes yksin omaan keskustalaisten kunnallismiesten toimesta. Saa nähdä, toteutuuko nykyisen hallituksen aikana läheskään samaa määrää liitoksia.

      • En päässyt rottakoul
        Ei tule ikävä kirjoitti:

        Muistini palailee pätkittäin. samassa artikkelissa Seppo Kääriäinen jälleen kertoi kepun johdon ajautuneen sivuraiteelle ja kertoipa myös, että johdon vaihdos on vääjäämättä edessä. Oppositiopolitiikassa Kääriäinen näki kepun mahdollisuuden parantaa osakkeitaan mm. kuntaliitoksia vastustamalla, mutta pelkäsi samalla kepun jäävän siinäkin persujen varjoon. Pitänee hakea koko artikkel esiin, kunhan muistini palailee sen verran, että muistan, missä se oli.

        Antakaa Kaikkosen ja Kallin hoitaa "poika kotiin".
        Aikaa siihen riitävästi,mutta ilman uskottavaa johtajuutta,
        ette tule kärkipaikkaa saamaan.

    • Että silleen

      Noin se varmaan on.

      Kepu on MTK:n poliittinen osasto, joka hakee kannatustaan syrjäkyliltä lupaamalla siltarumpuja ja puolustamalla hajasijoitusta. Kaupoungeista kepu ei valtaa saa, vaikka on 60-luvulta saakka sitä yrittänyt.

      Kuvaavaa kepulle on, että se olisi päässyt jatkamaan hallitusvastuuta kokoomuksen kanssa, mutta pani ehdoksi, että myös persujen on tultava hallitukseen. Soini ei l'ähtenyt edes neuvottelemaan, vaikka keskustelikin "vakavasti" Eu-politiikasta Kataisen kanssa pariinkin otteeseen.

      Nyt kepu sitten koilottaa oppositiolinjakseen, että se haluaa palauttaa valtansa maaseudulla, eli keskittyä kokoomuksen ja sdp:n ajaman, todella tärkeän palvelu- ja kuntarakenneuudistuksen vastustamiseen kilpaa persujen kanssa.

      Hallituspuolueena kepu oli melko asillinen ja järkevä, markkinaehtoinen, talousliberaali puolue, oka edisti taitavasti Suomen selviytymistä 2008 lamasta ajamalla kokonaisuuden etua. Oppositiossa kepu muuttuu taas aluepoliittiseksi etupuolueeksi kilpailemaan loanheittopopulismissa Soinin kanssa siitä, miten etuja jaettaisi omille kannattajilla piittaamatta tippaakaan siitä onko se koko Suomen kannalta järkevää vai ei.

      Alkaneella vaalikaudella tulee korostumaan räikeä kaupunkilaisten mustamaalaus ja törkeä vastakkainasettelu kaikessa hallituspolitiikassa, josta kepu vääntää väkisin etu-, jako ja alupolitiikkaa yrittäessään epätoivoisesti profiloida itsensä eroon persuista.

      Maatalousyrittäjät tulevat siirtymään kokoomukseen, missä heitä jo aika lailla onkin. Kepua äänestää enää syrjäkylien perinneväki. Nuorempi tyytymättömien työttömien joukko on jo persuja läpikotaisin.

      Vain ihme voi pelastaa keskustan, koska sellaiset äänestäjät, joiden mielestä mm. Olli Rehn ja Mari Kiviniemi edustavat uudistushakuista, kansainvälistä ja realistista politiikkaa, äänestävät mieluummin kokoomusta, koska keskustan joukoissa ei enää ole järjen käytölle tarpeeksi tilaa.

      • Asiapitoiseen kirjoitukseesi ei taida olla paljoa lisäämistä eikä poisottamista. Sanotaan kuitenkin se, että äänestyskäyttäytyminen seuraa usein hiukan yhteiskunnallisen kehityksen perässä. Lisäksi puoluetarjonta perustuu menneen maailman tilanteeseen. Se joka oikeassa paikassa haistaa muutoksen, voi saada uudelle puolueelle ruhtinaallisen kannatuksen. Tällaisia muutoshaistajia olivat ensin Vihreät ja nyt sitten perussuomalaiset. Vanhoista puolueista Kokoomus on kyennyt haistamaan ylivoimaisesti parhaiten yhteiskunnallisen muutoksen tuulet.

      • Perosen Kurse
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Asiapitoiseen kirjoitukseesi ei taida olla paljoa lisäämistä eikä poisottamista. Sanotaan kuitenkin se, että äänestyskäyttäytyminen seuraa usein hiukan yhteiskunnallisen kehityksen perässä. Lisäksi puoluetarjonta perustuu menneen maailman tilanteeseen. Se joka oikeassa paikassa haistaa muutoksen, voi saada uudelle puolueelle ruhtinaallisen kannatuksen. Tällaisia muutoshaistajia olivat ensin Vihreät ja nyt sitten perussuomalaiset. Vanhoista puolueista Kokoomus on kyennyt haistamaan ylivoimaisesti parhaiten yhteiskunnallisen muutoksen tuulet.

        Uusi hallitus on jo luvannut leikata maaseutuvallesmannien etuja.

        Ainakin autot pitää ajaa loppuun, ennen kuin annetaan uusia. :))

      • 27

        Transiitti taas vaihteeksi yskähdellen käynnistynyt? Niin oli katkeran oloista kepukaunaa koko kirjoitus.

      • vanha kyykkykepulain
        27 kirjoitti:

        Transiitti taas vaihteeksi yskähdellen käynnistynyt? Niin oli katkeran oloista kepukaunaa koko kirjoitus.

        Kerro sinä kepun ihannoija vastaehdot MPP´n näkemyksille, älä pelkästään itke kepukaunaisuudesta, sitähän suomalaista on n 85%. Kerro vaihtoehdot, älä jatka kepuitkua.

      • mitä se haittaa
        vanha kyykkykepulain kirjoitti:

        Kerro sinä kepun ihannoija vastaehdot MPP´n näkemyksille, älä pelkästään itke kepukaunaisuudesta, sitähän suomalaista on n 85%. Kerro vaihtoehdot, älä jatka kepuitkua.

        vaikka kepulandiassa MPP,n tyyppisiä vallesmanneja vähennetään ja ne jotka jää jäljelle, saavat ajaa samalla tutulla transitilla eläkeikään asti?

        Samanlaiset näkemykset minulla on, että pieleen menee uuden hallituksen hankkeet!

        Annetaan vesuri käteen sille vallesmannille, että saa tehdä jotakin hyödyllistä, ennen kuolemaa! :)))))

      • Keskustaporvari
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Asiapitoiseen kirjoitukseesi ei taida olla paljoa lisäämistä eikä poisottamista. Sanotaan kuitenkin se, että äänestyskäyttäytyminen seuraa usein hiukan yhteiskunnallisen kehityksen perässä. Lisäksi puoluetarjonta perustuu menneen maailman tilanteeseen. Se joka oikeassa paikassa haistaa muutoksen, voi saada uudelle puolueelle ruhtinaallisen kannatuksen. Tällaisia muutoshaistajia olivat ensin Vihreät ja nyt sitten perussuomalaiset. Vanhoista puolueista Kokoomus on kyennyt haistamaan ylivoimaisesti parhaiten yhteiskunnallisen muutoksen tuulet.

        Mutta eikö sinustakin ole hienoa, että meillä Suomessa on tällaisia asiantuntijoita, joiden neuvojen varaan poliittiset päättäjämme voivat turvallisin mielin heittäytyä kaikkein tärkeimmissä kysymyksissä?

        http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/05/21765&sort=false

      • Että silleen
        Mielipidepankki kirjoitti:

        Asiapitoiseen kirjoitukseesi ei taida olla paljoa lisäämistä eikä poisottamista. Sanotaan kuitenkin se, että äänestyskäyttäytyminen seuraa usein hiukan yhteiskunnallisen kehityksen perässä. Lisäksi puoluetarjonta perustuu menneen maailman tilanteeseen. Se joka oikeassa paikassa haistaa muutoksen, voi saada uudelle puolueelle ruhtinaallisen kannatuksen. Tällaisia muutoshaistajia olivat ensin Vihreät ja nyt sitten perussuomalaiset. Vanhoista puolueista Kokoomus on kyennyt haistamaan ylivoimaisesti parhaiten yhteiskunnallisen muutoksen tuulet.

        Kepun mahdollisuudet vähissä.

        Kun kepun poliittinen linja ei ole koskaan perustunut muuhun kuin poliittisen vallan hinkuamiseen aluepolitiikan hämäävän savun suojassa, niin ei heillä ole enää mitään mahdollisuuksia, kun Soini vie äänet kaikilta "vähäosaisilta" ja muiltakin "pieniltä ihmisiltä", joiden asialle kepu aina ilmoittautuu vaalien alla. Kokoomus vie sitten fiksumpien ja koulutetumpien maaseudeun asukkaiden äänet.

        Äänestyskäyttäytyminen todellakin laahaa muun yhteiskunnan kehityksen perässä. Kepun kannatuskin taitaa pysyä pitkään niissä lukemissa, kun tanhuväen kansallispuvut periytyvät äideiltä tyttärille ja isiltä pojille.

        Näinhän maalaisliittolais-keskustalainen perinne on nähtävä: Mikään ei saa muuttua ja muiden on kustannettava kepulaisten elämä.

    • Lemmostako?

      Kerro puolue, jota tulisi ikävä. Eipä sellaista taida löytyä.

    • Justiisa juu

      Sdp on Sak:juoksupuolue. Pakosta jäsenmaksun maksaa kepulainenkin, joka joutuu ammattiliiton häirikkölistalle jos ei kuulu liittoon. Sitä kautta väkisin tukee puoluetta (vaalirahoitus), jota ei muuten ajattelekkaan. Skdl on olevinaan työväenpuolue. Paperiliiton miehet ajelivat mersuilla ja nostivat kylän korkeinta palkkaa. Ja kadehtivat kepulaisia maanviljeliöitä. Kristilliset taas sidottu uskontoon. Kokoomus oli ennen porvarien puolue. Vihreät taas ovat niin idealistisia, että heidän päätöksiään jos pitäisi toteuttaa koko Suomi olisi seis. On jo nyt osin, koska ovat uudessakin hallituksessa saaneet kuulemma paljon kynnyskysymyksiä läpi. Persut ovat sieltä täältä haalittuja ihmisiä, joilla ei olöe mitään yhteistä poliittista idelogiaa. Eivät aja maaseudun aikä laupungin asioita. Soinin päätarkoitus on tulla presidentiksi ja puolue hajoaa ennekuin seuraavat lailliset vaalit pidetään. Keskusta on ehdottomasti vähiten sitoutunut mihinkään aatteeseen. Ei ole yksin viljeliän puolue vaan tavallisen ihmisen,työssäkäyvän, yrittäjän, kotiäidin, nuorten, vanhojen, ihan kaikkien hyvä puolue. Suomalainen puolue. Enkä ole viljelijä joka näin ajattelen.

    • nijet..nijet..

      Kyllä kepu on muutakin kuin mtk, se on myös maaseudun puolue, mutta kannatus 15% on oikea.
      Vaalitappio on taas pitkälti omaa syytä kun jankutettiin Kiviniemen suulla Kreikan tukemista vaihtoehdottoasti. Tyyli oli ylimielinen ja naivi. Persut nappasi äänet, vaikka on täysin munaton puolue. Vastuunpakoilija!
      Onneksi Urpilainen on osoittautunut powerinaiseksi, ja klaaraa nyt ne vakuudet Kreikka-lainaan.

    • Kassa-Rypi

      Salon heittämä ilmaveivi jaksaa naurattaa. Hoho hoh hoh hoh hoooooooooooooo

    • haloo kepu

      Saattaa hyvinkin olla että sinut hyvästellään ennen kepua?
      Edellyttäen että kepussa muuttavat maahanmuuttopolitiikkansa.
      Ei kansa ikinä hyväksy, että tämä maa muslimisoidaan.Ei varsinkaan
      kepun kannattajakunta joka on aina joutunut ottamaan toimeentulonsa
      lujasta työstä.

      Jostakin Vietnamista ja Taimaasta tuleva väki on vaatimatonta ja työteliästä.
      Muslimit ei ikinä muuta tapojaan,vai oliko se niin että meidän on muututtava
      muslimien mukaan?

    • ei nyt niin vanha vi

      Kepun oli ylimieliinen toimittajia kohtaan haastattelussa. Leikattava on budejettiaJuoppojen ja suomalaisten itsekkyys, lisää rahaa juopoille?, kun näkyy tuo terveydenhoito erinomaisesti toimivan muutenkin, hoitohenkilökunta kun ei kestä minkäänlaista palautetta ja ainakin Helsingin seudulla oli potilastieroja jopa urkittu Haartmanin sairaalassa, toimistosihterri ( teksti-tv s.111), julkisessa terveydenhuollossa maksut ovat nousseet ja siellä eri hoitokulttuuri kun yksityisellä: hieman koholla olevia tuloksia luetaan hyvinä, kun ykstyisellä ne luetaan hieman kohonneiksi, kaikkeen muuhun kyllä on varaa , paitsi terveydenhuollon parantamiseen, juoppoja oltiin jo viemässä teatteriinkin (kulttuuriseteli), Ruotsissa palveluja ykistyistettiin, julkinen hoito voi ollla eri lääkitys kuin yksityisen, perussuomalaiset ovat pelkkiä populisteja, Suomi jo jäljessä monessa asiassa, eivät lupaamat asiat toteudu, sillä ruuan hinta tulee kallistumaan loppuvuotta kohti ja tulee luonnonkatastrofeja. SIlakoitakaan ei voi syödä kun niissä on jotain pitoisuuksia, ennen muinoin syötiin silakkavettä ja tehtiin pari kuukautta töitä jotta eletään loppuvuosi, nykyään eletään avustuksilla

    • vapaanyt2011

      Jos aivonkuoret on tehty noin ohkaisesta aineesta, että tyhmyys paistaa läpi, en paljolti alkiolaisuudesta rehvastelesi. Mahdatatko ressukka tajuta mitä se oikein tarkoittaa.

    • henri ijäs

      euro kolikoista ei pitäisi luopua vaan tehdä ne uusiksi jossa lukee isolla suomi finland.

      • no more WAR

        pieniä laposia kuolee afrikkassa ja kukaan ei puutu asiaan. no more war kylttiä haluisin pitää ja huutaa afrikan puolesta.
        kukaan ei puutu sotiin afrikassa jotkut kuolee.

    • Kosminen nauraja

      Miten maajusseilla jos heillä muka niin huonosti menee on varaa miljoonaluokan koneisiin ja siihen päälle vielä loisteliaat asunnot ja vähintään 2-3 uutta tai uudehkoa autoa siihen päälle ?

    • JTM77

      Jos mietitään asiaa näin: Yritykseen sijoitetaan pääomaa 100 rahaa, joka on sidottu esimerkiksi yrityksen käyttämiin koneisiin ja rakennuksiin. Kyseiset tuotantovälineet kuluvat käytössä, joten ne on uusittava vaikka 10 vuoden välein. Tästä seuraa se että yrityksestä on saatava vuosittain 10 rahaa että 10 vuoden syklillä olisi kasassa 100 rahaa uusintaa varten. Toki kyseessä on jatkuva prosessi mut anyway..

      Lisäksi 100 rahan pääomalla on korkovaatimus. Jos yritykseen sijoitettu pääoma on keskimäärin 50 rahaa niin 5% korkovaatimus tekee 2,5 rahaa vuodessa.

      Yrityksessä tehdään työtä. Myös yrittäjän tulisi saada työlleen korvaus. Heitetään nyt vaikka 5 rahaa.

      Dodii. Jos yrittäjä käyttää kaiken yrityksestään irtoavan rahan YKSITYIStalouden menoihin kuten loisteliaaseen asuntoon ja autoihin niin 10v kuluttua jäljellä on se talo, vanhat autot ja loppuun syöty yritys. Näyttäähän se hetken komialta.

    • Viipuri odottaa

      Hyvät Alexander Stubb ja Seppo Kääriäinen ovat kuten Olli Rehn länsimielisiä.

      Suomi on länsimainen demokratia. Yhdysvallat ja Saksa ovat meitä itseämme.

      -

      Paavo Väyrynen on vastenmielinen.

    • Kepulisti Aho

      Asian vierestä. Esko Aho pitäisi saada vastuuseen dopingjutusta. Hän on suuri syypää Mika Myllylän poismenoon. Tuskin nukkuu öitään rauhassa kun omatunto painaa.

    • niinpa.niin

      Olen hieman eri mieltä. Keskeisimpänä syynä Keskustan alamäkeen näkisin sen, ettei puolue oikein osannut kohdistaa viestiään. Puolue hukkasi arvonsa tehdessään reaalipolitiikkaa. On aina vaarallista. puhuttiinpa mistä tahansa ideologisesta järjestöstä, jos päämäärä on siten hukassa, etteivät kannattajat tiedä tarkalleen mitä ollaan tekemässä.

      Keskustapuolue pyrki liberaaliksi yleispuolueeksi ja samalla unohtui puolueen vahvat konservatiivisen juuret. Liberaali-ideologia ei innostanut uusia äänestäjiä ja konservatiivisesti ajattelivat löysivät uskottavan vaihtoehdon Soinin sanomasta.

      Suomalaiset ovat nationalistisesti ajattelevia ja tämä tekee Eurooppa politiikasta varsin hankalaa. Kansallista etua on korostettava ja tämän viestin on tultava esiin näkyvästi. Kiviniemi oli varmaan hyvin perillä siitä, miten hankala tilanne euromaissa oli/on, häneltä puuttui kuitenkin kyky osoittaa se, miten tärkeää myös suomalaisille on euron pelastaminen. Opettajatarmainen hokeminen vastuunkantokyvystä ei ollut oikea tapa toimia. Suomalaiset ymmärtävät kyllä ja haluavat osallistua, mikäli asiat esitetään siten, että ihmiset näkevät toiminnan tarpeellisuuden. Lipposen hallitus aikoinaan sai varsin hankalat leikkaukset tehdyksi, ilman suuria poliittisia tappiota, koska viestintä kansalaisiin päin oli aktiivista ja puhe oli selkokielistä.

      Lyhyesti, Keskustan johtajien virheenä oli se, että he unohtivat olevansa kansanpalvelijoita -näin viime kädessä. Virkamiesmäinen johtaminen ja ylimielisyys söivät kannatusta ja arvojen unohtaminen vei uskottavuuden.

      • >>>Lipposen hallitus aikoinaan sai varsin hankalat leikkaukset tehdyksi, ilman suuria poliittisia tappiota, koska viestintä kansalaisiin päin oli aktiivista ja puhe oli selkokielistä.

    • kepulla on hätä,

      vaikka maan äänitorvi on puolellanne. Lokkikin kakkii päähän.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe