On se kumma kun liikenneministeri on kekseliäs. Ruuhkamaksut peliin ja rattijuoppojen promillerajat tiukemmalle: ei kai yksityisautoilun kimppuun paremmin voisi käydä. Molemmat ehdotukset huonoiksi ja kelvottomiksi havaittu, mutta heti kun on vasuri asialla niin hölmöydet pöytään.
Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla ongelmana on raideliikenteen ongelmat: ei yksityisautoilu. VR on myöhästellyt viimevuodet siihen malliin, että yksityisautoilu on keskustassa vain lisääntymässä: pakon saneleman juttuna.
Ratkaisu tiedetään: eli pisara-rata, joka helpottaisi junaliikenteen ruuhkautumista.
Toinen ongelma on Länsi-metro. Hanke on viivästynyt suureltaosin aluepolitiikan vuoksi. Liikenne hanke joka vaikuttaa satojen tuhansien kansalaisten liikkumiseen jää helposti jalkoihin kun peräkylien hankkeet ovat joidenkin kansanedustajien ääntenkalastelun merkittävimpiä kohteita.
Metro, Pisararata ja Laajasalon mahdolliset liikenneratkaisut parantaa tilannetta: ruuhakamaksu on vain vasureitten mantra, jolla saadaan rahaa yksityisautoilijoilta: jotka yhä marxilaisen logiikan mukaan edustaa riistäjien yhteiksuntaluokkaa ja on siten oikeutettu lypsettäväksi kuiviin.
Myös ajatus promille rajan alentamisesta osoittaa järjen köyhyyttä. Rattijuoppojen aiheuttamat onnettomuudet eivät ole todellisuudessa alle 0.5 promillen juttuja. Myös vakaviin rattijuopumuksiin ei tunnu haluttavan lääkettä.
Yhä useammin torkeästä rattijuopumuksesta kärähtänyt jää kiinni kortitta ajosta ja rattijuoppoudesta.
Promillle rajan alentaminen tarkoittaa valvonnan ja sakotuksen lisäämistä, ei liikenne turvallisuuden parantamista.
Törkeän rattijuopumuksen ehkäisyys toimii ehkä parhaiten rikoksentekovälineen eli auton menetys. Se vaikuttaisi myös auton lainaamiseen rattijuopolle. Eli niihin kaikkein välinpitämättöminpiin liikenteen vaarantajiin.
Mutta eihän liikenneturvallisuus ole tavoite; vaan väline puuttua kansalaisten valvonnan lisäämiseen.
NINEL
Vasemalta puolelta ohi
ninel2010
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455060Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481229Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101169- 131113
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57779Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27753