Miksi suomalaispoliitikot ovat tyhmiä?

taas tartuntavaara

Suomalaispoiitikot eivät herää, vaikka taivas putoaisi päänuppiin. Rahaa heitellään ulkomaisiin pankkeihin luullen, että se muka auttaisi näiden maiden kansalaisia. Nytkin Kreikkaan sysätyt miljardit täyttävät vain sen loven, minkä Kreikan pankkikorot ovat nousseet. Ne rahat eivät auta Kreikan kansalaisia sentin vertaa. Poliitikot höpisevät pankkikriisistä, jonka ovat itse saaneet aikaan. Esimerkiksi ruotsalaiset ja englantilaiset eivät anna ropoakaan Kreikalle. Niillä kun on ihan oma valuutta. Katainen on puhissut tartuntavaarasta tavan takaa ja aina tulee uusi maa, joka on saanut tartunnan. Nyt puhutaan jo Italian auttamisesta. Tässä näytelmässä ei ole loppua. Aikanaan sen tajuavat kyllä suomalaiset poliitkotkin, mutta silloin Suomi on jo ruvella.

3

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • havukka2

      Suomi on pieni maa ja talous joka suhteessa, joten resurssit loppuvat ennen pitkää, jos tätä menoa jatketaan.
      Suomi on pärjännyt ennenkin, kun on saanut hoitaa itse omat asiansa, mutta nyt on toisin, kun muut sanelevat mitä tehdä.
      Onko meidän nykyiset vallassa olevat johtajat niin raukkoja ja arkoja, etteivät uskalla ottaa asioita omille harteilleen, vaan odottavat ihmettä tapahtuvaksi.
      Sitä saa kuitenkin odottaa, kun kumppaneina on Kreikan, Portugalin ja Italian tapaisia maita, joilla ei ole sitä samaa sitkeyttä hoitaa asioita, kuin varsinkin pohjoisilla valtioilla on.
      Siestat, iloittelut ja veronkierrot kuuluvat etelävaltioiden kulttuuriin niin voimakkaasti, ettei Suomen tapaisen valtion kannattaisi vaarantaa olemassaoloaan sellaisten vastuuttomien maiden tähden.
      Jarrut päälle ja kahdenvälistä kauppaa hieromaan naapurimaiden kanssa.
      Hyökkäys on paras puolustus.

    • Ent. vewonmaksaja

      Eihän en poliitikot tyhmiä ole! Päinvastoin!"

      Kuka ei istuisi lipittämässä kahvia päivät, ja palkka oisi tosi kova.
      Edustat muka "kansaa" vaikka tosiasiassa kansa juuri maksaa kaikki. Myös palkan.

      Veronmaksajathan tässä tyhmiä ovat kun hyväksyvät moisen korruptio paskaporukan siellä....

      Näyttäisi että 9 kymmenestä poliitikosta tekee meistä palkkansa maksajasta pilaa...??

      • Säälittävää haukkua

        tyhmäksi jotain joka on selvästi korkeampi arvoisempi ja menestyneempi kuin haukkuja. Se on ihan selvää itsepetosta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe