NAINEN RAISKATTU LAHDESSA

juoruilijatar

Tappouhkauksesta ja raiskauksesta kaksi vuotta linnaa
julkaistu tänään klo 15:47

Tekijänä ensikertalainen vuonna 1957 syntynyt mies tuomittiin kahdeksi vuodeksi vankeuteen naisystävän pahoinpitelystä, vapaudenriistosta, raiskauksesta ja laittomasta uhkauksesta Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa. Rikosnimikkeiden joukossa oli myös varkaus.

Viime lokakuulla tehtyjä raiskausta, vapaudenriistoa, tappouhkausta ja pahoinpitelyä edelsi kahden kuukauden seurustelu. Lahtelainen mies tuomittiin myös tämän vuoden huhtikuulla tehdystä varkaudesta yhteensä kahden vuoden vankeuteen.

Mies oli lyönyt naista ja kuristanut tätä kaksin käsin. Niinikään hän oli estänyt naista poistumasta miehen asunnosta. Tuomittu oli uhannut tappaa naisen teräaseella uhaten, tukahduttanut tyynyllä ja raiskannut naisen.

Asianomistajalle tuomittiin korvauksia kivusta ja särystä sekä henkisestä kärsimyksestä yhteensä 4185 euroavaatimusten mukaan. Lisäksi tuomitun on korvattava oikeudenkäyntikuluja yhteensä 1780 euroa.

YLE Lahti

1

51

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JUsteeri31

      Lahdessa ja Kouvolassa tapahtuu aina hurjia juttuja

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe