Vein autoni normaaliin vuosihuoltoon Autopartner Konalaan. Tein hintatiedustelun alussa, mutta lopullinen hinta oli n. 10% suurempi kuin luvattu hinta. Ei se mitään ajattelin, saihan auto nyt KUNNON huollon.
Seuraavana päivänä huomasin, että huoltovalo palaa, joten vein autoni takaisin huoltoon ajotietokoneen nollaukseen. Tämä oli kuulemma jäänyt epähuomiossa tekemättä. Samalla pyysin täyttämään huoltokirjan sivun, joka oli myös jäänyt täyttämättä. Reissun päällä sisätuuletin alkoi pitää meteliä, joten ajattelin, että olisikohan raitisilmasuodattimen vaihdossa tapahtunut jotain ja päätin tarkistaa asian. Ei ollut tapahtunut mitään, koska koko raitisilmasuodatinta ei oltu vaihdettu vaan sama vanha paskainen suodatin oli paikallaan. Onneksi Autopartner Konala oli kuitenkin muistanut laskuttaa tämän. Lisäksi lasinpesunestesäiliöön ei oltu lisätty pesuainetta, koska senkin valoi alkoi vilkkua viikko huollon jälkeen. Nyt askarruttaa onko autolle tehty huoltoa lainkaan?
Ainoa asia joka on varmuudella tehty on jarruvalopolttimon vaihto. Tämä oli kuitenkin vuosihuollon ulkopuolelta, joten siihen käytetty työ laskutettiin erikseen, joten lisälaskua tuli n. 20 euroa. Lisäksi tuli kaikennäköisiä pientarvikelisiä yms n. 10 euron edestä.
Mitä yleensä kuuluu auton vuosihuoltoon? Voisiko olettaa, että esim. polttimoiden vaihto kuuluu hintaan? Ylimääräisten osien laskutus on tietenkin ok.
Jäi vähän kusetettu olo koko paikasta. En suosittele, paska paikka!
Autopartner Konala VÄLTÄ!!!
167
16634
Vastaukset
- pikku pissis
polttimoiden vaihto ei kuulu huolto-ohjelmiin, vaan on lisälaskutettava työ. Pientarvikelisä on myös vakiintunut käytäntö. Oliko raitisilmasuodattimesta maininta laskussa? Vai oletitko sen kuuluvan ohjelmaan, sillä joka huoltoon sen vaihto ei kuulu. Pesunesteen lisäystä ei välttämättä tehdä, sillä suurin osa autoilijoista ei halua siitä maksaa ylimääräistä, koska se on myös lisälaskutettavaa.
Huoltovalo paloi varmaankin heti kun ensimmäistä kertaa starttasit autosi huoltomon pihasta, olisi kannattanut heti silloin pyytää nollaamaan se niin ei olisi tarvinnut ajella ylimääräistä. Öljyn vaihdon näkee kun katsoo mittatikusta minkä väristä öljy on, parin viikon päästä se on kuitenkin jo turhaa, sillä se on jo mustaa silloin.
Oliko ihan ensimäinen huoltokeikka sulle? Vanhoissa autoissa ei aina "muisteta" kuitata huoltokirjaa, paitsi jos sen jättää esille autoon tai mainitsee siitä etukäteen.- mitä osaatte?
Tais tulla ite puljun edustaja kiireellä vastaamaan. Kyllä te vesselit osaatte.
- jep jep
mitä osaatte? kirjoitti:
Tais tulla ite puljun edustaja kiireellä vastaamaan. Kyllä te vesselit osaatte.
Niin, vikahan on asiakkaan jos ei muista ohjeistaa autohuoltoa mitä autolle tulisi tehdä ja miten dokumentoida. Huoltokirja oli jätetty vihjeeksi apukuskin paikalle, mutta ei nähtävästi ollut tarpeeksi muistettu mainita, että siihen olisi hyvä saada myös merkintä. Lisäksi, raitisilmasuodatin oli muistettu laskuttaa.
Vielä edellä mainittuun. Öljy oli mustaa n. vkon jälkeen, joten sekin on varmaan jäänyt vaihtamatta, vaikka varmuutta tästä tuskin saa. Pitääkin vielä tarkistaa ilmansuodatatin miltä se näyttää.
Siis mitä huoltoon kuuluu? Huoltokirjassa on selkeä lista mitä autolle tulee tehdä, mutta tämä ei nähtävästi ole Autopartner Konalan tiedossa. Vaihdetaan tai jätetään vaihtamatta öljyt ja suodattimet. Oliko se siinä? Miten vuosihuolto eroaa öljynvaihdosta jossa vaihdetaan suodattimet samalla?
Pesuaineen lisäys maksaa siis ylimääräista! No huh huh! Jos huollosta maksetaan melkein 300 euroa niin eikö tämä ole mahdollista sisällyttää hintaan? Voin myös kuvitella, että pyyhkijän sulkien vaihtotyö olisi erikseen laskutettavaa työtä jos tämä sama logiikka pätee.
t. Karitapio1234
- huoltoon menevä
Itsellänikin on vuosihuolto ajankohtainen ja olen netistä tutkinut huoltoasioita. Hinnat vaihtelevat noin 130 eurosta yli 300 euron.
Alla listaus jostain:
Moottoriöljyn vaihto
Öljynsuodattimen vaihto
Ilmansuodattimen tarkistus ja vaihtotyö
Sytytystulppien vaihto
Jäähdytysnesteen pakkasenkestävyyden mittaus
Latausjännitteen tarkistus
Jarrunesteen kunnon toteaminen
Renkaiden tarkistus
Pyyhkijänsulkien tarkistus
Lukkojen ja saranoiden rasvaus ja yleisvoitelu
Auton mallikohtaiset työkohteet - Asia ei jää tähän
Autopartner Motonet Konala ryöstää asiakkaalta!
Vein Renaultini startin vaihtoon Motonet huoltoon. Olin ostanut uuden startin valmiiksi. Autopartner vaihtoi startin.
Hakiessani autoa työnjohtaja puhui puhelimeesa ja kertoi, että nyt tulee varakkaan nököisiä asiakkaita. Laskussa oli kolmen pultin irroittamisesta pantu 2,8 tunnin työ pientarvikelisä n. 13 euroa eli 200 euroa.
Työjohto väitti, että pultit oli vaikea irroittaa. Tämä on höpöä, koska löysäsin pultit itse ja kiristin ennen huoltoon vientiä. Koska selkä oli kipeä en halunnut itse vaihtaa starttia.
Biliassa vastaavasta olisi laskutettu vajaa 1 tunti eli 75 euroa.
Lisäksi Autopartner Motonet Konala oli poistanut asennuksessa startin lämpösuojuksen. Startti on pakosarjan ja moottorin välissä. Jos virkaapelin eristys sulaa syntyy oikosulku ja autoni palaa, toivottavasti eivät autossa olijat.
Autopartner siis ryösti minulta 125 euroa - -muaalle seuraavaks-
Joo en ole paskempaa palvelua saanut mistään. Punakkaa "työnjohtaja"- jamppaa ei välillä kiinnosta käyttäytyä asiakaspalvelun edellyttämällä tavalla lainkaan, ja mullakin loppulasku sisälsi extraa arvioon verrattuna, mistä oli sovittu puhelimitse ilmoitettavan jos tulee jotain.
- M
Ostin talon. Oletin että leikkimökki ja koirankoppi kuului hintaan. Voi että kun olen pettynyt.
- MM
Tuliko edes myyjän vaimon käyttöoikeus samaan hintaan? Kyllä olisi pitänyt tulla
- ..tun homo
Mee homo kotios täältä vittuilemasta
- Daiju
MM kirjoitti:
Tuliko edes myyjän vaimon käyttöoikeus samaan hintaan? Kyllä olisi pitänyt tulla
Hihihii. Nokkelasti sanailtu.
- TP82
Huolimatonta on Konalan huolto, autoni oli huollossa ja autoa noudettaessa kustannusarvio heitti melkein 30% josta ei edes vaivauduttu soittamaan, huoltokirja oli leimaamatta, rasvasilla käsillä otettu ratista kiinni, kädet oli mustat samatien kun lähdin ajamaan, en vie sinne autoani enään. No tutustuin yrityksen kotisivuihin, nekin lienee tehnyt tyyppi joka ei hallitse edes kieliopin perusteita, joten onkohan autoni huoltokin tehty samalla tavalla??
- Lankku
Itsekin petyin kun huollatin autoni kyseisessä puljussa viime keväänä. En oikein tiedä mitä tehtiiin ja jätettiin tekemättä, touhu oli epätarkkaa ja töykeää.
Kun vein auton huoltoon, niin töykeä korjaamopäällikkö ei tuntunut lainkaan muistavan mitä puhelimessa oli sovittu tehtäväksi. Autoa hakiessani kysyin löytyykö huoltokirjasta leima, johon vastattiin että tottakai se kuuluu aina asiaan. No eipä löytynyt, sen sijaan löytyy kahvimuki lattialta lojumasta. Lisäksi piti oikein vaatimalla vaatia selontekoa siitä mitä autolle on huollossa tehty.
Autoon piti vaihtaa osa, jota juuri silloin ei ollut saatavilla. Korjaamopäällikkö lupasi soittaa kun osa tulee heille ja tämän piti tapahtua yhdessä viikossa. Kahden viikon kuluttua poikkesin käymään, eikä osa ollut vieläkään saapunut. Tein omat johtopäätökseni ja teetätin homman muualla. Kaiken huippuna korjaamopäällikkö soitteli neljä kuukautta myöhemmin, että olisivat valmiit suorittamaan korjaukseen loppuun. - Asiakaspalvelu hoi
P*aska maku jäi. Tiedonjako ja asiakaspalvelu huonoa. Lopulliseen hintaan mahdollisesti lisättävistä maksuista voisi hieman informoida. Aikaisemmin annetut alennukset poistettu lopullisesta laskusta. Lasku nousi huomattavasti. En suosittele!
- Tuokki111
Erittän P...kasti hoidettu huolto Autopartnerilla
http://keskustelu.suomi24.fi/node/4798310 - kuuusetettu
Ei autojaan kannata köyhän virtuaalihuollattaa.
Lukekaapa autolehtien huoltotestejä.
Pahimmillaan laskuttavat 100 asiaa ja tekevät 20.
Tehdyt ovat vain tarkistukset:
-renkaiden tarkistus, ne on
-pyyhkimien tarkistus , ne on tai sit ne vaihtaa 60eur
-iskarien tarkistus, ne on
-ym jne
Vain yleensä öljyt vaihdetaan, ei mitään muuta tehdä.
Istutaan likaisilla haalareilla vaaleille kangaspenkeille. Liataan ratti.
On niil paljo oppimista mut ne ei vaan ikinä opi. Siksi vaihdan öljyt ja suod. itse ja korjautan autoa vasta jos jotain tulee. Yleensä 3-5v vanhaan ei tule. - miiimikko
mä käytin tuolla kanssa huollossa, listassa lukee että mm. hihnat on tarkastettu ja hyvässä kunnossa... nyt kun vein eri paikkaan etupolttimon vaihtoon niin sanoivat että laturinhihna on pakko vaihtaa samantien (oli jo näkyvästi säikeinen)...että ihmetyttääpä vaan että 2000km sitten "tarkastettu" hihna on mennyt ihan paskaks tossa välissä.. ei siis ole mitään tarkastusta tehty
- kari vitie
Vein Citroen Berlingon 6.10.2011 Autopartneille Konalaan ja pyysin tarkistamaan tuulettajan hihnan kun sieltä kuului epämääräistä suhinaa. Maksoin korjauksesta 84 euroa mutta ei se tullut kuntoon. Vein seuraanana päivänä sen uudelleen. Jotain puhdistusta oli tehty mutta hihta suhisi edelleen. Lasku on vain 31 euroa mutta ongelma ei tullut kuntoon. Korjaaja sanoi, että ei sitä voikaan korjata. Mainoksen mukaan korjaamo on erikoistunut nimenomaan Citroeneihin. Ei siltä näytä. Kehotan välttämään Autopartneria.
Kari Vitie
Espoo- Autokorjaamo Partner
Tuohon 6.10.2011 Berlingoon vastaus:
Autossanne on jälkiasennettu ilmastointi joka ei ole ammattiliikkeessä tehty. Teillä on kiero telina jossa rulla pyörii joka aiheuttaa hankaamisen niinkuin kuitissanekin lukee.
Ainoa korjaus on että laitamme autoon uuden ilmastoinnin joka maksaa enemmän kuin itse auto. 1998 Berlingoon kun ei hirveästi rahaa kannata laittaa kiinni.
Teemme työn tietysti mikäli niin haluatte.
Pahoittelen jos teille jäi paha maku suuhun asiasta mutta valitettavasti ihmeidentekijöitä emme ole. - 405
Autokorjaamo Partner kirjoitti:
Tuohon 6.10.2011 Berlingoon vastaus:
Autossanne on jälkiasennettu ilmastointi joka ei ole ammattiliikkeessä tehty. Teillä on kiero telina jossa rulla pyörii joka aiheuttaa hankaamisen niinkuin kuitissanekin lukee.
Ainoa korjaus on että laitamme autoon uuden ilmastoinnin joka maksaa enemmän kuin itse auto. 1998 Berlingoon kun ei hirveästi rahaa kannata laittaa kiinni.
Teemme työn tietysti mikäli niin haluatte.
Pahoittelen jos teille jäi paha maku suuhun asiasta mutta valitettavasti ihmeidentekijöitä emme ole.hoono hönö soomi
- KOKENUT SEN ITSE!
TIEDOKSI KAIKKILLE, KUN KÄYT AUTOPARTNER KONALASSA NIIN OLE VALMIS, ETTÄ SINULLA JÄLKEENPÄIN PALAA MOOTTORI VALO MERKKI AUTOSSASI!
- Tankki täynnä
KOKENUT SEN ITSE! kirjoitti:
TIEDOKSI KAIKKILLE, KUN KÄYT AUTOPARTNER KONALASSA NIIN OLE VALMIS, ETTÄ SINULLA JÄLKEENPÄIN PALAA MOOTTORI VALO MERKKI AUTOSSASI!
Mitähän tämä "valmis" tässä tarkoittaa, vikakoodien luvusta valmis vaiko korjauksesta valmis vikakoodien lukemisen jälkeen, siinä on olennainen ero??
" TIEDOKSI KAIKKILLE, KUN KÄYT AUTOPARTNER KONALASSA NIIN OLE VALMIS, ETTÄ SINULLA JÄLKEENPÄIN PALAA MOOTTORI VALO MERKKI AUTOSSASI! "
Kirjoitetaan Suomen kielellä : Tiedoksi kaikille, mikäli asioit tms... jne......
- Autopartner Konala
Hei,
AUNE ehtojen mukaan laskun loppusumma saa ylittyä 15% ilman asiakkaan lupaa. Meillä kuitenkin soitetaan aina summan ylittyessä.
Osien vaihtamatta jättäminen johtaa yrityksessämme välittömään irtisanomiseen. Emme ole kuitenkaan saaneet teiltä minkäänlaista valitusta asiasta? Oletteko varma ettei laskussa ollut ilmansuodatin laskutettuna? Emme voi puuttua mahdollisiin puutteisiin ellei niistä meille ilmoiteta asiallisesti. Valitettavasti en näe minkä takia joku vaarantaisi työpaikkansa yhden suodattimen takia.
Meillä on ollut vuodesta 2007 työmääräyksissä on ympyröitävissä kohdat K/E seuraaville asioille: Lasinpesunesteen lisäys, Pyyhkimen sulkien vaihto, polttimoiden vaihto, sekä tarvittaessa jarrupalojen vaihto jos ei saada asiakasta kiinni. Mikäli työmääräyksessä ei ollut merkittynä K kohtaa, emme ole lisänneet nestettä koska se on lisäveloituksella tehtävä toimenpide.
Polttimoiden vaihto ei kuulu mihinkään huoltoon sillä polttimoita ei tarvitse vaihtaa elleivät ne ole palaneet. tämän takia polttimoiden vaihto on aina lisäveloitus työ.
Pientarvikelisiin kuuluu kaikentyyliset saranoiden voiteluaineet ja muut tarvikkeet jota käytetään. pientarvike lisä on hyvin harvoin meillä yli 6€. Muut lisät ovat varmaankin ongelmajätemaksu joka veloitetaan öljynsuodattimen sekä öljyjen asianmukaisesta sekä luonnonystävällisestä käsittelemisestä. Perustuu Ekokemin veloituksiin.
Tämä on korjaamon Virallinen vastaus.
Mikäli kaikki nämä asiat ovat tosiaankin tapahtuneet teidän sanomalla tavalla olkaa hyvä ja olkaa yhteydessä marius (ät) autopartner.fi
Valitettavasti esimerkiksi tuo suodatin juttu on nyt mahdotonta enää käsitellä sillä siitä ei ilmoitettu meille välittömästi.
Pyydän kuitenkin kiinnittämään huomiota siihen että meitä testataan A-Testin toimesta vuosittain ja esimerkiksi Tekniikanmaailma Testasi meitä 11/2010 Numerossa jossa sijoituimme sijalle 2 heti Vehon jälkeen.- Pettynyt Asiakas
Ei voi muuta kuin ihmetellä miten surkeaa huoltoa ja palvelua Veholla on jos 2. sijalle pääsee Autopartnerin suorituksella.
- Fhhgj
Keskittyisitte töiden tekoon. onko vähän noloa tänne kirjoittaa.. kertoo paljon firmastanne
- ei enää koskaan
Ikävä kokemus!
Huollon vastaanotto hidasta.
Huollon vastaanoton kaverilla ylimielinen ja vähättelevä asenne.
Outo "huumorintaju" ja hermostui kun ei sitä ymmärretty.
Minulla kyllä hymy oli jo hyytynyt kun auto unohdettiin huoltaa ja sovitut alennukset ko unohduksesta jätettiin korvaamatta.- autohuoltovirossa
Oletteko pohtineet auton huollattamista Tallinnassa? Se kannattaa jos on vähänkin isompaa laittoa kuten hammashihnaa tms. VAG ryhmän autoille suosittelen Forss OU autokorjaamoa jossa olen itse käynyt jo useamman kerran. Olen oppinut tuntemaan heidän työntekijän ostohommista ja hän voi tehdä erikoistarjouksia valikoidulle asiakasryhmälle. Kiinnostaako?
Työtunti maksaa vajaan 30 eur/h. Siitä voi laskea millaista säästöä tulee. Palvelun saa suomeksi. Jengi vaikuttaa hyvin asiantuntevalta. Jos autoaan haluaa säilyttää korjaamon pihassa niin se säilyy turvallisesti vartioidulla alueella.
Vastatkaa tähän viestiin jos kiinostaa! Voin jeesata asiassa eteenpäin jotta saatte jo valmiiksi edullisista hinnoista spessualet. - aaaaaaaaaa1112222
autohuoltovirossa kirjoitti:
Oletteko pohtineet auton huollattamista Tallinnassa? Se kannattaa jos on vähänkin isompaa laittoa kuten hammashihnaa tms. VAG ryhmän autoille suosittelen Forss OU autokorjaamoa jossa olen itse käynyt jo useamman kerran. Olen oppinut tuntemaan heidän työntekijän ostohommista ja hän voi tehdä erikoistarjouksia valikoidulle asiakasryhmälle. Kiinnostaako?
Työtunti maksaa vajaan 30 eur/h. Siitä voi laskea millaista säästöä tulee. Palvelun saa suomeksi. Jengi vaikuttaa hyvin asiantuntevalta. Jos autoaan haluaa säilyttää korjaamon pihassa niin se säilyy turvallisesti vartioidulla alueella.
Vastatkaa tähän viestiin jos kiinostaa! Voin jeesata asiassa eteenpäin jotta saatte jo valmiiksi edullisista hinnoista spessualet.Täytyis kyllä jakopääremppa tehdä pian volkkariin tdi koneella.
Suomessa on kyllä kallista touhua ja saispahan tossa samalla käydä virossa.
Mitähä tuommone homma maksais - autohuoltovirossa
aaaaaaaaaa1112222 kirjoitti:
Täytyis kyllä jakopääremppa tehdä pian volkkariin tdi koneella.
Suomessa on kyllä kallista touhua ja saispahan tossa samalla käydä virossa.
Mitähä tuommone homma maksaisPyydetään sulle tarjous, laita yhteystietosi osoitteeseen [email protected]
Omasta kokemuksesta sen pitäisi olla noin 50 % edullisempi kuin Suomessa, erityisesti kun vertaa merkkihuoltoon - autohuoltovirossa
aaaaaaaaaa1112222 kirjoitti:
Täytyis kyllä jakopääremppa tehdä pian volkkariin tdi koneella.
Suomessa on kyllä kallista touhua ja saispahan tossa samalla käydä virossa.
Mitähä tuommone homma maksaisOletko pohtinut Virossa käyntiä?
- Tsekkaapa
Tuoltakin voi kysellä erikoishintoja [email protected]
- Otsalohkoa kiristää
Nyt olis neljäs kerta kun vien Opelini kyseiseen puljuun. Ensimmäisellä kerralla vaihdettiin etujouset, ja siitä se riemu vasta repesi.
Vein takaisin, kun vasen puoli kolisi melkoisesti. Tulos: eivät olleet vaihtaneet yläpään laakereita jousien asentamisen yhteydessä, vaikka tämän PITÄISI kuulua normaaliin työtapaan. Lisälasku 130e osista!
Vein takaisin toisen kerran, kun auto puski edelleen vasemmalle. Ottivat oikein nelipistemittauksen, jonka mukaan auton takaosa puski vinoon, josta mukamas koko ongelma johtui. Kummallista, että jopa rikkinäisellä jousella ennen koko huoltoa auto kulki luotisuoraan. Laskua eivät työstä kehdanneet sentään laittaa.
Nyt vien neljännen kerran auton sinne, koska tällä kertaa sama kolina kuuluu oikealta (josta siis pitäisi olla laakeri vaihdettu). Mutta onneksi nyt on takataskussa merkkikorjaamon lausunto, jossa todetaan, että työ on tehty alun perin täysin väärin.
Vältän paikkaa tulevaisuudessa kuin ruttoa.- etelän kippi ja kär
Kerroppa vähän tarkemmin , mitenkä jousen vaihtaminen voidaan tehdä täysin väärin? Akkas on kolhinut auton katukiveyksen reunaan, eikä uskalla otsalohkon kiristäjälle sitä sanoa. Toivottavasti et tule meidän korjaamolle asiakkaaksi.
- Otsalohkoa kiristää
etelän kippi ja kär kirjoitti:
Kerroppa vähän tarkemmin , mitenkä jousen vaihtaminen voidaan tehdä täysin väärin? Akkas on kolhinut auton katukiveyksen reunaan, eikä uskalla otsalohkon kiristäjälle sitä sanoa. Toivottavasti et tule meidän korjaamolle asiakkaaksi.
Ei se keskustelupalstoilla trollailu tee korjaamosta yhtään sen parempaa, olkoon Autopartner tai kuka tahansa muu. Jos keskittyisitte niihin autojen korjaamiseen enemmän, niin voisi työn laatukin parantua.
- yliasentaja
Tuliko autosi kuntoon?Mitä sille tehtiin?
- yliasentaja
Otsalohkoa kiristää kirjoitti:
Ei se keskustelupalstoilla trollailu tee korjaamosta yhtään sen parempaa, olkoon Autopartner tai kuka tahansa muu. Jos keskittyisitte niihin autojen korjaamiseen enemmän, niin voisi työn laatukin parantua.
Voisitko kertoa, mikä on tilanne nyt. Veitkö jo opelisi Kuusakosken hihnalle?
- BMW V6
Kuka menis eestiin autohuoltoon ? herranjestas.
- fwfggw
Onhan toi seppäpartner vajaan olonen mesta. Citydealissa huollot koko ajan -75 prosentin alessa. Siinä etitään uusia kusetettavia
- HMV
Hei!
SUOSITTELEN todellakin VÄLTTÄMÄÄN kyseistä "huoltopaikkaa", ennemminkin voisi puhua "hermojen menetys paikasta". Minulle tuli noin 500€:n ylimääräiset kulut yritettyäni korjauttaa autoani AUTOPARTNER KONALASSA!!!! jossa se ei kuitenkaan tullut kuntoon vaan jouduin viemään sen oikeaan korjaamoon, eikä he suostuneet korvaamaan mitään vaan joku huonon suomenkielen omaava "päällikkö" vastasi syyn olevan minussa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! - KTeräväinen
Kuulin että vanha työkaverini siirtyisi konalaan töihin.
Uskon että mielipiteenne vaihtuu positiiviseksi :)
Itse olen huoltanut autoni aina hänellä ja tulen jatkossakin huoltamaan :)
Onhan se niin että kaikki yritykset tekevät joskus virheitä, mutta asiakkaiden ei pitäisi kärsiä :) Minulle on aina soitettu lisätöistä ja itse kun olen kuorma-auto alalla niin en ehdi enkä kyllä osaakaan huoltaa dodgeani niin minusta on hyvä voida luottaa huoltoon varsinkin kun siitä maksaa. Olen kanssanne samaa mieltä että kusetettu olo on varmaan ihan oikein jos hommia ei ole tehty sen takia itselläni on ollut tärkeämpää se että kuka huoltaa kun se että mikä liike huoltaa.
Terv. Kari Teräväinen- Kerrasta oppinut
No sitten et ainakaan vie dotkeasi autopartner konallaan. Lienevät autoparnerit samanlaisia öpetkuttajia
- Veholla
Noinhan se on että pitäisi katsoa joku loistava korjaaja eikä liike. itse huollatan autoni veholla ja aina pyydän että sama mekaanikko korjaisi autoni niin tiedän kaiken menevän oikein :)
- JuuttinenR
Korjaamolla on aina hyviä asentajia ja huonoja. Minäkin käytän aina samaa mekaanikkoa ME-autossa. vaikka hinta on kalliimpi kuin jollain pikkukorjaamolla niin ei tarvitse ajaa edes takaisin esimerkiksi huoltokirjan takia.
- Yrittäjä
Muistakaa myös se että autot ovat yhtä monimutkaisia kuin naiset. Varsinkin jos omistatte ranskalaisen auton. Aina ei mene hommat putkeen autosi takia ja joskus asentaja eli ihminen joka on eläin tekee virheen. Että jos epäilette että joku homma on jäänyt tekemättä, mutta ette ole varmoja niin älkää pilatko jonkun elannnon saamista epäilyksillä. Itse etsin omasta korjaamosta palautetta, mutta kaikki on onneksi tarpeeksi tyytyväisiä että täältä ei puljusta lue. =)
- Haappo
Kyllä minäkin korjaamoista sen verran tiedän,että kyllä ammattimiehen tunnistaa,jos vaikka seuraa työtä odottaessa. Ainakin yks on jäänyt mieleen,mutta siinä korjaamossa en ole sittemmin käynyt.
- Automies
Ei ole hääppöiset kokemukset tuosta paikasta minullakaan. Käytin autoa viime viikolla Konalassa huollossa ja kun en laskusta ymmärtänyt mitä sille oli tehty niin kysyin töiden vastaanottajalta mutta hänkään ei osannut sanoa. En jaksanut jäädä jauhamaan, mutta epäselvyys jäi mitä autolle oli tehty. No, ainakin merkkivalo oli sammunut... Taisi kuitenkin olla viimeinen kerta.
- Autokorjaamo Partner
Hei,
Haluaisin ensiksi selvittää sen verta että korjaamon ainoa vastaukset tähän ovat olleet autokorjaamo partner tai autopartner konala nimellä.
Vastaan meillä asiakastyytyväisyydestä joten osa työtäni on myöskin pyöriä näillä foorumeilla. Aikaisemmat vastaukset ovat myöskin minulta.
Täällä on esitetty hieman asiattomaan tyyliin kommentteja jotka eivät ole korjaamon johdon näkemyksiä eivätkä edusta korjaamoa millään tavalla.
Automies: Meiltä saa aina eritellyn laskun jossa näkyy autolle tehdyt toimenpiteet, mikäli ette ole jostain syystä saaneet sellaista niin asia voidaan varmasti korjata.
Citydeal: Olemme laajentaneet toimintaamme reilusti viimeisen vuoden aikana ja henkilökuntamme on yli tuplaantunut. Toimimme nykyään myöskin tikkurilassa sekä konalassa 2 eri paikalla. Tarjousten tavoitteenna on saavuttaa uusia asiakkaita ja kasvattaa toimintaa ennestään. Katsomme tämän toteutuneen.
HMV: Meillä ei ole kuin suomalaisia työnjohtajia sekä korjaamopäälliköitä. Olen kyllä kaikkien kanssa puhunut ja vaikuttavat kyllä ihan hyvää suomea puhuvilta. Pystytkö kenties muistamaan oliko henkilö jonka kanssa puhuit joku seuraavista: Pekka, Niko, Jarkko, Ville, Jani, Tero, Risto?
Olemme suorittamassa ISO9001 laatujärjestelmä sertifiointia, mikäli tälläiset tapaukset kuin mitä yllä on kirjoitettu ovat muuta kuin näkemys eroa pyytäisin olemaan yhteydessä suoraan minuun marius (ät) autopartner.fi.
Korjaamoidemme kautta kulkee yli 100 autoa päivässä, näkemyseroja sekä virheitä tulee aina kun ihmiset tekevät työt eikä koneet. Pyrimme kuitenkin aina siihen että asiakkaamme saisivat parasta mahdollista palvelua sekä parhaan hinta/laatu suhteen.
Onneksi meille tulee myös paljon positiivisa palautetta viikottain.
Mikäli jollain asiakkaistamme on jotain jonka kanssa voin auttaa minut tavoittaa sähköpostilla tai numerosta 020 11 66 214.
Terveisin
Marius Balea- "asiantuntija"
Auttavat ja avoimet sanani:
No ei ainakaan minun silmissä nosta vähääkään Autokorjaamo Partner
laatua tai palveluiden haluttavuutta. Pitäisi kai sanoa, että korjaamoisamme huolletaan yli 100 autoa päivässä. Sitä te tietysti tarkoititte. Kauttakulkeminen kuulostaa "hutasulta"
No onko tämä sitten lainkaan oikea paikka viestintään noin mahtavilla volumeilla (kuulostaa suurelta). Lienee turhaa asioiden parsintaan. Mielestäni Teidän ei kannattaisi vastailla täällä lainkaan, mutta yrityksenne on ottanut tuon selittelevän linjan. Uskon teidän tietävän yrityksenne todelliset vahvuudet sekä ongelmat ja laatumatalikot. En tiedä mikä yrityksenne laatu ja maine todellisuudessa on. Mutta "huonon" asiakastyytyväisyyden saaminen hyväksi
ei tapahdu hetkessä eikä itsetään, pitäs varrmaan tehrä jotakin.
Teidän kannattaa puuttua siihen todella. Jossain muualla kuin suomi 24:ssä.
Voi olla että tarvitsette ulkopuolista muutosagenttia.
PS. Tyytyväiset asikkaat (joita uskon myös oleva) harvemmin vaivautuu kehumaan tänne!!
- Aksako
Voihan P, Autokorjaamo Konalasta auto tuli pahemmassa kunnossa takasin kun sinne vietäessä:( Ja piti viedä uudestaan, että ne korjaisi omat virheensä, mutta sinne ne jäi moneksi päiväksi kun odotellaan varaosia.. eikä asiakkaalle ilmoitella yhtään mistään. Eiliseksi luvattiin, mutta paikan päälle mentyä siellä olikin auto ihan osissa.. Hiton huonoa palvelua - välttäkää!
- Asiaa autopartnerist
Autopartner Motonet Konala ryöstää asiakkaalta!
Vein Renaultini startin vaihtoon Motonet huoltoon. Olin ostanut uuden startin valmiiksi. Autopartner vaihtoi startin.
Hakiessani autoa työnjohtaja puhui puhelimeesa ja kertoi, että nyt tulee varakkaan nököisiä asiakkaita. Laskussa oli kolmen pultin irroittamisesta pantu 2,8 tunnin työ pientarvikelisä n. 13 euroa eli 200 euroa.
Työjohto väitti, että pultit oli vaikea irroittaa. Tämä on höpöä, koska löysäsin pultit itse ja kiristin ennen huoltoon vientiä. Koska selkä oli kipeä en halunnut itse vaihtaa starttia.
Biliassa vastaavasta olisi laskutettu vajaa 1 tunti eli 75 euroa.
Lisäksi Autopartner Motonet Konala oli poistanut asennuksessa startin lämpösuojuksen. Startti on pakosarjan ja moottorin välissä. Jos virkaapelin eristys sulaa syntyy oikosulku ja autoni palaa, toivottavasti eivät autossa olijat.
Autopartner siis ryösti minulta 125 euroa- asentaja 69
Joopa joo. Ei Bilia rupea vaihtamaan muualta ostettua starttia. Taisi sinulta loppua taidot, kun yritit irroittaa sitä starttia. Jos pultit oli jo löysätty, miksi ihmeessä et ottanut sitä starttia saman tien pois ja laittanut uutta tilalle. Mikähän mahtaa olla Bilian vajaa tunnin laskutus? Onkohan se 36 minuttia?
- as
Nimenomaan olisi laskutettu jos tekisivät asiakkaan omilla osilla...eipä taida tehdä
- Asiaa autopartnerist
asentaja 69 kirjoitti:
Joopa joo. Ei Bilia rupea vaihtamaan muualta ostettua starttia. Taisi sinulta loppua taidot, kun yritit irroittaa sitä starttia. Jos pultit oli jo löysätty, miksi ihmeessä et ottanut sitä starttia saman tien pois ja laittanut uutta tilalle. Mikähän mahtaa olla Bilian vajaa tunnin laskutus? Onkohan se 36 minuttia?
Autopartner toimii Konalassa motonetin kanssa yhteistyössä. tartti oli ostettu samasta Motonetista. Eikö huoleta ollenkaan poistettu lämpösuojus ja sähköpalovaasra. Bilian tunti on 75 e eli halvempi kuin autopartner. Biliassa ruuvit saadaan auki, eikä niiden kanssa nyhveröidä eikä tehdä turhia.
Kerro minne startinvaihdossa tarvitaan pientarvikkeita 13 eurolla? - takakäteen
Asiaa autopartnerist kirjoitti:
Autopartner toimii Konalassa motonetin kanssa yhteistyössä. tartti oli ostettu samasta Motonetista. Eikö huoleta ollenkaan poistettu lämpösuojus ja sähköpalovaasra. Bilian tunti on 75 e eli halvempi kuin autopartner. Biliassa ruuvit saadaan auki, eikä niiden kanssa nyhveröidä eikä tehdä turhia.
Kerro minne startinvaihdossa tarvitaan pientarvikkeita 13 eurolla?Kävin eilen parturissa. Maksoi 18 euroa. Naapurin mies sanoi viereisen talon parturin ottavan samasta hommasta 15 euroa. Kyllä harmittaa, kun en kysellyt hintoja ensin.
- TeroPart
Asiaa autopartnerist kirjoitti:
Autopartner toimii Konalassa motonetin kanssa yhteistyössä. tartti oli ostettu samasta Motonetista. Eikö huoleta ollenkaan poistettu lämpösuojus ja sähköpalovaasra. Bilian tunti on 75 e eli halvempi kuin autopartner. Biliassa ruuvit saadaan auki, eikä niiden kanssa nyhveröidä eikä tehdä turhia.
Kerro minne startinvaihdossa tarvitaan pientarvikkeita 13 eurolla?Meidän velkamme eivät kuulu kenellekään. Partnerilla menee hyvin.
Aune ehtojen mukaan korjauksen kokonaissumma saa olla vielä 15% yli sovitun summan ilmoittamatta ja sitä olemme noudattaneet.
Menkää sitten muualle jos ette muuta kuin marise.
Terv:Tero - Kokemusta on
asentaja 69 kirjoitti:
Joopa joo. Ei Bilia rupea vaihtamaan muualta ostettua starttia. Taisi sinulta loppua taidot, kun yritit irroittaa sitä starttia. Jos pultit oli jo löysätty, miksi ihmeessä et ottanut sitä starttia saman tien pois ja laittanut uutta tilalle. Mikähän mahtaa olla Bilian vajaa tunnin laskutus? Onkohan se 36 minuttia?
Kyllä Bilia vaihtaa muualtakin ostetun startin esim. Motonetistä, ainakin Kaivokselan Biliassa vaihtoivat. Jos startti sitten sattuu rikkoutumaan esim. vuoden sisällä, velottavat uudelleen työstä, veloitusta työstä ei tule jos rikkoutunut startti on Biliasta ostettu, kuuluu tällöin takuuseen!
- Tikkurila Varo!
Tikkurilan toimipiste on aivan yhtä Paska.
Kiteytetysti 3 kertaa huollossa, pikkuvian takia
Enemmän vikoja kun tulee takaisin
Ja palvelu on onnetonta.
Lisää voi lukea teksin Autokorjaamo Partner Tikkurila VÄLTÄ!
tekstin alta. - Etukäteen tietoa
Tällä palstalla on jo pitkältä ajalta huonoja kokemuksia ko autokorjaamosta. Silti vain monet ovat siellä asioineet kirjoitusten jälkeen. Kun aikoo käyttää joitakin palveluja, niin olisi varmaankin järkevää tutustua ensin, löytyykö, huonoja, tai hyviä kommentteja jostain paikasta. Eiköhän se ole osaltaan näiden sivujen tarkoitus, antaa muille vinkkejä. Eihän tämä lienee vain kaltoin kohdelluiden marinaa varten.
- Dives
Koulutuksen aikana gooletin vähän isoja autoliikkeitä.
Kaikista on samanlaista nettikirjoittelua.
Kyselin tosta liikkeestä et paljon niillä on asiakkaita niin sen vastaanoton hepun mukaan sellaiset 3 - 4000 autoa kuukaudessa käy niillä läpi.
Vois olettaa että merkkiliikkeillä menee suunnilleen saman verran läpi kuukaudessa niin näyttää olevan toi nettikirjoittelu kansa samaa tasoa.
Koitin hakea pikkuliikkeistä nettikirjoittelua niin ei löytynyt mitään.
Ite käynyt tuolla kolmisen vuotta ja kerran ne jätti auton valot päälle mut menin sanoo siihen vastaanottoon ettei lähe käyntiin niin tuli joku asentaja jollain käynnistys systeemil laittaa käyntiin.
Täs 15 vuotta omal autol ajelleena on kyl nähnyt yhtä ja toista huolto paikkaa, yleensä sitä siel duunis olevaa porukkaa ei ees kiinnosta. Tuol autopartneril vaikuttais et ne ees yrittää.
Alla muutamat linkit mitä tuli lueskeltuu täs päivän mittaan, aika hardcore kamaa:
http://www.vagarena.fi/index.php?topic=2666.100;imode
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/huoltopalvelut-ja-korjaamot/saalittavan-huonoa-palvelua-raision-veholla
http://finnshark.com/forum/showthread.php?t=18362
http://ostajanpuolella.wordpress.com/2011/03/01/veho-pitajanmaki-ja-reklamaation-hoitaminen/
http://www.tuulilasi.fi/keskustelu/huoltopalvelut-ja-korjaamot/ootko-koskaan-saanu-metro-autossa-hyvaa-palvelua
http://renaultkeskustelu.net/foorumi/index.php?topic=4937.0
http://peugeot-foorumi.com/index.php?topic=27258.0
http://keskustelu.plaza.fi/moottori/autot/peugeot/1627772/peugeot-huoltoa-paakaupunkiseudulta/
http://peugeot-foorumi.com/index.php?board=63.0
http://www.cosworthrsclub.com/keskustelu/viewtopic.php?f=1&t=144756
- Tikkurila!
Totta, tämä osa on minun oma vikani, että, en näitä keskusteluja etukäteen katsellut. Aikaisemmin olen käyttänyt Veholla ja homma toimi kuin ajatus. Hyvä jos homma jollakin on toiminut, mutta minulla asiakas palvelu aivan hanurista, siis Tikkurilan Autopartnerilla. Yksi kaveri joka siellä oli miellyttävän oloinen kasvotusten , ei ikinä tehnyt sitä mitä lupasi. Ja sitten toinen joka oli jo kasvotusten aivan käsittämättömän surkea. Veholla ainakin se parempaa, että siellä sama kaveri ei pomppaa auton alla ja kassalla/puhelimessa, ja näin molemmat hommat jää puolitiehen!
- Simo
Tosta Asiakaspalvelusta samanlaisia kokemuksia, Korjaajat korjaamoon ja Asiakaspalvelijat omiin hommiinsa!
- PETTYNYT!
VAIN OSAAVAT OTTAMAAN IHMISILTÄ RAHAT POIS! HUIJATTU ASIAKAS!
- V A R O!!!
V A R O I T U S !!!VÄLTÄ KONALA RUOSILANTIETÄ!!!HUIJAREITA KAIKKI!!!JOS VÄITTÄVÄT VAIHTAVANSA SUODATTIMET.NIITÄ EI OLE VÄLTTÄMÄTTÄ KAIKKIA VAIHDETTU ,MUTTA VELOITTAA NE NIISTÄ KYLLÄ OSAA - HENKILÖKOHTAISTA TIETOA!!!
ASIAKAS TOI KERRAN MB VAIHDELAATIKON ÖLJYN VAIHTOON NIIN OPPIPOIKA-ASENTAJA OLI VAHINGOSSA LAITTANUT VÄÄRÄÄ ÖLJYÄ SINNE-SEURAAVANA PÄIVÄNÄ ASIAKAS TULI TAKAISIN KUN LAATIKOSSA OLI VIKAA NIIN ITSE TOIMITUSJOHTAJA TULI VÄITTÄÄ ASIAKKAALLE ETTÄ ÖLJYÄ OLI KUULEMMA LIIAN VÄHÄN VAIKKA SINNE OLI LAITETTU IHAN VÄÄRÄT ÖLJYT MITKÄ NE SITTEN SALAA VAIHTOI HALLISSA!!!
YRITYS ON KURKKUA MYÖTEN VELOISSA NIIN YRITTÄÄ ASIAKKAILTA RAHASTAA MINKÄ KERKEÄÄ-TEKEMÄTTÄ TÖITÄ KUNNOLLA!!! - kauhea paikka!!!
Huono ja kallis paikka,asentajilta puuttuu ammattitaito!!!!Säälittävää!!!!
- Jimbaoi
Autopartnerhan oli ennen varistossa. Tais munata hommat siellä ihan kokonaan kuulin kauttarantain ettei ne enään saa edes osia kun ovat velkaa kaikkialle. Työntekijältä kuulin ettei maksa palkkojakaan ja asiakkailta eli meiltä ottaa huuhaa maksuja sekä jättävät töitä tekemättä. Itsellänikin on Primera jonka käytin huollossa, menin katsastukseen niin katsos valot päin prinkkalaa, akku oli löysällä takarenkaasta tuli huomautus kun oli liian alhainen paine. Ja sitten vielä rekkarivalo oli pimeä. Ja juuri samana pvänä hain huollosta jossa oli mukana huoltolomake että kaikki on ok, kaverini joka tuntee autoja katsoi huoltojuttuja eikä sisäilmansuodatinta oltu vaihdettu VAIKKA OLI LASKUTETTU.
Onneksi Konala-Varisto alueella on oikeitakin korjaamoja. ketuttaa vain vietävästi ja soitin partnerin johtajalle ja lupasi soittaa minulle takaisin ei soittanut yritin uudestaan seuraavana pvänä sanoi ettei valot ja renkaat kuulu huoltoon ja sisäilmansuodattimesta ei sanonut mitään kuten ei lomakkeestakaan vaikka siellä oli kaikki ok. ei hyvitystä tms. Älkää menkö!!!!- bergholm
ilmottelenkin tonne autopartnerille että niiden kilpailijat käy kirjoittelemassa törkyy tänne niin voivat avata rikosilmoituksen.
Olen ollut asiakkaana 5 vuotta, ja ovat niin persaukisia etteivät saa osia?
Aika hyvii nää sun lähteet kun oon ollut kummassakin paikassa niiden hallissa niin toi konalan toimipiste on vaan joku 3-4 kertaa isompi kun se variston.
Et aika persaukiselta näyttää firma. Taitaa vaan jotain toista korjaamoo nyt nyppii oikein huolella kun tuli samalle postinumerolle toi firma.
- VarpuL
Kävin Autopartnerin kotisivuilla ja siellä oli tarjous renkaidenvaihdosta 20€ huollon yhteydessä, tarkoittaa ilmeisesti pyörien kausivaihtoa. Mutta eikös jokainen huollon hyvin tekevä autohuolto irroita pyörät muutenkin ja tarkista mm. jarrujen kunnon.. jolloin näin ajatellen ns. renkaidenvaihto tulee muutenkin huollon yhteydessä tehtyä... joten tämä tarjous on mielestäni hyvä lisähinta huoltoon, että se siitä tarjouksesta, toivottavasti kuluttajat huomaavat myös
- 666
juuh.. huollossa ne aina hakee sun takakontista toiset renkaat ja laittaa kii vanhojen tilalle laittaa vanhat pusseihin ja takas konttiin.
lisäksi niin huolloissa ne ajetaan katsastus tyyppisestä radasta läpi ja katotaan silmämääräisesti.
oot selvästi sellainen lasi puol tyhjä eikä puol täynnä heppu.
Alueen liikkeissä keskimäärin renkaanvaihto 30€ niin 33,33% kyl kelpais ainakin mulle.
Voihan sen auton viedä normaaliin renkaanvaihtoon ja maksaa täys hinta niin ei tuu kusetuksen makua kun joutuu kuitenkin irrottaa pyörät. - as2
Kaikkiin huoltoihin ei kuulu renkaiden irroitusta, teki sen hyvin tai huonosti.Jarrujen kitkapinnat näkee kyllä vanteidenkin läpi
- VarpuL
666 kirjoitti:
juuh.. huollossa ne aina hakee sun takakontista toiset renkaat ja laittaa kii vanhojen tilalle laittaa vanhat pusseihin ja takas konttiin.
lisäksi niin huolloissa ne ajetaan katsastus tyyppisestä radasta läpi ja katotaan silmämääräisesti.
oot selvästi sellainen lasi puol tyhjä eikä puol täynnä heppu.
Alueen liikkeissä keskimäärin renkaanvaihto 30€ niin 33,33% kyl kelpais ainakin mulle.
Voihan sen auton viedä normaaliin renkaanvaihtoon ja maksaa täys hinta niin ei tuu kusetuksen makua kun joutuu kuitenkin irrottaa pyörät.Niin voihan ne renkaat vaihdattaa muuallakin, käyttää auton ensin Autopartnerilla huollossa esim. kesäpyörät takakontissa ja hakea auton "hyvin huollettuna" pois nosteleepa asentaja taas kesäpyörät kuitenkin ainakin minun autosta pois ja laittaa ne kuitenkin takaisin ainakin konttiin, ai miksikö???
- VarpuL
as2 kirjoitti:
Kaikkiin huoltoihin ei kuulu renkaiden irroitusta, teki sen hyvin tai huonosti.Jarrujen kitkapinnat näkee kyllä vanteidenkin läpi
Ei välttämättä kaikkiin, mutta minusta tarjous on harhaanjohtava niissä huolloissa joissa pyörät tulee irroittaa.
- Valohoitoa?
Mitenhän kyseinen firma tekee kahden tunnin ilmastointihuoltoja hintaan 18 eur CityDealin tarjouksella. Sisältää kylmäaineen. Tuollahintaa ei saa ammattimieheltä puolen tunnin työtä!
- penaalipena
Varmaan kovalla ammattitaidolla
- 1+1=2
Ei se kaveri jää siihen auton viereen kattomaan kun kone hoitaa työn. Laittaa letkut minuutissa tai kolmessa kiinni ja tulee puolen tunnin päästä kattomaan pysyykö tavara sisällä. Jos on vuotoja, niin hintahan ei ole enää 18€. Vai?
- 28
1+1=2 kirjoitti:
Ei se kaveri jää siihen auton viereen kattomaan kun kone hoitaa työn. Laittaa letkut minuutissa tai kolmessa kiinni ja tulee puolen tunnin päästä kattomaan pysyykö tavara sisällä. Jos on vuotoja, niin hintahan ei ole enää 18€. Vai?
Ja jos näin tekee niin taitaa ilmastointihuolto luvat mennä sit siinä samalla kylmäaineiden kanssa...
- Toiste en mene
Lisään tähän ketjuun oman, mielestäni heikon Autopartner Konala (Ruosilantie 10) -kokemukseni kesältä 2011. Vein huoltoon v. 1963 kuplani lommoutuneen takalokarin takia. Pelti ei ollut rikki, ainoastaan painunut sisään.
- Heittivät lupaa kysymättä roskiin alkuperäisen, paksupeltisen lommoutuneen takalokarin. Hankkivat tilalle ja asensivat kiinni eri vuosimallin kuplaan kuuluvan lokarin, jossa oli erilainen profiili ja paljon suurempi aukko puskurinkiinnikkeelle kuin alkuperäisessä. Eivät maininneet asiasta mitään asiakkaalle etukäteen eivätkä jälkikäteen. Itse toki huomasin.
- Saivat reklamoidessani kuningasidean: Hitsataan vääränmallisessa lokarissa oleva liian suuri puskurinkiinnikkeen aukko pienemmäksi! En hyväksynyt ajatusta vaan vaadin hankittavaksi oikeanlaisen lokarin. Tämän tekivät kerrottuani korjaamolle ensin, mistä sellaisia saa.
- Valoja suunnatessaan rikkoivat lampun lasin mutta ostivat sentään tilalle ihan omatoimisesti uuden ja jopa oikeanlaisen.
- Eivät vaihtaneet lokariin puskurinläpiviennin tiivistettä vaikka pyysin.
Kokemuksia on vastaavista korjaustöistä muissakin korjaamoissa. Tällaisia ongelmia ei ole koskaan aiemmin ollut. - Välttäkää
Komppaan edellisiä, varsin luokatonta touhua. Uudet renkaat tasapainottamatta ja renkaiden vaihdon yhteydessä alustaan ilmestyi vikaa sen verran, että on vietävä korjaamoon mikä korjaa rikkomisen sijaa.
- JP
Ei niin harvinaista silti korjaamoalalla. Espoo Autohuolto väitti että takapään kolina johtuu löysistä pyöränpulteista ja laskutti kiristyksestä vaikka valitin ettei pidä paikkaansa. Jarrupala oli rikki, minkä jouduin vaihdattamaan toisessa korjaamossa. Epäilen, ettei autoa viitsitty edes ajaa sisään. Kohtuutonta laskutusta tekemättömistä töistä tai pelkästä vianmäärityksestä saa myös Automaalta 110 euron tuntihintaan. Hyvää palvelua on aika vaikea löytää.
- Bayern
Joo en todellakaan enää ikinä vie mihinkään autopartneriin (Konala) kaaraani. Asennutin siellä umpioiden sähkötyöt sanoen että laittakaa homma varmasti toimintakuntoon. Alle vuoden päästä molemmat valojen johdotukset kärähtivät ja ajattelin että tottakai tuo menee siihen "kolmen vuoden" takuuseen mitä heidän sivuillaan luvataan. Ensinnä mua pompoteltiin kolmeen kertaan ajamaan sinne sellainen 10km 10km varattuani ajan sinne mutta KAHTENA KERTANA olivat ylibuukanneet varaukseni ja en päässyt sisään. Mukavaa eikö? Kolmas kerta sitten sanoi toden ja joku parikymppinen juuri amiksesta valmistunut vaihtoi siihen uudet johdot ja jostain syystä polttimot kysymättä lupaa vaikka edellisetkin toimivat. Sain jo aikaisemmasta käynnistä tositteen "että takuuseen menee hinta 0 euroa". Kas kummaa hinta olikin 100 euroa kahden palaneen johdonpätkän vaihtamisesta ja ei tietenkään enää puhuttu mistään takuukorjausesta vaikka työtosite oli jo mustaa valkoisella paperilla. Taisin kuitenkin saada turhista ajoista jonkun kympin alennuksen. Näköjään olisi pitänyt vain vaihtaa johdot itse kun oli sen verran helppo homma ja olisin selvinnyt ehkä vitosella motonetin tarvikkeilla. Olin taas tyhmä ja vein auton "asiantuntevaan autokorjaamoon".
Koska asiakaspalvelukin oli sen verran väsyneen ja ärsyyntyneen oloista (anteeksi kun tulin vaivaamaan teitä) niin en helvetissä enää toiste tule tuohon mestaan ja suosittelen kaikkia muitakin pysymään kaukana moisesta puljusta. Ja turha tulla Konalan jamppojen tänne avautumaan sillä ihan selvä kusetushan tässä oli. - Make vaan.
Paskaa palvelua Ruosilantiellä, piti olla mersun testeri mutta ei sitten toiminut, ei selitystä. Tiskillä 3 asiakasta aiheuttu 20 minuutin ruuhkan. No eipä tarvi tuonne kenenkään mersuaan väkisiin viedä.
Jos ei etukäteen tiedä mihin malleihin se testeri toimii, niin ei kannata alkaa autokorjaamoa pitämään.- Make vaan
trippimittarin resetpuikko löytyi etuoenkin ja konsolin välistä, hieno homma pojat.
- entinen asiakas
Hei,
Perheemme autoja huollettiin aikoinaan saman omistajan aikaisemmassa liikkeessä. Sillä seurauksella, että öljyvalo paloi pian öljynvaihdon jälkeen. Tarkistimme itse tilannetta. Öljy oli vähissä ja täysin mustaa. Oli kuitenkin muistettu laskuttaa öljynvaihdosta. Auto jätti myös tielle, kun jäähdyttäjän nesteet oli huollon jälkeen täysin loppu. Lisäksi autoista löytyi aina ihan kummallisia vikoja, joiden korjaamiseen tarvittiin aina kalliita varaosia. He lupasivat hoitaa asiat aina edullisesti ja antaa hyvät alennukset... Meillä on herännyt epäilys, että heidän liikeideansa saattaa jopa perustua näiden kummallisten vikojen korjauksiin ja öljynvaihtoihin, joissa oikeasti öljyjä ei vaihdeta. - Myös entinen asiakas
Tikkurilan Autoparnereilta 900 euron lisälasku virheellisestä toiminnasta. En todellakaan voi suositella. En Tikkurilaa enkä Konalaa! Välttäkää!
Syksyllä tapahtuneeseen asiaan sain viime viikolla heidän vakuutusyhtiöltä päätöksen, että eivät ole tehneet mitään väärää (eivät ole rusikoineet alatukivartta, koska eivät ole takajousia vaihtaneet alakautta! Mitä kautta sitten?Kukaan ei usko, etteivätkö ensin olisi yrittäneet normikautta, helpointa reittiä). Pari soittoa Vehoon (ovatko voineet vahingoittaa lisää autoa toimillaan) ja sitten paperit kuluttaja-asiamiehelle. En asiaa tähän jätä, se on varma. - ÄLÄ VIE!
VÄLTÄ EHDOTTOMASTI!!!
Autostani meni paisuntasäiliö vesipumppu vaihettaisiin samalla.
Alkuun positiiviselta tuntunut palvelu antoi tuoda omat osat mukana.
Vein auton torstaina 12.7 ja vikaa alettiin korjata.
Otaksuinkin että en saisi autoa vielä viikkoon korjaamolta.
Soittaessani keskiviikkona 18.7 he lupasivat auton olevan valmis huomiselle.
Torstaina soittoa ei kuitenkaan kuulunut ja päätin oma-aloitteisesti taas soittaa heille, auto oli kuullemma "viittä vaille" valmis ja puhuimme tuolloin summasta 550€.
Lähdin hakemaan autoa, joka kuitenkaan ei ollut valmis vaan he ilmoittivat että syylari vuotaa myös.
Toimitin seuraavana päivänä heille syylarin.
Sovimme että auto olisi nyt valmis maanantaina..
Mutta soittoa ei taaskaan kuulunut..
Soitin heille iltapäivästä, jolloin ilmeni että viemäni syylari oli väärä, hain sen heti pois ja toimitin oikean samalla tilalle.
Soittaessani, pyysin heitä pitämään minut hiukan paremmin tilanteen tasalla.
He lupasivat olla yhdeydessä.
Syylarin vaihto kesti tämän jälkeen vielä tiistainkin.
Keskiviikkona 25.7 soitin ja annoin samalla palautetta heidän tavastaan hoitaa asioita joita ovat aluksi niin luvanneet tehdä.
Ja auton tuli NYT olla valmis torstaina..
Torstaina huomasin pettymyksekseni ettei luvattua yhteydenottoa kuulu ja soittaessani jälleen miljoonannen kerran heille he ilmoittivat auton olevan vieläkin kesken..
Tähän loppui oma kärsivällisyyteni.
Ilmoitin heille että auto tulee nyt ******** olla valmis huomenna..
Ja vihdoin perjantaina 27.7 (15 päivän jälkeen, kun auto sinne vietiin) se oli valmis noudettavaksi, hintaan 813€.
ÄLKÄÄ OLKO NIIN HÖLMÖJÄ KUIN MINÄ OLIN, ETTÄ VEISITTE AUTONNE TUONNE PAIKKAAN!
Opin itse tästä yhden hyvän "nyrkkisäännön" auto korjaamojen suhteen.
Viekää autonne mielummin pienempiin pajoihin / korjaamoihin, joissa omistaja on yksi korjaus tiimin jäsenistä. Silloin hän tekee työtä itselleen ja varmasti myös haluaa täten palvella asiakastaan paremmin.
Torstaina otin jälleen yhteyttä kysyäkseni autoni tilannetta, minulle ilmoitettiin että yksi asentaja on pois töistä ja sen takia on ollut kiirettä. - juttututtu
Tikkurilan Partner jätti tekemättä vuosihuoltoon kuuluvat tärkeät toimenpiteet jarrusatuloiden herkistyksen, tulppien vaihdon,jarrunesteen vaihdon, raitisilma suodin oli vaihdettu, mutta ei ollut autoon kuuluva, tungettu väkisin paikalleen, myöskin moottoriöljyn täyttömäärä liian vähäinen. Asia tuli julki, kun jouduin viemään autoni toiseen korjaamoon, vain puolen vuden kuluttua partnerin "huollosta." Siitä tulikin kallis reissu nimittäin jarrusatulat olivat täysin jumissa, joten jarrulevyt uusiksi takaa ja edestä muut tekemättömät työt, lasku 1200 euroa. Ei kai ole vaikea arvata, kuinka kaukaa kierrän Tikkurilan Partnerin.
- as2
Aika laaja käsite tuo auton vuosihuolto..
Ei kai jokaiseen vuosihuoltoon kuulu sytytystulpat, jarrunesteet tai edes jarruhuolto.
Jos tilaat pelkän vuosihuollon siihen hyvin usein kuuluu nimen omaan öljyjen vaihto, raitisilmasuodatin ja kohtuu suppea huoltotyö.
Se että raitisilmasuodatin on tökätty väkisin paikoilleen on tietenkin huoltoliikkeen virhe. - Frone
Eikös tämä Tiksin Autopartner ole jo menneen talven lumia?? Ainakaan ei ole enään auki!!
- Tyhmä asentaja vaan.
Minkä perusteella jarrusatulat oli jätetty herkistämättä? Ensinnäkään minkään auton/merkin huollossa ei ole vastaan tullut jarrusatuloiden herkistystä, vaan liukutappien ja jarrupalojen herkistys kyllä. Onkohan asiakas tässä taas oikeassa, vai väärässä?!?!?!?!
Väärän raitisilmansuodattimen asennus on toki virhe, mutta en ymmärrä millä perusteella käytännössä kaikki autossa huollon jälkeen ilmenneet viat(huoltoonkin täysin kuulumattomat) ovat yleensä ihmisten mielestä korjaamon aiheuttamia?!?!?!?!?! - takapiru
Jarru kului loppuun ihan puolessa vuodessa! Ajatella. Sitä ennenhän niillä ei varmaan paljoa ollut ajettu. Herkistyshän säästää niitä jarruja vaikka 5v eteenpäin.
- juttututtu
Vuosihuolto on huolto, joka tehdään kerran vuodessa, jos kilometrit eivät täyty ja käsittää kaikki samat toimenpiteen, jotka selvästi löytyvät huoltokirjasta. Monimerkki korjaamon käytössä pitää olla riittävä tieto jos kerran mainostavat niin olevan. Autossa oli myös kilometrit, niin lähellä 60000tkm, että tulppien vaihto olisi ehdottomasti pitänyt suorittaa. Kun raitisilma suodin ei mitoiltaan ole sopiva, oli jouduttu käyttämään lievää väkivltaa sen paikkalleen saamiseksi. Olipa jarrujen osalta termi/ tomenpiteet sekaisin, joka tapauksessa huoltoon kuuluu jarrujen herkistys ja jälkimäisestä korjaamosta kerrottiin, mahdollisesti joudutaan vaihtamaa myös jarrusatula, mutta saatiin se kuitenkin toimimaan.
- as2
Voi muuten olla semmonen juttu et jos se jarrusatula on ollut pahasti jumissa niin se ei herkistelemällä toimi kuin hetken.
- juttututtu
Yleisesti ottaen kannattaisi meidän kaikkien seurata hyvin tarkkaan, mitenkä huoltoja tehdään, ehkä se koituisi laadun paranemisena. Reklamaatiota vaan lisää. Kun autossa suoritetaan kaksi kuudenkympin huoltoa puolenvuoden aikana ja hinnaksi tulee 1600 euroa ja ajokilometrien lisäys on 5 tkm , niin kyllä jossakin on mätää.
- parttis on pas..
Samansuuntaisia kokemuksia itsellänikin,ilmastointi huolto piti sisältää myöskin vuotomittauksen,eipä sitä tehneet,täyttivät kylläkin toukokuun lopussa ja nyt jo freonit karanneet taivaantuuliin,hihnan ja polttimin vaihto työ 90 euroa,aika sairas hinta,sisältäen moniurahihnan..
- Utelias uuno
Tietääkseni ilmastointihuolto tehdään koneella joka tekee myös vuototestin. Vuototestin tulos lukee ilmstointihuollosta tulostuvassa printissä, missä lukee myös pois otettu kylmäaine ja uuden aineen täyttömäärä. Parhaimmatkaan ilmastointihuolto laitteet eivät aina havaitse kaikkein pieninpiä vuotoja, esim tiivisteistä. Näissä tapauksissa pitäisi ilmastointilaitteisto koeponnistaa typellä tai tarkistella silmämääräisesti UV-valolla.
- Pieru on perseestä!
Tässäpä vasta "autokorjaamo". Vein autoni Partnerille tammikuun alusta, syy miksi vein, moottorissa omituinen sivu ääni, kykimessä tykytys, sama tuntui vaihdekepissä.
Diaknoosi massapyörä "revennyt", miten se voi revetä? Massapyörä vaihtoon, samalla päätettiin yhteisessä ymmärryksessä korjaamon kanssa, että samalla kannattaa vaihtaa kytkin paketti, kun niillä kilkeillä oli menty lähes 300 000 km. Osat hankin itse varaosan toimittajalta, työ laitettiin alulle ja meni viikko pari kun ilmoittivat homman olevan valmis. Hain auton ja ilmeni että vika ei ollut korjaantunutkaan, sama ääni ja tykytys jatkui, palautin auton takaisin. Rahaa oli uponnut touhuun jo n. 1500€ töineen/osineen. Uusi vika! uudessa kytkimessä oli valmistus virhe ja päättivät vaihtaa sitten oman varaosa toimittajan kautta uuden tilalle. Oikean henkilön tavoittelu puhelimitse tuntuu todella vaivalloiselta, ei tahdo osua edes samalla päivällä. Tavaoitettuani henkilön joka tietää autoni tilanteesta ja hän ilmoittaa että uusi osa on paikallaan, äänet ja tykytys jatkuvat, tulee uusi vika ilmi, moottori käy epätahtia suihkuvian vuoksi ja tämä vääntää kytkimen kieroksi, ennen kuulumatonta! No pannaan toimeksi, vaihtakoon suihkun ja ilmoitin etten maksa enää mitään ennen kuin auto on kunnossa. Menee viikko jopa kaksi, tavoittelen jälleen asiasta tietävää henkilöä ja kun tavoitan vihdoin, hän kertoo että no polttoainesuihkua ei ole vaidettu ja että uusi vika onkin mahdollisesti että kampiakseli on poikki ja tämä on nyt kieroon mennen kytkimen syynä, mitä, tai mitä vielä? Ilmoittavat että eivät enää tee autolle mitään, nostavat siis niin sanotusti kädet pystyyn ja autollani ei saa ajaa metriäkään, muuten takuut raukeavat, olivat oikein ottaneet kilometrit ylös. Aikaa oli mennyt maaliskuulle, olin 1500€ laskusta kipeenä ja korjaamon pihassa oli autoni joka ei ole kunnossa ja sillä ei voi edes ajaa. Hinautin auton toiselle korjaamolle, jossa oli osaava henkilökunta ja auto tuli kuntoon. Todelliset ja korjatut viat, moottorin kannatinkumi 1kpl. kampiakseli 1kpl. (kampiakselissa oli murtuma, epäilty valuvirhettä, kyseisissä moottoreissa ei vastaavia ongelmia ole ollut). Hyvityksiä partnerilta ei sitten tipu! Nielisitkö tämän?- 17
Mahdoitko pyytää sen vanhan kaksoismassavauhtipyörän itsellesi näytille?
Kyllähän tuo homma kuulostaa kovin erikoiselta mutta tosi tilannehhan kuitenkin on että 300tkm ajetussa diisselissä saattaa olla useampikin ongelma jotka korostuvat sitten kun jotain "oikeasti" hajoaa.
Hävisikö vauhtipyörän jälkeen yksikään ongelma?
Itse korjaamolla töitä tehneenä kyllä itsekkin epäilisin ensin tota vauhtipyörää ja se on kyllä ihan tosi asia että kampi akseli saattaa vaurioitua mikäli vauhtipyörä on rikki. - Bayley
17 kirjoitti:
Mahdoitko pyytää sen vanhan kaksoismassavauhtipyörän itsellesi näytille?
Kyllähän tuo homma kuulostaa kovin erikoiselta mutta tosi tilannehhan kuitenkin on että 300tkm ajetussa diisselissä saattaa olla useampikin ongelma jotka korostuvat sitten kun jotain "oikeasti" hajoaa.
Hävisikö vauhtipyörän jälkeen yksikään ongelma?
Itse korjaamolla töitä tehneenä kyllä itsekkin epäilisin ensin tota vauhtipyörää ja se on kyllä ihan tosi asia että kampi akseli saattaa vaurioitua mikäli vauhtipyörä on rikki.Eiköhän tuo firma ole joku höpöjuttu, viittaa johonkin itäeuroopan tyyliin nuo halvan oloiset kotisivutkin, ei mikään Suomalainen vakavarainen yritys kutsu kahta nyrkkipajaa konserniksiksi tai mainosta kotisivuillaan (konserni) verkkokauppaa, tai edes tee / teetä tuollaisia kotisivuja.
"Vuonna 2010
Yritys perusti verkkokaupan jossa myydään Autojen sekä moottoripyörien renkaita, vanteita sekä lisätarvikkeita."
Tästä ei kuitenkaan löydy mitään tai mihin tilaus voisi tehdä tai edes mitä tilaisi ????
Joko tämän yrityksen tausta on itäeuroopassa tai verkkosivujen tekijä on sieltä, sen verran "ryssätyyliin" nuo kelaa.
- Vituiks meni
Kyllä näin on, huollata autosi partnerilla ja korjaa itse perässä. Täysin ammattitaidottomia tunareita!!!
- Autoparterilla käyny
Minä vein autoni äskettäin Ruosilantie 10 Autopartneriin korjattavaksi. Olen vain osittain tyytyväinen työhön sillä hommassa tursittiin jonkun verran vaikka oli ihan simppeli homma. Suosittelen myöskin välttämään jos eivät rupea tekemään asioita paremmin. Omalla kohdallani homma meni osittain vituiksi vaan siksi että oltiin huolimattomia. Siellä on kyllä osaaviakin tyyppejä, mutta vituttaa nämä jokamiehet siellä jotka aiheuttavat virheitä. Ens kerralla vien merkkihuoltoon vaikka onkin 3x kalliimpaa. Aion tosin vielä tehdä valituksen tästä, mutta heidän ronkittavaksi en enää autoa anna!
- Autoparterilla käyny
Paikkana tämä on mukava ja asiakaspalvelu asiallista, mutta jos työn jäljestä pitää huomauttaa ja viedä merkkikorjaamoon myöhemmin tarkistettavaksi, on tulos plus miinus nolla. Ja saa nähdä tuleeko reklamaatioon mitään vastausta.
- Ihmetellen 2012
www.inoa.fi kertoo: Liikevaihto 2012/2 päättyneellä kaudella 2051 000€ ja he mainostavat kotisivuillaan tehneensä 40000 huoltoa eli keskiarvoksi tulee 51€.
- Herätys
Minkä takia toiset korjaamot mainostavat jatkuvasti *kimppadiileissä* TV- tai googlekampanjoilla.
Eikö hyvä työ ja oikea veloitus riitä asiakkassuhteen jatkuvuuteen.- Autoparterilla käyny
Jos työ tehdään kunnolla, on se paras tae asiakkuuden jatkumiselle. Pelkkä hyvä asiakaspalvelu hymyn kera ei riitä jos luottamusta ei ole. Vien autoni ensi tilassa uudestaan tarkastettavaksi sinne ja jos se ei vieläkään tule kuntoon, tulen tekemään rikosilmoituksen. Luulisi olevan omistajienkin etu että työt tehdään kunnolla eikä vähän sinnepäin. Ei siitä mitään tule että asiakkaan pitää itse muistaa tajuta tarkastaa kaikki. Maine voidaan pilata nopeastikin, mutta hyvän maineen rakentaminen kestää vuosikausia. Ja nyt nettiaikakaudella tieto kulkee nopeasti.
- Autopartnerilla käyn
Autoparterilla käyny kirjoitti:
Jos työ tehdään kunnolla, on se paras tae asiakkuuden jatkumiselle. Pelkkä hyvä asiakaspalvelu hymyn kera ei riitä jos luottamusta ei ole. Vien autoni ensi tilassa uudestaan tarkastettavaksi sinne ja jos se ei vieläkään tule kuntoon, tulen tekemään rikosilmoituksen. Luulisi olevan omistajienkin etu että työt tehdään kunnolla eikä vähän sinnepäin. Ei siitä mitään tule että asiakkaan pitää itse muistaa tajuta tarkastaa kaikki. Maine voidaan pilata nopeastikin, mutta hyvän maineen rakentaminen kestää vuosikausia. Ja nyt nettiaikakaudella tieto kulkee nopeasti.
Lopultakin asiat tulivat kunnolla tehdyiksi. Vaikka siitä olikin jonkin verran vaivaa, korjasivat kuitenkin kaikki havaitut asiat vaikka piti useampaan otteeseen tarkistaa korjaukset itse. Toivottavasti kuitenkin oppivat niin että jatkossa osaavat hoitaa asiat kerralla paremmin, se on kaikkien kannalta kaikkein parasta. Onneksi liikkeessä on myös vanhoja konkareita jotka osaavat asiansa ja tästä syystä suosin itse eniten vanhempia asentajia.
- Ei niin onnekas
Kiva että toisilla käynyt tuuri heidän kanssaa. Itse joudun kiikuttamaan autoni merkkihuoltoon sillä AP ei sitä saanut korjattua suurista laskuista huolimatta. Muutenkin asiakaspalvelu ja työ oli ala-arvoista! Välitän kokemukseni tästä yrityksestä kaikille jotka harkitsevat korjauttavansa autonsa heillä.
- Suolataan
Käytin täällä bemarin huollossa kun mainostivat olevansa erikoistuneita ko.merkkiin...
Samalla asennettiin lämppärit.
-Auto oli vuorokauden liikkeen pihassa OVET AUKI huollon jäljiltä
-Autoon oli laitettu litra liikaa edullista long life öljyä
- sisätilalämmitin oli asennettu niin ettei hanskalokero auennut... uusi käynti ja iloisia ruuvin reikiä paneeleissa kun lämmittimen paikka siirrettiin.
Korvaus tästä kaikesta tuli 2kk huollossa käynnin jälkeen 33€.
Ammattitaidottomia ja välinpitämättömiä rasvareita- Autopartnerilla käyn
Ei voi olla totta. Miten tuo firma voi toimia jos siellä tehdään mokia koko ajan? Ainoat osaavat tyypit tuntuvat olevan päällikkötason henkilöt, mutta muut tuntuvat olevan täysiä paukapäitä jos nämä jutut tosiaan pitävät paikkansa.
- E200
Tuossa puljussa näyttää olevan pelkkiä pojankloppeja ja pari vanhaa ukkoa töissä, itteäni laskuttivat liikaa ja osan huoltotöistä tekivät päin p*rsettä. Ammattitaitoa taitaa kyllä olla mutta kiinnostusta töiden loppuunviemiseen ja päänkäyttämiseen ei.
- dge
paskin korjaamo mitä tiedän kiertäkää nyt saatana kaukaa!!aina väittävät et vika ei oo niissä ja kyl on ,ei ne osaa muutaku paskoa autoa lisää . toivottavasti menee konkkaan koko paska laitos !!
- jeppe6
Mikähän tämä on??
http://www.huutokaupat.com/fi/v/38107 - penaaaaa1
Ja renkaita!
http://www.huutokaupat.com/fi/v/38029 - Autopartnerilla käyn
Voisiko olla totta että firma on mennyt konkurssiin? Jos työn laatu on oikeasti ollut jatkuvasti niin paskaa mitä tässä viestiketjussa on kerrottu, niin silloin asia varmasti pitääkin paikkanssa. Sivustolla http://www.ytj.fi näkyy että yritys Y-tunnuksella 1448287-2 olisi konkurssissa.
- Bayley
Konkurssiin näyttää pulju menneen, mitenhän paljon omistaja kääri fyrkkaa taskuihinsa kusettamalla asiakkaita???? No nimi muistiin, eiköhän se taas kohta jonkun kusetus firman uudelleen perusta ja sama homma jatkuu....
- entinen Patneri
Autoni oli viime viikolla huollossa Partnerilla. Työtunteja kului rutiinihommiin aivan liikaa ja osat olivat osittain melko hinnakkaita. Korjausten kokonaishinta odottettua huomattavasti korkeampi.
Pyysin hintaarviota merkkikorjaamolta vastaavista tehdyistä korjauksista ja tarjous oli edullullisempi !!! Työtunnit oli arvoitu lähes puoleen Partnerin tunneista.
En suosittele Partneria. - *erseestä koko pulju
Niinkin yksinkertainen asia kuin uusien renkaiden asentaminen vanhoille vanteille on tältä puljulta mahdoton teko. Tasapainoon ei saatu edes kolmannellakaan kerralla, mutta seuraavassa paikassa meni heti kohdilleen. Mutta rahastettiin osattiin kyllä, eli ei siellä ihan kaikki asiat ole rempallaan.
- kkf
Autopartneria kokemattoman henkilön voi olla vaikea uskoa näitä juttuja mutta itse uskon ne yhden pitkäksi venähtäneen korjauskerran vuoksi. Mokailu on normaalia, mutta tälle puljulle se on sääntö, kuten myös sekin ettei mikään lupaus pidä paikkaansa: Hinnat heittää todella paljon siitä mitä sovittiin (tosin korjaavat heti kun valittaa tiskillä olevalle junnulle), ei soiteta takaisin vaikka luvataan, päivästä tulee kaksi, kahdesta päivästä tulee kolme puoli, josta tulee sitten viikko ja vähän ylikin vielä. Ajan toki saa heti seuraavaksi aamuksi mutta työ voi alkaa vasta monen päivän päästä.
Muista Konalan alueen korjaamoista, esim Delta, Autokeskus, Hjelm, Malminkartanon auto vain hyvää sanottavaa. Toki nekin tekevät virheitä, mutta ollaan aidosti kaukana tästä autopartnerista. - johnes1
After my car got an accident, I decided to take it to auto partner konala despite reading what I had read on this page and giving them the benefit of the dought that their service couldn’t be that bad, THAT WAS THE BIGGEST MISTAKE I HAVE EVER MADE WITH MY CAR !! When I went to pick up the car, it had been involved in another small accident while it was under their care. They said that they would investigate about the accident but 2months down the line they still haven’t responded and they have refused to repair damage. Two days after I picked up the car I tried to refill the windscreen washing fluid but after putting 10litters of washing fluid, I noticed that the tank was not filling up, the whole ten litters had been pouring down onto the ground, you can imagine my shock and anger, anyway I took it to them the following day and the fault was that they had not connected the fluid tank back correctly. 2wks after that i noticed that one of the windscreen guards was missing and decided to take the car back to them, apparently they had forgotten to put it back and it had been left under the hood of the car, 1month down the line I took my car for katastus and the guy at the katastus told me that the car had a funny engine noise but they couldn’t find out where it was coming from, to me the car was quit ok but I decided to take it to a specialist who could check out where the noise was coming from, after 10min of checking he noticed that the radiator had not been bolted on properly and the radiator funs were scruching the engine components hence the noise!!!!! Took the car back to them and they bolted It back properly. Anyway at this point am past the anger point, am just frustrated and regretting why I had taken my car to them in the first place, My car just doesn’t feel the same as it used to before I took it to them.
It is going to cost me 500e to repair the small accident that was caused while they had the car, and who knows what else they have not done correctly or what they did not do! I HAVE WASTED DAYS, TIME, FUEL, ENERGY, SLEEP AND MONEY taking the car back to them to do what they should have done in the first place. In short I would not recommend this place to anyone ATALL, unless they want to go through what I have gone through!! If you love your car please don’t trust it with this people. Nice Day guys
I could have written in Finnish but for those who can’t read Finnish this is for you! - finmitu
Eikun jatkoa tälle surullisen tarinan omaavalle "korjaamolle".
Auton korjausarvio oli 900-1100 Eur,-(tiputti jäähdyttäjän nestettä) joka huollon mukaan tuli termostaatin kotelon katkenneesta pultista johtuen.
Auto mentiin hakemaan pois illalla kun aamulla oltiin suoritettu "tarkastusmaksu" 80 Eur,-.
Onneksi tuli vilkaistua konepellin alle koska sieltähän puuttui osat jotka oli irroitettu syylärin letku roikkui irti.
Eikun seuraavana aamuna taasen takaisin ja iltapäivällä sitten tulikin soitto että välttämättä sitä ei saadakaan kasaan silleen että ajoa kestää ilman korjausta ja samalla tarkennettiin arviota 250-370 Eur,-, mutta luultavammin lähempänä 250 Eur,-.
Kun auto piti olla valmis olikin asentajan isä vai ukki kuollut ja autoa ei saatukaan valmiiksi. Seuraavana päivänä oli auto valmis mutta lasku olikin luonnollisesti arvion yläpäässä...ei siellä mainostetetussa ala-arviossa.
Paljon on pajoja...onneksi vielä jäljellä...kyllä tämän pajan korjaukset omalta osaltani oli tässä ja myös tuttavieni. - Never Autopartner
Hei.
Täällä myös Autopartner Konalaan ensimmäistä sekä viimeistä kertaa autohuoltoon vienyt autoilija!
Olin myös sopinut autohuollon hinnan etukäteen: 318 euroa. Tuntuu olevan Konalan Autopartnerin taktiikka saada asiakkaita: sopimalla halvempi hinta ja sitten hinta ei ole sovittu! Tarkistin huollon suorittamiseen vievän ajan pituuden: max 2 tuntia. Odotan auton huollon valmistumista, 1,5 tuntia yli sovitun ajan.
Käyn tiedustelemassa auton huollon viivästyksen syytä: jolloin Virosta kotoisin oleva autoni huoltaja kieltäytyi keskustelemasta minulle suomea, tosin hän osasi suomeksi kiroilla. Huoltamon puolella kuulosti olevan enemmänkin Virosta olevia autokorjaajia töissä.
Auto palautui huollon puolelta, se oli jätetty keskelle pihaa poikittain,
ikäänkuin huollon "mielenosoitus" ??? miksiköhän
Laskelma autoni huollosta oli 380 euroa!!!
Olen erittäin pettynyt Autopartner Konalan toimintaan:
* asiakaspalvelu
* auton huollon hinta ei ole se mikä on sovittu etukäteen (tajous tulisi olla sitova)
* huollon laatu!
Harkitse vielä kerran, jos olet viemässä autoasi
AUTOPARTNER KONALAAN!!! niin ei tarvitse maksaa turhaan, etkä tule huijatuksi!- as2
Mikäs siinä huollon laadussa sitten oli vialla?
- Eka ja vika kerta!
Itse kävin kyseisessä korjaamossa (Autopartner Konala) jäähdytin nesteen vuodon takia. Asiakaspalvelu oli hieman ylimielistä ja oletettiin ettei asiakas itse tiedä autoista yhtään mitään.
Tarkoituksena oli siis korjata autoni nestevuotoa ja samalla vaihtaa vesipumppu, koska ajattelin sen menevän tuon vuotokohdan korjauksen ohella. Korjausarviossa sovittiin vuotokohdan etsimisen sekä pumpun vaihdon hinnaksi n.200e. Vesipumpun ja jäähdytin nesteet toimitin itse korjaamolle.
Samana päivänä sain soiton, jossa kerrottiin että auto valuttaa jäähdytin nesteitä, vaikka tämähän juuri oli syy miksi auton huoltoon vein!! Samalla ilmoittivat vuotokohdan etsinnän maksavan 100-150e, vaikka alunperin sen piti sisältyä tähän 200e josta sovittiin. Kaiken kukkuraksi laittoivat vuotavaan jäähdytinjärjestelmään ostamani jäähdytin nesteet, vaikka tiesivät niiden vuotavan ulos!
Itse vielä näytin heille mistä päin konetta vuoto tulee ja ehdotin, että nostamalla autoa vuotokohta luultavimmin löytyisi. Eivät edes vaivatuneet nostamaan autoa, katsoivat vaan päältäpäin ja totesivat sen vuotavan. Selitykseksi sille etteivät olleet nostaneet autoa, sanoivat autoni olevan liian matala nostamiseen. Muissa korjaamoissa olen kuitenkin aina saanut autoni nostettua vaikka se matala onkin!
Nyt autoni viety muualle korjattavaksi enkä tuonne sitä enää koskaan erehdy viemään!!! En suosittele kyseistä paikkaa muille! - Kantapään kautta
Samoja huonoja kokemuksia minullakin. Auton huoltoon viemisen jälkeen alkoi vetkuttelu ja kun kyselin autosta, niin aina oli just se kaveri poissa, jonka piti tietää asiasta. Luvattiin soittaa, eikä soittoa koskaan kuulunut. Kun vihdoin sain auton pois, kustannusarvio oli noussut melkein tuplaksi ilman, että minulle olisi ilmoitettu. "Parasta" oli se, kun teksiviestinä tuli ilmoitus, että auto valmis ja maksaa xxxeuroa, niin haettaessa vielä hinta muuttui ja tietenkin ylemmäksi. No ei kai voi kun itseään syyttää, kun en selvitellyt ko yrityksen taustoja.
- Alibaba4
Täytyy sanoa olis pitänyt lukea näitä viestejä ennen kun vie autonsa tänne Partneriin. Onhan se autoni ollut ensin kaksi viikkoa huollossa jäähdytysneste vuodon takia. Oli vaikka minkälaista selitystä ensin mutteri ruosteessa sitten tiiviste ja sitten putki piti tilata. Lisä hintaa kun taas purettiin 500e. No kappas kun se tuli kuntoon. Ei iloa kestänyt kun pari kilometriä jäähdytysnesteet valui ja valo piippaa, korjaajat tuli hakee ja sanoin et eikö sinne ole nestettä laitettu. Sanoivat jos siellä oli ilmakupla. Siis oliko edes koe ajettu. Eipä ole mitään ilmoitettu monta päivää on jo mennyt. Kai siihen valohoitoa annetaan ja lasku perään. Olis varmaa kuluttaja asiamiehelle asiaa. Älkää hyvät ihmiset viekö autoja korjattavaksi. Ennen huollatin autoni Tallinnassa ja eikä ole moittimista.
- Epäuskoinen
Just olin soittamassa tukivarsi huoltoa Autopartnerille mutta näitä juttuja lueskeltuani en kyllä millään uskalla viedä autoani sinne. Jos nämä asiat pitävät paikkaansa niin luulisi korjaamon tekevän asialle jotain vai tuleeko muille korjaamoille yhtälailla negatiivista palautatte (en ole ainakaan löytänyt näin pahaa manausta mistään muusta korjaamosta). Liekkö normaalia vai palauteta vai...
- tavis8
Onneksi tuli tämä keskusteluketju vastaan. Olin nimittäin menossa Autopartnerille hommia teetättämään. Ei varmasti ole sattumaa, että huonoja palautteita on näin valtavat määrät. Olkoonkin, että varmaan jotkut ovat olleet tyytyväisiäkin.
Selvä se, että harvasta autokorjaamosta ei löytyisi netin kautta mitään negatiivista, mutta onneksi sentään pari muuta löytyi samalta alueelta, joilla on enemmän myönteistä kuin kielteistä palautetta. Sinne siis. - Tietonatos
http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx?yavain=1235710&kielikoodi=1&tarkiste=C1EFBB9AFE96A579F09DFC102FE88356F4EC70E1&path=1547;1631;1678
YTJ:ssä Essedoc eli autopartner on konkurssissa.- älä ikinä käytä
Motonet konala: autossa palaa varoitusvalot ja huoltoäijä kommentoi - no ne vaan joskus jää palamaan ei tässä mitään ole enää vikana. Ja auto sammuu ekaan risteykseen TAAS. Vaikka käytetty huollossa ja palautettu tähän puljuun jo 3 kertaa kuun varoitusvalot palaa edellee huollon jälkeen ja auto sammuu, osia vaihdeltu 600e eestä. Tässä vaiheessa vaihtui huoltamo ja toisessa paikassa pieni vika löytyi heti ja osa vaihtoineen maksoi satasen. Täysin ammattitaidotonta porukkaa, rahastavat ei mistään! Älä ikinä vaan mene tänne jos et halua rahojadi viljellä huijareille. tämä ei ole autokorjaamoa huoltoa koskaan nähnytkään!!!
- taisto55
Paskempaa palvelua en ole mistään saanut.Uskomaton kusetus lafka koko mesta. Joka automerkille näiltä löytyy on ammattilaiset, mut se on täyttä skeidaa. Koko firmassa ei oo varmaan yhtään tekijämiestä. Ja se punakka dena siel vastaanotos, ai ...tu mikä seppä.
- 1 + 6
Millä y-tunnuksella autokorjaamo toimii tällä hetkellä? Konkurssiin menneellä y-tunnuksellahan ei saa yritystoimintaa pyörittää.
- 1 + 6
Millä y-tunnuksella autokorjaamo toimii tällä hetkellä? Konkurssiin menneellä y-tunnuksellahan ei saa yritystoimintaa pyörittää.
- BabaR
2386238-3 Autokorjaamo Partner Ristipellontie Oy = Motonet korjaamo Konala
2396613-1 Autokorjaamo Partner Ruosilantie Oy = Autopartner Ruosilantie
- Risto Molli
Jos viette katsastustarkastukseen niin olisi hyvä itse olla katsastuksessa läsnä.
- esaaa
Itselläkin on huonoja kokemuksia tuosta Ruosilantien toimipisteestä: auton takapuskuri oli kiinnitetty väärin maalauksen jälkeen niin, ettei takaluukku mennyt kiinni. Kojelaudassa paloi varoitusvalokin aiheesta. Ja eikun auto asiakkaalle, ehkei se huomaa....
- henkka81
Täällä kanssa huonoja kokemuksia autopartnerista. Renkaanpaikkauksen yhteydessä olivat rikkoneet keskittäjän, sekä jättäneet siitä palan renkaan ja jarrulevyn väliin jolloin rengas meni kokajan p ikkasen kierossa. Huomasin tämän itse. Viedessäni auton takaisin jotta korjaisivat asian ilmoittivat että heillä ei ole tarvittavaa korvaajaa keskiölle joten lähettivät läheiseen rengaspaikkaan ja lupasivat maksaa keskiön. Rengaspaikassa sitten ilmoitettiin etteivät he hyväksy autopartnerille mitään luotolla koska opvat ennestään velkaa heille. Kuitenkin laittoivat sitten ilmaiseksi minulle uuden keskiön rikkoutuneen tilalle hyvää hyvyyttään. On oikeita autokorjaamoita/autopajoja ja sitten on myös autopartner.
- aina jotai..
ei kannata korjattavaksi viedä jo itse osat ostettuna, laskuttavat vaan työstä tällöin enemmän sillä osista nuo korjaamot rahansa saavat. ostavat itse fixukselta tai mistälie alennuksella ja pitävät tietenkin itse erotuksen niinkuin kuuluukin. mutta jos itse meet osat hankkimaan täytyy korjaajan ottaa menettämänsä tulo työ veloituksena.
jos uudempaa autoa korjailet vie suosiolla merkkiliikkeen huoltoon- Pösö206
Mitä te miehet siellä nillitätte, ainakin meitä vanhempia rouvia siellä kohdeltiin oikein hyvin. Kiitos!!
terveisin
MYN-527 ja Sirpa - Anis Penttilä
Pösö206 kirjoitti:
Mitä te miehet siellä nillitätte, ainakin meitä vanhempia rouvia siellä kohdeltiin oikein hyvin. Kiitos!!
terveisin
MYN-527 ja SirpaNo vanhemmat naisethan, etenkin rouvat, tyytyvät jo hyvin vähään. Hyvä niin, jos tulee tyytyväiseksi jo kohtelusta. Nythän täällä puhutaan autoista, ei vanhojen rouvien kohtelusta, Paljonko se vanhemman rouvan tyydyttäminen maksoi? Hyvä, että Autopartner saa edes jotain aikaan.
- Pösö
Anis Penttilä kirjoitti:
No vanhemmat naisethan, etenkin rouvat, tyytyvät jo hyvin vähään. Hyvä niin, jos tulee tyytyväiseksi jo kohtelusta. Nythän täällä puhutaan autoista, ei vanhojen rouvien kohtelusta, Paljonko se vanhemman rouvan tyydyttäminen maksoi? Hyvä, että Autopartner saa edes jotain aikaan.
Kävin siellä taas. (Eri vika, niitähän meillä vanhoilla riittää). Ja taas ollaan molemmat niin tyytyväisiä ja vähällä rahalla, notta oikein hymyilyttää ;))
Terveisin Sirpa
- Autoilija
Pitäisköhän katsoa vähän peiliin ennekuin haukutte Konalan Partneria .Minun taloudesta löytyy niin kevyttä kuin raskastakin kuljetuskalustoa ja aiemmin olen huoltanut kaikki autot joko Veholla ,Scanialla, Toyotalla taikka Volvolla ja esim. Viton huolto kun tehtiin keväällä budjetti piti aikataulu piti ja kaikki työt oli tehty JUURI NIINKUIN OLIN SOPINUT. Jos tilataan talvihuolto niin ei silloin mitään renkaita vaihdeta taikka jarruja herkistetä vaan tarkistetaan ,akun varaus tila /neste määrä , vaihdetaan öljyt ,suodattimet polttoaine ja mahdollisesti ilmansuodatin siis moottorin ei raitis ilma suodatinta joka on ns. mukavuus varuste. Meillä ei tosin ole kuin 7 autoa ja jokaisella ajetaan keskimäärin 150 tkm /vuosi.
- erittäin pettynyt
Pöyristyttävää ja ala-arvoista toimintaa, ei voi muuta sanoa! Vedätetään kustannusarvioilla ja todellisella laskutuksella sekä työn lopputuloksella. Perjantaina 29.11.2013 klo 17.00 meitä oli useampia asiakkaita eri syistä täysin hermoromahduksen partaalla niin vaatimassa autojamme kuin rahojamme takaisin lähes petosta muistuttavan toiminnan jäljiltä! Toivottavasti joku viranomainen tulee puuttumaan moiseen huijaukseen.
- Samalla tyylillä
Missä toimipisteessä tämä tapahtui? Eikö se ruosilantien toimipiste mennyt jo konkurssiin aikoja sitten? Vai onko tässä vaan kuitattu laskut konkurssilla ja jatkettu toimintaa uudella y-tunnuksella? Toiminta kuitenkin kuullostaa autopartnerille ominaiselta palvelulta, en ymmärrä miten tollasille kusetusfirmoille ei voi tehdä mitään..?. Ainoa mitä me voidaan tehdä on että jokainen omalta osaltaan pitää huolen ettei yksikään tutuista vie sinne autoaan.
- huhjaheh
nyt ne kusettaa oikein viimesen pääle kun motonet on irtisanonut vuokrasopimuksen tämän vuoden loppuun. firma on jatkuvasti protestilistalla.
- pakoputki1
Minä onneton vein sinne autoni, kun Autopartnerin sivuilla kerrottiin, kuinka he ovat erikoistuneet a.o. merkin huoltoon ja se oli lähin heidän kertomansa mukaan "huoltoliike". Autossa oli syttynyt varoitusvalo ja ohjekirja kehotti valon johdosta ajamaan varovasti lähimpään huoltoon. Tehtiin "diagnoosi" testerillä ja "vika" löytyi. Tilattiin maahantuojalta varaosa ja kehotettiin tekstiviestillä tuomaan auto seuraavana aamuna. No minähän menin. Ei ollut osa tullut. Tule puolenpäivän jälkeen. No minähän menin. "Töidenvastaanottaja" ei osannut oikein sanoa edes päivää. No vieressä näpelöi toinen konetta ja sanoi, että "osa on hyllyssä". Oletin, että auto otetaan työn alle. No ei otettu, väärä oletus, joka on asiakkaan oma vika. Istuskelin n. 4 tuntia ja sitten huudettiin, että "se on valmis". Aika tuli istuskellessa pitkäksi. No sitten kerrottiin, että ei se vika osan vaihdolla korjautunut ja kehotettiin ottamaan yhteyttä maahantuojaan. Merkkihuollossa asia selvisi kymmenessä minuutissa ja vika oli hoidettu, eikä maksanut juuri mitään. Vika ei ollut siellä päinkään, mitä "partneritesteri" oli kertonut.
Ruosilantiellä sai istuskellessa kuitenkin ajankulua. Siellä käytävällä vaelsi sen nelisen tuntia "Kalju kävelijä". Se oli n. 50v paksu uros, joka oli pukeutunut polvipituiseen mustaan ulsteriin, pillihousuin ja rotantappojalkineisiin. Koko ajan se puhui kännykkään. Loppuvaiheissa se oli riisunut sen ulsterin ja sillä oli napaan asti auki oleva flanellipaita. Näin tämä "huoltoelämys" kuitenkin voitti Korkeasaaren reissun. Ei siellä sellaisia pääse näkemään. Jotenkin jäi mielikuva, että töidenvastaanottajat hyvinkin tunsivat tämän "kävelijän". Ehkä se kuuluu palveluun. Ja minä onneton maksoin vielä laskunkin. Nyt odottelen heidän kannanottoaan tarpeettomasta "korjauksesta". Jos sitä ei tule pikaisesti täytyy sitten kääntyä viranomaisten puoleen. Tämä voisi olla perusteltua muidenkin osalta, kun olen tätä ketjua lueskellut. Asia on vakava. Vaikuttaa tämän ketjun perusteella siltä, että kyseessä on harkittu, jatkuva asiakkaiden ymmärtämättömyyden hyväksikäyttö ja rahastus, ottaen etenkin huomioon, mitä markkinoinnissa luvataan. - Pertti1967
Näitä "kävelijöitä" on siellä aiemminkin ollut, jo aiemmassa Autopartnerin paikassa joskus vuonna 2010 kulki pitkä musta nahkatakki päällään äijä joka huusi asentajille kimittävällä äänellään mitä v..tt..a täällä tapahtuu, oli ihan mustalaisen näköinen pullukka. Taitaa olla mustalaisten omistama autokorjaamo , en ole siellä sen jälkeen enään käynyt, enkä mene.
- pakoputki1
Tästä kävelijästä ei voinut tehdä tukan värin perusteella johtopäätöksiä, kun se oli "Kalju kävelijä". Luulen, että mustalaiset ovat rehellisempiä ja he eivät juurikaan harjoita yritystoimintaa paitsi, ennen, kun harjoittivat hevoskauppaa.
Tässä ketjussa, kun on ihmetelty näitten firmojen nimiä ja tekemisiä, niin innostuin "surffailemaan". Yritystietojärjestelmän sivujen mukaan 31.1.2011 on kaupparekisteriin merkitty Autokorjaamo Partner Ristipellontie Oy y-tunnuksella 2386238-3. Rekisteriin on merkitty 11.4.2011 Autokorjaamo Partner Ruosilantie Oy.y-tunnuksella 2396613-1. Tämä Ruosilantien Partner on asetettu konkurssiin 1.2.2013.
No minä kävin siellä Ruosilantiellä tietämättömyyttäni. No siellä kylttien mukaan oli AD-autohuolto ja Vakuutusyhtiöiden hyväksymä autokorjaamo. No siellä näin sen kävelijän "odotustilassa". Välillä se meni kännykkä korvalla sinne korjaamonkin suuntaan.
Siinä pihalla pyöri renkaanvaihtopuolelta kuvaamiisi tuntomerkkeihin sopivia tyyppejä, mutta he ei puhuneet suomea, eivätkä mitään länsimaista kieltä. Tämän konkurssissa olemattoman partnerin hallituksessa on yksi virolaisperäinen varsinainen jäsen. Saman niminen löytyy netistä Ruotsista ainakin yhdestä konkurssifirmasta yhden venäisen nimen kanssa ja Virosta n. 15 "firmasta" tittelillä "juhataja". Kyseessä täytyy olla "hallitusammattilainen" eikä firman omistaja. Niistähän ei pirukaan ota selvää. Mutta on tässä jotain hyvääkin sillä "konkurssipartnerilla" ja tällä toisella on yhteistä omaisuutta, PL 1, 02631.Espoo. Firmat eivät ole siis varattomia. PL ei tarkoita "pöytälaatikkoyhtiötä" vaan postilokeroa.
- torsti
Joku kalju punakka dena siellä oli töitä vastaanottamassa. Ei tainnu tajuta ite autoista mitään. 800 e meni ja auto oli paskemmassa hapessa kuin sinne viedessä. En suosittele kenellekään kyseisen paikan palveluksia.
- 2 + 10
Hannu Häkkinen vai mikä yksi työnjohtaja oli nimeltään, oli asiallisen tuntuinen ja osaava mies joka hoiti autoni kuntoon. En tiedä ketkä firman omistavat, mutta jos omistajat puliveivaavat, suosittelen työntekijöille firman vaihtamista. Osaavaa porukkaa kaivataan muuallakin eikä tarvitse jäädä paikkaan missä omistajat käskevät tehdä sutta ja sekundaa.
- merkkihuolto.com
Suosittelen merkkihuoltoa.
- akp2014
firma toimii nyt nimellä AKP
- Näinkö?
Joo sillä se laatu paranee kun vaihdetaan nimeä...
- raimo (nimi muutettu
Kerran vein kyseiseen paskalafkaan autoni. Se jäi viimeiseksi kerraksi
- Ei toista kertaa
Sen verran maine jo kiirinyt, että joutuivat vaihtamaan nimen AKP-autohuolloksi. Osoite sama Ruosilantie 10 Konalassa.
- kusetettuu
Kokemukseni autopartnerista:
Vein auton ensimmäisen kerran määräaikaishuoltoon 60k kohdalla. Auto käytiin läpikotaisin siis läpi. Muun muassa autoon vaihdettiin ohjaustehostimen hihna. Tähän aikaan oli syksy ja mitään ei vielä ilmennyt. Talven tultua kun rattia käänsi ääriasentoon alkoi auto ulisemaan (ei tehnyt tätä siis ennen huoltoa ja ostin auton kuitenkin talvena kun oli kovat pakkaset jne...). Kovilla pakkasilla myös ilman kääntämistä hetkellinen ulina joka loppui heti jos kaasua vähän painoi.
Noh auto vietiin huoltoon muutama kuukausi sitten ja ensin tutkittiin vain pihassa auttaako hihnan kiristys tai vaikuttaako se mihinkään... ei heidän mukaansa vaikuttanut. Noh he siinä heti tokasivat, että ohjaustehostimen pumppu on rikki (en usko tätä, varmaan vain tiivisteet tms). No joka tapauksessa uskoin, että olivat sen hyvin tutkineet ja ei siinä, vaihdetaan pumppu. Pumpun hinta 500e työt.
Kävin hakemassa auton huollon jälkeen ja käynnistin auton.. ulina alkoi heti käynnistettäessä. Menin sisälle sanomaan asiasta ja tokasivat tähän, että "siellä saattaa olla hammastankokin rikki" no tästä saattaa sanasta jäi niin paskan maku suuhun kuin olla ja pystyy... jäi sellainen fiilis, että onko se pumppu edes ollut rikki? Sehän ymmärtääkseni antaa hammastangolle sen voiman. Noh kustannukseksi antoivat tästä työstä 1000-3000euroa johon heti tokaisin että unohtakaa koko juttu.
Hammastankohan on ymmärtääkseni täyttä terästä ja jos se olisi vioittunut tai siellä olisi väljää, tulisi se huomata kun rattia kääntää, eikö vain? Mitään ongelmaa ohjauksessa ei ole joten uskon, että hammastangossa ei ole mitään vikaa.
Itse veikkailen, että hammastangon tiivisteet voisivat vuotaa? Olenko täysin hakoteilla?
Ymmärtänette tuohtuneisuudeen
Terveisin,
Kusetettu.- as2
Kyllähän se valitettavsti noita oireita kun mietiskelee niin vaikuttaisi että hihna on löysä.
- Siis
Kokeile ens kerralla tätä palvelua https://autojerry.fi/
Kaveri on kokeillut ja kehuu toimivaksi palveluksi - keijoernesti
Hieno paikka. Kerran vein auton huoltoon ja sanoivat, että iltapäivällä voit hakea sen. Meni päivä ja toinenkin. Aina oli joku osa kateissa ja piti tilata maahantuojalta. Lopulta kahden viikon päästä auto oli valmis. Mitään ei ollu varmaan tehty, mutta lasku oli jotain 1000 euron luokkaa. Vittu ees etulamput palanu, mutta fyrkat kelpas. Ajettelin, että vien jatkossakin autoni heille.
- Helsinki768
Minulla on myös samanlainen kokemus!
- pasgaaaaaa
Te jotka olette tuolla Konalan Partnerilla autonne käyttänyt, tarkastuttakaa vaihdetut "ei kuluvat" osat, joita tuolla huollossa on "vaihdettu", vaikka seuraavan huollon yhteydessä toisessa liikkeessä. Laskuttavat Vaihdetuista osista joita ei todellisuudessa ole vaihdettu. Lisäksi keksivät vikoja joita autossa ei oikeasti ole.
Käytin 2012 kesällä autoni Jousien - ja öljyn vaihdossa, painotin että auton omaa öljyä niin tunkivat väärää halpis Motox litkua koneeseen, no saatiinpahan uusi sivuääni kun venttiilit alkoi "rallattamaan". Jousia tuskin vaihtoivat, kun ei auton ajettavuus parantunut yhtään ja oli edelleenkin hyppykeppi mitä se oli jo huoltoon viedessä. - say no=>blackmarket
Tiedän henk koht ettei kyseiseen firmaan ollut luottamista. Todella toivon ettei sitä siis ole olemassa enään. MISSÄÄN MUODOSSA.??????
Työntekijöitä suoraan sanoen kiusattiin, kiristettiin ja palkkaa tuli miten sattui, luotettavasta lähteestä olen tämän kuullut (ollut siellä töissä). Kuullut myös niin paljon kamaluuksia koko firman "johtajasta" ja sen "johtaja" pojasta. Koko toiminta oli niin naurettavaa. Asiakkaat valittivat ja ei niitä se kiinnostanut. Asiakkaita haukuttiin selän takana heidän käytyään siellä. Kaikki ostettiin velalla ja sitä velkaakin oli ulosotossa aika iso summa rahaa. Julkista tietoakin se. Ja edellinen samojen firmahan vedettiin konkkaan myös. - RIPO
VÄLTÄ TÄTÄ YRITYSTÄ !!!! NYKYISI TOIMII NIMELLÄ KONALAN AUTOHUOTO samat veijarit ja uusi kusetustaktiikka .
Entiset autohuollot kaikki meneet konkursiin tsiikataan kauanko tossa rypistelee..
VÄLTÄ TÄTÄ AUTOHUOLTO YRITYSTÄ - jarmo998
Onko siellä sellainen punakka herrasmies ottamassa töitä vastaan. Vaikuttaa ammattimieheltä ja kovalta tekemään duunia (kusettamaan asiakkaita)
- Hmmmmmm...
Kävinkin juuri eilen Konalan Autohuollossa. Teetin autolle perus vuosihuollon.En nyt tässä vaiheessa muuta kirjoita, kuin että olin heihin tänään yhteydessä kysyäkseni miksi huoltokirjaan oli merkitty, että seuraava huolto jo 15,000 km:n päästä (ei normi 30,000 km:n). Vastausta odottelen, Auton mittarissa nyt 112,000km ja seuraava huolto merkitty että viimeistään 127,000 km. (Auto vm 2011)
- Pettynyt asiakas
Jos on samat "sankarit" kuin Autopartner Konalassa niin pysykää kaukana! Ja jos olette käyttäneet joskus Autopartner Konalaa TARKISTAKAA JA VARMISTAKAA ETTÄ MAKSETTU TYÖ ON OIKEASTI EDES TEHTY! Ihan vaa vinkkinä ettei mee rahat hukkaan..
- sami98
Kaksi kertaa olen erehtynyt viemään kyseiseen paikkaan autoni. Ensimmäisen ja viimeisen.
- vittuuntunut12
Välttäkää motonet konalaa, ei muuta
Onks siel duunissa joku Heinonen tai vastaava? Osaava kaveri kaikin puolin :D
- AnttiPD
Heittämällä meni TOP3 huonoimmat asiakaspalvelukokemukset jota olen eläissäni saanut. Ja kaikenlaista on tullut nähtyä.
Olivat jättäneet autoon selvän vian, joka olisi aiheuttanut hylkäyksen katsastuksessa. Menin asialliseen sävyyn kysymään siitä ja reaktio oli uskomattoman töykeä ja epäammattimainen. Yrittivät selvästi vain päästä meikäläisestä eroon yhdistelmällä vihamielisyyttä ja syyllistämistä. Ei kukaan tuolla lailla reagoi vain siksi, että on huono päivä. Kyllä tuollaiseen vaaditaan vuosien harjoittelu ja asennevamma.
"Onko siellä sellainen punakka herrasmies ottamassa töitä vastaan. " kysyi joku tuossa ylempänä. Kyllä siellä sen oloinen herra vaikutti olevan.
Olisiko käynyt niin, että kun nimi Autopartner Konala sai tarpeeksi huonon maineen, nimi vain vaihdettiin Motonet Korjaamo Konalaksi ja kaikki muu jatkui ennallaan. - AnttiPD
Ja lisätään vielä että ei ole Motonetin rahanhimolla rajoja jos menevät antamaan nimensä tuollaisten käyttöön. Luultavasti meno olisi samanlainen, jos vaikkapa yrittäisin palauttaa myymälään viallisen tuotteen, joten jää menemättä sinnekin jatkossa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72545- 1211831
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1311608Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill521526Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1671352Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1741346- 1481295
- 521218
- 591158
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.701136