Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Yhden yön seuralainen olikin alaikäinen poika

Kaipaan kipeästi mielipiteitänne!!!
Olen 28-vuotias sinkkunainen..yhden yön suhteet kuuluvat satunnaisesti elämääni ja menen tilanteeseen jos siihen on houkutusta.

Viime perjantaina päätin pitää hauskaa ja teki miestäkin mieli..
olin baarissa yksin jotta voisin keskittyä tanssimaan ja jotta voisin lähteä kenen tahansa matkaan mihin aikaan huvittaa.
Tanssin ja juttelin kivan miehen, tai oikeastaan pojan kanssa..hän tarjosi minulle juomia ja suutelimme pitkin iltaa. Tanssimme ja pidimme hauskaa.
Luulin häntä noin kaksikymppiseksi, mutta yhden yön seuran hieman nuoremmallakaan iällä ei olekaan niin väliä, joten päätin antaa nuorelle miehelle tilaisuuden tulla jatkoille..aika namupalahan hän oli.
Harrastimme seksiä usean tunnin ajan ja otimme aamulla uusinnat.
Sitten ihan muuten vaan kyselin miten hän ei seurustele kun on noin kivannäkönen ja kiva muutenkin. Siitä seurasi shokkifakta!! Hän kertoi että oman ikäiset tytöt eivät juuri kiinnosta ja vanhempien naisten kanssa hän lähinnä harrastaa seksiä. Poika kertoi iäkseen 16 vuotta..ja hän aloittaa vasta lukion!!!!
Sanoin heti pojalle että kiitos ja näkemiin..

En voi käsittää miten hän saattoi olla niin nuori.. hän näytti täysi-ikäiseltä ja oli baarissa eli oletin kaikkien miesten olevan täysi-ikäisiä.. nuoret tytöthän ne lähinnä pääsee baareihin alaikäisenä..
Poika oli lihaksikas, harteikas, matalaääninen, yli 180-senttinen, osasi puhua järkevästi, oli kaikin puolin kaksikymppisen miehen näköinen ja oloinen.

Nyt minulla on kamala morkkis että harrastin seksiä 16-vuotiaan pojan kanssa..olisipa hän jättänyt kertomatta niin olisin luullut häntä kaksikymppiseksi
3611670
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Ei se mitään haittaa koska seksiä saa täysi-ikänen harrastaa kuutisoistavutiaan kanssa ja niin edelleen. Olisit saanut siit' poijaanklopista varmaan hyvän vakipanon niin ei tarttis tuntemattomien kanssa sekstailla.

Äänestä

Osaa ne 16 kesäsetkin naida. Ei naiminen ole mitään raketti tiedettä ja jo 13 kesäiset kattelee pornoleffoja ja ottaa niistä opiksi. Itse ainakin kattelin jo nuorena miten pannaan leffoissa. 15 kesäsenä poikuus sit menikin yhen tytön kaa kun seurustelin. Ota se hyvänä kokemuksena kun kerran poika osasi homman.

Äänestä
  • Pornoleffoista ei kenenkään kannata ottaa opiksi, pornomaailma ja todellinen seksielämä ovat kaksi ihan eri maailmaa.

    1Äänestä

poliisijuttua. Ikäero ei näyttäisi hyvältä kuulustelijan silmissä..

Äänestä
  • 16v on laillinen! Ei muuta ku panoja!

    Äänestä

Aijai taitaa olla kateellinen

Äänestä

Miksi ihmeessä pahaa oloa tunnet,sillä olet antanut takuulla jotain ihanaa pojalle.
Minulla rakastaja joka oli 17v kun eka kerran oltiin silleen.
Nyt jo armeijan käynyt ja käy edelleen tyhjäämässä pussit silloin tällöin.
Tuttu ja turvallinen ,ja saa paljaalla laskea sisään.
Ei mieleenikään tullut luopua ,eteenki n kun halu on molemmin puolista ja sexi kiihkeää ja tyydyttävää.

1Äänestä

No itseasiassa ainakin Pirkanmaan poliisilaitoksella on kuudenkympin ja kuoleman välillä oleva siveyspoliisi joka pitäisi kyseistä hommaa laittomana ja "seksinosto alaikäiseltä" rikoksena, siitä huolimatta että varsinaisesti mitään rahaa ei ole annettu.

Kyseinen poliisi koittaa väittää aina kun on kyse alaikäisen ja täysi-ikäisen suhteesta (jopa pitkäaikaisestakin parisuhteesta) että kyseessä on seksinosto eikä normaali parisuhde. Suomessahan suojaikäraja on 16-v joten lain mukaan 16-vuotias saa itse päättää kenen kanssa on seksisuhteessa. Mutta tämä kyseinen naispoliisi ei halua kunnioittaa Suomen lakia, vaan koittaa vääristellä sitä omien tarkoitusperiensä mukaiseksi. Hänen mielestään kukaan joka on täyttänyt 18-vuotta ei saisi enää olla alaikäisten kavereidensa kanssa tekemisissä.

Tämä poliisi jopa itkeä pillitti kuulusteluissa, kuinka hän "vihaa varsinkin poikiin kohdistuneita seksuaalirikoksia". Kummallisinta jutussa on se että vaikkei "uhri" 17-vuotias nuori mies eikä "kaamean kamala seksuaalirikollinen" vanhempi nainen kumpikaan väittäneet kysessä olleen seksin osto, eikä kukaan muukaan edes ollut väittänyt että seksiä olisi harjoitettu, niin siitä huolimatta poliisi vainosi heitä, koska pojan kavereiden ÄIDIT olivat tehneet poliisille rikosilmoituksen asiasta.

Poliisi koitti väittää että autokyydin antaminen riittäisi maksuksi seksistä, koska nuorimies oli säästänyt alle 2 euron bussimaksun. Poliisi siis väitti nuorelle miehelle vakavalla naamalla että tämä olisi "2 euron huora"??? Tälläisiin juttuihin poliisin määrärahat kuluvat. Tänä vuonna Pirkanmaan poliisilta loppuivat rahat jo puolessa välissä vuotta ja nyt ne ruinaa lisää veronmaksajilta. Tähänkin "paskajuttuun" kului kymmeniä tuhansia veronmaksajilta, aivan turhaan koska kysessä ei ollut mikään seksinosto, ei ollut uhria eikä rikollista, silti poliisi käyttää aikaansa ja energiaansa syytömien ihmisten jahtaamiseen.

Eli kannattaa siis olla varovainen alaikäisten kanssa. Tässä tapauksessa onneksi syyttäjä oli järkevä eikä nostanut syytettä, mutta koskaan ei voi tietää jos teini päättä vaikka rahastaa jutulla. Hyvän seksin lisäksi hän saisi useita tuhansia korvauksia naiselta.

Äänestä

Älä turhaan ota morkkista, koska monet 16-vuotiaat ovat jo aikuisen miehen kokoisia ja näköisiä.

Suojaikäraja tarkoittaa sitä että sen ylittänyt SAA ITSE PÄÄTTÄÄ MINKÄ IKÄISEN KANSSA HALUAA SEKSIÄ!

Tässä eräs 16-vuotias "pikkupoika":
http://www.teenbodybuilding.com/joshpri3.jpg

Sekä 41-vuotias "vanha" äijä:
http://www.fantronomy.com/blog/wp-content/uploads/2011/06/shemar1.jpg
http://www.poptoxic.com/wp-content/uploads/2011/04/shemar-birthday.jpg

Mitä eroo noissa muka on? Kaikki ihania bodareita.

On läskejä 16-vuotiaita joita ei edes kukaan pervo panisi samoin kun on läskejä vanhoja äijiä joita kukaan ei panisi.

Sitten on hyväkroppaisia 16-vuotiaita joita lähes kaikki panisi ja on vanhoja hyväkroppaisia äijiä joita lähes kaikki panisi.

Ei sillä ole mitään tekemistä iän kanssa.

Äänestä

Ei haittaa mitään.
Jatka suhdetta hänen kanssaan kun hyvältä tuntuu.
Eikä tuo ikäero ole mikään kun hyvin synkkaa.
Anna palaa vaan.

Äänestä

Poika saa nyt pysyä sängystäni ja asunnostani pois.. en noin nuorta sinne halua. Kasvakoon pari vuotta ja katsotaan sitten uudestaan.

Juttelin pojan kanssa tuon yön aikana ja baarissa.. hänellä on kovat treeniohjelmat. Lihakset tekevät heti muutaman vuoden lisää ikää koska tavallinen 16-vuotias ei ole kovin treenattu.

Toivon hänen jatkavan treenaamista ja että tapaamme muutaman vuoden päästä :)

Äänestä
  • Ehkä sun olis itse kasvettava aikuiseksi. =oD On sinulla murheet elämässä ja täällä tällästä asiaa ruikuttamassa. Menikö sinulta nyt maine tässä vai mistä kenkä puristaa? Kasvaa pari vuotta ja katsotaan sitten, se "poika" panee jo muita ja sä olet 30 v sinkku nainen joka märehtii sitä että annoit 16v fiksulle ja hyvännäköiselle "pojalle" pipariasi.

    Äänestä

  • "pojalla" isot lihakset? Mitähän myrkkyjä se vetelee? Tai sitten sun silmissä on jotain pahasti pielessä?

    Äänestä

  • Blondiko olet? kirjoitti:

    "pojalla" isot lihakset? Mitähän myrkkyjä se vetelee? Tai sitten sun silmissä on jotain pahasti pielessä?

    Et ehkä usko.. en itsekään olisi uskonut. Siksi en pojan ikää epäillyt alaikäiseksi.
    Treeniohjelma kunnossa, niin tarvitseeko alaikäinenkään myrkkyjä? :D

    Äänestä

Poika eli kesäänsä...

Onnen poika....

On jotain mitä Kustaankartanossa muistelee....

Tämä Elämä... Tämä Ainut Elämä...

Äänestä

En tuomitse sinua mitenkään, etkä ole tehnyt mitään vääräää.

Yhteiskunnan normien mukaan olet Puuma.

Jos olisit 28- vuotias mies ja panisit 16-vuotiasta tyttöä, niin olisit pedofiili.

Äänestä

Poika on itse päättänyt meneekö sänkyyn vanhemman naisen kanssa vai ei! Pedofiili et ole! Ja poika varmasti nautti! :)

Äänestä
  • Ja jos 16-vuotias tyttö päättäisi mennä sänkyyn 28-vuotiaan miehen kanssa, niin mies OLISI pedofiili, eikä sillä olisi mitään väliä, että nauttiko tyttö vai ei.

    Äänestä

  • naistenmaailma kirjoitti:

    Ja jos 16-vuotias tyttö päättäisi mennä sänkyyn 28-vuotiaan miehen kanssa, niin mies OLISI pedofiili, eikä sillä olisi mitään väliä, että nauttiko tyttö vai ei.

    Ei olisi pedofiili. Pedofiilillä tarkoitetaan alle sukukypsään sekaatumista.
    Kukkahattutantat ovat tahallaan sekoittaneet käsitteet.
    Naiminen ilman rahaa kuusitoistakesäisen kanssa on laillista.
    Jos alaikäinen on riippuvuusuhteessa täysi-ikäiseen seksi voidaan katsoa hyväksi käytöksi.

    Äänestä

  • naistenmaailma kirjoitti:

    Ja jos 16-vuotias tyttö päättäisi mennä sänkyyn 28-vuotiaan miehen kanssa, niin mies OLISI pedofiili, eikä sillä olisi mitään väliä, että nauttiko tyttö vai ei.

    Muutamat kommentoijat voisivat tutustua tässä asiassa Suomen Lakiin.

    Äänestä

jos 16 vuotias tyttö päättäisi mennä sänkyyn 28 vuotiaan miehen kanssa, niin mies EI olisi pedofiili! pedofiili kiinnostuu PIKKULAPSISTA joilla EI ole murrosiän merkkejä kuten rintoja, karvoitusta, lantiota jne. hyväksikäyttäjä mies toki voisi olla, mutta ei pedofiili!
totta kai sillä on väliä, nauttiko tyttö vai ei! jos tyttö ei olisi nauttinut kyseessä voisi olla raiskaus! jos tyttö on toiminut omasta tahdostaan eikä painostuksen alaisena ja oikeasti nauttinut, niin ei siinä pitäisi olla mitään väärää!
tarkoittaako nykyään siis se, että jos sattuu olemaan 16 vuotias, niin myös sitä, että on jälkeenjäänyt tai jotenkin vammanen? sen ikänen on täysin kykenevä päättämään itse, kenen kanssa harrastaa seksiä! raiskaus on tietenkin asia erikseen.. vai onko se muka niin, ettei sen 16 vuotiaan mielipiteellä ole mitään merkitystä? ikävä puhkasta pikku kuplas, mut sen ikäsilläki on mielipiteitä!! ja niillä ON väliä!
Sitä paitsi, eikös se seksuaalinen suojaikäraja laissaki oo just toi 16..

Äänestä
  • "...jos tyttö ei olisi nauttinut kyseessä voisi olla raiskaus! jos tyttö on toiminut omasta tahdostaan eikä painostuksen alaisena ja oikeasti nauttinut, niin ei siinä pitäisi olla mitään väärää!"

    Ja jos tyttö on toiminut omasta tahdostaan, eikä painostuksen alaisena, muttei nauttinut, niin mies on raiskaaja? Niinhän se menee, että panon jälkeen sitten neitoset päättävät, oliko kyseessä raiskaus, vai ei? Tai viimeistään aamulla, kun nähdään pää selvänä, ettei se illalla kapakasta mukaan otettu adonis olekaan kuin ruipelo hanttiduunari.

    Äänestä

No tuollaista sattuu. Minulle on sattunut kaiketi kymmenisen kertaa, että olen ajatellut, että siihen aikaan ja sellaisessa paikassa oleva neito ei voi olla alle 15-vuotias. Vaan aamulla onkin selvinnyt, että panopatja on ollut nuorimmillaan 13-kesäinen. Tietenkin alkoholilla on ollut pientä osuutta asiaan.

Äänestä

Harmi juttu pojan kannalta. Ainakin itse olin 16-vuotiaana kiimaisimmillani, jos näin voisi sanoa. Nuo ovat usein miehellä juuri sitä aikaa kun naista tekisi eniten mieli! Itsellä ei tuolloin ollut mitään juttua tyttöjen kanssa koskaan (erittäin valitettavasti), joten omaan käteen siinä joutui aina tyytymään.

Toivottavasti teidän naisten moraali muuttuisi sen verran tulevaisuudessa, ettette näkisi aina nuoria miehiä niin lapsina välttämättä. Olen itse kohta 20v enkä varmaan vielä voi sanoa itseäni kunnolla mieheksi. Varmaan siinä rajoilla mennään. Sanotaan nyt vaikka, että kyllä nelikymppinen nainen voi täysin rinnoin paneskella parikymppistä äijää tai poikaa, jos halut ovat kovat ja molemmat sitä haluavat. Näissä tapauksissa valitettaavsti moraali tulee usein esteeksi.

Äänestä

kyllä se vaan niin on että suurin osa alle 20v miehistä on vielä niin pikkupoikia ettei naisia vaan yksinkertaisesti kiinnosta.. se aikuistuminen alkaa pojilla yleensä siin 20 jälkeen.

Äänestä

16-vuotiaan kanssa seksi ei pedofiliaa. Onneksi hän ei ollet 15 vuotiasta tai tästä olisi tullut poliisiasia.

Äänestä

Peli alkaa kun "nurmi" kasvaa...

Äänestä

On harvassa ne pojat jotka kokevat tulleensa hyväksikäytetyksi tai katkeroituisivat seksikokemuksesta nuorena. Ennemmin meriitti 95% miesväestöstä. Aivan saletti!

Itse en ole kyllä normaalia 16v poikaa nähnyt joka menisi kaksikymppisestä, ainakaan siten että pääsisi baariin sisälle jne. Ei todellakaan ilman hormonien syöntiä.

Äänestä

Kasvoiko sillä pojalla alapääkarvoitus? Oliko pitkä kulli 16 kesäseks)

Äänestä

Suomessa suojaikäraja on 16 vuotta eli hän ei ollut seksin suhteen alaikäinen.

Äänestä

Mulla on aavistus siitä kuka tämän aloituksen on tehnyt :DDDDD

Äänestä
  • Täytyy kyllä sanoa että pojulla kävi hyvä flaksi... on meinaan aika hyvännäköinen nainen kyseessä. Jos siis olen oikeassa.

    Äänestä

Voi... voi... meidän korttelin vakijengi kävi panolla yhden rouvan luona. Välillä yksin kerrallaan ja joskus meitä oli 4-5 kaveria. Ei siinä ikää kukaan kysellyt, no oltiin varmaan kyllä tuon 16v. päälle. Kivaa oli kaikilla, myös rouvan miehellä.

Äänestä

Tääl­­­tä löydä­t nop­­easti suku­pu­olta, suh­­­tei­­ta, tre­­ff­it 👉 http://3733444.com/H/E7xsm 👈

Äänestä

H­­e­­i! Ku­tsum­­­me sinu­­t kä­­­ymään u­­ude­ss­a chatis­sa! Mei­­­tä on yl­­i mil­­­jo­ona! 👉 http://3733444.com/H/Ru0b4 👈

Äänestä

Tääl­­­t­ä löydä­­t nop­­easti suku­­pu­­­olt­a, suhtei­­­ta, tre­­­ff­­it 👉 http://3933444.com/H/6Ld4l 👈

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


moka kävi kirjoitti:

Kaipaan kipeästi mielipiteitänne!!!
Olen 28-vuotias sinkkunainen..yhden yön suhteet kuuluvat satunnaisesti elämääni ja menen tilanteeseen jos siihen on houkutusta.

Viime perjantaina päätin pitää hauskaa ja teki miestäkin mieli..
olin baarissa yksin jotta voisin keskittyä tanssimaan ja jotta voisin lähteä kenen tahansa matkaan mihin aikaan huvittaa.
Tanssin ja juttelin kivan miehen, tai oikeastaan pojan kanssa..hän tarjosi minulle juomia ja suutelimme pitkin iltaa. Tanssimme ja pidimme hauskaa.
Luulin häntä noin kaksikymppiseksi, mutta yhden yön seuran hieman nuoremmallakaan iällä ei olekaan niin väliä, joten päätin antaa nuorelle miehelle tilaisuuden tulla jatkoille..aika namupalahan hän oli.
Harrastimme seksiä usean tunnin ajan ja otimme aamulla uusinnat.
Sitten ihan muuten vaan kyselin miten hän ei seurustele kun on noin kivannäkönen ja kiva muutenkin. Siitä seurasi shokkifakta!! Hän kertoi että oman ikäiset tytöt eivät juuri kiinnosta ja vanhempien naisten kanssa hän lähinnä harrastaa seksiä. Poika kertoi iäkseen 16 vuotta..ja hän aloittaa vasta lukion!!!!
Sanoin heti pojalle että kiitos ja näkemiin..

En voi käsittää miten hän saattoi olla niin nuori.. hän näytti täysi-ikäiseltä ja oli baarissa eli oletin kaikkien miesten olevan täysi-ikäisiä.. nuoret tytöthän ne lähinnä pääsee baareihin alaikäisenä..
Poika oli lihaksikas, harteikas, matalaääninen, yli 180-senttinen, osasi puhua järkevästi, oli kaikin puolin kaksikymppisen miehen näköinen ja oloinen.

Nyt minulla on kamala morkkis että harrastin seksiä 16-vuotiaan pojan kanssa..olisipa hän jättänyt kertomatta niin olisin luullut häntä kaksikymppiseksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu