Uusi israelilainen tutkimus osoittaa, että yleinen mauste kaneli näyttää hidastavan Alzheimerin taudin etenemistä, Israel 21c raportoi. Tutkimus perustuu telavivilaisen professori Michael Ovadian tutkimuksiin. Hän huomasi noin kymmenen vuotta sitten, että yhdessä kanelin uutteista – se oli yksi niistä aromaattisista ainesosista, jota käytettiin muinaisessa juutalaisessa temppelissä – on vahvoja, viruksia vastustavia ominaisuuksia. Tel Avivin yliopistossa väitöskirjaansa tekevä Anat Frydman-Marom lisäsi Ovadian kaneliuutetta, CEppt:tä, omaan tutkimukseensa yhdisteistä, jotka taistelevat Alzheimerin ja Parkinsonin tauteja vastaan. Ensimmäiset tulokset ylittivät hänen odotuksensa: Ceppt voi hidastaa Alzheimeria aiheuttavien geenien viiden aggressiivisen kannan vaikutuksia. Uutteessa näytti myös olevan lääketieteellisiä ominaisuuksia, jotka voisivat olla tehokkaita aikuistyypin diabeteksen hoidossa. Kaneli on maailman vanhimpia yrttilääkkeitä, ja se on mainittu toisessa Mooseksen kirjassa, Sananlaskuissa ja Korkeassa veisussa.
Hyvä uutinen...........
1+11
1853
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
kanelista.
kanelia on kuin ... (jokainen voi keksiä loppuosan itse).
on suola, sillä puuro ilman suolaa on kuin ... (omakohtaista vertausta).
terveelliseksi ja sielu iloiseksi.
:)
kassiakanelin sisältämästä kumariinista, sillä vaikka tuoksuu hyvälle, on myrkyllistä:
´Lyhytaikainenkin altistuminen aineelle voi ärsyttää ihoa. Pidempiaikainen tai toistuva altistuminen aineelle saattaa altistaa syövälle.
Euroopan elintarviketurvallisuusviranomainen (EFSA) on todennut kumariinin olevan maksalle myrkyllinen aine (maksatoksinen) ja suosittelee kumariinille siedettävän päiväsaannin rajaksi 0,1 mg ruumiin painokiloa kohden vuorokaudessa.[1] Kanelin säännöllinen käyttö ei siksi ole suositeltavaa, sillä lapsille pienetkin annokset voivat olla haitaksi.´ (Wigipediasta)
Tuolla puhuttiin uutteesta, ehkä myrkyt on mahdollista erottaa, jos niitä siellä on.
Yeshuan antamaa sydämen uskoa, sillä merkkinsä seuratessa ei myrkytkään mitään merkitse opetuslapsilleen.
Kiitos Isälle kanelista Yeshuan nimessä, amen!
Tuosta myrkkyjen merkityksettömyydestä tuli mieleen taannoinen tv-dokumentti, joka kertoi USA:n raamattuvyöhykkeen kiihkouskovaisista kristityistä.
Jossain UT:n kohdassa mainitaan, ettei myrkkykäärmeistä ole vaaraa tosiuskovaisille. Niinpä nämä hihhulit haalivat kokouksiinsa säkeittäin kalkkarokäärmeitä, joita sitten ottavat käsin kiinni. Kuolemantapauksia sattuu joka vuosi, useimmiten sentään seerumipiikki pelastaa.
Älä hyvä ihminen mene kokeilemaan kotimaisen kyykäärmeenkään kanssa vaikka kuinka tekisit sen Yeshuasi nimissä, amen!
kanelin syömiseen.
:)
hurjimmat ja jumalanpelottomimmat uskaltavat synneissään elää ja vaeltaa vaikka eivät tiedä, mikä on viimeinen päivä elossa täällä maanpäällä. Toki ymmärrän että johtuu paatumuksesta ja tietämättömyydestä kuoleman jälkeisestä tuomiosta, mutta voiko olla karumpaa kuin herätä todellisuuteen liian myöhään ja joutua eroon Jumalan valtakunnasta vaikka Yeshua on kaiken täyttänyt ja synnit sovittanut ja tahtoo lunastaa hyvään päämäärään.
Suosittelen kyllä rukousta ja Jumalan valtakunnan etsimistä, eikä varmaan omega-3:aan tekisi huonoa aivotoiminnalle, jos ja kun etsikkoaika koittaa.
Poika se vain juoksee äidin perässä, kuin Oidipus konsanaan.
haikailee: http://www.youtube.com/watch?v=JhzVL5-wIHs
kyllä se siitä.
Kanelissa on myrkkyä niinkuin on kaikissa puiden hedelmissä, tämä on tosi.
Erityisen vaarallisia on sienet, niissä on myrkkyjä jotka voi tappaa, vaikka ne on luokiteltu syötäviksi ryöppäysten jälkeen, ilman sitä ne tappaisivat nopeammin.
Hammastahna aiheuttaa munuaisille ennenaikaisen lakon, se aine joka vaahdottaa hammastahnaa, on myös vaarallinen munuaisille. Otyel tahnassa ei ole sitä ainetta ja myydään tarjoustaloissa ja apteekeissa.
Jos pidät kissaa kotona se kantaa bakteeria joka menee aivoihin, ja pikkuhiljaa tekee sellaisia kovakkeita aivoihin, lopuksi puhut hitaasti.
toiset on myrkyllisempiä kuin toiset, sillä monia pystyy myös syömään vaikka Tsernobyli antoikin niille säteilyä, mutta kun säteilyyn pikku hiljaa tottuu niin elimistö alkaa kestää sitä paremmin, tutkittu juttu.
Kissoja ei kenenkään kannata syödä eikä pussata. :)
Kanelissakin oli tuo toinen lajike ongelmallisempi, varsinkin jos joka päivä korvaapuusteja mussuttaa. Sitä en tiedä voiko selvittää mitä kanelilajia sen puun kuori on, sillä molempia kaneliksi kutsutaan.
Onneksi sentään kunnon lehmänvoi on terveellistä ja sienet lisukkeeksi sopivat. :) Vielä kun kermaa lorauttaa, niin jo on vaarana kielikin syödä.
ettei läheskään kaikkia saa ryöpätä piloille, sillä joutavat sen jälkeen sioille.
Maailma on vaarallinen paikka, täältä ei hengissä selviä. :)
Mutta korvapuusteja minä rakastan ja syön niin kauan kuin elän.
Hyvä Sanoma Yeshuan Rististä on niinpaljon tärkeämpää kuin kaneli. :)