Ruotsalaiset kysyvät usein, että mitä oikein ovat ne etuoikeudet, joista heitä aina kielikeskustelun yhteydessä syytetään. Eivät siis tajua. Niitä ovat mm.:
Hanken, Åbo Akademi, kaikki yliopistot, joissa on kielikiintiöitä ruotsalaisille, samoin kaikki muut ruotsinkieliset koulut, sekä muut koulut joissa on kiintiöitä ruotsalaisille. Näillä pedataan untuvapetiä ruotsalaisille suojatyöläisille virallisesti kaksikielisen Suomen virastoihin ja laitoksiin.
Ruotsalaisten oikeus saada opiskella Suomen tärkeintä ja hyödyllisintä kieltä, hyötysuomea, samaan aikaan kun suomalaiset pakotetaan opiskelamaan suomalaisille turhistakin turhempaa pakkoruotsia. Ei ihan pieni etuoikeus ruotsalaisille!
Kaksikielisyydestä ei ole mitään hyötyä suomalaisille, mutta sitäkin suurempi hyöty ruotsalaisille.
Kielilaki suosii silmittömästi ruotsalaisia, ja sitä valvomaan on pantu ruotsalaisia kielipoliiseja.
Koko kaksikielisyyshimmeli, kielilakeineen, pakkoruotsineen ja ruotsalaisten etuoikeuksineen on itse asiassa vain suuri etuusjärjestelmä, jonka puitteissa vuosittain tehdään miljardin-parin tulonsiirto suomalaisilta ruotsalaisille.
Ja ruotsalaiset eivät osaa edes julkisesti kiittää! Salassa kyllä varmaan kiittävät kakolaisia poliitikkoja esim. vaalirahoituksen muodossa...
Kaksikielisyydestä
Äimän Käki
1
<50
Vastaukset
- Mad Max
Suru kako = MasterBlaster! - Ja arvatkaa, kumpi on aivot...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni1207051Kuka on UMK-suosikkisi? UMK26 paljastuksia lauantai 28.2.
UMK26 tänä lauantaina! UMK26 tulee suorana Tampereelta ja nyt selviää, kuka pääsee edustamaan Suomea Euroviisuihin. M1174830L/over ja Jani Volanen! Minkä arvosanan 4-10 annat roolityöstä?
Psykologinen trilleri L/over - ikuisesti minun on koukuttanut tv-katsojat ruudun ääreen. Kun Roosa (Krista Kosonen) tapa634086TTK:n jättänyt Vappu Pimiä rehellisenä MasterChef-kuvauksista: "Höh..."
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Viime vuonna Tanssii Tähtien Kanssa jäi taakse, ja nyt vuorossa on uusi a143404Natomaa hyökkäsi Iraniin
Näemme nyt tällä hetkellä Natomaan nimeltä Yhdysvallat, joka toimii aika pitkälti perinteisen kansainvälisen lain ulkopu6982154Trump aloitti III maailmansodan tänään.
Narsisti ja mielipuoli Trump pitäisi saada pois, miten se onnistuisi parhaiten?2481546- 671395
Rakas tiedät, että toivoisin
Kuulevani sinusta. Tiedät, että viestisi tekisi minut ihan onnelliseksi. Että äänesi kuuleminen saisi minut leijumaan ja581378Osaako kukaan sanoa?
Mikä on syy siihen, että apulaisidiootti yrittää kaikin keinoin haitata kaikkea yrittämistä Ähtärissä? Nyttkin pilkkaa j541337Mistä se kertoo
Näin miehen pitkästä aikaa. Samantien iski sellainen paineen tunne rintaan, sitä ei ole ollut vuosiin. Ja nyt olen siitä201037