Ei USA:n kansa ole syypää maan ja järjestelmän rappiotilaan, vaan sen johtajat ja valtaapitävät, poliitikot ja rahamaailman edustajat, ja jo pitkän aikaa taaksepäin. Vietnamin sodasta lähtien?
Johtajat ja valtaapitävät luovat arvot, jotka he syöttävät ja manipuloivat kansalle. He ovat luoneet ja synnyttäneet USA:n nykyisen henkisen ja fyysisen rappiotilan, tekemällä vakavia virheitä jo vuosikymmeniä.
USA ja Nato sekä maan järjestelmät (poliittinen järjestelmä etenkin) ovat jo lähes kehittymiskelvottomia ja vetelevät viimeisiään. USA:n hyökkäys-sodat ovat ainoita asioita, joilla kansalaisia ja maata saa enää yhtään heräämään apatiastaan ja henkisestä alennustilastaan.
Jatkuvat hyökkäyssodat ovat USA:n viimeinen keino saada hyvin kyseenalaista “kunniaa ja arvostusta”, valta-asemaa maailman silmissä ja siten myös maahan rikollisesti ja rikollista rahaa.
Jenkit tappaa huvikseen, ovat aina tappaneet. Se kertoo kansakunnan todella alhaisesta henkisestä tilasta.
Jenkkien hyökkäys-sodat ovat heidän oman vihan, ahdistuksen ja pahoinvoinnin jatkuvaa siirtoa, heijastamista muihin maihin ja AINA väkivallalla, muka oikeutetulla sotimisella.
Jenkkien viha (jota he suuntaavat muihin maihin tasaisin väliajoin) on pääosin syvimmiltään vainoharhaista pelkoa.
Lähes jokaiselle maalle, joka ottaa mallia USA:sta, tulee käymään lopulta huonosti.
Romahtaako USA?
5
<50
Vastaukset
- - Migi -
USA:n medioista 90 % on oikeistolaista arvomaailmaa tuottavaa. Myös Suomen medioista 90 % on oikeistolaisia. Onko tällainen viisasta?
USA:n äänestysprosentit ovat max 50 %:n luokkaa. Se on saatu tapahtumaan tietoisella oikeistolaisella politiikalla ja toiminnalla. Puolet kansasta on siis jo luovuttanut siellä.
Maa, jota rakennetaan koko ajan vain orjuudella, alipalkatulla siirtotyövoimalla ja maahanmuuttajilla ei voi voida hyvin, eikä myöskään kehittyä.
Se on yksi rasismin muoto, että hyväksikäyttää maahanmuuttajia vuodesta toiseen tai vuosikymmenestä toiseen parantaakseen vain oman maansa taloutta ja rikastuttaakseen vain niitä, jotka ovat jo rikkaita.
Suomeakin rakennetaan orjuudella ja nälkäpalkoilla nyt. Onko USA:n malli hyvä ja “toimiva”, seurauksineen?
“Mallimaa” USA, jonka tila on surkea ja perusrakenteet (infrastruktuuri) eli tiet, bussit, terveydenhoito, sähkö- ja viemäriverkostot, sillat, jne. ovat romahduksen partaalla. Se on vakavien virheiden ja ahneuden seurausta.
Suomessakin oikeisto on päästänyt tarkoituksellisesti ja tietoisesti (USA:n malliin) maan perusrakenteet rappeutumaan ja jatkavat vain sitä, siirtämällä kunnille hommia, joita kunnilla ei ole varaa hoitaa ja ylläpitää. Tähtäävät sillä yksityistämiseen, joka ei tule toimimaan, mm. ihmisluonteen ahneudesta johtuen.
USA:n infrastruktuurista ei ole huolehdittu enää vuosikymmeniin, perusjutut (esim. sähkö- ja viemäriverkostot, tiet, jne.) ovat vanhentuneita ja romahtamispisteessä. Niistä ei ole huolehdittu juuri sen takia, että niistä vastaavat yksityiset firmat, joiden rahat ja resurssit eivät riitä ja jotka eivät kuitenkaan saa valtiolta rahaa niiden kunnostamiseen ja uusimiseen, vaikka järjestelmät pysyvät nykyään pystyssä enää lähes pelkästään hyvän tuurin ansiosta. Mutta se tuuri loppuu joskus, koska esim. sillat eivät siellä enää vain yksinkertaisesti kestä, kun ovat liian vanhoja ja rapistuneita. Koko ajanhan jenkeissä näitä esim. patojen ja siltojen, jne. romahtamista tapahtuu, joita sitten “luonnonkatastrofeiksi” kutsutaan. Ehkä koko maanosa jää jonain päivänä vesimassojen alle, jos he eivät ala toimimaan toisin?
Suomessa perusrakenteista ainakin terveydenhoito, sosiaalitoimi, koulut, tiet, bussit, jne. on tarkoituksellisesti oikeiston toimista rapautettu.
Maa, jossa ihmisiä kohdellaan huonosti ja eriarvoisesti, hajoaa lopulta. On hyvä muistaa, ketkä eriarvoisuuden loivat ja luovat. - - Migi -
EU:n liittovaltiomalli tulee USA:sta.
Mekin saamme omat massamurhaajamme ja sarjaraiskaajamme, kovan luokan huume-, porno- ja aseteollisuudet ja –kulttuurit pedofilioineen, lastensieppaukset (joka 40. sekunti katoaa lapsi USA:ssa), täyteen ahdetut vankilat (USA johtaa maailman rikollisuus-tilastoja), lapset ja nuoret vankiloihin, huumesodat, 20-30 lapsen perheet (uskonnolliset syyt), teeskentele hyvinvoivaa, vaikka voit huonosti (tämä tunteiden epärehellisyyden kulttuuri on erittäin tuhoisaa, ihmisiä ja yhteiskuntaa vakavasti vinouttavaa ja vääristävää kieroutuneine seurauksineen), ulkonäkökeskeisyyden ja “kauneuskirurgian” (pohjimmiltaan se on ihmisten silpomista sekä itseensä kohdistuvaa inhoa ja vihaa), vanhenemisen kammoa ja inhoa sekä kuolemattomuuden tavoittelua, tekopyhyyttä, ilman autoa en liiku metriään –kulttuurin, köyhimmän kansanosan jälkeläisten lähettäminen turhiin ja keinotekoisesti synnytettyihin sotiin, raha- ja talouskeskeisyyden (jonka taakse piilotetaan todelliset ongelmat), kaikki on pelkkää kilpailua –kulttuurin, jatkuvan elämän pakkotahtinen suorittaminen ...
Yli 50 miljoonaa amerikkalaista on joka päivä pakotettu hakemaan ruoka-apua selvitäkseen hengissä.
Onko tällaisesta maasta muille esikuvaksi?
Onko tällaisesta maasta muiden maiden auttajaksi tai joksikin malliksi?
Tämäkö on ‘demokratian mallimaa’?
Mikään maa tai maanosa ei voi rakentaa identiteettiään toisten ja tuulentupien varaan itseään menettämättä, joten vain omilla päätöksillä valinnatkin ovat aitoja. Sama koskee yksittäisiä ihmisiä, meistä jokaista.
Se, että syömme koko ajan vain enemmän mielialalääkkeitä, käytämme enemmän pilveä ja muitakin huumeita sekä juomme alkoholia jaksaaksemme ja selviytyäksemme elämässä, pitää meidät ihmiset ehkä hengissä hieman pitempään, mikä on ok, mutta mielialalääkkeillä, pilvellä ja viinalla ei muuteta ja korjata yhteiskunnan vääristettyjä rakenteita.
Jenkit ja oikeistolainen arvomaailma sekä kulttuuri (heidän "demokratiansa" mukaan luettuna) eivät ole hyviä esikuvia, eikä hyviä matkittavia kohteita. Se tulee ymmärtää. Apinointi ei ole useinkaan kovin viisasta. Kaikkea ei kuitenkaan tarvitse itse keksiä ja kehittää.
Jengiä, joiden tunteet (vihan) pilvi latistaa, on helppo hallita. Jengi vetää pilveä ja "me valtaapitävät" tehdään mitä huvittaa ja päästään päämäärimme.
”Mikä sen helpompaa hallita kansaa jonka mielikuvitus ja käsityskyky on muokattu hallinnon tarpeita vastaavaksi”.
Tulee nähdä se, että monia asioita voidaan "muka kriminalisoida" jonkin aikaa tai pitkänkin aikaa, jotta saadaan jengi haluamaan niitä, jos se vain sitten palvelee omia pyrkimyksiä.
Sitä kierouden ja kierojen keinojen määrää, millä ihmisiä hallitaan, on taviksen lähes mahdotonta käsittää. - - Migi -
Tosta linkistä löytyy kaikenlaista mielenkiintoista tilastoa:
www.nationmaster.com/index.php
www.nationmaster.com/graph/cri_tot_cri-crime-&
...
www.nationmaster.com/graph/cri_tot_cri_percap&
www.nationmaster.com/graph/hea_obe-health-obe&
jne.
Tässä on vielä musalinkki, jossa näkyy jenkkien (ruoka)kulttuurin surullinen vaikutus yhteen alkuperäisväestöön (vaikutus näkyy ja toimii samoin jo monissa maissa rikkaista arabivaltioista lähtien koti-Suomeen) :
http://www.youtube.com/watch?v=V1bFr2SWP1I&feature=related
Kamakawiwo'ole kuoli 26. kesäkuuta 1997 38-vuotiaana ylipainon aiheuttamiin ongelmiin.
Globalisaatio = Demokratiaa vain rikkaille.
USA haluaa tämän?
- globaali taloudellinen valta
- globaali poliittinen valta
- globaali sotilaallinen valta
USA:lle bisnes kuin bisnes kelpaa ... Ihmiskaupasta elinkauppaan ... Tarpeita luodaan huumeista aseisiin ...
Yhdysvallat jakoi Meksikon huumerikollisille yli 30 000 asetta (NaturalNews)
www.verkkomedia.org/news.asp?mode=4&id=611
Obaman hallinnon aikana Yhdysvaltain liittovaltion viranomaiset ovat jakaneet yli 30 000 toimivaa asetta Meksikon huumerikollisille ja estäneet kaikki yritykset jäljittää, minne aseet ovat päätyneet.
USA:n taloudesta en edes jaksa kirjoittaa mitään. Paitsi, että oikeisto ei tahdo nostaa velkakattoa poliittisista syistä. Obama halutaan pois vallasta ja joko uusi oikeistolainen roisto pressaksi.
USA:n yksi velkakello:
www.brillig.com/debt_clock/
Otammeko jonain päivänä vastaan pakolaisia USA:sta? - me-262
Kysytkin viellä.
Kapitalismiin kuuluu reilumpi taloudellinen romahdus tai suuri sota aina tietyin väliajoin. Se putsaa pöydän ja laittaa rattaat taas uudelleen pyörimään...
Ja jenkeistähän se viimeisin maapallon kiertänyt jytkylamakin oli lähtöisin:
http://fi.wikipedia.org/wiki/1930-luvun_lama
Ps. Lama tulee, oletko valmis? - ne virheet
on tietoisia, ikävä kyllä, vielä sekin. Ei vissiin ole itsekästä kakaraa kasvatettu ottamaan toisia huomioon aikoinaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1107622
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1095301Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1163536Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p293527Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska352574Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191886Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3561530Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961521Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?651373Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311366