Väyrys Paavo on herännyt ja vaatii suomen irrottautuvan uppoavasta laivasta, nimeltä euro. Paavo on huomannut, että Soini on ollut jokaisessa asiassa oikeassa ja ennusteet on toteutuneet.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011071214045749_uu.shtml
Paavohan on herännyt
4
<50
Vastaukset
- der kfg
Paavo sattuu olemaan oikeassa, paavo esitteli tämän pohjolan yhteisö ajatuksen eun vaihtoehdoksi liittymisen aikoihin ja oli oikeassa silloinkin.
- paavo inho club
Paavon viimeinen valtti politiikan saralla on olla eri mieltä kuin muut. Venäläistä rulettia, sanoisin: jos on oikeassa saattaa tulla lottovoitto, jos väärässä, poliittinen itsemurha lopullisesti.
- nemine
Jo presidentti Kekkonen puhui pohjoisen alueen yhteistyöstä.
Jos ja kun jokainen suomalainen katsoo karttaa ja muistaa poliittista historiaa muutaman vuosikymmenen ajalta, tulee samaan johtopäätökseen.
Nyt alkaa olla aika toteuttaa pitkäaikainen haave pohjola-unionista.
Toivottavasti Paavo onnistuu tässä suuressa asiassa. - 11+20
Paavohan on aina ratsastanut muiden siivellä. Mitä paavo olis itse saanut aikaan? Tulee mieleen vain jalasmökki ja suuret kulukorvaukset. Nytkin vaan toisten ennustuksilla ja mielipiteillä koettaa kerätä pinnojaan pressa-kilpaan. Tosin, esim jätteenmäki olis varmasti pätevämpi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p475465Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "612326Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella181860Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1451761- 171585
No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol331513Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v5137881-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171117Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy771088Joutuuko Suomi24-palvelu taas oikeuteen ?
Nämä Purraa ja Perussuomalaista johtoa pedofiilian suojeliana pitävän kirjoittajan viestit eivät vain poistu täältä. Se2221008