Suomen on varauduttava irrottautumaan yhtenäisvaluutasta ja ottamaan sen rinnalla käyttöön oma kansallinen rahansa, sanoo Paavo Väyrynen.
Veteraanipoliitikko Paavo Väyrynen (kesk.) ehdottaa radikaalia keinoa uusimmassa blogikirjoituksessaan.
"Euroalueen velkakriisin syventyessä Suomi on joutumassa kantamaan kerta kaikkiaan kohtuutonta taakkaa muiden jäsenmaiden auttamisesta. Samalla itsenäisyytemme uhkaa kaventua, kun euroaluetta kehitetään ylikansallisen liittovaltion suuntaan.", kirjoittaa Väyrynen ja jatkaa:
"Suomen onkin varauduttava irrottautumaan yhtenäisvaluutasta ja ottamaan sen rinnalla käyttöön oma kansallinen rahansa. Tällöin olisimme samassa asemassa kuin Ruotsi ja Tanska."
Väyrysen mielestä euroalue on hajoamisen partaalla, kun osa pahimmin velkaantuneista jäsenmaista saattaa joutua luopumaan yhtenäisvaluutasta.
"Tällöin tulee pyrkiä siihen, että euroalueeseen jäisivät vain jotkut Keski-Euroopan maat, ja muut EU:n jäsenmaat käyttäisivät euroa yhteisenä rahana oman kansallisen valuuttansa rinnalla.", Väyrynen näkee.
Hän muistuttaa, että johtavat talousasiantuntijat varoittivat ennakkoon laajaan rahaliittoon liittyvistä ongelmista.
Kuuntele..lue..viisaita
3
<50
Vastaukset
- ¤?!"
Väyrynen on varoitellut euron vaaroista aikaisemminkin, eikä turhaa.
- Keskustaporvari
Eivät he lue eivätkä kuuntele. Kun Lipponen on kerran sanonut, että rahaliitto EMU on Suomelle hyvä asia, niin sehän on lopullinen totuus niille joilla ei ole aivoja.
- ¤?!"
Euroalue on kriisin partaalla eikä oikeaa lääkettä sen hoitamiseen ole löytynyt.
Kokeneena ja viisaana politikkona Väyrynen tietään nämä asiat ja hakee siihen ratkaisuvaihtoehtoja.
Aika näyttää onko Väyrynen oikeassa .
Nykyinen hallitus on kuitenkin hukassa näiden tukipakettien kanssa, rohkeutta puuttuu ja kokemusta.
Hyvä kirjoitus Väyryseltä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874088Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242911No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10909
- 131885
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12822- 11760
Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756