Nyt se on tapahtumassa,

Mohikaani_27

nimittäin se, että Vatikaani tulee puuttumaan EU-talaouteen. Olen asiasta joskus ennenkin kirjoitellut. Italia kun on vajomassa kreikan tasolle taloudelliseti. On täysin uskottavaa, että paavin rikkaudet otetaan avuksi emämaan ahdingossa.

* Vatikaani tulee maksamaan italian velkoja, ja pääsee tällä tavalla EU:n vaikuttajaksi ja maailmman kirkko pääsee vallankahvasta kiinni, protestanttien olot huononee tämän katolisen kirkon saadessa otetta EU--rdiregtiivien laatimiseen uskonnollisella osiolla. Joka taas vaikuttaa luonnollisesti koko EU:n toimintaan, ja sehän tulee näyttämään hurskaalta ja jopa kauniilta uskonnollisessa maailmassa. kaikki näyttää kohdistuvan tiettyyn suuntaan politiikassa, antikristuksen ilmestymiseen, maailma kypsyy ottamaan "ihmemiehen", eli antikristuksen vastaan, joka saa mm:ssa nämä EU:n alueella kytevät velkamaat taloudellisesti kuntoon, joka taas vaikuttaa luonnollisesti koko maailman talouteen.

12

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vatikaanin rahamäärät on kuin hyttynen valtameressä, kun niitä verrataan Italian pörssivajeisiin tai Euroopan rahavirtoihin.
      Ei niillä voi mitään valtaa ostaa eikä varsinkaan kun se ei ole myytävänä.

      Näet Vatikaanin anti-kristuksena, vaikka se on se vanhin alkukirkko ja helluntailaisuus vain sata vuotta vanha lahko.

      • Mohikaani_27

        * Juupa, alkukirkko nimenomaan, ei Jumalan alkuseurakunta? Ja on ensimmäinen maailmankirkko muotojumalisine kaavoineen ja sakramentteineen, josta ne ikävä kyllä perityi myös suomen luterilaiseen kirkkoon vauvakasteineen.

        * Tietenkin antikristus nosti heti päätään, kun Kristuksen seurakunta syntyi, apostolien perustukselle. Ja se tapahtuu tietenkin uskonnollisin menetelmin,milläs muulla tvalla saatana voi lähestyä totista Jumalan seurakuntaa?

    • Niko.

      Mielenkiintoista. Mistä lähteestä tämän luit?

    • Mohikaani_27

      * Sinähän Pe.ku et voi tietää sitä valtavaa rikkauden määrää, mitä paavin kirkko on kerännyt vuosituhansien aikana, paavin kirkko oli ensimmäinen maailman kirkoista joka perustettiin pian alkuseurakunnan jälkeen, ja se on siitä asti kerännyt ja taas kerännyt ainoastaan rahaa ja rahaa, mitä moninaisimmin metodein! Se voisi vaikka ostaa italian kokonaan, jos niin tahtoisi, kenellekkään ei vatikaani ole koskaan tiliä varoistaan tehnyt.

      • Vihaat ja vihaat

        Vihaat paavin kirkkoa, koska et ole itse paaviksi päässyt. Sait muinoin potkut seriffiydestä tällä palstalla, koska valehteleit, että katoliset papit ovat poikkeuksetta homoseksuaalisia pedofiileja - siis yllytit ihmisiä vihaan heitä ja katolista kirkkoa vastaan. Ole vain eri mieltä paavin kanssa ja pysy lahkossasi, mutta älä viitsi täällä julkisesti selittää älyttömiä "talousteorioita" tai muita oman vallanhimosi seurauksena tulevia kateusjuttuja. Katolinen kiurkko ei ole yhtään sen vähemmän kristillinen kuin helluntailaisuuskaan - ja on se vanhempikin eikä amerikkalaista hapatusta kuten oma lahkosi kaikkine Nokia missioineen.

      • Mohikaani_27
        Vihaat ja vihaat kirjoitti:

        * Olet poikkeuksetta provoilia, hyvää kesää!

    • Nuku yön yli.

      Mohis, nyt nukkumaan. Olet jo vanha setä.

      • Mohikaani_27

        * Vanha ja viisaus usein on yhtälönä "Dataa"!

    • Å

      Olen Mohikaanin kanssa samaa mieltä. Sitä ei voi kukaan ymmärtää mitkä rikkaudet Vatikaanilla on. Ja kenellä on rahaa, sillä on valtaa. Rooman valta tulee sulkemaan ympyrän.

      • to..

        Hienoa Euroopan talous nyt pelastuu kun katolinen kirkko myy omaisuutensa ja lahjoittaa sen Italian velkojen maksuun...
        Kirkolla ei tuollaisia rahoja ole, mutta jos olisi, miksi ihmeessä se ne Italialle antaisi? Ja vaikka antaisi miten se pääsisi vaikuttamaan muiden kristillisten kirkkojen asemaan Euroopassa, ei mitenkään. Johan katolilaisia meppejä on se määrä minkä äänestäjät ovat halunneet (yksi Suomestakin )ja he jo ajavat niitä asioita jotka katsovat äänestäjilleen ja ryhmilleen hyväksi.

      • Mohikaani_27
        to.. kirjoitti:

        * To.., sinulla ei ole mitään näkyä, koska et usko Jumalaan! Etkä näin ollen ymmärrä Raamattua!

      • Å
        to.. kirjoitti:

        Hienoa Euroopan talous nyt pelastuu kun katolinen kirkko myy omaisuutensa ja lahjoittaa sen Italian velkojen maksuun...
        Kirkolla ei tuollaisia rahoja ole, mutta jos olisi, miksi ihmeessä se ne Italialle antaisi? Ja vaikka antaisi miten se pääsisi vaikuttamaan muiden kristillisten kirkkojen asemaan Euroopassa, ei mitenkään. Johan katolilaisia meppejä on se määrä minkä äänestäjät ovat halunneet (yksi Suomestakin )ja he jo ajavat niitä asioita jotka katsovat äänestäjilleen ja ryhmilleen hyväksi.

        Roomalla ( Vatikaani) on aina ollut valtaa ja tänäpäivänäkin se sanelee pitkälti miten tulee uskoa. Uskon että tuo ympyrä sulkeutuu vielä ja silloin on oleva itku ja hammasten kiristys. Kristikunta tulee kuohumaan. Mutta siihen en usko että Vatikaani lahjoittaa rahojaan ilman vastinetta varsinkaan. Ja tuo vastine on valta.
        Tämä ei ole profetia eikä ennustus, pois sellaiset minusta. Tämä on vain puhdasta logiikkaa ja historian-ja uskonnon historian, Raamatun valossa tutkittua asiaa, politiikan osuutta unohtamatta, vaikka sitä osaa vierastankin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe