Israelilaiset vangitsivat Adolf Eichmannin ja vastoin kaikkia kansainvälisiä sääntöjä ja ilman Argentiinan lupaa kuljettivat Israeliin ja hirttivät lopulta Israelilaisen oikeuden jälkeen.(lisi kuulunut kansainväliseen sotarikostuomioistuimeen) Miksi Israelia ei tuomita täästä teosta poliittisesti? Miksi ei tullut pakotteita kansainväliseltä yhteisöltä. Missä olivat amerikan sotajoukot? Onko Israelille sallittua kaikki?
Eichmannin kuolemantuomion laillisuus?
13
113
Vastaukset
- omapahan
Omapahan oli vikansa. Jos oli niin huolimaton ettei entisenä SS-upseerina muistanut miten tiedustelupalvelu toimii halutessaan napata haluttuja henkilöitä.
- Mikä ihmeen oikeus
Israelilla oli kidnappailla toisten maiden kansalaisia ja salamurhailla Egyptin rakettitiedemiehiä? Tällaista toimintaa harjoittavat roistovaltiot kuuluvat kansainvälisen tuomioistuimen eteen.
- pruane ään iku pöytä
Mikä ihmeen oikeus kirjoitti:
Israelilla oli kidnappailla toisten maiden kansalaisia ja salamurhailla Egyptin rakettitiedemiehiä? Tällaista toimintaa harjoittavat roistovaltiot kuuluvat kansainvälisen tuomioistuimen eteen.
Ilmeisesti vetoavat vahvemman oikeuteen. Joka tapauksessa Eichmann varsin hyvin tiesi että häntä etsittiin. Heti kun saapui Etelä-Amerikkaan olisi pitännyt miettiä miten pääsee jonnekin Etelä-Afrikkaan ja siitä arabimaihin Alois Brunnerin luo. SS-arjalainen meni kuitenkin töihin mersulle eikä tajunnut edes Argentinasta poistua kun epäiltiin että Mossadin porukkaa siellä oli.
Etelä-Amerikka oli oikeastaan hirveän huono piilopaikka vaan toisaalta sen siitä saa kun "SS-asiantuntijat" luulee olevansa MI6:n tasolla näissä asioissa vaikka eivät ole edes NKVD:tä parempia KGB:stä puhumattakaan. - Eihän Eichmann ollut
pruane ään iku pöytä kirjoitti:
Ilmeisesti vetoavat vahvemman oikeuteen. Joka tapauksessa Eichmann varsin hyvin tiesi että häntä etsittiin. Heti kun saapui Etelä-Amerikkaan olisi pitännyt miettiä miten pääsee jonnekin Etelä-Afrikkaan ja siitä arabimaihin Alois Brunnerin luo. SS-arjalainen meni kuitenkin töihin mersulle eikä tajunnut edes Argentinasta poistua kun epäiltiin että Mossadin porukkaa siellä oli.
Etelä-Amerikka oli oikeastaan hirveän huono piilopaikka vaan toisaalta sen siitä saa kun "SS-asiantuntijat" luulee olevansa MI6:n tasolla näissä asioissa vaikka eivät ole edes NKVD:tä parempia KGB:stä puhumattakaan.mikään tiedusteluasiantuntija vaan upseerin arvoinen junansuorittaja, logistiikkapäällikkö lienee korrekti termi.
- pruane steel
Eihän Eichmann ollut kirjoitti:
mikään tiedusteluasiantuntija vaan upseerin arvoinen junansuorittaja, logistiikkapäällikkö lienee korrekti termi.
No kyllä kai sille oli selitetty perusasiat ajat sitten. On se vaan niin ihmeellistä että apulainen Alois Brunner selvisi jopa Mossadin kirjepommista mutta tämän toisen veijarin nappasivat lähes heti.
- Gutta-Perkka
Oikeaoppinen, juridisesti suorastaan ortodoxinen hirttäminen - siinäpä se.
Olishan Eichman toki voinut itsekin olla vähän tarkempi ja vaatia kv-oikeuden mukaista teloituspäätöstä - fiksu ja jämpti mies kun oletettavasti oli, mitä ei nyt tietenkään noin yleensä voi olettaa vaan vastuu on kokonaan teloituspäätöksen tekijöillä.
Ihan hyvä huomio muuten.
Maailmassa on niin paljon kaikenlaista epätäydellistä. Käsittämätöntä. Eikös vaan olekin!- ABCD-
SS-everstiluutnantti Eichmann oli pakosalla noin 15 vuotta ennen kuin Mossad jäljitti hänet pitkällisen etsinnän jälkeen.Eichmann teki Etelä-Amerikassa monenlaisia töitä ennen päätymistään viimeiseen työpaikkaansa.
Hän piti matalaa profiliia,asui perheensä kanssa itse rakennetussa talossa,jossa ei ollut sähköä eikä edes juoksevaa vettä.
Kun Mossadin agentit olivat napanneet hänet Eichmann sanoi :Olen 15 vuotta vapisten odottanut,että näin tulee käymään.
Hänelle taattiin kansaivälisesti rehti oikeudenkäynti Israelissa ja Eichmann hyväksyi nämä ehdot kirjallisesti ja omalla allekirjoituksellaan vahvistettuna.
Ennen katoamistaan Eichmann avautui SS-tiedustelukapteeni Blochille kun tämä kysyi tuhottujen ihmisten määrää.
Tähän Eichmann vastasi :Tuhottujen tarkka lukumäärä on valtiosalaisuus,mutta Itärintamalla erikoisosastot ovat tuhonneet noin 2 miljoonaa valtakunnan vihollista ja keskitysleireillä on tuhottu noin 4 miljoonaa valtakunnnan vihollista.
Eichmann käyttämä ilmaisu "valtakunnan viholliset" kattoi täten kaikki sellaisiksi luokitellut.
Samassa yhteydessä Eichmann sanoi lisäksi:Hyppään nauraen hautaani koska tietoisuus siitä,että olen tuhonnut 6 miljoonaa valtakunnan vihollista,tuottaa minulle tavatonta tyydytystä.
Vielä hirttolavalla Eichmann sanoi häntä saattaneelle kanadalaiselle papille Robert E.Hullille seuraavaa :En kadu mitään.Sydämessäni asuu rauha ja se on osoitus siitä,että olin oikeassa.
Eichmannin apulaisen Alois Brunnerin arvioidaan ollee vastuussa noin 100 000 henkilön toimittamisesta keskitys-ja tuhoamisleireille.
Eli oli itsestään selvää,että Eichmann oli ykkösenä etsittyjen suhteen.
Mikäli Eichmann olisi tuomittu vaikkapa kv-sotarikosoikeuden käynnissä vaikkapa Saksassa,niin vielä niihin aikoihin joissain Euroopan maissa kuolemantuomio oli lailla oikeutettu.
Nykyisin yhdessäkään Euroopan valtiossa ei ole kuolemantuomiota.Viimeisenä siitä luopui Ranska 1980-luvun alussa. - bund with stel myers
ABCD- kirjoitti:

Nykyisin yhdessäkään Euroopan valtiossa ei ole kuolemantuomiota.Viimeisenä siitä luopui Ranska 1980-luvun alussa.Valehtelet kuten tavallista. Eichmannille sanottiin että joko lähdet oikeuden eteen tai sinut tapetaan täällä. Siinä ei ole mitään reilua siinä.
- Spekulaattori
bund with stel myers kirjoitti:
Valehtelet kuten tavallista. Eichmannille sanottiin että joko lähdet oikeuden eteen tai sinut tapetaan täällä. Siinä ei ole mitään reilua siinä.
Jos Hitlerin lopullinen ratkaisu olisi suoritettu loppuun niin olisiko tämänpäivän Lähi-itä rauhan tyyssija? Palestiinalaiset asuisivat kotimaassaan ja sionismin rotuoppi olisi kadonnut maanpäältä.
- nöwq
Ehdon alaisellako olisi pitänyt päästä.
- Juhani Kivi
Eichmann tuomittiin Israelissa Israelin lakien mukaan. Siinä ei ole mitään "laitonta".
Mitään koko maailmaa koskevaa lainsäädäntöä ei ollut silloin eikä ole nyt olemassa. On vain erilaisia kansainvälisiä sopimuksia, joihin valtiot joko kuuluvat tai eivät. Ne myös joko noudattavat tekemiään sopimuksiaan tai eivät. Sopimuksesta irtautuminen, siihen kuulumattomuus tai sen noudattamatta jättäminen ei ole rikos, vaan vain valtioiden omia ratkaisuja.
Jos valtio rikkoo kansainvälisiä sopimuksia muut valtiot joutuvat ratkaisemaan oman kantansa tähän sopimusrikkomukseen. Vaihtoehtoja näillä muilla valtioilla on siitä välittämättä olosta aina sotaan saakka. Ei ole olemassa mitään kansainvälistä lakia, joka sanoisi, mitä sanktioita missäkin tilanteessa sopimusrikkomuksista tulee langettaa, vaan jokainen valtio katsoo itse tilanteen ja toimii siis itse tuomarina ja päättää omista ratkaisuistaan.
Maailman valtiot eivät Eichmannin tapaauksessa katsoneet, että Israel olisi rikkonut niin pahasti yksilön tai jonkun valtion oikeuksia, että sen johdosta olisi tarvinnut ryhtyä Israelia kohtaan minkäänlaisiin sanktioihin. Maailma hyväksyi Israelin toimet kansanmurhan organisoijan saamiseksi vastaamaan oikeuteen teoistaan.
Kenen pitäisi tuomita Israel Eichmannin oikeuteen saamisesta? Maailman valtiot eivät sitä halunneet tehdä. Näiden yläpuolella ei ole ketään. Yksittäinen ihminen voi vapaasti tuomita organisoitujen murhien järjestäjien pidätykset, jos katsoo niin haluavansa tehdä, mutta ei ole olemassa mitään maailman ulkopuolista ja yläpuolella olevaa elintä, joka tekisi sitovia päätöksiä, joita maailman valtiot eivät halua. - Alitit riman
Taidat olla vähän helevetin tyhmä
- Tämähän tarkoittti
siis ketjun avaajaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941