Ennen EU:ta - hyvä kommentti

rosmoroope
12.7.2011 21:29
4
Sulje
Markka-aikana inflaatio-devalvaatio -helvetissä ostimme okt:n nykyrahassa noin 45 000:lla, korko oli vuonna 1987 komeasti toisella kymmenellä. Talo oli ympäri maksettu alle kuudessa vuodessa. Nyt kun omien lasten pitäisi ostella kattoa pään päälle niin talosta saa maksaa lähes kymmenkertaisen hinnan ja velkaa lyhentää kolmekymmentä vuotta. 1980-luvulla oli oman katon alle pääsy paljon helpompaa kun inflaaatio söi velat ja palkat nousi. Kun puunjalostusteollisuudessa alkoi suksi tökkiä niin omalla kansallisella päätöksellä saatiin vienti uudelleen vetämään, ihmiset töihin ja puu ja metalli liikkeelle. Nyt tämä on tälläistä munien puristelua ja joku älykääpiö kehtaa vielä kehua miten hyvin nyt menee kun ollaan EMU:ssa. Suomen maataloutta ei ole mikään katastrofi käsitellyt yhtä kovakaouraisesti kuin EU- jäsenyys. En ryhtynyt viljelijäksi ja sitä päätöstä en ole todellakaan koskaan katunut, varsinkaan nyt EU-aikana. Homma on täyttä sikaa. Pthui ********.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tyhmiä riittää.

Äänestä

Silloin oli terve meininki. Jopa poikkeuksellinen 17 000 työtöntä aiheutti
hallitusremontin ja Urkki pisti hätätilan päälle.
-70 luvulla asuntolainan korko oli vähennyskelpoinen veroista kokonaan
ja lainaa kannatti ottaa 8 % korolla vaikkapa 50 000 ylimääräistä ja pistää Op
jäsentilille koska pankki maksoi korkoa osuuspääomalle 11 %. Tämä oli verovapaata kun tuo asuntolaina oli vähennyskelpoinen.

Nykyään korkeasti koulutettu saa 9 e päivässä keikkapakkotyöstä ja kämpät
maksaa euroina 200 000.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lainaan sen tähän kirjoitti:

rosmoroope
12.7.2011 21:29
4
Sulje
Markka-aikana inflaatio-devalvaatio -helvetissä ostimme okt:n nykyrahassa noin 45 000:lla, korko oli vuonna 1987 komeasti toisella kymmenellä. Talo oli ympäri maksettu alle kuudessa vuodessa. Nyt kun omien lasten pitäisi ostella kattoa pään päälle niin talosta saa maksaa lähes kymmenkertaisen hinnan ja velkaa lyhentää kolmekymmentä vuotta. 1980-luvulla oli oman katon alle pääsy paljon helpompaa kun inflaaatio söi velat ja palkat nousi. Kun puunjalostusteollisuudessa alkoi suksi tökkiä niin omalla kansallisella päätöksellä saatiin vienti uudelleen vetämään, ihmiset töihin ja puu ja metalli liikkeelle. Nyt tämä on tälläistä munien puristelua ja joku älykääpiö kehtaa vielä kehua miten hyvin nyt menee kun ollaan EMU:ssa. Suomen maataloutta ei ole mikään katastrofi käsitellyt yhtä kovakaouraisesti kuin EU- jäsenyys. En ryhtynyt viljelijäksi ja sitä päätöstä en ole todellakaan koskaan katunut, varsinkaan nyt EU-aikana. Homma on täyttä sikaa. Pthui ********.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu