rosmoroope
12.7.2011 21:29
4
Sulje
Markka-aikana inflaatio-devalvaatio -helvetissä ostimme okt:n nykyrahassa noin 45 000:lla, korko oli vuonna 1987 komeasti toisella kymmenellä. Talo oli ympäri maksettu alle kuudessa vuodessa. Nyt kun omien lasten pitäisi ostella kattoa pään päälle niin talosta saa maksaa lähes kymmenkertaisen hinnan ja velkaa lyhentää kolmekymmentä vuotta. 1980-luvulla oli oman katon alle pääsy paljon helpompaa kun inflaaatio söi velat ja palkat nousi. Kun puunjalostusteollisuudessa alkoi suksi tökkiä niin omalla kansallisella päätöksellä saatiin vienti uudelleen vetämään, ihmiset töihin ja puu ja metalli liikkeelle. Nyt tämä on tälläistä munien puristelua ja joku älykääpiö kehtaa vielä kehua miten hyvin nyt menee kun ollaan EMU:ssa. Suomen maataloutta ei ole mikään katastrofi käsitellyt yhtä kovakaouraisesti kuin EU- jäsenyys. En ryhtynyt viljelijäksi ja sitä päätöstä en ole todellakaan koskaan katunut, varsinkaan nyt EU-aikana. Homma on täyttä sikaa. Pthui ********.
Lainattu teksti toisesta ketjusta,mutta niiiin totta kuin vain voi olla.
Markan aikana onnistui tämäkin
EU tappaa meidät
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904