Soini varoitti ennen vaaleja näistä kaikista. Jos kansa olisi ollut fiksumpaa, olisi ps saanut yli 50% äänistä ja suomella menisi paremmin.
Irlanti, Portugali, Kreikka, italia, Espanja
Soini varoitti
5<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Näin on. Koko EU-paska kaatuu omaan mahdottomuutensa.
Kyllä täytyy todeta että kaikella on aikansa, ja Perussuomalaisten varsinainen hallintaaika on vielä edessäpäin. Ensin on koettava taloudellinen romahdus, ja silloin Perussuomalaiset eivät ole hallitusvastuussa.
Minkä valtion velka tulee belgian jälkeen huolenaiheeksi..?
Milläs on suurin valtionvelka belgian jälkeen.
Ehkä voimme kysyä Jykältä ja Jutalta asiaa.
Suomella leikkaus listat valmiina.``Solidaarisuuden ja vastuunkannon puolesta``