MINUSTA SE ON TODELLA TYPERÄÄ JA HUONOA KASVATUSTA ONNEKSI MAAILMASSA ON IHMISIÄ PALJON ERI ROTUSIA ITSE OLEN TODELLA KYLLÄSTYNYT VALTAVÄÄSTÖN RASISMISUUTEEN!
EN TAJUA IHMISIÄ JOTKA EROTTLEE RODUT IHMISISSÄ
SANNA2011
48150
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 48
Vanhimmat
valkoihoiset ovat maapallolla aika pieni vähemmistö. Ja ne huonosti kasvatetut ovat kyllä muun värisiä kuin valkoisia.
Muuta pois afrikasta !
Tule vaikka Suomeen, sitten, kun vartut aikuiseksi. (n. 10. vuoden kuluttua)
Valkoisen miehen ylivalta loppuu muualla ennekuin Suomessa !
SANNA2011
13.7.2011 15:23
0
MINUSTA SE ON TODELLA TYPERÄÄ JA HUONOA KASVATUSTA ONNEKSI MAAILMASSA ON IHMISIÄ PALJON ERI ROTUSIA ITSE OLEN TODELLA KYLLÄSTYNYT VALTAVÄÄSTÖN RASISMISUUTEEN
Ei ole olemassa ihmisrotuja, vaan kansoja. Siksi on turhaa jauhaa roduista.
sulla ne ei oo kaikki inkkarit kanootissa. Mutta kuten jo aikaisemmin sanoin, niin eihän se sinun vikasi ole, vaan äitisi ja isäsi.
Mikä kohta sinulta jäi käsittämätä?
No eikös se pidä paikkaansa, että esim. suomessa asuvat romanit ovat KIELTÄYTYNEET työnteosta.
Silloinhan he itse ovat "erottaneet oman rotunsa valtaväestöstä.
Niitä ei olisi ikinä pitänyt alkaa hyyssäämään ja elättämään.
Mikä ihmeen velvollisuus meillä on elättää mustalaisia ????????
Siis toistan ja haluan vastauksen myös.
MIKÄ IHMEEN VELVOLLISUUS MEILLÄ ON ELÄTTÄÄ MUSTALAISIA ??????
Ei pidä paikkaansa.
Minä olen saanut olle pitempiä aikoja parin viime vuoden aikana muutamassakin työpisteessä, jossa on työskennellyt romani.
Huhuilta siivet poikki.
syyllistää muutaman yksittäistapauksen vuoksi koko romaniheimoa työnteosta.
Se on rasistista.
mitä sitten on se kun muutaman yksittäistapauksen perusteella leimaat koko porukan työnvieroksujiksi? Maahanmuuttokriittisyyttä?
on hyve perinteisessä romanikulttuurissa.
olisin minä ilman tätäkin vastausta tiennyt, että ns. maahanmuuttokriittisyys on usein oikeasti pelkkää rasismia. Esimerkkejä on nähty tällä palstalla jo ihan riittävästi.
rasistin minä ymmärrän, mutta mitähän se rasismi mahtaa olla?
Rasismi on sitä, kun kuopiolaista Kallea syytetään siitä, mitä vaasalainen Ville on tehnyt.
miksi Suomalaista Kallea syytetään, kun somalialainen tekee rikoksia ?
Mitä se on?
Idioottimaisuutta !
Se on luvallista.
Eksyt, ehkä tahallaan?, pointista.
Tässä kuviossa syytön somali on juuri tuo kuopiolainen Kalle.
Kiva huomata, että edes sheriffi osaa lukea. Nyt alan ymmärtää, miksi jotkut polttavat päreensä siitä että tänne roudataan lukutaidottomia. Ei niin, etteikö lukemaan voisi oppia, mutta kun ne pirut alkavat kirjoittaa tälle palstalle ennen kuin osaavat lukea.
oletko aivan varma, että somaliloiset kirjoittelevat täällä.
mitä se Ville oli sitten tehnyt ja missä?
Ihmisiä on näköjään kahta sorttia: toisille ei tarvi selittää ja toisille ei kannata.
kumpaa sinä olet?
Päättele itse.
Oletko matkustellut kuinkapaljon ? Jo laivalla Virossa käyminen avaa silmäsi taikka sitten linjaautolla Viipuriin !
Ihmiset ovat samoja mutta hommat ihan eri tasoa kuin Suomessa !
Monessa muussa maassa ( Euroopan ulkopuolla ) uskonto määrää että mitä saa thedä jne jne
ei Viron eikä Viipurin köyhyydestä maahanmuuttajia voi syyttää, vaan kommunismia
Viron ja Viipurin köyhyys on TÄYSIN mamujen syytä.
Mamutus alkoi molemmissa paikoissa 40-luvulla ja kesti 50 vuotta.
Jäljet näkyvät vieläkin.
sinähän puhut miehityksestä. Jahka opit puhumaan asioista oikeilla nimillä, kanssasi voi ruveta vaikka oikeasti keskustelemaan.
mistään miehityksestä puhuttu. Ottaisit joskus asioista selvää, niin sinua ei aina tarvitsisi sanoa muttaneidiksi.
Viro liityi vapaaehtoisesti ja "rauhanomaisin keinoin" Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liittoon, jonne mamutettiin paljon venäläisiä, kuten myös tyhjäksi jääneeseen Viipuriin.
tarkennukseksi neitokaiselle, ettei niitä sinne liittoon mamutettu, vaan Viroon.
- mutta onneksi oikolukijanani olisit varmasti korjannut virheen välittömästi.
minua ei koskaan ole kiinnostanut se, miksi asioita kutsutaan, vaan vain se, miten ne ovat. Siksi minua kai neiditelläänkin. Naureskelen partaani joka kerta kun joku kaltaisesi tollo menee samaan halpaan. Luulisi teikäläistenkin joskus oppivan virheistään.
milloinkas neidille on parta kasvanut?
Etkös sinä ollut sheivattu molemmista päistä, kunnes eräs vastaan tullut néékéri oli saada slaagin?
eihän neideille parta kasva. Muistin virkistykseksi pitää kai taas laittaa tähän laatimani lista siitä milloin asia-argumentit ovat lopussa ja väittely hävitty. Eli onnettoman rassun 10 käteen jäävää Musta Pekka -korttia, ole hyvä:
1. muuta Afrikkaan
2. ime m***a
3. mene lääkäriin
4. ota lääkkeesi
5. käytä toisen nimimerkkiä, jos sitä ei ole rekisteröity
6. vääntele rekisteröityä nimimerkkiä tyyliin sharyyni, sharynin molo, eniron syysmuuveri jne.
7. väitä että kaikki jotka eivät ole rasisteja ovat yksi ja sama ihminen
8. vaadi poistettavaksi tai siirrettäväksi jokainen erimielisyyden ilmaus
9. yritä aina tarttua henkilöön, älä koskaan asiaan
10. älä edes yritä käyttäytyä sääntöjen mukaan, se on homojen hommaa
Olet varmaan huomannut, että joku näistä jää usein käteen. Sinulle jäivät tässä erässä kortit 5, 9 ja 10. M.O.T.
Viro oli Varsovan Liiton maa ja siten hoiti oman puolustuksensa !
Otetaan Suomesta mikä tahansa vähintään 10 000 hengen populaatio. Vaikka jokin kunta. Lähes varmasti kyseisestä populaatiosta on lähtöisin ainakin yksi henkilö jokaisesta seuraavasta kategoriasta:
- liikevaihdoltaan monen miljoonan euron yrityksen toimitusjohtaja
- yhteiskunnallisissa tehtävissä korkeaan asemaan kohonnut virkamies tai poliitikko
- tiedemaailmassa professoriksi päässyt
- jossakin taiteen lajissa vähintään kansalliseksi kuuluisuudeksi noussut nimi
- urheilussa olympiaedustaja
Oma kotikuntani Huitsinnevada on selvästi karsintarajaa pienempi, mutta täältäkin löytyy jokaisesta esimerkki.
Suomessa on noin 13 000 somalitaustaista henkilöä. Löytyykö populaatiosta esimerkkiä kaikista - tai edes yhdestäkään jonkun kriteerin täyttävästä? Jos ei, kyseessä on poliittisesta katsantokannasta riippuen joko osoitus siitä, että
1) puheet maahanmuuton yhteiskunnalle tuomasta rikkaudesta ovat täyttä soopaa.
2) Suomessa vallitseva rasismi estää maahanmuuttajien menestyksen
Suomessa on asunut n. 500 vuotta vähemmistö joista todella harva tekee työtä vieläkään - suurempi osa istuu vakilassa kuin % on töissä.
Milloin ajattelit että uudet tulokkaat alkavat tekemään jotakin järkevää ja Suomen huoltosuhdetta ns. parantavia tekoja ?
mitä yritit tällä sepustuksella sanoa?
kai se sitä yritti sanoo, että kaikki néékérit ovat raiskaajia.
sitähän minäkin pelkäsin. Taas yksi hallanpanema höpisijä yritti parfymoida paskansa harhaanjohtavalla humpuukilla.
néékérin haju lähde vaikka sitä miten parfymoisi.
Teuvo Hakkarainen taitaa tarvita suuvettä
Pekka tarvitsee suolihuuhtelun.
9 ja 10
sinuun ei ole muuta tarttunut kuin néékérisankkeri.
3. mene lääkäriin
mikä hiton kaheli nää 'kortit' toi tälle palstalle? Jos tekis taas jonkun kökön vertauksen: Sama ku yrittäs parantaa juoppohullua antamalla sille lisää viinaa.
minkäs minä sille teen, että rassut tarttuu aina samoihin kortteihin... opettelisivat keskustelemaan.
neidillekin koko pakka:
1. muuta Afrikkaan
2. ime m***a
3. mene lääkäriin
4. ota lääkkeesi
5. käytä toisen nimimerkkiä, jos sitä ei ole rekisteröity
6. vääntele rekisteröityä nimimerkkiä tyyliin sharyyni, sharynin molo, eniron syysmuuveri jne.
7. väitä että kaikki jotka eivät ole rasisteja ovat yksi ja sama ihminen
8. vaadi poistettavaksi tai siirrettäväksi jokainen erimielisyyden ilmaus
9. yritä aina tarttua henkilöön, älä koskaan asiaan
10. älä edes yritä käyttäytyä sääntöjen mukaan, se on homojen hommaa
kenelle ihmeen neidille?