täysin tietoisesti. Nykyisin suomessa joka ainoa päivä
"syödään enemmän kuin tienataan".
Kysymys on ainoastaan siitä kuka uskaltaa ensimmäisenä,
talouslukuihin perustuen, sanoa ääneen että suomi on
kreikan tiellä.
Kyllä poliitikot tämän tietävät, mutta eivät uskalla sitä ääneen sanoa
kun "menee äänet".
Isänmaasta viis.
Urpilainen valehtelee
6
62
Vastaukset
- Nyt on kaikki..
mittarit miinuksella. Investoinnit on pantu jäihin ja työttömyys alkaa kohta lisääntymään.
Kaikki vain valmistautuu suureen lamaan, niinkuin viime "sateenkaaren" aikana. - Progressiivinen vero
Mietipä sinä ihan itse, miten tässä näin on käynyt, että Suomella on ulkomaan velkaa 75,2 miljardia ja tänä vuonna lisää velkaa tulee 8 miljardia.
Kun Matti Vanhasen porvarihallitus aloitti v. 2007, Suomen talous oli kunnossa.
Laman jälkeen elvytettiin ja leikkauksia tehtiin, jotta ulkomaan velat saatiin hoidettua.
Suomessa ei varauduttu globaaliin lamaan, kuten esim. Norjassa ja Ruotsissa.
Valtiovarainministeri Jyrki Katainen kuulutti, että Suomeen ei lama rantaudu, niin hyvin on valtiontalous hoidettu.
Lamaan ei varauduttu. Kun lama sitten tuli, eikä vienti vetänyt ryhdyttiin ottamaan ulkomaan velkaa. Nyt sitä taas saatiin, kun entinen velka oli Lipposen pääministerikaudella hoidettu alta pois.
Laman tultua Katainen ryhtyi harjoittamaan "vipuvarsielvytystään":
- infrastruktuuriin sijoitettiin muutama miljoona
- Svenka Teatern'ia korjailtiin
- Oulun lentokenttää laajennettiin
ja niin edelleen...
Työantajien kela-maksut poistettiin kokonaan.
Pääomatulojen alhaista verotusta ei nostettu.
Perintöveron porvarihallitus yritti poistaa kokonaan, mikä ei täysin onnistunut
perustuslain vastaisena.
Varallisuusvero rikkailta poistettiin kokonaan.
Kotimarkkinoista ei huolehdittu. Pieniä yrityksiä ei tuettu.
Yritystuet jaettiin ja jaetaan suurteollisuudelle, mikä vääristää kilpailua.
Yritystuet, innovaatiotuet ja globaalisaatiotuet saatuaan isot yritykset ovatkin siirtäneet kilvan tuotantojaan halpatyövoiman maihin.
Verotukia porvarihallitus ryhtyi jakamaan omille intressiryhmilleen (vaalirahoittajilleen ja äänestäjilleen).
Vuosittaiset verotuet ovat 18 miljardia euroa.
Yritystuet ovat vuodessa noin 3 miljardia euroa. Palkansaajat maksavat yritystuet, sillä eivät ne "taivaasta tipahda". Lisäksi yritykset saavat saman verran verotukia.
Maataloustuet ovat noin 3 miljardia euroa. Ja maatalouden saama verotuki on suunnilleen saman verran.
Tätä se on ollut se kepun ja kokoomuksen "sulle-mulle-tukiaispolitiikka". Velkaa on ulkomailta otettu, kun verokertymä ei riitä.
Kokoomuksen mukaan rikkaita on liian vähän verotettavaksi. Entinen pääministeri Matti Vanhanen totesi, että kyllä rikkaitakin pitäisi (laman aikana) verottaa "talvisodan hengen" mukaisesti. Tähän rikkaiden verojen lisäämiseen ei kokoomus suostunut ja kepu tyytyi siihen.
Vasta nyt, kun vasemmisto on mukana hallituksessa, myös rikkaita on ryhdytty verottamaan.
Kokoomus vaati, että ansiotuloveroa kevennetään (progressiota purkaen) miljardilla eurolla. Demarit saivat sen estettyä, koska verotuloja tarvitaan.
Kokoomus vaati, että pääomatuloveroa nostetaan vain 2 % eli 30 %:iin ja suuria tuloja tilapäisesti enemmän. Demarit vaativat, että pääomatulotista verotetaan progressivisesti 30-35 %. Demarit saivat suurille pääomatuloille 32 %:n verotuksen ja pienemmille 30 %.
Kokoomus vaati, että yritysveroa alennetaan 4 % (vaikka työantajien kela-maksut poistettiin). Demareiden tavoite oli että yritysvero pidetään ennallaan. Neuvottelutulokseksi tuli se, että yhtiöveroa alennetaan 1 % kokoomuksen vaatimuksesta.
Listaamattomien yhtiöiden verovapautta (90.000 euroon asti) kokoomus ei halunnut poistaa. Nyt verottomuus laskee 60.000 euroon.
Kokoomus halusi nostaa yleistä arvonlisäveroa 2 %, demarit saivat sen pidettyä ennallaan ja näin inflaatio pysyy kurissa.
Valmisteveroja kokoomus halusi nostaa miljardilla. Demareiden vaatimuksesta energiavero ei nouse ja muut välilliset verot nousevat 600 miljoonaa (milla saadaan kokoomuksen vaatima yritysveron alennus kuitattua).
Kokoomuksella on ollut hallitusneuvotteluissa selkeä linja: rikkaita ei pidä verottaa, sen sijaan rikkaille pitää saada lisää verohuojennuksia kuten yritysveron vähennys, listaamattomien osinkojen verottomuus jne.
Suomessa ei makseta riittävästi veroja. Rikkaat eivät maksa riittävästi veroja. Tuloerojen kasvun syy on tutkijoiden mukaan suurituloisimman väestön tulo-osuuden kasvu. Yli puolet rikkaiden tuloista on omaisuus- ja optiotuloja, joista verotetaan vain 28 % (korotettunakin vain 30 %) tasavero. Listaamattomien yhtiöiden osingot ovat verovapaita 90.000 euroon asti.
Verotus ei siis enää tasaa tuloeroja - mutta kylläkin kasvattaa niitä.
Tähän epäoikeudenmukaiseen verotukseen on nyt saatu vasemmiston toimesta pientä korjausta, mutta se ei vielä riitä.
Vähennetään
- yritystukia, jotka vääristävät kilpailua
- maataloustukia, jotta ylituotanto loppuu
ja poistetaan turhia ja epäoikeudenmukaisia verotukia
joten valtiontalous saadaan kuntoon, ilman että köyhiltä leikataan ja pieni- ja keskituloisten verotusta lisätään. - !!!???
Suomessa on tuhansia yhden- tai muutaman hengen
yrityksiä joiden toiminta perustuu monen erilaisen
kotiavun antamiseen.
Nyt, demarien vaatimuksesta kotitalousvähennystä
pienennetään ja se aiheuttaa näiden yritysten tulojen
romahtamisen ja moni jää vaille työtä.
Että sellaista on Urpilaisen työllistäminen.
Toisaalta demarithan ovat lisänneet rahaa työttömyyden
hoitoon, ei työllisyyden.
Lisää valheita Urpilaiselta. - 9+1
Urpilainen liitetään turhien valtiovarainministerien kerhoon ,jos näin jatkuu homma
Ei hyvältä näytä.
Vallanhimoa on,mutta taitoa puuttuu.
Edelline turha ja leuhka valtiovarainministeri oli Liero Viinanen,joka korjaili Holkerin posliinikaapissa riehumisen jälkiä. Että se siitä....... - kolomenolla
En sano että Urpilainen valehtelee, mutta taitaa olla, ettei oikein ymmärrä tilannetta. Kun oma ja puolueen etu menee kansakunnan edun ohi, tulee pää vetävän käteen aivan varmasti.
Kokkareille kansakunnan etu tarkoittaa suurpääoman intressien turvaamista.
Demareilla ei puolestaan ole alkuperäisestä aatteestaan jäljellä kuin muistoja historian kirjoissa, koska vallanhimo on sokaissut heidät. Tarkoitan henkilökohtaista valtaa, enkä sitä, jota he ovat edustavinaan, eli kansanvaltaa.
Jos Suomi jatkaa edelleen tukiaisten ja takausten tiellä, saattaa se tie johtaa myös meillä kansalaistottelemattomuuteen, jopa mellakoihin. Kuntien talous menee tositiukaksi ja heikko-osaisten toimeentulo on siihen suoraan verrannollinen, sanoivat ministerit mitä sanovat. Kun persaukisella kansalaisella ei ole enää leipää, minkä päälle kevytrasvaa levittää, alkavat tiiliskivet lennellä.- rähmälleen!
Kun heittäyty Jykän eteen rähmällee, niin sitoutu tähän!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873948Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242871No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452292- 341301
- 10889
- 130855
- 6804
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12801Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124736- 11730