Puhuttiin kuolemanpelosta.

eikö teitä hirvitä?

Jälleen oli radiossa tänään puhetta kuoleman pelosta? En voinut keskittyä ohjelmaan kovinkaan syvällisesti, kun ohjelma kuului työaikanani.
Miksi ihminen pelkää kuolemaa? Tätä kysymystä tälläkin palstalla usein mietitään.

Myönnän rehellisesti, että kuolema on elämän pelottavin ja epätoivoisin asia ilman uskoa. En voisi elää hetkeäkään sen totuuden kansa, että kerran kuolen, jos minulla ei olisi rauhaa ja uskoa Jeesukeen Kristukseen. Ilman Vapahtajaa ja sovitusta syntyisen, langenneen ihmisen on todellakin syytä pelätä ja kammota kuolemaa ja iankaikkisuutta.
Monet uskomattomat pullistelevat, ovat röyhkeitä ja pilkkaavat meitä uskovaisia, mutta viimeisellä maaliviivalla, kuoleman portilla viimeistään luulot otetaan pois.

Vaikka ei olisi muuta syytä uskoa ja elää kristittynä kuin kuolema ja iankaiikisuuden olemassolosta, en voisi elää ilman Jeesusta.
En yhtään häpeä tunnustaa, että kuolema ilman uskoa olisi niin hirvittavaä asia, että tulisin hulluksi.

Mutta nyt minulle kuolema on portti todelliseen elämään. Tietysti inhimillisesti ajateltuna se on kolkko vieras, mutta tiedän että Jumala antaa apunsa ja voimansa viimeisellä portilla.

27

134

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • avalerion

      Minä en ole syntinen tai langennut eikä kuolemassa ole mitään pelättävää.

    • pelosta jäykkänä?

      Kovasta pelostahan uskossa nimen omaan on kysymys. Pelko, pelko ja pelko. Sana esiintyy aika monta kertaa aloituksessa.
      "hirvittävä asia" "tulisin hulluksi"

      Minusta kannattaisi ennemminkin käydä asiantuntijan kanssa läpi niitä tapahtumia, jotka hulluksi tulemisen pelkoa ja muuta pelkoa on mahtanut aiheuttaa.

    • ole rehellinen

      Oletkohan ihan rehellinen? Epäilen? Vastaa itselles, ei tarvitse edes kirjoittaa tänne?

      • eikö teitä hirvitä?

        "itselles"


    • Tottakai sitä kuolemaa ajattelee itsekukin. Mutta minusta Dawkins sanoi hyvin eräässä Enemies Of Reason jaksossa että "Eikö ole parempi tietää totuus kuin elää valheellisessa."
      Toisekseen en voi lakata ajattelemasta sitä irvokkuutta mikä seuraa ajattelusta. "Jumala on olemassa" kun katsoo miten raakoja tekoja hänen nimeensä. Ja mitä hän on sallinut tehdä. - Tämä laittaa kyseenalaiseksi hänen "kaikkivaltaisuutensa" että "Hyvyytensä".

      Eli Jumala on olemassa johtaa vain irvokkuuteen.

    • miss ei kirj.

      Siinähän se tulikin. Asia miksi uskonnot ovat olemassa. Kuoleman pelko.

      Kuolema on jokaisen edessä. Se on väistämätön fakta. Miksi sitä pitäisi pelätä? En minä ainakaan pelkää, enemmän minä pelkään sitä miten minä kuolen, koska en halua kitua.

      Ihminen pelkää tuntematonta, se on luonnollista, mutta silti en alkaisi epärehelliseksi itseäni kohtaan. En usko jumaliin, en voi sille mitään. Ei ole hyvä elää elämäänsä kuolemaa ajatellen, se tulee kun tulee joten eletään tämä elämä, elämästä nauttien. Kun vielä muistaisi olla kitisemättä pikkuasioista.

    • 24ewqt

      Niin. Jotkut pelkäävät kuolemaa koko elämänsä, jotkut eivät. En sano etteikö se jossain vaiheessa alkaisi mietityttää, mutta minkäs teet. Kukaan ei vielä ole selvinnyt elämästä hengissä, pelkäsi kuolemaa tai ei. On itsepetosta ja suurta typeryyttä odottaa kuolemansa jälkeen tapahtuvaksi jotain, josta ei ole olemassa minkäänlaisia todisteita ja joka perustuu huonoon vanhaan satukirjaan.

      Eläisit elämäsi, sen ainoan, pelkäämättä turhia. Tai pelkäisit vasta sitten kun se on aiheellista. Mutta mikäpä minä olen sanomaan mitään... Elä elämäsi pelkäämällä jos haluat. Vittuakos se minulle kuuluu.

    • perhana kumminki

      "Myönnän rehellisesti, että kuolema on elämän pelottavin ja epätoivoisin asia ilman uskoa."

      Vaikka uskoisit vai kummottos kaikkiin maailman jumaliin, hän ei tee sunst kualematonta. Assja o nimpal mukavast katsos niin, et kaikki uskovaisetki ovat kualtuaan kualleet. Ei ol ketään jääny vikisemään kui vaa mitään.

    • Pelottelen lisää!

      Oletko 100% varma, että kuulut juuri oikeaan lahkoon? Mistä voit olla niin varma, entä jos sielunvihollinen on harhauttanyt sinua?

      Jos olet vaikka hellari ja viimeisellä tuomiolla huomaat, että ne olikin ne lestadiolaiset, jotka pääsi taivaaseen. tai toisinpäin.

      Tai jospa ne onkin jehovantodistajat? Nokia- missio?

      Eikö olisi hirvittävää kaikesta uskomisesta huolimatta olevansa väärällä puolella, sillä jolta mennään tuliseen järveen?

    • safirella

      Kyllä minua hirvittää!Kristitty pelkää kuolemaa,vaikka kristinusko opettaa,ettei kuolemaa ole.Ja pitäisikö ihmisparan pikkulapsesta lähtien pelätä kauheasti sen sijaan,että nauttii elämästä?

    • cxz

      "Myönnän rehellisesti, että kuolema on elämän pelottavin ja epätoivoisin asia ilman uskoa. En voisi elää hetkeäkään sen totuuden kansa, että kerran kuolen, jos minulla ei olisi rauhaa ja uskoa Jeesukeen Kristukseen."

      Onpa taas onneton avaus.
      Kaksi vastakkaista positiota minä-muodossa:-))

      Yritä edes skarpata!

    • safirella

      Joo, "kuolema on elämän pelottavin ja epätoivoisin asia ilman uskoa"Mistä sinä tiedät millainen kokemus kuolema on?Vai oletko joskus kuollut?Montako kertaa?Ja oletko varma,että usko kestää rajalle asti?Eikö olisi viisaampaa toivoa,että tapahtuu joku ihme?Eihän tiedekään pysty vielä selittämään kaikkea.Tiedemiehet tekevät paljon itsemurhia.Luuletko,että siksi,että heitä pelottaa?

    • ++++++++++++++

      "Myönnän rehellisesti, että kuolema on elämän pelottavin ja epätoivoisin asia ilman uskoa."

      Johtuu täysin siitä kun et ole miettinyt ja selvittänyt mitä kuoleman jälkeen todennäköisesti tapahtuu.

      "Ilman Vapahtajaa ja sovitusta syntyisen, langenneen ihmisen on todellakin syytä pelätä ja kammota kuolemaa ja iankaikkisuutta."

      Mistä tiedät ,että tämä iänkaikkisuus oikeasta tapahtuu kuoleman jälkeen?

      "En yhtään häpeä tunnustaa, että kuolema ilman uskoa olisi niin hirvittavaä asia, että tulisin hulluksi."

      Oletko edes kokeillut?

      "Mutta nyt minulle kuolema on portti todelliseen elämään. Tietysti inhimillisesti ajateltuna se on kolkko vieras, mutta tiedän että Jumala antaa apunsa ja voimansa viimeisellä portilla."

      Oletko varma, että olet valinnut oikein? Uskontoja nimittän on todella paljon ja jokainen niistä voi olla väärässä.

    • ertert

      "Monet uskomattomat pullistelevat, ovat röyhkeitä ja pilkkaavat meitä uskovaisia, mutta viimeisellä maaliviivalla, kuoleman portilla viimeistään luulot otetaan pois.
      "

      Lopeta oman mielesi peilaaminen ateisteihin. Jos sinä pelkäät paljon kuolemaa, ei sitä voi automaattisesti soveltaa toisiin. Jos ateisti ei usko Jumalaan tai usko kaikenlaisia huuhaaväitteitä, ei se ole pullistelua, röyhkeyttä tai pilkkaa.

    • Whitewash

      >> En yhtään häpeä tunnustaa, että kuolema ilman uskoa olisi niin hirvittavaä asia, että tulisin hulluksi.

    • veripurkki

      Sinulla ei ole todisteita tuosta kuoleman jälkeisestä elämästä, jos on niin ole hyvä ja esittele ne. Todennäköisintä on, että kun kuolemme me loppumme aivotoimintojen myötä. Minää ei enään ole, ja olen kuin silloin kun en ollut vielä syntynyt. Olemattomuus on pelottavaa, koska en tunne muuta kuin olemassaolon. Harmittaa myös ne kaikki asiat jotka tulevaisuudessa maailmankaikkeudesta selvitetään ja joista en voi tietää, koska minuahan ei enään ole. Toisaalta olemattomuutta voi olla lohdullista ajatella eläessä, sillä enhän minä enään silloin tiedä etten ole olemassa eikä silloin voi pelätä tai kärsiä. Joten kuoleman pelkääminen on loppuenlopuksi turhaa.

      Jos kuoleman jälkeen on vielä "elämää", niin minä en siitä ollut tietoinen ja todisteet sen puolesta eivät olleet vakuuttavia. Jos joku jumalolento tai kosminen lainalaisuus sitten rankaisee minua sen takia etten uskonut tai tiennyt sen olemassaolosta, niin olkoon sitten niin.

      Kuolema, suurin paha, ei ole meille mitään, jos vain oivallamme, että niin kauan kuin me olemme, ei kuolemaa ole, ja kun kuolema on, ei meitä enään ole.
      -Epikuros

    • jessediggaasua

      Ei minua pahemmin kuolema hirvitä, mutta ajatus kuolemisesta ärsyttää koska näen tämän elämäni elämisen arvoisena.
      Okei, elämä välillä potkii päähän mutta aina siiitä olen yli päässyt jne jne mutta olen sitä mieltä että siinä kohtaa kun kuolee niin ei jää valittamista, silloin on vain eloton ruumis.

    • cxz

      Hjuva;-)

    • iksu_tep

      Mittään en tiedä ennen syntymää ja luulen samanlaista olevan kuoleman jälkeenkin. Ei pelota.
      Helvetti-ajatus on mielestäni kahjo. Jos jumala on, niin ei niin hullua ainakaan-

    • nimhimerkhi

      Kaikki te uskonnolliset idiootit jotka valitatte ateisteista: ateistit haluavat myös hyvää, ja se perhana riittää kun haluaa hyvää. He haluavat nauttia.

      Ei tarvitse uskoa jumalaan, koska se hyvä johon uskoo on tarpeeksi.
      Jos jumala on olemassa, riittää että uskoo hyvään.

      Miten vitun sairas mieli pitää olla jos uskoo jumalaan? Usko hyvään, niin et joudu
      sinne minne 99% ihmisistä on joutumassa. Minne lie reptiliaanien koeputkiloihin huutamaan ja kärsimään. Uskonnoista on haittaa.

    • Entäs sitten

      Naru kaulaan ja menoksi.

    • jessussentäs

      "Mutta nyt minulle kuolema on portti todelliseen elämään."

      Mitäs siinä sitten enää vikiset? Häivy parempiin maisemiin :D

    • Aatami9

      "Myönnän rehellisesti, että kuolema on elämän pelottavin ja epätoivoisin asia ilman uskoa. En voisi elää hetkeäkään sen totuuden kansa, että kerran kuolen, jos minulla ei olisi rauhaa ja uskoa Jeesukeen Kristukseen. Ilman Vapahtajaa ja sovitusta syntyisen, langenneen ihmisen on todellakin syytä pelätä ja kammota kuolemaa ja iankaikkisuutta."

      Tässä on looginen kompa. Usko tarjoaa ratkaisua itse luomaansa ongelmaan. Ilman perusteetonta uskoa olemattomiin kuolemanjälkeisiin rangaistuksiin kuolemassa ei ole mitään pelättävää. Mark Twain on tiemmä joskus sanonut, että oli kuollut miljoonia vuosia ennen syntymäänsä eikä siitä aiheutunut hänelle minkäänlaista haittaa. Se Jeesuksesi, sellaisena kuin se vilistää meemiloisena päässäsi, on sinun luomuksesi, jolla ei ole mitään vastaavuutta reaalimaailman kanssa.

      "Monet uskomattomat pullistelevat, ovat röyhkeitä ja pilkkaavat meitä uskovaisia, mutta viimeisellä maaliviivalla, kuoleman portilla viimeistään luulot otetaan pois."

      Kylläpä onnistuit kivasti kuulostamaan vahingoniloiselta, uskikselle tyypillinen ominaisuus. Elämälle katkera Hanniko se siellä huutelee?

    • Tarkkis (ei kirj)

      Kuolema on kaikille ihmisille tasa-arvoinen.
      Kaikki kuolevat, mitään oikopolkua ei ole.

      Uskonto ei pelasta varmalta kuolemalta. Kun ihmisen elintoiminnot loppuvat ja aivot sammuvat, jatko-osaa ei ole.

      Uskovaiset ihmiset pelkäävät "kuollakseen" kuolemaa...se saa heidät vaipumaan satumaailmaan, koska älykkyys ei riitä kestämään ajatusta kuolemasta.

      Uskovainen, elä rauhassa..kuolet kuitenkin, vaikka laulaisit virsiä taukoamatta ja rukoilisit rystyset verillä...mullat odottavat, takuuvarmasti.

      Tämä varmasti piristää, että tänään on loppuelämäsi viimeinen päivä!

    • erkinniminen

      Ilm. 21:8

      Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

      1 kuolema =ruumiin kuolema
      2 kuolema=iankaikinen ero Jumalasta pahan kaverina pahassa paikassa.

      • K.R.S.

        ''When I first came here, this was all swamp. Everyone said I was daft to build a castle on a swamp, but I built in all the same, just to show them. It sank into the swamp. So I built a second one. That sank into the swamp. So I built a third. That burned down, fell over, then sank into the swamp. But the fourth one stayed up. And that's what you're going to get, Lad, the strongest castle in all of England. ''
        Monty Python and the Holy Grail, King of Swamp Castle


      • Aatami9
        K.R.S. kirjoitti:

        ''When I first came here, this was all swamp. Everyone said I was daft to build a castle on a swamp, but I built in all the same, just to show them. It sank into the swamp. So I built a second one. That sank into the swamp. So I built a third. That burned down, fell over, then sank into the swamp. But the fourth one stayed up. And that's what you're going to get, Lad, the strongest castle in all of England. ''
        Monty Python and the Holy Grail, King of Swamp Castle

        Har.Pot.a.t.Sorc.Ston. 1:siv.7-8

        "Fancy seeing you here, Professor McGonagall."
        He turned to smile at the tabby, but it had gone. Instead he was smiling
        at a rather severe-looking woman who was wearing square glasses exactly
        the shape of the markings the cat had had around its eyes. She, too, was
        wearing a cloak, an emerald one. Her black hair was drawn into a tight
        bun. She looked distinctly ruffled.
        "How did you know it was me?" she asked.
        "My dear Professor, I 've never seen a cat sit so stiffly."
        "You'd be stiff if you'd been sitting on a brick wall all day," said
        Professor McGonagall.
        "All day? When you could have been celebrating? I must have passed a
        dozen feasts and parties on my way here."
        Professor McGonagall sniffed angrily.
        "Oh yes, everyone's celebrating, all right," she said impatiently.
        "You'd think they'd be a bit more careful, but no -- even the Muggles
        have noticed something's going on. It was on their news." She jerked her
        head back at the Dursleys' dark living-room window. "I heard it. Flocks
        of owls... shooting stars.... Well, they're not completely stupid. They
        were bound to notice something. Shooting stars down in Kent -- I'll bet
        that was Dedalus Diggle. He never had much sense."
        "You can't blame them," said Dumbledore gently. "We've had precious
        little to celebrate for eleven years."
        "I know that," said Professor McGonagall irritably. "But that's no
        reason to lose our heads. People are being downright careless, out on
        the streets in broad daylight, not even dressed in Muggle clothes,
        swapping rumors."
        She threw a sharp, sideways glance at Dumbledore here, as though hoping
        he was going to tell her something, but he didn't, so she went on. "A
        fine thing it would be if, on the very day YouKnow-Who seems to have
        disappeared at last, the Muggles found out about us all. I suppose he
        really has gone, Dumbledore?"
        "It certainly seems so," said Dumbledore. "We have much to be thankful
        for. Would you care for a lemon drop?"
        "A what?"
        "A lemon drop. They're a kind of Muggle sweet I'm rather fond of"
        "No, thank you," said Professor McGonagall coldly, as though she didn't
        think this was the moment for lemon drops. "As I say, even if
        You-Know-Who has gone -"


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe