38 v mies ja poikuus tallella

Minulla on ollut traumaattinen lapsuus, sekä siitä sitten pää sekosi, että oli kaikenlaista mielenterveysongelmaa nuoruus.

Nyt vasta olen pitkän taistelun jälkeen päässyt selville vesille, ja voi kuullostaa uskomattomalta, mutta olen 38 vuotias mies ja olen ns. neitsyt, poikuus on tallella.

Syyt ovat, että olen kuulemma melko vaativa luonne, eli kaikenlaisia tilaisuuksia on kyllä tullut, mutta kun ihminen on masentunut ja traumatisoitunut ja on paha olla, niin ei siinä seksi kiinnosta.

Toinen tärkeä pointti on, että masennus vie libidon, eli seksi ei ole enää kiinnostanut pitkään aikaan, sekä kun söin SSRI-masennuslääkkeitä, niin mielestäni ne vei seisokin, eli ei tullut kunnolla erektiota.

On tässä ollut tilaisuuksia, pari vuotta sitten olin sängyssä naisen kanssa ja kaikkea muuta kuten suuseksiä tullut harrastettua, mutta noloa kun libido niin heikko, itsetunto niin heikko, että ei tule kunnon erektiota, niin eipä siinä sitten harrasteta seksiä.

Varoitan noista SSRI-lääkkeistä, minulla ne aiheuttivat ongelmia, että ei tule erektiota.

Voitte ihmetellä, että miten mies voi 38 vuotiaana olla kokematon kunnon yhdyntää naisen kanssa, mutta on se mahdollista.

Kaikki aika on mennyt omien ongelmiensa kanssa taistelemiseen, sekä kun vihaa itseään, niin ei silloin voi toista rakastaakaan ja ei mitään sitten yritäkään.

Tottakai tilaisuuksia on ollut, mutta olen kai sellainen luonne, että en väen väkisin halua mitään yrittää, kun on paha olla, niin ei silloin tule seksi mieleen toisen ihmisen kanssa ja varsinkin kun on lapsuudessa kokenut väkivaltaa, niin toisen ihmisen läheisyys on jotenkin pelottavaa.

No, minulla on hyvä mielikuvitus ja olen masturboinut aika pienestä pitäen, eli näin olen seksihaluni tyydyttänyt, ja loppujen lopuksi olen seksuaalisesti kai aika ns. kylmä tapaus, eli minä en mene hulluksi jos esim. näen alastoman naisen, vaan kiihottumiseen vaaditaan paljon paljon enemmän.

Ei ulkonäössäni ole kuulemma mitään vikaa, olen ihan miehen näköinen ja kokoinen, mutta eipä se paljoa lohduta, kaikki lähtee korvien välistä ja jos ihmisellä on paha olla, ja kokemuksia väkivallasta lapsuudessa omassa perheessä, niin sitä voi traumatisoitua niin pahoin, että huomaa vielä näin 38 vuotiaana miehenä olevan koskematon neitsyt, poikuus tallella.

Mihinkään huoriin en halua mennä, tai olisin jo aikoja sitten mennyt jos se siitä olisi kiinni, en syty, että maksetaan, että päästään suorittamaan seksuaalinen akti kuin joku eläin, mielestäni epämiellyttävä ajatus.

Tuskin olen ainoa suomessa, tätä aihetta varmaan hävetään niin paljon, että asiasta ei puhuta.
322295
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Minä olen 35v mies enkä koskaan ole naisen kanssa ollut.
Kavereille olen valehdellut iskeneeni naisia baarista ja harrastaneeni seksiä useammankin kerran. En pystyisi edes katsomaan enää kavereita päin jos menisin myöntämään etten ole oikeasti naisen kanssa ollut.

Äänestä
  • Joo.Olen nyt 70 vuotias poika.Koskaan en ole saanut vittua.No,en ole pyytänytkään.Mutta runkannut olen senkin edestä.Jopa työpaikalla:vessassa,työpöydän ääressä,kun muut ovat olleet poissa.Ja aina on käteni ollut taskussa kyrpääni,ja melko isoa hivelemässä.Runk,runk.

    Äänestä

  • @ kffnjl 23.6.2016 19:34

    Iso teeskentelevä pelkurihan sä taidat olla. Ja oletko miettinyt jo, miten iso teeskentelevä pelkuri sitten, kun oikeasti olet 70 vuotta teeskennellyt, jos olet...?

    Äänestä

  • he-he-he kirjoitti:

    @ kffnjl 23.6.2016 19:34

    Iso teeskentelevä pelkurihan sä taidat olla. Ja oletko miettinyt jo, miten iso teeskentelevä pelkuri sitten, kun oikeasti olet 70 vuotta teeskennellyt, jos olet...?

    No.En ole iso,pituus 165 cm ja ikäni on 70.Ja totta, olen pelkuri.Pelkään elämää ja naisia.Sekä isompien miesten väkivaltaa.

    Äänestä

Ei mitään hätää , ei se elämä siitä huonone vaikka ilman naisia on elämänsä elänyt.
Ihan totta . Itse en vuosiin ole ollut naisten kanssa enkä huomaa mitään elämänlaadunhuonontumista sen seurauksena.
Seksuaalisuus on jokaisen henkilökohtainen asia eikä ole syytä verrata itseään muiden oletettuun käytökseen.
Häpeämiseen ei ole mitään tarvetta.

Äänestä
  • ei siinä olekkaan, joskus vaan kaipaa halausta.

    Äänestä

Vaikka olenkin vasta 22 vuotias pelkään että mulle käy niin etten pääse koskaan harrastamaan seksiä naisen kanssa koska olen aivan sairaalloisen arka. Olen miettinyt tätä asiaa jo monta vuotta eikä mikään ole muuttunut ja vaikea uskoa että muuttuisikaan.

Äänestä

Olen 30-vuotias nainen ja edelleen neitsyt. En oikein tiedä, miten oikein ajauduin tähän tilanteeseen. Olen aina ollut suht sosiaalinen, mutta miesten seurassa olen aina kovasti jännittänyt. Ehkä siitä syystä en ole koskaan oikein hakeutunutkaan miesten seuraan vaan pysytellyt itselleni. Lisäksi minulla on nimenomaan miesten suhteen äärettömän huono itsetunto. En ole susiruma ja olen mukava ja muut huomioon ottava, mutta jostain syystä koen, ettei kukaan mies minusta aidosti voisi kiinnostua.

Nuorempana siinä alle 25-vuotiaana tämä "ongelma" ei pyörinyt päässäni koko ajan, mutta viimeisen vuoden aikana siitä on tullut oikeasti suuri ongelma. Ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä suurempi kynnys on. En haluaisi viettää loppuelämääni yksin, mutta pelkään, että se on auttamatta kohtaloni, koska tuskinpa kovin moni mies haluaisi naisekseen yli 30 vuotiasta neitsyttä. Maailma on kuitenkin nykyään niin pinnallinen, että jos joskus jonkun miehen tapaisin ja häneen tutustuisin, pelkään, että hän jättäisi minut asian kuultuaan ja etsisi jonkun kokeneemman. No, nykytilanteeseen on kaiketi vain tyydyttävä ja yritettävä toistella itselleen, että kyllähän sen elämä yksinkin tulee elettyä. Yksin tänne tullaan ja yksin täältä kuitenkin lähdetään.

Äänestä
  • Jos neitsyys on kynnys miehelle/naiselle, niin parempi olla yksin kuin kyseisen pellen kanssa.

    En kyllä usko että kovin moni säikähtää, jos ihminen kiinnostaa muutenkin kuin alasti. Jos asia oikeasti hävettää, voihan sanan "neitsyt" korvata "viime kerrasta on aika kauan..." Pieni valkoinen valhe :)

    Äänestä

Kiitos kannustavasta kommentista - tuota yritän itsellenikin toitottaa, mutta joskus siihen vain on niin vaikea itse uskoa. Toki ajattelen, että jos joku todella ihastuisi minuun ihmisenä, niin ei asia häntä varmaan haittaisi, mutta ihastumiseen on pitkä matka - varsinkin kun nykypäivänä mennään mentaliteetilla "mulle kaikki heti".

Kyllähän tämä masentaa ja nolottaa ja tuntee jotenkin jääneen ulkopuoliseksi, mutta vain itseänihän saan tästä pääasiassa syyttää.

Mukavaa kesän jatkoa sinulle!

Äänestä

Monet miehet olisivat ikionnellisia neitsyestä, vaikka tämä olisikin jo ikäneito.
Tämä ei tietenkään koske panomiehiä jotka etsivät aina vain parempaa panoa ja mikään ei riitä. Mutta tavallinen mies jolla ei ole kauheasti naisasioissa ollut sutinaa olisi täysin tyytyväinen 30v impeen.

Äänestä

Hei!

Haluaisin kysyä sinulta, ja muiltakin SSRI-lääkkeen käyttäjiltä, voisiko seksitön suhde tulla kysymykseen. Sanot olevasi seksuaalisesti aika kylmä, mutta kuitenkin masturboit. Seksihaluja sinulla kumminkin on?

Olen kovin ihastunut mieheen, jolla on masennuslääkitys. Naispuolisia ystäviä hänellä tuntuu olevan paljon, joten uskon ettei sinkkuus ole kiinni vaikeudesta luoda ihmissuhteita, mutta ei kuitenkaan seurustele. Itse olen kovin haluton, ja miessuhteeni ovat usein kaatuneet juuri siihen. En enää uskalla tehdä aloitetta, koska pelkään etten haluttomuuteni vuoksi kumminkaan kelpaisi. Voisin hyvin elää loppuelämäni ilman seksiä, en tunne tarvetta parantaa itseäni tästä viastani. Kumppanin kuitenkin haluaisin, kun vain löytäisin yhtä haluttoman.

Ihastukseni on sinun ikäisesi, väkivaltaisesta lapsuudesta en tiedä, mutta muilta osin kuvauksesi perusteella muistutat paljon häntä. Ehkä et kuitenkaan minun

Äänestä

olen itse nelikymppinen mies ja seksitöntä elämää on tullut vietettyä pian 5 vuotta.. Ihan hyvännäköinen ja "toimiva" olen minäkin mutta masennus on vienyt seksihalut. Ei vaan edes viitsi yrittää ja miehenhän nyt pitäisi jatkuvasti juosta seksin perässä. Olen ajatellut että kun saan ongelmani selvitettyä niin sitten voin keskittyä näihin ihmissuhde ja seksikuvioihin..

Äänestä

Itse olisin ainakin ikionnellinen jos saisin naisen joka on neitsyt. Ei innosta ajatus naisesta joka on ollut kaikkien kanssa.

Äänestä

Aloittajalle ja muillekin.... ei ole hävettävää että on myös välttynyt taudeilta, ei-toivotuilta-raskauksilta, ihmissuhdeongelmilta, mustasukkaisuudelta jne. Asioilla on yleensä kaksi puolta.

Äänestä

ei naisetkaan aina uskalla kokeilla seksiä, kun siitä puhutaan "kaiken kokeneina" . Etsimään siis kaltaista seuraa.

Äänestä

Seksi pitäisi olla vain kahden toisiaan rakastavan ihmisen välistä ja johtaa raskauteen ja molempien vanhempien lapsesta huolehtimiseen.
Tämä olisi ideaalitapaus mutta tuskin kukaan tällaista onnistuu saavuttamaan.

Äänestä

Ei kai seksistä kannata tehdä ongelmaa. siihen vain ajaudutaan. Itse olin ihan sika ujo ja tytöt koittivat iskeä. En antanut sisäistä pelkoani näyttää ulospäin. Sitten menin nais voittoiseen työpaikkaan, niin ujouteni hävisi sille tielleen. olihan se tietysti kiusallista olla päivittäin naama punaisena päivittäin kuukausien ajan, mutta sitten huomasinkin, että en enään niin ujostelekaan. Todellinen siedätys hoito joka toimii varmaan muillekkin....

Äänestä

ihminen voi olla syystä tai toisesta niin estynyt, että seksistä tulee mahdottomuus. Harva kuitenkaan haluaa viettää koko elämänsä yksin ja kun et ole parisuhteessa niin olet sosiaalinen hylkiö.

Vanhempani hakkasivat minua lapsena ja näin ollen kaikki fyysinen läheisyys, hyväilytkin, tuntuu ahdistavalta.

Äänestä

Mäki oon 20v mies enkä oo koskaan edes suudellut naista. Olen yrittänyt muutaman kerran iskeä naista mutta ei siitä mitään ole koskaan tullut. Toisaalta minulla on suurempia huolia tämän jännittämisen kanssa, joka ei tunnu loppuvan koskaan.

Äänestä

aloittajalle. Kaiketi seksielämä on vaan aloitettava jossain vaiheessa. Itse menetin poikuuteni 24-vuotiaana, alkoi tuntua että pakko tehdä ennekuin täytän 25. En ole kovin seksuaalinen ja läheisyys ahdistaa jotenkin, toivon että opin ajan kanssa vapautumaan.

Äänestä

Turha hosua, oli minkä ikäinen tahansa. Ja vielä turhempi uskoa sekstailuillaan (uskotelluilla tai todellisilla) pätevien megaääliöiden puheisiin, saati kadehtia heitä... ;D

Äänestä

Olen jo pian 50v nainen ja en ole seksiä tietenkään näin miesmäisenä ja rumana koskaan saanut. Mulla taas on ollut normaalit halut ja veto miehiin ja olisi haluttanut, mutta minkäs teet kun miehet pitää mua luotaantyöntävän rumana ja vastenmielisenä. Homomiehet saattaisivat tykätä jos mulla ei olis pillua koska olemukseni on tällainen äärimmäisen maskuliininen ja miehekäs komistus varmasti vetoaa moniin naisiin ja homomiehiin.

Muistan hyvin niitä joitakin poikia ja miehiä jotka kattoi nuorempana mua niiden normaalityttöjen rinnalla kuin paskaläjää ja isoa rintakeehääni inhoten ja miesmäisiä leveitä leukapiirteitäni naama inhon väänteessä eli mua kohtaan pojat ja miehet tunsi suoranaista homofobiaa. Jopa monet todella ylipainoiset tytötkin saivat miesten hyväksynnän, mutta minä kaikesta laittautumisesta, normaalipainostani huolimatta olin pahempi kuin paskaläjä. En ole koskaan ollut nainen miesten silmissä tuskin edes ihminen.

Äänestä
  • Oletko kokeillut seuranhakupalveluita, netissä tai muualla? Tutustutaan, vaihdetaan kuvia ja mennään treffeille, jos siltä tuntuu... Joskus kokeileminen voi tuoda hyviä tuloksiakin. Tietysti varovainen ja fiksu noiden kanssa pitää olla.

    Olen pahoillani, että olet saanut tuollaisia kokemuksia menneisyydessä miesten kanssa. Toivottavasti voisit saada ne vielä jätetyksi taakse ja löytää itsellesi hyvää seuraa, kumppanin...

    Äänestä

  • Kyllä olen kokeilluyt pitkän elämäni aikana monenelaisia seurahakuja ja ilman kuvaa kyllä tuli miehiltä vastauksia, mutta kun kuvan laitoin kehiin häipyivät jokikinen eikä yskikään ottanut enää yhteyttä joten eiköhän se kerro siitä, että mun ulkonäkö on luotaantyöntävä miesten silmissä. Luonnetta aina kehuvat ja tykkäävät, mutta kun saavat kuvan niin eipä luonne enää olekaan missään arvossa. Näin se vaan menee.

    Tuskin enää tässä iässä kumppania löytää ellei sitten joku äärimmäisen poikkeuksellinen mies jolle ulkonäkö, vaikka se olisi kuinka järkyttävä tahansa ei merkitsisi mitään. Ehkä jos sokea mies kiinnostuisi :)

    Äänestä

  • Ulkomuodolla on yleensä joku painoarvo, ja luonteella vastaavasti omansa. Molempia tietty kannattaa tuoda aika nopeasti esiin seuraa etsiessä. Joskus se voi sitten natsata (monesti vielä silloin kun ja siten kuin vähemmän odottaa). Ei pidä sanoa "ei koskaan"...

    Itsekin olen käyttänyt seuranhakupalveluita, ja kyllä siinä aika monta yritystä yleensä meni ennen kuin jonkun naisen kanssa pääsi edes treffeille, saati pitemmälle. Ei vain osunut molemmin puolin. Kuvat vaihdoin aina vasta muutaman viestin jälkeen, niin toimi mielestäni kaikin puolin parhaiten.

    Vaan joskus sitten osuikin, ja moniin mukaviin ihmisiin tuli ylipäätään tutustuttua. Voin suositella - niiden järjen, harkinnan ja sinnikkyyden kanssa. Sitä on hyvä opetella, että ei ottaisi niitä huteja itseensä vaan jatkaisi eteenpäin odottaen oikeampia... Niin vaikeaa kuin se usein onkin.

    Äänestä

  • Virginius.Wolf kirjoitti:

    Ulkomuodolla on yleensä joku painoarvo, ja luonteella vastaavasti omansa. Molempia tietty kannattaa tuoda aika nopeasti esiin seuraa etsiessä. Joskus se voi sitten natsata (monesti vielä silloin kun ja siten kuin vähemmän odottaa). Ei pidä sanoa "ei koskaan"...

    Itsekin olen käyttänyt seuranhakupalveluita, ja kyllä siinä aika monta yritystä yleensä meni ennen kuin jonkun naisen kanssa pääsi edes treffeille, saati pitemmälle. Ei vain osunut molemmin puolin. Kuvat vaihdoin aina vasta muutaman viestin jälkeen, niin toimi mielestäni kaikin puolin parhaiten.

    Vaan joskus sitten osuikin, ja moniin mukaviin ihmisiin tuli ylipäätään tutustuttua. Voin suositella - niiden järjen, harkinnan ja sinnikkyyden kanssa. Sitä on hyvä opetella, että ei ottaisi niitä huteja itseensä vaan jatkaisi eteenpäin odottaen oikeampia... Niin vaikeaa kuin se usein onkin.

    Näin 35 vuotta kun on etsinyt erilaisten seuranhakupalveluiden kautta miestä pitäisi jo tajuta tässä vaiheessa, että ei ole yhdenkään miehen mieleen. Toki voin seuraavatkin 35 vuotta tehdä samaa, mutta miksipä se siitä muuksi muuttuisi kun nyt venhemmiten on vielä rumempi kuin nuorena.

    Jos sokea mies sattuu kohdalle saattaisi ehkä olla mahiksia tosin jos se sokea haluaa tunnustella kasvojani miin siinä vaiheessa kun tunnustelee leukapiirteitäni juoksee jo karkuun.

    Äänestä

Mäkään en o saanu pillua viiteen vuoteen. No paitsi pari kuukautta sitten nuolin yhtä piirakkaa huolella. Ei huvittanut panna. Menee se näinkin: Petri Nygård- mä runkkaan. Kannattaa kuunnella. Petri julistaa!!!
;>

Äänestä

Älä välitä.Minä olen 68 vuotias ja poikuus tallella.Aikanaan vitutti,mutta olen oppinut elämään sen kanssa,etten kelpaa naisille.Työelämässä pärjäsin.Alimman korkea-asteen opinnot takana.Armeijaankin kelpasin ,ja kotiuduin aliupseerina.Mutta pillua ei herunut koskaan.Syy:En tiedä.

Äänestä

Voisi olla kuin minun suustani sinun tekstisi. On kamalaa, kun on niin lukkoinen ja estoinen, ettei normaali kanssakäyminen onnistu:( En halua irtoseksiä.

Olen kuitenkin pikkuhiljaa kehittynyt rohkeammaksi ja pystyn flirttailemaan naiselle kuin naiselle:) Elämä hymyilee, hissun kissun;)

Äänestä

Olen harrastanut seksiä yhden naisen kanssa useita useita kertoja, kun olimme pitkässä suhteessa. Nyt on erottu jo vuosia sitten enkä ole seksiä harrastanut ja tuskin tulen loppuelämän aikana harrastamaan.

En nyt mielestäni hirveästi menetä. Ei se minusta nyt kovin kummoista touhua ole.

Äänestä

Poikuuteni säilyi 36 vuotiaaksi pelkotilojen takia. Fobioiksi niitä olisi voinut kuvata. Sitten aloin ensin puhumaan kuolemanpelostani, joka tulisi minulle 36 vuotiaana.
Kun se vuosimäärä meni, Otin yhteyttä ernneeseen yksinäiseen leskeen. Asuttiin aika lähekkäin. Meillä oli seksisuhde monia vuosia kunnes muutin.
Löysin nuoremman ja sen jälkeen tilapäisiä seksisuhteita oli monia. Olin naimisissakin yli 20v. Vaimo löysi sitten nuoremman.

Tunnen yli 70v. miehiä, jotka ovat onnistuneet säilyttämään poikuutensa. Nyt olen ikäloppu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


masentaa/hävettää kirjoitti:

Minulla on ollut traumaattinen lapsuus, sekä siitä sitten pää sekosi, että oli kaikenlaista mielenterveysongelmaa nuoruus.

Nyt vasta olen pitkän taistelun jälkeen päässyt selville vesille, ja voi kuullostaa uskomattomalta, mutta olen 38 vuotias mies ja olen ns. neitsyt, poikuus on tallella.

Syyt ovat, että olen kuulemma melko vaativa luonne, eli kaikenlaisia tilaisuuksia on kyllä tullut, mutta kun ihminen on masentunut ja traumatisoitunut ja on paha olla, niin ei siinä seksi kiinnosta.

Toinen tärkeä pointti on, että masennus vie libidon, eli seksi ei ole enää kiinnostanut pitkään aikaan, sekä kun söin SSRI-masennuslääkkeitä, niin mielestäni ne vei seisokin, eli ei tullut kunnolla erektiota.

On tässä ollut tilaisuuksia, pari vuotta sitten olin sängyssä naisen kanssa ja kaikkea muuta kuten suuseksiä tullut harrastettua, mutta noloa kun libido niin heikko, itsetunto niin heikko, että ei tule kunnon erektiota, niin eipä siinä sitten harrasteta seksiä.

Varoitan noista SSRI-lääkkeistä, minulla ne aiheuttivat ongelmia, että ei tule erektiota.

Voitte ihmetellä, että miten mies voi 38 vuotiaana olla kokematon kunnon yhdyntää naisen kanssa, mutta on se mahdollista.

Kaikki aika on mennyt omien ongelmiensa kanssa taistelemiseen, sekä kun vihaa itseään, niin ei silloin voi toista rakastaakaan ja ei mitään sitten yritäkään.

Tottakai tilaisuuksia on ollut, mutta olen kai sellainen luonne, että en väen väkisin halua mitään yrittää, kun on paha olla, niin ei silloin tule seksi mieleen toisen ihmisen kanssa ja varsinkin kun on lapsuudessa kokenut väkivaltaa, niin toisen ihmisen läheisyys on jotenkin pelottavaa.

No, minulla on hyvä mielikuvitus ja olen masturboinut aika pienestä pitäen, eli näin olen seksihaluni tyydyttänyt, ja loppujen lopuksi olen seksuaalisesti kai aika ns. kylmä tapaus, eli minä en mene hulluksi jos esim. näen alastoman naisen, vaan kiihottumiseen vaaditaan paljon paljon enemmän.

Ei ulkonäössäni ole kuulemma mitään vikaa, olen ihan miehen näköinen ja kokoinen, mutta eipä se paljoa lohduta, kaikki lähtee korvien välistä ja jos ihmisellä on paha olla, ja kokemuksia väkivallasta lapsuudessa omassa perheessä, niin sitä voi traumatisoitua niin pahoin, että huomaa vielä näin 38 vuotiaana miehenä olevan koskematon neitsyt, poikuus tallella.

Mihinkään huoriin en halua mennä, tai olisin jo aikoja sitten mennyt jos se siitä olisi kiinni, en syty, että maksetaan, että päästään suorittamaan seksuaalinen akti kuin joku eläin, mielestäni epämiellyttävä ajatus.

Tuskin olen ainoa suomessa, tätä aihetta varmaan hävetään niin paljon, että asiasta ei puhuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu