Talouskasvu aikamme suurin "salaliittoteoria"?

hessuhopo123

Ihmisten päihin on syntymästä asti taottu talouskasvun välttämättömyyttä ja sen kyseenalaistaminen on lähtökohtaisesti sairasmielistä. Kreikka kaatuu, Italia kaatuu, Irlanti kaatuu, Portugali kaatuu, Espanja kaatuu ja sitä rataa. Mikä on kaikille yhteistä? Kansa kärsii.
Politiikassa sekä medioissa jauhetaan näitä talouskriisejä väsymykseen asti mutta ei ikinä mietitä mistä kaikki alunperin johtuu ja on lähtöisin. Jos joku maa ei kykene maksamaan velkojansa, ainoa ratkaisumme on on antaa maalle lisälainaa ilmeisesti siihen pisteeseen asti kun kyseinen valtio on kokonaisuudessaan yksityistetty maksimaalisen talouskasvuperiaatteen mukaiseksi koneistoksi.
Jokainen työssäkäyvä ihminen ymmärtää (jos haluaa) miten työkiireet ja nimenomaan työvauhti on kasvanut jatkuvasti eikä loppua näy. Kaikki juontaa juurensa samasta asiasta eli kaiken rahan velkaperusteisuudesta. Talouskasvu on käytännössä rahan lisäämistä järjestelmään (lainojen kautta), mutta kun jokaisella lainalla on korko, rahan määrän lisääntyessä se myös samalla niukkenee koska lainat on maksettava takaisin. Asia on varsin hyvin selitetty monissa dokkareissa ja kansantaloustieteen vihkosissa.
Talouskasvun välttämättömyysidea ei ainoastaan lisää ihmisten kärsimystä ja stressiä, vaan myös tuhoaa planeettamme.
Eikö ole jännä juttu miten töitä tehdään enemmän ja nopeammin kuin ikinä, mutta samalla ongelmat tuntuvat paisuvan lisääntyvässä määrin.
Ja hauskinta asiassa on se että ongelmat ovat kaikki rahaan liittyviä.
Ei pitäisi olla kenellekään mitään uutta juttua mutta ehkä tästä keskustelua saadaan aikaseks??

7

133

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • wiikatemies

      Sakissa tyhmyys tiivistyy. Ei tarvita mitään tietoisesti suunniteltua salaliittoa. Riittää kun tarpeeksi iso massa samoin uskovia vakuuttelee toisilleen päivästä päivään, että bruttokansantulon (tai mikä se pyhä sana sitten onkin) täytyy kasvaa, koska sen TÄYTYY kasvaa!
      Totisesti minä sanon teille: Tämä rajattoman kasvun uskonto on maailmanhistorian järjettömin ja tuhoisin uskomusjärjestelmä. Mukaanlukien taliban-islam, mukaanlukien pohjoiskorealainen kommunismi, mukaanlukien muinaisen Karthagon Molok-kultti, oli se sitten roomalaisten propagandaa eli ei...
      Perustelu: Näillä korkekoulutetuilla idiooteilla on kaytettävissään verrattomasti enemmän tutkittua faktaa kuin talibaneilla, pohjoiskorealaisilla tai karthagolaisilla. Jo Rooman klubin julkaisussa "Kasvun rajat" lähes 40 v sitten todistettiin aukottomasti, että jo silloisella menolla luonnonvarojen kasvava tuhlaus seuraavalla vuosisadalla, eli sillä jota nyt eletään. Mutta kun talouspapit messuavat ja seurakunta kuorossa vastaa, ei kukaan kehtaa komentaa pyhää rituaalia poikki!
      Eero Paloheimo määritteli muutama vuosi sitten kollektiivisen valheen: Se on väite, josta kaikki tietävät, että se ei ole totta, ja kaikki tietävät että kaikki tietävät että se ei ole totta, mutta siitä huolimatta kaikki käyttäytyvät ikään kuin se olisi totta.

    • jakinboas11

      Totuus saattaa olla tarua ihmeellisempää, ihminen on Maan ainoa olio joka voisi kenties tuhota koko elämän koko Maapallolta ainakin suurimman osan, ehkö´se onkin tarkoistus ja varmasti on jos se tapahtuu, kaikella joka tapahtuu on tarkoitus koska universumi on kuin mekaaninen robotti
      Monessa mielessä Mars on onnellisten planeetta ei sodan ja hävityksen planeettaa kuten Maa.
      Monien asoiden merkitys piilee juuri siinä että niitä ei voi tietää edes turhaksi ennen kuin ne ovat olemassa sikisipä mikään kaaos ei ole turhuutta.

    • 6+13

      Ihminen on melkolailla typerin eliö tällä planeetalla.
      On potentiaalia, tietoa ja taitoa vaikka mihin ja kaikki haaskataan johonkin niin naurettavaan kuin talouskasvuun ja rahatalouteen.
      Koko ihmisen nykyinen kulttuuri ja sivilisaatio perustuu rahaan.
      Kaikki mitataan rahassa, paitsi ihmisen henki joka ei ole minkään arvoinen, ellet ole joku silmää tekevä politiikko tai muu turha julkkis.

      Rajaton kasvu rajatuilla resursseilla ei ole mahdollista. Ei tarvita mitään korkeampaa koulutusta jotta tämän ymmärtäs.

      Ihmiskunta ei opi edes omista virheistään. Kenopäitä jotka ansaitsevatkin kuolla sukupuuttoon.

    • hessuhopo123

      Tällä menolla ansaitaan joo, mutta jos ja kun ykskin ihminen sisäistää näiden asioiden vakavuuden niin sillon koko systeemin muuttaminen on mahdollista. Se on pakko tehdä porukalla mutta keskustelua vaan lisää niin hyvä tulee. Suut auki rohkeasti kahvipöydissä tehdään kyseenalaistamisesta trendikästä.

    • salkkari112

      Kirjoittaja ei varmaan tiedä että koko rahajärjestelmä on täysi huijaus. Talous kasvu on osa rahajärjestelmää. Rahan luentia saa säädellä aivan miten haluaa ja samalla voi talouskasvua hidastaa tai nopeuttaa. Se on niiden päätös...

    • hessuhopo123

      Kyllä tiedän että se on huijaus mutta paremmin saa ihmiset miettimään asioita kun lähtee perusperiaatteista liikkeelle ja miten koko karuselli ei voi pitkässä juoksussa toimia. Se että asian toteaa vain sanomalla "se on huijaus" ei saa kenenkään hoksottimia pyörimään eikä mikään ikinä muutu. Olemme tottuneet huijauksiin, korruptioon, poliittiseen kähmintään ja kaikkeen mitä saadaan joka päivä lehdistä lukea. Nyt tarvitaan rationaalista ajattelua mikä voi toimia ja mikä ei. Mielellään vielä niin että otetaan omien lapsiemme tulevaisuus myös huomioon.

    • Mulkku Jyrki :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe