Yrittäkääs uskoa ihan kaikki vt-seuran menneet opetukset tosiksi. Voitte arvon todistajat vaikka alkaa puhua seurakunnassanne että koska vt-seura opetti että vuonna 1975 tulee maailmanloppu, niin uskot siihen edelleen voimallisesti. Ja samalla kaikki muutkin pieleen menneet opetukset ja muutetut opit voitte uskoa takautuvasti tosiksi koska seuraahan vetää Jumala joka ei erehdy
Yrittäkää uskoa jälkikäteen kaikki todeksi
23
108
Vastaukset
- just so
Katsokaa ettei kukaan teitä eksytä, sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: Minä olen se, ja aika on lähellä, mutta älkää menkö heidän perässään.” Mar.13:6; Luuk.21:8.
jälleen lainaan Riku Richteriä;
"Eksyttäjän toinen tuntomerkki
”Minä olen voideltu, eli minä olen Kristus” on eksyttäjän ensimmäinen tuntomerkki. Mutta eksyttäjä tunnistetaan myös siitä, että se on innokas Raamatun aikaennustusten tutkija ja julistaja.
Se puhuu vakuuttavasti ja henkseleitään paukutellen aikain merkeistä ja luulee tietävänsä, että aika on lähellä.
Eikö tämäkin piirre sovi erittäin hyvin Vartiotorniin? Enemmän kuin muut piirit se on innokkaasti operoinut Raamatun aikaennustusten parissa vastoin sitä, mitä Jeesus sanoi seuraajilleen: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja ja hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut.” Apt.1:7.
Sokeassa lopun ajan huumassaan todistajien johtajat eivät ole huomanneet mitä sanotaan heidän omassa kirjassaan (Täyttynyt salaisuus): saa-tana on innokas aikaennustusten tutkija, mutta koska häneltä puuttuu Jumalan pyhä henki ei hän kykene saamaan oikeita johtopäätöksiä”. Luuk.12:39.
Olisiko tässä selitys siihen, miksi Vartiotornin ennustukset maailman lopusta eivät ole osuneet kohdalleen toistuvista yrityksistä huolimatta."- ko.koo
"Olisiko tässä selitys siihen, miksi Vartiotornin ennustukset maailman lopusta eivät ole osuneet kohdalleen toistuvista yrityksistä huolimatta"
Ei. Ihan silkasta tolloudesta on kyse. Ei tulevaisuutta voi ennustaa. Joskus tulevaisuusarvaukset ovat lähellä toteutunutta, mutta se on sattumaa. Esimerkkinä satukirja Raamatun "ennustukset" -siis toteutuneet sellaiset- ovat täysin sepitettyjä. - Näin se menee
Älä unohda Paavalin 2. kirjettä Timoteukselle 3:6 --> "Sillä niitä ovat ne, jotka tungettelevat taloihin ja pauloihinsa kietovat syntien rasittamia ja monenlaisten
himojen heiteltäviä naisparkoja,
3:7 jotka aina ovat opetusta ottamassa, eivätkä koskaan voi päästä totuuden tuntemiseen."
Kuulostaako tutulta? - just NOW
Vartiotornin ennustukset maailman lopusta ovat osuneet kohdalleen
- ASddasdsa
Itse laittaisin asian hyvin yksinkertaiseksi koska sitä se loppupeleissä on: Miten uskottavaa on ajatella että järjestö joka on monta kertaa ennustanut maailmanloppua olisi jumalan ohjauksessa?
Kysymys: Miksi ei jumala ohjannut sellaisista pois?- just so
Niin tai näin, Jumalan ohjauksessa se ei ainakaan ole.
- snart bort....
A-pu-va!
Hämmästyttävän pimee saitti.
Mä meen valon puolelle...- matteus 6:23
matteus 6:23
- tunnistaminen
VÄÄRÄ PROFEETTA
Väärän profeetan ja profetian tunnistaa monestakin seikasta, joista yksi on sellainen, että "profeetta" vaatii sanomansa uskomista, usein jopa uhkaillen.
Samoin väärän profetian voi tunnistaa monestakin asiasta, joista yksi on painostaminen uskomaan sokeasti profetiaan.
1 Jh 4:1-3 "Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan.
Tästä te tunnette Jumalan Hengen; jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta;
ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuullet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa."
1 Tess.5:2 sillä itse te varsin hyvin tiedätte, että Herran päivä tulee niinkuin varas yöllä.
Apt.1:7 Hän sanoi heille: "Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut,
5 Moos 18:22 kun profeetta puhuu Herran nimessä, ja kun se, mitä hän on puhunut, ei tapahdu eikä käy toteen, niin sitä sanaa Herra ei ole puhunut; julkeuttaan se profeetta on niin puhunut; älä pelkää häntä." - x
minne se aivopesua käsittelevä ketju katosi?
- poistettu kaikki....
eihän aivopesu kuulu mitenkään jehovantodistajuuteen?
- 55 lukukertaa ?
11 VASTAUSTA 55 LUKUKERTAA
Yrittäkää uskoa jälkikäteen kaikki todeksi
Tilaa palstan RSS-syöte
Aloita uusi keskustelu
Ota kirosanafiltteri käyttöön
opetussd13.7.2011 21:26-1001
Yrittäkääs uskoa ihan kaikki vt-seuran menneet opetukset tosiksi.
xxxxxxxxxxxxxxxx
55 lukukertaa, ja 1001 miinuspeukkua . Voisiko YLLÄPITO selittää, miten tämä on mahdollista? - kriminaalipalsta
-55 lukukertaa, ja 1001 miinuspeukkua .
Voisiko YLLÄPITO selittää, miten tämä on mahdollista?-
tietoliikennerikosko ? - kuinka on?
Jos juttu on luettu 55 kertaa,
miten on mahdollista että se on saanut 1001 peukutusta? - :))))
Ups, kyllä on hienoa kun on oikein asiantuntija paikalla. Sinäkö nuo loput 300 miinusta laitoit?
- MAINOSTA ON!!!!!
Ylläpidolla on tylsää niin ne peukuttaa.
Antaisin potkut tommosIlle "työntekijälle"
poistun S24-palstoilta ja kerron KAIKILLE TUTUILLENI, myös facebookissa
tästä
EPÄREHELLISYYDESTÄ
.
S24:n mainostajat varmaankin ilahtuvat negatiivisesta mainoksesta palstalle, YLLÄPITO ? - ylläpidolle fudut!
POTKUT YLLÄPIDOLLE:
Miljoona peukkua!! ;D- hui kamala!
Valetta kaikki täällä.
ylläpitoa myöten rikollisia?
- voi raukkoja
Vastustajia v i t u t t a a :D
Nyt kun ei näy sopivaa rekatulla nikillä kirjoittavaa henkilö, josta voitaisiin tehdä aloituksia, on pakko koettaa siirtää huomio johonkin muuhun.
Heh, olette te surkeita rääpäleitä, onneton elämä ja vielä surkeampi tulevaisuus.- .
poliisiasia :on kirjoitti:
Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.
Viestisi on valheellinen ja siitä ilmoitetaan ylläpidolle. Eikä se todellakaan estä miinustuksia. Oletko oikeasti noin lapsellinen?
- ??
. kirjoitti:
Viestisi on valheellinen ja siitä ilmoitetaan ylläpidolle. Eikä se todellakaan estä miinustuksia. Oletko oikeasti noin lapsellinen?
Joo, se on se surkeaakin surkeampi "kirjoittaja".
Sillä on luonnevika ja vaikea tausta, mistä lien hoitovapaalla. Ehkä se kykenis oleen kunnolla jos ottas lääkkeensä, mutta kuten tiedetään, niin monet tollasista ei tajuu ees olevansa sairaita.
Pitäskös sille soittaa auto?
- näköjään
Tekniikka rikki?
- epistä taas
Onko ylläpito kesälomalla kun ei vastaa yhteenkään kysymykseen millään palstalla?
Koko Suomi lomalla heinäkuun ajan?
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948