Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt

THT ry

4

76

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Orjatyöt lopetettava

      Kyllä me kaikki tiedämme, että Suomessa on orjatyötä. Samaa mieltä on varmaan myös Suomen Jallitus (ent. Hallitus). Tuon Jallituksen älyttömyyden ja suhteellisuustajuttomuuden me olemme viime aikoina huomanneet.

      Orjatyötä on se jos ei vähintään TES:n mukaista palkkaa makseta työstä. Lisäksi noista orjatöistä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa orjatöissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain loispummiyrittäjille. Orjatöistä saatava 9 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja orjatyön vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä!!

      Työttömyysturva ja sosiaalitukituki on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka ne eivät nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Nuo tuet ei ole tarkoitettu ei loispummiyrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien orjatyöllistämiseksi ilman palkkaa.

      Ellei palkkatyötä ole niin täysin laillinen elinkeino voi olla myös työttömyysturva jos työttömyysturvan edellytykset ovat olemassa. Työttömyyspäiväraha on ihan laillista ja lisäksi verollista tuloa. Myös toimeentulotuki ja asumistuki perustuvat lakiin ja ovat ihan laillinen elinkeino. Käytännössä työkkäri rikkoo Suomen perustuslakia valitsemalla työn koska vain työn tekijällä on oikeus valita työ. Perustuslaissa on myös määräys viranhaltijan puolueettomuudesta. Työkkärin virkailijat ovat lähes poikkeuksetta työnantajan puolella.

      Totta kai työttömän pitää olla työhön tai työllistämistoimiin käytettävissä mutta ei loispummiyrittäjien hyväksikäytettävissä. Yhteiskunta tekee koko ajan rikosta ihmisyyttä vastaan pakottamalla ihmisiä orjatöihin vastoin Suomen perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Tuo on enemmän kun sopimusrikkomus ja tulee ennemmin tai myöhemmin vaikuttamaan yhteiskuntarauhan järkkymiseen tavalla jota moni ei uskalla edes kuvitella. Työvoimahallinnon ja loispummiyrittäjien työttömille järjestämät sanktiot (karenssit) määrätään mielivaltaisesti ja länsimaisten oikeusperiaatteiden, Suomen perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti pannaan täytäntöön ennen lainvoimaista päätöstä. Nuo karenssit eivät tuo yhtään uutta työpaikkaa vaan päinvastoin ne aiheuttavat paljon inhimillisiä kärsimyksiä ja lisäävät syrjäytymistä sekä hätää ja sitä kautta sosiaalitukien tarvetta. Suomen laki ei pakota osallistumaan orjatöihin tai suostumaan muihin kyykytystoimenpiteisiin ja siksi usein onkin parempi olla vapaana kun orjana kun käytännössä ei elintaso siitä miksikään muutu, joissain tapauksissa jopa alenee.

      Kyllä työvoimahallinto on tehnyt yhteiskunnalle melkoisen karhunpalveluksen ostamalla loispummiyrittäjiltä lumekoulutusta jonka taso on surkea. Myöskään koulutuksen tasoa ei valvota mitenkään. Päin vastoin jos kurssilla olija ilmoittaa kurssin tasosta työkkäriin niin saa hän potkut kurssilta ja tapauksesta riippuen joko karenssin tai rangaistustyössäoloehdon. Noilla hömppäkursseilla ei hoideta nykyistä työttömyyttä eikä paikata kyllä mahdollisesti ehkä tulevaa työvoimapulaa vaan koulutuksen tasoa on nostettava.

      On turha vaatia työttömiltä moraalia kun sitä päättäjillä ja loispummiyrittjäillä saati loispummikonsulenteilla ei ole ikinä ollutkaan. Ei ole ahneudella ja röyhkeydellä kyllä mitään rajaa.

      Orjuus loppuu heti kun kukaan ei suostu orjaksi. Onhan se jo nähty että puheet ei auta. Kaikkien edellä mainittujen yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien ja muiden haittojen lisäksi orjatyö huonontaa huoltosuhdetta kaksinkertaisesti koska jos työstä maksettaisi palkkaa niin siitä yhteiskunta saisi myös verotuloja. Nykykäytännöllä nuo veroeurot menevät loispummiyrittäjille, loispummikonsulenteille ja herraties minne.

      Poliittista tahtoa työttömien tukien parantamiseksi ei nyky-yhteiskunnassa ole koska poliitikot ovat loispummiyrittäjien talutusnuorassa, päinvastoin noiden tukien reaaliarvo laskee jatkuvasti. Kaikkihan me olemme joskus maksaneet veroja joilla nuo tuet kustannetaan ja nykyisin aika moni tarvitsee noita tukia jossain elämän vaiheessa mutta nyt päättäjät keplottelevat ne omiin ja loispummiyrittäjien taskuihin.

      Suomen orjatyölain on pakko muuttua jollain tavalla ennemmin tai myöhemmin ja sitä on pakko muuttaa viimeistään siinä vaiheessa kun saadaan kyseisen orjatyölain säätäjät Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Ja ne kyllä sinne viedään vaikka raudoissa.

    • työtön tietäjä

      työttömyyskorvaukset ei valtion verotuloja kasvata, joten täytyy todella hämmästellä tämän maan hallitusta ja eduskuntaa jotka tämän menon päätöksillään mahdollistaa. Myöskään kulutus ei voi kasvaa, ja kasvattaa kansantuotetta koska sitä ei synny käytettäväksi.

      Lopulta edessä tulee olemaan aika rajut eläke- ja terveydenhuoltoalan ojen menoleikkaukset, koska valtion verorahaa ei yksinkertaisesti tule - SITÄ MENEE; työttömyyskursseihin ja työttömyyskorvauksiin.

      lisähuomiona heitän sen, että kyllä ilmaistyöharjoittelukieltäytyjän/työttömyyskurssikieltäytyjän karenssin saanut rahaa saa anottua sosiaalitoimistosta, vaikka sitä muutamalla kympillä karenssin ajaksi lasketaankin. tilillä vain ei saa löytyä heidän edelyttämän tuoreen tiliotteen mukaan oliko se muistaakseeni 2 kuukauteen rahaa enempiä, ja autoa ei saa olla omistuksessa/omissa nimissä rekisterikeskuksessa.

      itselläni on käytäntö: tili tyhjänä ja auto muissa nimissä= diplomaattinen koskemattomuus-karenssisuoja

    • 10+8

      Tukityöllistettyjä on kahta lajia:jäsenkirjatyöllistetyt (KOK SDP) erilaiset johtajat ym. sekä pitkään työttömänä olleet köyhät.Edelliset saavat palkkaa noin
      5000 euroa,jälkimmäiset 800-1500 e bruttona tai ovat 9 euron orjina.

    • Rahoitusfirman auto

      ei edes voi olla haltijan omistuksessa. Ei ttt muutaman satasen
      auton omistamiseen puutu. Liikkuvalla remppareiskalla on oltava
      kulkuneuvo töitä saadakseen. (vast. työtön tietäjä)

      Sarasvuo ja monet muut toistavat jatkuvasti työttömien töihin menemisestä.
      Miten on mahdollista isojen yritysten talousjohtajien olla niin tyhmiä
      että ovat maksaneet Sarasvuolle miljoonaomaisuuden joutavasta
      humpuukin höpöttämisestä, kuten tämäkin työttömien töihinmeno,
      joka on mahdotonta, kun palkkatyöpaikat on suomesta siirretty
      muihin maihin.

      Sarasvuo neuvoo tekemään enemmän työtä. Mitä se äijä ajattelee,
      käsittämätöntä, kun on nimi tunnettu voi päästellä suusta mitä tahansa.
      Tavis kun yrittäisi lehdessä julkaista noin painokelvotonta roskaa,
      ei onnistuisi.

      Nuoret keskitason koulutuksen hankkineet lapsiperheet vuorottelevat
      pää kolmantena jalkana silpputöissä kaupankassalla minimaalisella
      palkalla. Yhteiselle perhe-elämälle ei ole aikaa eikä jaksamista.
      Sarasvuo päästelee suustaan kovemman työnteon toivomuksia.

      Sarasvuo kuuluu vihatuimpiin härmäläisiin, kunhan riistettyjen massa
      kasvaa määrämittaansa.

      Hyvin huonot on eväät palkkatyöpaikkojen lisäämiseen,
      Ihalaisen historia ei anna toiveita kuin tempputyöllisyyden
      tehostumiseen. Sillä ei taloja rakennella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe