Tasavallan harjoittelijat ja tukityöllistetyt

THT ry

13

140

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Orjatyöt lopetettava

      Kyllä me kaikki tiedämme, että Suomessa on orjatyötä. Samaa mieltä on varmaan myös Suomen Jallitus (ent. Hallitus). Tuon Jallituksen älyttömyyden ja suhteellisuustajuttomuuden me olemme viime aikoina huomanneet.

      Orjatyötä on se jos ei vähintään TES:n mukaista palkkaa makseta työstä. Lisäksi noista orjatöistä ei kerry vuosilomaa eikä eläkettä, myös esim. työterveyshuoltoa ei ole vaikka noissa orjatöissä tehdään ihan tuottavaa työtä josta on taloudellista hyötyä vain loispummiyrittäjille. Orjatöistä saatava 9 euron ylläpitokorvaus päivältä ei riitä työssäkäyntikuluihin joihin sisältyy matkat vaatetus ja orjatyön vuoksi kohoavat ruokailukustannukset, saati sitten että se olisi jotain ylimääräistä rahaa tai peräti palkkaa työstä!!

      Työttömyysturva ja sosiaalitukituki on tarkoitettu työnhakijoille työttömyysajan työnhaku- ja elinkustannusten korvaamiseksi vaikka ne eivät nykyisellä hintatasolla siihen edes riitä. Nuo tuet ei ole tarkoitettu ei loispummiyrittäjien kilpailua vääristäväksi työttömien orjatyöllistämiseksi ilman palkkaa.

      Ellei palkkatyötä ole niin täysin laillinen elinkeino voi olla myös työttömyysturva jos työttömyysturvan edellytykset ovat olemassa. Työttömyyspäiväraha on ihan laillista ja lisäksi verollista tuloa. Myös toimeentulotuki ja asumistuki perustuvat lakiin ja ovat ihan laillinen elinkeino. Käytännössä työkkäri rikkoo Suomen perustuslakia valitsemalla työn koska vain työn tekijällä on oikeus valita työ. Perustuslaissa on myös määräys viranhaltijan puolueettomuudesta. Työkkärin virkailijat ovat lähes poikkeuksetta työnantajan puolella.

      Totta kai työttömän pitää olla työhön tai työllistämistoimiin käytettävissä mutta ei loispummiyrittäjien hyväksikäytettävissä. Yhteiskunta tekee koko ajan rikosta ihmisyyttä vastaan pakottamalla ihmisiä orjatöihin vastoin Suomen perustuslakia ja kansainvälisiä sopimuksia. Tuo on enemmän kun sopimusrikkomus ja tulee ennemmin tai myöhemmin vaikuttamaan yhteiskuntarauhan järkkymiseen tavalla jota moni ei uskalla edes kuvitella. Työvoimahallinnon ja loispummiyrittäjien työttömille järjestämät sanktiot (karenssit) määrätään mielivaltaisesti ja länsimaisten oikeusperiaatteiden, Suomen perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti pannaan täytäntöön ennen lainvoimaista päätöstä. Nuo karenssit eivät tuo yhtään uutta työpaikkaa vaan päinvastoin ne aiheuttavat paljon inhimillisiä kärsimyksiä ja lisäävät syrjäytymistä sekä hätää ja sitä kautta sosiaalitukien tarvetta. Suomen laki ei pakota osallistumaan orjatöihin tai suostumaan muihin kyykytystoimenpiteisiin ja siksi usein onkin parempi olla vapaana kun orjana kun käytännössä ei elintaso siitä miksikään muutu, joissain tapauksissa jopa alenee.

      Kyllä työvoimahallinto on tehnyt yhteiskunnalle melkoisen karhunpalveluksen ostamalla loispummiyrittäjiltä lumekoulutusta jonka taso on surkea. Myöskään koulutuksen tasoa ei valvota mitenkään. Päin vastoin jos kurssilla olija ilmoittaa kurssin tasosta työkkäriin niin saa hän potkut kurssilta ja tapauksesta riippuen joko karenssin tai rangaistustyössäoloehdon. Noilla hömppäkursseilla ei hoideta nykyistä työttömyyttä eikä paikata kyllä mahdollisesti ehkä tulevaa työvoimapulaa vaan koulutuksen tasoa on nostettava.

      On turha vaatia työttömiltä moraalia kun sitä päättäjillä ja loispummiyrittjäillä saati loispummikonsulenteilla ei ole ikinä ollutkaan. Ei ole ahneudella ja röyhkeydellä kyllä mitään rajaa.

      Orjuus loppuu heti kun kukaan ei suostu orjaksi. Onhan se jo nähty että puheet ei auta. Kaikkien edellä mainittujen yhteiskunnallisten epäoikeudenmukaisuuksien ja muiden haittojen lisäksi orjatyö huonontaa huoltosuhdetta kaksinkertaisesti koska jos työstä maksettaisi palkkaa niin siitä yhteiskunta saisi myös verotuloja. Nykykäytännöllä nuo veroeurot menevät loispummiyrittäjille, loispummikonsulenteille ja herraties minne.

      Poliittista tahtoa työttömien tukien parantamiseksi ei nyky-yhteiskunnassa ole koska poliitikot ovat loispummiyrittäjien talutusnuorassa, päinvastoin noiden tukien reaaliarvo laskee jatkuvasti. Kaikkihan me olemme joskus maksaneet veroja joilla nuo tuet kustannetaan ja nykyisin aika moni tarvitsee noita tukia jossain elämän vaiheessa mutta nyt päättäjät keplottelevat ne omiin ja loispummiyrittäjien taskuihin.

      Suomen orjatyölain on pakko muuttua jollain tavalla ennemmin tai myöhemmin ja sitä on pakko muuttaa viimeistään siinä vaiheessa kun saadaan kyseisen orjatyölain säätäjät Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen. Ja ne kyllä sinne viedään vaikka raudoissa.

      • orjatyö laajenee

        Orjatyöt tulee lisääntymään

        Orjalaki on olemassa ja sitä laajennetaan, vaikeasti työllistyville pitkäaikaistyöttömille jotka eivät saa työsuhdetta ei ole muuta keinoa kuin työllistyä orjatöihin joka on kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä, ei palkkatuki hommat ole kummaisia kuin samoja orjatyötä ja millä vitulla ne tekee, työvoimaviranomainen on aina työnantajan puolta josta työtön ei voi valittaa, kuntouttavassa työtoiminnassa sosiaalityöntekijä ja työnantajalla on allekijoitettu välinen harjoittelusopimus, työttömälle se isketää allekirjoitettavaksi oman nimen kera sosiaalityöntekijä päättää millaisia orjatöitä teetetään ei naputtaa työtön mistään ja kellonajat pitää laittaa milloin menee töihin ja lähtee jotta orjuus on toteutunut tiukan valvonnan alaisena.Orjalaki on työttömälle tyhjää parempi kuin piereskellä kotonaan sängyssä. vaikka kuntouttava työtoiminta ei edellytä työsuhdetta edes palkkatuki työhön näin tukipisteellä, hiihtoseurat, ilopurosella on oma matonkuteiden harjoittelupaikka jossa työtön harjoittelee matonkuteiden leikkausta kuntouttavalla työtoiminnalla


      • perse punasena

        Pitkäaikaistyöttömät kunnille orjiksi

        Orjatyö tulee olemaan ja pysyy työttömillä työttömyysturva on vastikkeellista jossa työtön joutuu osallistumaan orjatöihin.Työttömän lakia ei tarvitse kunnioittaa. työtön voidaan jopa raiskata ja hyväksi käyttää myös voidaan käyttää orjakauppaa siinä ainakin työtön työllistyy nahka ruoskaa käyttäen työttömät saavat kunnon selkäsaunan jos ei osallistu orjahommiin/eli ilmaistyöhön. ennen sai kotona selkäsaunan ennen vanhaa ei ruoka tullut suuhun kotona piti tehdä lujasti töitä tätä korpilakia tarvitaan pitkäaikaistyöttömille eli laiskuus loppuu ja työvoimaviranomainen voi antaa selkäsauan, jos et suostu orjaksi


      • kunnon työstä palkka

        Menehän sinäkin kunnon töihin eläkä näitä orjajuttujasi jauha. Suomesa on työvoimapula. Todellisia tekijöitä ja töihin tarttuvia tarvitaan.


      • sama se näinkin päin
        orjatyö laajenee kirjoitti:

        Orjatyöt tulee lisääntymään

        Orjalaki on olemassa ja sitä laajennetaan, vaikeasti työllistyville pitkäaikaistyöttömille jotka eivät saa työsuhdetta ei ole muuta keinoa kuin työllistyä orjatöihin joka on kuntouttavan työtoiminnan nimikkeellä, ei palkkatuki hommat ole kummaisia kuin samoja orjatyötä ja millä vitulla ne tekee, työvoimaviranomainen on aina työnantajan puolta josta työtön ei voi valittaa, kuntouttavassa työtoiminnassa sosiaalityöntekijä ja työnantajalla on allekijoitettu välinen harjoittelusopimus, työttömälle se isketää allekirjoitettavaksi oman nimen kera sosiaalityöntekijä päättää millaisia orjatöitä teetetään ei naputtaa työtön mistään ja kellonajat pitää laittaa milloin menee töihin ja lähtee jotta orjuus on toteutunut tiukan valvonnan alaisena.Orjalaki on työttömälle tyhjää parempi kuin piereskellä kotonaan sängyssä. vaikka kuntouttava työtoiminta ei edellytä työsuhdetta edes palkkatuki työhön näin tukipisteellä, hiihtoseurat, ilopurosella on oma matonkuteiden harjoittelupaikka jossa työtön harjoittelee matonkuteiden leikkausta kuntouttavalla työtoiminnalla

        Pistetään sitten tämä porukka somaliaan, menolippu vain kouraan.


    • nähty on tuulta ja t

      Kaikki alkoi siitä kun Demarit ja Kepu liittoutui Kokkareihin
      Oli nääs kunnan jäsenkirja hommat vaarassa .
      Vielä vasuritkin samaan kelkkaan .

    • NYKYAJAN ORJUUTUSTA

      On hyvä että joku ottaa puheeksi tämän asian. Tarina on tuttu Olin monta vuotta kortistossa. Yksi karenssi tuli tälläisen työnantajan takia. Orjatyö on oikea sana ongelmalle. Kävin tuolla nettisivulla. Olen samaa mieltä että eläkekarttumaa pitäisi tulla, koska kysessä on velvollisuus eikä harrastus. Jatkuva harjoittelusta toiseen kulkeminen rasittaa. Työnhakijalle pitäisi määrittää loma jotta saisi velvoitteiden vastapainoksi levätä. Sitten vakavin ongelma. Terveydenhoito. Työtön ei nauti työterveyshuollon palveluja. Tämä ongelma on iso riski työnantajalle(työturvallisuuusriski) ja työnhakijalle. Terveys ei ole leikin asia. Minä pääsin terveystarkastukseen työvoimanpalvelukeskuksen kautta. Siellä selvisi asioita joilla on vaikutusta elämään. Jos en olisi päässyt terveystarkastukseen olisin ehkä tähän päivään mennessä joutunut ambulanssikyytiin ja ehkä teholle. Se vasta on yhteiskunnalle kallista.

    • Jumankauta juu nääs

      Kansankiihottaminen on kielletty oikein laissa, mutta jokainen kyrpiintynyt harkitsee siitä kieltäytymisestä itse. Jos minulle enää ikinä tarjotaan tempputöitä tai koulutusta, niin kieltäydyn EHSOTTOMASTI JA JOKA KERTA, katotaan sitten kuka meistä kieltäytyjistä ensimmäisenä kuolee nälkään SUOMESSA, lähellä ollaan nälkäkuolemaa jo muutenkin, kun olemme euroopan kallein euromaa ja korvaukset syvältä, sitten "ihmetellään" miksi kansalaiset velkantuu heehohee??? Olisko se eloonjäämistahto, joka voittaa laskujenmaksun?

      • persiin nuuskija

        Kyrpiintyminen

        Työvoimaviranomaiselle ei auta kyrpiintyminen, työharjoittelu/kuntouttava työtoiminta on pakollista orjatyötä jonka eduskunta on hyväksynyt lait. Orjatyöhön on pakko mennä siitä seuraa lpoullinen työmarkkinatuen menetys.Kyrpä paikka pitää kelvata sitä on tehtävä työmarkkinatuen eteen vaikka kyrvän haistelulla


    • NYKYAJAN ORJUUTUSTA

      kerron lisää tästä karenssin antaneesta työpaikasta.
      Se oli paskin työpaikka mitä on ollut.
      Orjuuttajan tunnusmerkkejä. työvaatteet. tässä työ paikassa ei annettu mitään varusteita. Kun kaupanvarastossa työskennellään on oltava lämpimät vaattet. Oma takin käyttö ei varmasti ole hygieenistä.Työajat. Täsä työpaikassa työajaksi oli sovittu pakotettuna että työaika on 4 - 6 tuntia. vasta työpäivänä tiesi mikä on tarkka työaika. Työnnhakijalla on omakin elämä. Toki joustaa pitää mutta kyllä normaali työaika pitää olla etukäteen tiedossa. Olen toisessa työpaikassa tehnyt paljon pieniä ylitöitä. Kaikki työnantajat eivät ole hyväksikäyttäjiä. työpaikan työpaikkaohjaajan kanssa sain käydä ostamassa työpaikan laskuun työkäsineet kesä ja talvi keliin. Ne oli tarpeen, koska olin siellä pitkään työttömänä kiinteistöhuollon harjoittelijana ja olen edelleen siellä töissä. Tämä työpaikka arvostaa työntekijää.

    • kiihkotyötömät

      Kansaahan ei saa kiihottaa, mutta jos veemäinen työnantaja kiihottuu orgasmiin saakka kun saa duunarilla teettää ilmaista työtä!
      Tosiaan pitäisi olla tiukkana orjatyötä vastaan, ja nousta kapinaan ja yleislakkoon!

    • Mikä lienee tuo

      loispummiyrittäjä?

      Tunnen yrittäjiä, loisia ja pummeja, mutta tuo em. käsite on ihan tuntematon.
      Jos tarkoitat sillä ihan tavallista yrittäjää niin olet aika omituinen.

      Yrittäjä elää oman toimintansa tuloksilla ja joskus työllistää muitakin.

      Loinen on se joka tekee päivät pitkät juopottelutyötä päätoimisesti tai ei tee yhtään mitään muuta kuin nauttii päivärahaa tai sossun tukea.
      Pummi taas "roikkuu" yleisillä paikoilla ja pummaa toimeentulonsa.

      Nämä kaksi viimemainittua, joihin muuten sinäkin kuulut, ovat sitä yhteiskunnan pohjasakkaa, joka joutaisi viedä... jonnekin.

    • Rehtijareipas

      Yhteiskunnan varoja yrityksille annetaan valtavat summat,niitä myös käytetään väärin.Ja jatkuva narina jos ei niitä tukia saa.Uhkaillaan maasta muutolla ja muilla epä Isänmaallisilla toimilla.Ettei täällä kannata mikään,kun ei saa tarpeeksi voittoa.Että huh huh...............

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      281
      17958
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5730
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      133
      2662
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2197
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      337
      1805
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1063
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      33
      961
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      958
    Aihe