Köyhät pystyyn

Pyhä mies Johannes Kastaja seurasi sydämensä
ääntä ja toimi Jumalan johdattamalla tavalla.
Silti hän joutui tyrmään jouduttuaan lähettämään
Jeesukselle kysymyksen, että onko Hän se tuleva?
Johannes oli siis huolissaan siitä, onko Jeesus
Jumalan Poika, eikä omasta kohtalalostaan
vankilan uumenissa.

Jeesuksen vastaus oli: Sokeat saavat näkönsä, ja
rammat kävelevät pitaliiset puhdistuvat, ja
kuulot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja
köyhille julistetaan evankeliumia. Matt. 11:5

Näistä merkeistä Johanneksen oli pääteltävä se,
onko Jeesus Jumalan Poika. Jeesus ei lähettänyt
mitään vaikeaselkoista selitystä ja vakuuttelua
omasta syntyperästään, vaan Hän kertoi mitä
tapahtuu ja siitä oli päätteleminen, oliko toimet
Jumalasta vai ihmisten aikaansaamaa
vaikeaselkoisuutta.

Yhä vielä Jeesus on meille sama tänäkin päivänä
ja tänä hetkenä. Hän on Jumalan poika, joka
vapauttaa meidät meidän kaikista peljätyksistämme
ja evankeliumia julistetaan nimenomaan köyhille.

Köyhyys ei tarkoita tässä tapaukessa välttämättä
aineellista köyhyyttä, vaan sitä että ihminen
tykönään tunnustaa tarvitsevansa Jeesuksen
johdatusta ja on valmis mieletään köyhtymään sen
tilanteen edessä. Ilman ehtoja, ilman
vaatimuksia, että minulle tulee käydä niin ja
niin jotta voin uskoa.

Jeesuksen evankeuliumi on pelastavat voima Nokia
miljoonäärille, jonka sydän kaipaa elämään jotain
enemmän. Jolle aurinko ei paista riittävän
lämpimästi, jolle kevät ei tee kesää sieluun,
vaan joka riutuu sydämensä tuskassa haluten kokea
elämää, rakkautta ja iloa olla ihminen. Jeesuksen
tarkoittama köyhyys on tässä tapaukessa sitä,
että tunnustaa tarvitsevansa Häntä, haluaa uskoa
Jeesuksen julistaman rakkkauden evankeuliumin ja
ottaa sen vastaan voimana elämäänsä.

Jeesus ei tullut antamaan hengellisesti rikkaille
yhä vain lisää ja pönkittämään heidän ihmismäisiä
oppejaan, vaan evankeuliumi oli köyhille. Heille,
jotka tunnustivat, että eivät mitään tiedä, mutta
joiden sydän avautui Jeesuksen sanoille. Oppineet
taasen kävivät Jeesuksen kimppuun, vääristelivät
Hänen sanomaansa ja uskoaan.

Nytkän Jeesus ei anna meille mitään, jos olemme
teologisesti niin pöhöttyneitä, että osaamme
selittää oman pieraisummekin Raamatullisesti. Jos
meistä huokuu kaikki tietäväisyys mitä oppi ja
usko on, niin silloin Jeesuksen evankeulimi ei
ole meissä. Meissä on aivopesun tai jonkin muun
tulos.

Mutta kaikki köyhät, epälijät, syntiset,
jumalattomat, tietämttömät kipin kapin Jeesuksen
tykö, Hän antaa teille elämän ja voiman. Tuo
kevään ja kesään synkkään ja vastenmielisyyttä
olevaan sieluun ja muttaa pahuuden sanat ja
ajatukset, rakkauden sanoiksi ja teoiksi.
12215
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kaunista totuudellista tekstiä Jeesuksesta. Mutta
voikun tuota samaa Jeesuksen rakkautta näkisi
seurakunnissakin ja heidän
lähetystyöntekijöissään. Monet
seurakunnantyöntekijät ja lähetit pitävät itseään
liian korkealla ja siksi he eivät saavuta
tavallista kansaa.

Äänestä
  • Voikun täälläkin näkisi yhden viisaan ihmisen.

    Äänestä

Hyvä säkki. Jatka vain, mutta uskosta osattomat
eivät jaksa ehkä noin pitkiä juttuja, vaikka
olisi täyttä asiaakin.

Äänestä
  • Onko sinulla Kaizu oikein käsitystä ihmisen
    sitkeydestä? Jos kestää normaalinpituisen
    mainoskatkon telkkarissa, jaksaa kyllä lukea
    Säkin valoisia kirjoituksia.

    Äänestä

  • Hertta kirjoitti:

    Onko sinulla Kaizu oikein käsitystä ihmisen
    sitkeydestä? Jos kestää normaalinpituisen
    mainoskatkon telkkarissa, jaksaa kyllä lukea
    Säkin valoisia kirjoituksia.

    Jospa Kaizulla on vaikeuksia lukemisessa, ainakin
    hänellä on vaikeuksia yksittäisten sanojen
    ymmärtämisessä.

    Äänestä

  • Vasta nyt luin Kaizun kirjoituksen. Minun pitäisi
    olla Kaizun teorian mukaan todellinen
    uskostaosallinen, koska jaksan lukea jonkin verran
    pidempiäkin juttuja.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Vasta nyt luin Kaizun kirjoituksen. Minun pitäisi
    olla Kaizun teorian mukaan todellinen
    uskostaosallinen, koska jaksan lukea jonkin verran
    pidempiäkin juttuja.

    Olet uskosta osallinen kun uskot. Usko annetaan
    ylhäältä, kun sitä pyydät.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Miten tuo liittyi edelläolevaan? Mielestäni ei
    mitenkään.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Miten tuo liittyi edelläolevaan? Mielestäni ei
    mitenkään.

    Et voi olla uskosta osallinen, ellei Jumala laita
    sitä sinuun. Jopa etsimisenkin Jumalan luo on Hän
    itse sinuun laittanut. kaikella on
    tarkoituksensa, jopa näillä keskusteluilla.

    Totuus ja hyvyys tulevat voittamaan maailman ja
    kaikki tieteet. Tiede on hapuilua ja teoriaa -
    totuus on ja pysyy. Etkö halua maistaa totuutta?

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Jospa Kaizulla on vaikeuksia lukemisessa, ainakin
    hänellä on vaikeuksia yksittäisten sanojen
    ymmärtämisessä.

    Yksittäisillä sanoilla ei pelasteta ketään,
    paitsi silloin kun sanotaan Jeesukselle, että käy
    sisään, mennään yhdessä syömään.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Et voi olla uskosta osallinen, ellei Jumala laita
    sitä sinuun. Jopa etsimisenkin Jumalan luo on Hän
    itse sinuun laittanut. kaikella on
    tarkoituksensa, jopa näillä keskusteluilla.

    Totuus ja hyvyys tulevat voittamaan maailman ja
    kaikki tieteet. Tiede on hapuilua ja teoriaa -
    totuus on ja pysyy. Etkö halua maistaa totuutta?

    Mitä perkelettä sinä hoet tuota! En minä halua
    mistään uskosta osalliseksi päästäkään!

    Minä olen lähempänä totuutta kuin sinä. Minä
    sentään ymmärrän mitä sanalla "totuus"
    tarkoitetaan.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    Mitä perkelettä sinä hoet tuota! En minä halua
    mistään uskosta osalliseksi päästäkään!

    Minä olen lähempänä totuutta kuin sinä. Minä
    sentään ymmärrän mitä sanalla "totuus"
    tarkoitetaan.

    Vastaa nyt - mitä menetät, jos pyydät Jeesusta
    sydämeesi ja tunnustat syntisi?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

säkki kirjoitti:

Pyhä mies Johannes Kastaja seurasi sydämensä
ääntä ja toimi Jumalan johdattamalla tavalla.
Silti hän joutui tyrmään jouduttuaan lähettämään
Jeesukselle kysymyksen, että onko Hän se tuleva?
Johannes oli siis huolissaan siitä, onko Jeesus
Jumalan Poika, eikä omasta kohtalalostaan
vankilan uumenissa.

Jeesuksen vastaus oli: Sokeat saavat näkönsä, ja
rammat kävelevät pitaliiset puhdistuvat, ja
kuulot kuulevat, ja kuolleet herätetään, ja
köyhille julistetaan evankeliumia. Matt. 11:5

Näistä merkeistä Johanneksen oli pääteltävä se,
onko Jeesus Jumalan Poika. Jeesus ei lähettänyt
mitään vaikeaselkoista selitystä ja vakuuttelua
omasta syntyperästään, vaan Hän kertoi mitä
tapahtuu ja siitä oli päätteleminen, oliko toimet
Jumalasta vai ihmisten aikaansaamaa
vaikeaselkoisuutta.

Yhä vielä Jeesus on meille sama tänäkin päivänä
ja tänä hetkenä. Hän on Jumalan poika, joka
vapauttaa meidät meidän kaikista peljätyksistämme
ja evankeliumia julistetaan nimenomaan köyhille.

Köyhyys ei tarkoita tässä tapaukessa välttämättä
aineellista köyhyyttä, vaan sitä että ihminen
tykönään tunnustaa tarvitsevansa Jeesuksen
johdatusta ja on valmis mieletään köyhtymään sen
tilanteen edessä. Ilman ehtoja, ilman
vaatimuksia, että minulle tulee käydä niin ja
niin jotta voin uskoa.

Jeesuksen evankeuliumi on pelastavat voima Nokia
miljoonäärille, jonka sydän kaipaa elämään jotain
enemmän. Jolle aurinko ei paista riittävän
lämpimästi, jolle kevät ei tee kesää sieluun,
vaan joka riutuu sydämensä tuskassa haluten kokea
elämää, rakkautta ja iloa olla ihminen. Jeesuksen
tarkoittama köyhyys on tässä tapaukessa sitä,
että tunnustaa tarvitsevansa Häntä, haluaa uskoa
Jeesuksen julistaman rakkkauden evankeuliumin ja
ottaa sen vastaan voimana elämäänsä.

Jeesus ei tullut antamaan hengellisesti rikkaille
yhä vain lisää ja pönkittämään heidän ihmismäisiä
oppejaan, vaan evankeuliumi oli köyhille. Heille,
jotka tunnustivat, että eivät mitään tiedä, mutta
joiden sydän avautui Jeesuksen sanoille. Oppineet
taasen kävivät Jeesuksen kimppuun, vääristelivät
Hänen sanomaansa ja uskoaan.

Nytkän Jeesus ei anna meille mitään, jos olemme
teologisesti niin pöhöttyneitä, että osaamme
selittää oman pieraisummekin Raamatullisesti. Jos
meistä huokuu kaikki tietäväisyys mitä oppi ja
usko on, niin silloin Jeesuksen evankeulimi ei
ole meissä. Meissä on aivopesun tai jonkin muun
tulos.

Mutta kaikki köyhät, epälijät, syntiset,
jumalattomat, tietämttömät kipin kapin Jeesuksen
tykö, Hän antaa teille elämän ja voiman. Tuo
kevään ja kesään synkkään ja vastenmielisyyttä
olevaan sieluun ja muttaa pahuuden sanat ja
ajatukset, rakkauden sanoiksi ja teoiksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu