KETKÄ KUOLIVAT KESKITYSLEIREILLÄ?
Kaikki tietävät että kuusi miljoonaa juutalaista kuoli keskitysleireillä Saksassa II maailmansodan aikana. Useimmat tietävät, että natsit kaasuttivat nämä juutalaiset kuoliaaksi kaasukammioissa ja polttivat ruumiit. Suurin osa tietää myös, että natsit tekivät juutalaista saippuaa ja lampunvarjostimia. Kuka tietää että monissa holocaust-tarinoissa on totta vain siteeksi?
Onko sillä merkitystä?
Ei ehkä. Kansanmurha oli joka tapauksessa todellisuutta. Voi olla kuitenkin tervettä saattaa jotkut asiat oikeaan mittakaavaansa.
Vasta Neuvostoliiton romahdettua on voitu julkisesti puhua neuvostokommunismin (40 miljoonaa) ja Maon uhreista (60 miljoonaa). Myös II maailmansodan tapahtumia on arvioitu uudelleen. 3.3.1993 Aamulehti kirjoitti seuraavasti: "Auschwitzin keskitysleirimuseoon tulee uusi muistolaatta, joka korjaa arvion natsien surmaamien vankien määrästä aiempaa alemmaksi. Aiemmassa laatassa ollut neljän miljoonan uhrin määrä perustui hajanaisiin todisteisiin ja on korjattu "noin puoleksitoista miljoonaksi". Uuden luvun on hyväksynyt Auschwitzin kansainvälinen neuvosto, johon kuuluu ulkomaisia juutalaisia ja entisiä vankeja. Puolan television mukaan uusi uhriarvio on 1,1 - 1,5 miljoonaa. Neljän miljoonan luku vakiintui, koska leirin vuonna 1945 vapauttaneet neuvostoliittolaiset liioittelivat tahallaan uhrien määrää."
Uutisen olisi pitänyt herättää useammassakin kerettiläisiä ajatusrakennelmia. Jutussahan myönnettiin, että holocaustista on valehdeltu. Lisäksi uusi luku tuottaa ongelmia jos halutaan pitää kiinni 6 miljoonasta surmatusta. Kun kuuteen miljoonaan sisällytetystä 4 miljoonasta vähennetään niin paljon, että se putoaa 1,1 - 1,5 miljoonaan saadaan lopputulokseksi 3,1 - 3,5 miljoonaa uhria. Jos oletetaan lisäksi, että muutkin neuvostoliittolaiset arviot ovat yhtä liioiteltuja, holocaustin uhrien määrä putoaa jonnekin 2,5 miljoonan tienoille. Siitäkin huolimatta, että monet akateemikot ovat pitäneet tätä suhteellisen luotettavana arviona kansanmurhan laajuudesta kaikkialla puhutaan sitkeästi "kuudesta miljoonasta". Juutalaisille itselleen tuo luku on pyhä, ja sekä Israelissa että Saksassa tuomitaan ehdottomaan vankeuteen jokainen, joka vähentää yhdenkin tuosta luvusta. Jotta uhriluku säilyisi kuudessa miljoonassa, täytyy olettaa että 2,9 -2,5 miljoonaa Auschwitzista abduktoitua juutalaista on likvidoitu jossakin muualla. Uskottavaa vai silkkaa ad hoc -mestarointia? Missään oppikirjoissa tai virallisissa yhteyksissä ei 2 - 3 miljoonan kuolleen juutalaisen lukua kuule, vaikka monet juutalaisetkin oppineet ovat sen hyväksyneet. 6 miljoonaa elää ihan omaa elämäänsä.
Tämä kysymys on jo aikoja sitten siirtynyt historiasta poliitikkojen ja häikäilemättömien hyväksikäyttäjien temmellyskentäksi. Ei mene viikkoakaan ilman, että tiedotusvälineissä muisteltaisiin keskitysleirien kauhuja ja juutalaisten kärsimyksiä. Korvaussummat nousevat taivaisiin, ja ikuiseen itseruoskintaan jämähtänyt saksan kansa maksaa. Ja kun saksalaisten persnahasta ei saa enää revittyä enempää pfennigejä, on rahasampo alkanut lypsää muita valtioita, suuryhtiöitä jne. Jokaisella saksalaisella on myös lakisääteinen oikeus suorittaa asevelvollisuutensa jossain maailman holocaust-museossa, joita yksinään saksassa on satoja, ellei tuhansia.
Tässä vain yksi esimerkki (HS 15.3.2001).
»BERLIINI. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder sanoi keskiviikkoiltana kannattavansa korvausten maksamista pikaisesti natsiajan orja- ja pakkotyöläisille. Schröder sanoi keskiviikkona Berliinissä, että asia riippuu nyt ennen muuta amerikkalaisista tuomioistuimista. Schröder keskusteli korvausten maksamisesta vielä elossa oleville orja- ja pakkotyöläisille Berliinissä saksalaisten yritysten edustajien kanssa. Tapaaminen järjestettiin, kun saksalainen yritysmaailma ilmoitti tiistaina päässeensä tavoitteeseen eli keränneensä viisi miljardia D-markkaa (n. 15 miljardia mk) korvausrahastoon. Valtiovalta on luvannut maksaa korvauksina samansuuruisen summan.
Saksa pakotti toisen maailmansodan aikana kymmenen miljoonaa sotavankia ja ulkomaalaista siviiliä töihin maan suurteollisuuden, pienyritysten ja jopa kirkon palvelukseen. Amerikkalaisedustajat arvioivat viime vuonna, että elossa on vielä 240 000 orjatyöläistä, joista yli puolet on juutalaisia. Lisäksi on elossa runsas miljoona pakkotyöläistä. Korvauksia voidaan Schröderin mukaan ryhtyä maksamaan vasta, kun kiistat mahdollisista tulevista korvausvaatimuksista saksalaisille yritykselle on ratkaistu Yhdysvalloissa. Saksa on aiemmin maksanut natsi-Saksan uhreille erilaisina korvauksina summan, joka amerikkalaisarvioiden mukaan on nykyrahassa 625 miljardia markkaa .»
Kaiken huippu saavutettiin varmaankin helmikuussa 2001, jolloin tulilinjalle joutui IBM. Tutkimuksen mukaan jonka teki "Holocaust Investigator" Edwin Black , IBM on osavastuussa holokaustista sillä se myi saksaan Hollerith-laskukoneita. Näitä laskukoneita natsit sitten käyttivät mm. väestönlaskennassa.
IBM May Face Lawsuits Tied To Nazi-Era Role (Sunday Times)
The controversy over IBM's alleged Nazi connections takes place as numerous European companies -- from industrial manufacturers to insurers to Swiss banks -- have faced lawsuits by Holocaust victims and their descendants in recent years.
IBM was named in a lawsuit filed on behalf of five Holocaust victims on Friday in a federal court in Brooklyn, according to Michael Hausfeld, an attorney with Cohen, Milstein, Hausfeld & Toll of Washington, D.C. Hausfeld was one of a team of attorneys who forced Germany last year to create a nearly $5 billion reparations fund for Nazi-era slaves.
The suit -- timed to coincide with the publication of Black's book -- asserts that IBM knowingly supplied technology used to catalog death camp victims and aided in the ``persecution, suffering and genocide'' before and during the Second World War.
``Hitler could not have so quickly and efficiently identified and rounded up Jews and other minorities, used them as slave laborers and ultimately exterminated them, without IBM's assistance,'' Hausfeld said in a statement on Sunday.
Tutkimukseen ei varmaankaan vaikuttanut se, että Edwin Black oli aikaisemmin saanut potkut IBM:ltä.
Harva jaksaa muistaa, että juutalaisilla ei ollut yksinoikeutta natsien vihaan: he olivat vain yksi monista kansanryhmistä, joka sai kärsiä keskitysleireistä. Missä ovat korvaukset, muistomerkit, opetusvideot ja elokuvat venäläisistä, puolalaisista, homoseksuaaleista, romaneista, kommunisteista, katolisista?
Kaikki ei ole sitä miltä se näyttää
Väittelyissä kannattaisi ottaa myös huomioon "holokausti-historiankirjoituksen evoluutio". Aina 1990-luvulle asti oli itsestään selvää, että suurin osa kuudesta miljoonasta juutalaisesta sai surmansa kaasukammioissa tai erityisissä "kaasutusautoissa". Tästä oli olevinaan vedenpitävät todisteet; puhuihan esim. Auschwitzin komendantti Höss 2,5 miljoonasta kaasutetusta juutalaisesta, ja leirin kokonaisuhrimäärän piti olla n. 4 miljoonaa. Holokaustista selvinneitä juutalaisia oli väitteiden mukaan jäljellä vain "kourallinen". Tämän perusteella Saksan kansaa ja kaikkia valkoihoisia kuritettiin ja syyllistettiin sodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Natsien kuolemankoneisto oli todiste heidän "absoluuttisesta pahuudestaan".
Juutalainen Norman Finkelstein kirjoitti viime vuonna pahennusta herättäneen kirjan kansansa holocaust-bisneksestä, kantavana ajatuksenaan se miten kansanmurhan muistolle perustettu bisnes loukkaa syvästi niitä, jotka todella ovat joutuneet kärsimään. Finkelstein huomauttaa, että kun "natsien uhreille" aletaan maksaa korvauksia, sadat tuhannet ilmoittautuvat jonoon ja kertovat vuolaasti kokemuksistaan tiedotusvälineille. Itse asiassa "ihmeen kaupalla" eloon jääneitä on edelleenkin niin paljon, että Finkelsteinin äiti (itsekin Auschwitzin läpikäynyt) huomautti kerran sarkastisesti: "jos nuo kaikki ovat hengissä selvinneitä, keitä Hitler sitten tappoi?"
Finkelsteinin kirjan julkaisu aiheuttaa kiistaa Saksassa (Helsingin Sanomat)
»BERLIINI. Saksan juutalaisen keskusneuvoston taholta vastustetaan amerikkalaisen politologin Norman Finkelsteinin kirjan The Holocaust Industry julkaisemista Saksassa, missä sen on määrä ilmestyä ensi helmikuussa arvostetun Piper-kustantamon julkaisemana. Juutalaisen Keskusneuvoston puheenjohtaja Paul Spiegel totesi Rheinische Post -lehdessä, että tämän "huonon kirjan julkaiseminen olisi kohtalokasta" nykyisessä poliittisessa tilanteessa äärioikeiston väkivallan kasvaessa. Samoin Keskusneuvoston johtokuntaan kuuluva historioitsija Salomon Kornin mielestä vääristelevää informaatiota sisältävästä kirjasta hyötyisivät vain antisemitistit.
Finkelstein väittää kirjassaan, että holokaustista on tehty Yhdysvalloissa tuottoisa teollisuus. Hän syyttää erityisesti Jewish Claims Conferencea ja Jewish World Congressia taloudellisen hyödyn tavoittelusta holokaustin uhrien kustannuksella Sveitsiltä ja Saksalta saatujen jälleenkorvausten yhteydessä. Finkelsteinin kirja ilmestyi Lontoossa viime kesänä, ja se on herättänyt eri maissa laajaa keskustelua.»
Toinen juutalainen historioitsija Daniel Goldhagen taas riistää teoksessaan 'Hitler's Willing Executioners' kaasukammioilta kokonaan kunnian olla pääasiallisena surma-aseena. Hänen teoriansa mukaan "koko Saksan kansa" osallistui juutalaisten surmaamisen. Suurin osa juutalaisista sai hänen ja eräiden muidenkin tutkijoiden mukaan surmansa saksalaissotilaiden, Saksan liittolaisten ja paikallisten asukkaiden suorittamissa teloituksissa ja pogromeissa sekä leirien kovien olosuhteiden (taudit, ruokatilanne, työmäärä) seurauksena. Lisäksi juutalaislähteiden mukaan yhä tänä päivänäkin on elossa n. miljoona "holokaustista selvinnyttä" juutalaista. Tämä tarkoittaa, että heitä olisi ollut vuonna 1945 n. 5 miljoonaa. Juutalaisten kokonaiskuolleisuus olisi siis ollut maksimissaan n. 1-2 miljoonaa. (Selvinneistä 1/3 osa oli lapsia. Eikö heitä kärrättykään suoraa päätä kaasukammioihin?) Jos tämä pitää paikkansa, niin nykylaskelmat ja käsitykset eivät anna sijaa tuhansia ihmisiä päivässä tappaneille kuolemankoneille. Mitä järkeä olisi kaasukammioilla hoidettavassa tuhoamisohjelmassa, kun tavallisilla suomalaisilla sotavankileireilläkin kuolleisuus oli usein jopa 30%, Saksassa neuvostovankien osalta lähes 50%? Ainoa toinen vaihtoehto on se, että suurin osa "ihmeellisesti selvinneistä" on huijareita.
Samaan aikaan toisessa maailmansodassa oli käynnissä monta muuta vähemmän tunnettua holokaustia. Jopa 30 miljoonan ihmisen lasketaan menettäneen henkensä, heistä suurin osa siviilejä. Itärintamalla terrorisota saksalaisten miehitysjoukkojen ja punaisten partisaanien välillä vaati miljoonia venäläisiä uhreja. Muiden muassa suurin osa Harkovan kaupungin asukkaista tapettiin nälkään vuonna 1943. Kostonhimoisen Puna-armeijan päästyä Saksan maaperälle alkoi ennen näkemätön raiskauksien, silpomisten ja kidutusten aalto, jolta kukaan ei ollut turvassa. Historioitsija James Bacquen laskelmien mukaan 16 miljoonaa etnistä saksalaista karkotettiin kotiseuduiltaan nykyisen Puolan, Unkarin, Tshekin, Slovakian ja Kaliningradin (Itä-Preussin) alueelta; ainakin kaksi miljoonaa heistä sai surmansa. Päästyään Berliiniin Stalinin käskystä neuvostojoukoille annettiin kolme päivää aikaa tehdä mitä mielivät. Tämän tuloksena kaksi kolmasosaa kaikista Berliinin naisista joukkoraiskattiin ja suurin osa kaupungin säästyneistä arvoesineistä ryöstettiin.
Mutta näistä asioista ei saa puhua, sillä se on laitonta. Kun Max-Planck-Institutin kemisti Germar Rudolf kirjoitti aiheesta salanimellä Ernst Gauss puhelinluettelon kokoisen kollokvion "Grundlagen zur Zeitgeschichte" (johon kirjoitti muitakin "pseudotieteilijöitä"), Saksan liittotasavallan poliisi takavarikoi Grabert-kustantamolta, tukkuliikkeiltä, vähittäismyyjiltä ja jopa useamman kappaleen ostaneilta yksityisiltä yhteensä 17500 kirjaa ja POLTTI ne.
Lampunvarjostimia ja ihmissaippuaa
H.L. Mencken kirjoittaa Fr. Nietzschen "Antikristuksen" englanninnoksensa esipuheessa 1920 (!), että I maailmansodan aikana kiersi huhu, jonka mukaan saksalaiset valmistavat ihmisistä saippuaa. Joko saksalaiset tekivät saman tempun kahdesti TAI Mencken oli profeetta, joka näki yli 20 vuoden päähän eteenpäin TAI (syntiä ja oireellista) huhut eivät pidä paikkaansa.
Ranskan-Preussin sodasta 1871 lähtien maailmalla on harrastettu ns. kauhupropagandaa, ja painotekniikan kehityksen myötä ilmaantui kuvatoimistoja, jotka markkinoivat (oikeita tai käsiteltyjä) valokuvia, joita halukkaat saivat ostaa ja varustaa mieleisellään kuvatekstillä. Psykologisessa sodankäynnissä näillä valokuvilla on ollut erityinen tehtävänsä: yksi väärennetty kuva kertoo enemmän kuin tuhat väärennettyä sanaa. Berliinissä 13.7.1914, siis ennen I maailmansodan syttymistä otettu valokuva esittää keisarinpalatsin edessä tungeksivaa väkijoukkoa. Kun sotaa oli jatkunut jo toista vuotta, ranskalainen "Le Monde Illustré" reprodusoi kuvan 21.8.1915. Se tekstitettiin: "Barbaarien innostusta ja iloa". Lehti selitti, että barbaarit (saksalaisten ajankohtainen nimitys) juhlivat Lusitanian upotusta. Toinen esimerkki: Eräs saksalainen sotakuvaajan ottama valokuva esittää saksalaista sotilasta jättämässä jäähyväisiä kaatuneelle aseveljelleen. Kuvalle löysi käyttöä 17.4.1915 "War Illustrated", joka tekstitti: "Definite proof of the Hun's abuse of rules of war. German ghoul actually caught in the act of robbing a Russian." Kaatuneesta saksalaisesta oli tehty venäläinen, jonka ruumista sodan säännöistä piittaamaton saksalainen haaskapiru parhaillaan häpäisi.
On tapauksia joissa samaa kuvaa on petoksellisesti käytetty ainakin kahteen otteeseen. 9.6.1914 - siis jälleen ennen sodan syttymistä - oli "Berlin Lokalanzeiger"-lehdessä kuva kolmesta poseeraavasta ratsuväen upseerista. He näyttelivät ylpeinä pokaalejaan, jotka he olivat voittaneet Grünewaldissa järjestetyissä esteratsastuskisoissa. Sodan sytyttyä kuvaa käytti ensimmäisenä venäläinen "Ves' Mir". Se selitti, että kuvassa näkyy saksalaisia saalistajia Varsovassa (joksi Grünewald oli muutettu). 8.8.1915 kunnianarvoisa "Daily Mirror" tekstitti: "Three German cavalrymen loaded with gold and silver loot" Väärennettyjen valokuvien tarkoituksena oli osaltaan pitää yllä kotirintaman taistelumoraalia. Sympatian herättämiseksi niitä muistettiin lähettää runsaasti myös puolueettomiin maihin. Ensimmäisen maailmansodan petoksellisessa reprodusoinnissa olivat mukana kaikki sotaa käyvät maat. Toisesta maailmansodasta jäljelle jäi vain voittajien kuvamateriaali.
Viereistä valokuvaa on käytetty useissa juutalaisvainoista kertovissa kirjoissa. Sen esitetään kuvaavan Berliinin Oranienburgerstrassella sijainnen juutalaisen synagogan polttamista Kristalliyönä 1938. Todellisuudessa valokuva on peräisin vuodelta 1943, jolloin synagoga tuhoutui Liittoutuneiden pommitusten aiheuttamassa tulipalossa.
Kukaan ei tiedä, kuinka suuri osa toisen maailmansodan aikaisista valokuvista on joko puhtaita väärennöksiä, tai vielä yleisemmin, varustettu väärällä kuvatekstillä. Vasemmalla oleva kuva on esiintynyt useita kertoja natsien sotarikoksista kertovissa kirjoissa ja se on esittävinään Saksan armeijan epäinhimillisyyttä: petturi on hirtetty ja jätetty varoitukseksi muille karkuruudesta haaveileville. Tämäkin kuva on oikea, mutta ei kuvaa mitään todellista tapahtumaa. Hirressä roikkuu näet saksalainen näyttelijä Walter Ladengast vanhassa Hollywood-sotaelokuvassa "Decision Before Dawn" vuodelta 1951.
Klassinen juutalaisten kansanmurhaan liittyvä reprodusaatio on Simon Wiesenthalin Holocaust-museossakin esillä oleva valokuva, joka selitystekstin mukaan kuvaa keskitysleiriin matkalla olevia juutalaisia karjavaunuihin sullottuina. Pictoral History of Holocaust -teos taas tekstittää: "Matkalla kaasu-uuneihin." Saman kuva on kuitenkin ollut esillä myös Hampurin keskusrautatieasemalla ollessa näyttelyssä, ja aivan toisessa yhteydessä. Saksan liittotasavallan rautateiden kuva-arkiston mukaan se esittää Saksan menettämiltä itäalueilta karkotettuja pakolaisia matkalla pakkotyöhön Ruhrin alueelle. Taustalla näkyy juuri lähdössä oleva Lyypekin pikajuna. Itse kuva on vuodelta 1946 - vuosi sodan päättymisen jälkeen!
Toisen esimerkin reprodusaatiosta näin teoksessa "Dresden, erään kaupungin kuolema", joka ilmestyi 1950-luvun alussa Saksassa. Kuvien joukossa oli mm. keskustorille koottu ruumiskasa, joka oli tarkoitus polttaa kulkutautien estämiseksi. Saman kuvan olen nähnyt toisaalla niin, että kirkontornit ym. on retusoitu taustalta pois. Tällä kertaa kuvan kerrottiin esittävän juutalaisia holocaustin uhreja. Väärennettyjä itärintamaa koskevia valokuvia tehtailtiin Neuvostoliitossa ammattimaisesti erityisesti Nürnbergin oikeudenkäyntiä varten, ja suuri osa näistä valokuvista kiertää edelleenkin ympäri maailmaa oppikirjoissa, valistusvideoissa ja dokumenttiohjelmissa.
Eräät kauhukuvat esittävän saippuapaloja ja lampunvarjostimia. Saippualegenda onkin yksi sitkeimmistä. Se perustui Saksassa sotavuosina jaettuun R.I.F.-saippuaan, joka oli huonolaatuista korvikesaippuaa. Kirjaimet olivat lyhenne sanasta Reichsstelle für Industrielle Fettversorgung. Puolassa vastarintamiehet levittivät huhua, jonka mukaan lyhenne oli peräisin sanoista Rein jüdisches Fett (vaikka kirjaimet olivat R.I.F., ei R.J.F.). Vielä makaaberimman huhun mukaan juutalaisista tehtiin makkaraa, jota myytiin koodinimellä R.I.W. eli Rein jüdische Wurst. Saippualegendasta kertoo tarkemmin Mark Weber.
Samoin on laita väitettyjen juutalaisten nahasta valmistettujen lampunvarjostimien, joista historianopettajat jaksavat aina valistaa oppilaitaan Todellisuudessa keskitysleiristä löytyneet varjostimet oli tehty vuohennahasta, kuten kenraali Lucius Clay, Yhdysvaltain Saksan miehitysvyöhykkeen sotilaskuvernööri, todisti jo vuonna 1952.
kuolivat keskitysleirillä....???
24
393
Vastaukset
- lauri österbacka
joo sehän on selvä, että tommoista höpö höpö propagandaa on joutunut koulunpenkillä 70-80 luvulla kuunteleen. onneksi on internet nykyisin, sitä ei juutalaiset aivan täysin vielä omista, niin kuin kaikki muut tiedotusvälineet.
- Shalom
...samat sanat kuin Babi Jarille. Alkakaa ajatella yläpäällä, alapääån ajatukset kun eivät oikein tunnu teillekään sopivilta.
- Shalom
Ohhoh, enpä juurikaan muuta voi sanoa.....
Väitätkö todella, että historiaa vääristellään näin paljon. Vaikka luvut ovat täysin todistettuja!
Kun vähän aikaa vielä olisit todistellut, juutalaisia eivät natsit olisi tappaneet ollenkaan, vaan juutalaiset olisivat tappaneet kunnon saksalaisia!!!!!!!!!!!!!!!!!
Alahan ajatella, ettet huomaa aivokuolleesi!!!- pruunjo
Saksassa ja saksan miehittämillä alueilla ei ollut 6 miljoonaa juutalaista, eikä kaikki edes kuolleet. Luku on tullut eichmanin lausahduksesta, jonka todistaja kuoleman pelossa vahvisti nurnbergin farssioikeudessa. Paljon väärää tietoa levittävät juutalaiset itse, syöden uskottavuutensa.
- Anonyymi
pruunjo kirjoitti:
Saksassa ja saksan miehittämillä alueilla ei ollut 6 miljoonaa juutalaista, eikä kaikki edes kuolleet. Luku on tullut eichmanin lausahduksesta, jonka todistaja kuoleman pelossa vahvisti nurnbergin farssioikeudessa. Paljon väärää tietoa levittävät juutalaiset itse, syöden uskottavuutensa.
Väitätsä oikeesti, että kokonainen ihmisryhmä on yhtenä yksimielisenä massana ollut mukana salaliitossa? On niin tinafoliohattuteorian kuuloista. Muista, ettei folio mene mikroon sit.
- Anonyymi
wannabe zionin fasistit,
virittelee nyt foliohattuteorioita,
miksi arabit pitää tappaa...
- watch
sekä 'myöntää että kieltää' holokaustia väheksymättä sen merkitystä kääntämättä persettäsi koko asialle!. Sen mitätöiminen on tarkoituksesi. Eli terveisiä sylttytehtaalle. Jutustasi ei ole pitkä matka siihen, että koko holkausti on vain juutalaisten propagandaa, koska se on juuri sitä silmällä pitäen koostettu. Roskaa alusta loppuun sinun juttusi. Samanlaista olen löytänyt kansallissosialistien ja huhtikuunryhmän sivuilta.
Kirjoituksesi kuuluu jonnekin muualle kuin tänne. Se ei ole keskustelun avaus juutalaisuutta koskien vaan jotakin aivan muuta.- Shalom
...siksi, että he ovat juutalaisia, ei siksi, mitä he ovat tehneet!
- irtirasismista
Shalom kirjoitti:
...siksi, että he ovat juutalaisia, ei siksi, mitä he ovat tehneet!
Rasismia eritellä uhreja kansallisuuksiín kun he kuitenkin olivat sen maan kansalaisia jossa asuivat.
Sanotaanhan meilläkin suomalaisiksi niitäkin jotka ovat kotoisin lähi-idästä ja ihonväri musta.
Keskitysleireillä kuoli muitakin kansallisuuksia kuin vain juutalaisia. Ja Mikään ei tee maailmansotia oikeutetuiksi ja niiden uhreja yhden kansan edustajia halvemmiksi.
- jabin bar
ja kansallissosialistien sivulta!
- muovimatto
Keskitysleirillä kuolleista suurin osa oli juutalaisia. Natseilla oli rotu-oppi, jonka mukaan esim. venäläiset olivat ali-ihmisiä ja juutalaiset natsit yrittivät hävittää kokonaan. Kautta historian juutalaisia on vainottu, mutta Natsi-Saksassa se meni liiallisuuksiin. Keskitysleireissä saksalaiset tekivät hirveitä julmuuksia.
- esityksesi-oli-heikko
Miksi otat esimerkiksi vain yhden keskitysleirin ?, vaikka erilaisia leirejä, ghettoja jne. oli natsien hallitsemilla alueilla kokonaista 42 000.
Tuo määrä on riittävä murhaamaan 6 miljoonaa juutalaista ja muitakin kansallisuuksia. - Totuus_riittäisi
babi jar kirjoitti: "Aina 1990-luvulle asti oli itsestään selvää, että suurin osa kuudesta miljoonasta juutalaisesta sai surmansa kaasukammioissa tai erityisissä "kaasutusautoissa". Tästä oli olevinaan vedenpitävät todisteet; puhuihan esim. Auschwitzin komendantti Höss 2,5 miljoonasta kaasutetusta juutalaisesta, ja leirin kokonaisuhrimäärän piti olla n. 4 miljoonaa."
Höss oli natsijohtajista ainoa, joka tunnusti kaasukammiot. Historioitsijat ovat kiistäneet sen, että Hössiä olisi kidutettu ja että hän olisi antanut tunnustuksen pakon alaisena. Mutta Rupert Butlerin ja Bernard Clarken kirjassa, joka ilmestyi v. 1983, nämä kaverit kertoivat kidutuksesta. He olivat mukana teossa. Clarke paljastaa: ”Tarvittiin kolme päivää, ennen kuin saatiin yhtenäinen lausunto.” Tämän tunnustuksen vahvistaa Ken Jones (Wrexham Leader, 17.10.1986).
Höss kertoi hänelle niistä syytteistä, jotka häntä odottivat:
"Gewiss, ich habe unterschrieben, dass ich 2 Millionen Juden umgebracht habe. Aber ich hätte genausogut unterschrieben, dass es 5 Millionen Juden gewesen sind. Es gibt eben Methoden, mit denen man jedes Geständnis erreichen kann – ob es nun wahr ist oder nicht.
Kyllä, olen allekirjoittanut, että olen surmannut 2 miljoonaa juutalaista. Mutta yhtä hyvin olisin voinut allekirjoittaa, että olen surmannut 5 miljoonaa juutalaista. On näet olemassa menetelmiä, joilla voidaan saada mikä tahansa tunnustus – oli se totta tai ei."
Hän arvioi hänen Auschwitzissa olonsa aikana kuolleiden lukumääräksi kaksi miljoonaa, tappamiset vaativat 10 000 uhria päivässä. Täysin mahdotonta tietysti, niinkuin moni muu hänen tunnustuksistaan.
Tänään kerrottiin, että holokaustista selvinneitä on Israelissa elossa vielä 212000 henkilöä. He ovat siis olleet lapsina leireissä. Näin ollen kaikkia lapsia ei vietykään suoraan kaasukammioihin eikä joukkohautoihin.
Tietenkään en vähättele leireille joutuneiden kärsimyksiä, mutta liioittelu on ollut huomattavaa. Oli niitä, jotka keksivät mitä karmeimpia tarinoita ja suusta suuhun kuljettuaan ne muuttuivat omiksi kokemuksiksi. Kuuluisat Auschwitzin vangit Ota Krauss ja Erich Schön-Kulka, Rudolf Vrba ja Alfred Wetzler, Filip Müller sekä Stanislaw Jankowski olivat kaikki Auschwitzin ns. leiripartisaanien jäseniä, jotka olivat mukana omien sanojensa mukaan “propagandan tekemisessä”. Bruno Baum jopa selitti: “Me aloitimme puolalaisten toveriemme kanssa kaiken sen propagandan, joka alkoi levitä ulkomailla.”
“Ei ole liioittelua kun sanon, että suurin osa kaikesta Auschwitzin propagandasta jota levitettiin tuona aikana kaikkialla ympäri maailmaa, oli meidän itsemme kirjoittamaa leirillä.”
“Me toteutimme tätä propagandaa maailman kansalle vihoviimeiseen läsnäolomme päivään asti Auschwitzissa.”
He olivat sitä mieltä, että mitä karmeampi tarina, sen helpommin se länsimaissa uskottiin. Jokin outo psykologinen seikka sai vangit kertomaan näitä ikäänkuin olisivat itse nähneet tai kokeneet nuo kauhut, osin epäloogiset, jopa mahdottomat tilanteet. Varmasti oli aitojakin, aivan asiallisia kokemuksia, mutta järkeenkäypiä. - 12____13
Niin, on ehkä totta, että kaikki ei kuollut keskitysleireissä tai Auschwitzissa, vaan suurin osa kuoli tuhoamisleireillä.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tuhoamisleiri
On mielenkiintoista, että on erikseen nimetty tuhoamisleirit ja keskitysleirit. Näyttää siltä, että ne jotka haluavat vähätellä Juutalaisten tuhoamista, yleensä puhuvat vain keskitysleireistä ja rajaavat juttua niin, että tilanne näyttäisi natsien kannalta paremmalta.
Lukioiden toivoisi ymmärtävän, tietyt ihmiset valehtelee silloinkin, kun puhuvat totta.- saamelainen1
oppikaa jo! natseilla oli yli 40 000 erilaista leiriä juutalaisia ja muita "valtion vihollisia varten"
Puolalaiset piti orjuuttaa ja ottaa heiltä maat .Venäläisiä natsit vihasivat ja yrittivät varastaa ainakin Ukrainan.
https://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/kansallissosialismi/natseilla-oli-42-500-leiria-ja-ghettoa
Suomalaisten naisten kanssa natsit eivät saaneet avioitua ainakaan upseerit, koska olimme jotakin epämääräistä puolirotua. Taistelimme rasistien kanssa kommunismia vastaan, vaikka he halveksivat meitä kansana. Siihen aikaan ei ollut geenitestejä jotka todistaisivat Suomen naisten olevan europpalaisia perimältään ja sama koski juutalaisiakin naisia,eurooppalaisia ovat. - pllpplplplplpl11
saamelainen1 kirjoitti:
oppikaa jo! natseilla oli yli 40 000 erilaista leiriä juutalaisia ja muita "valtion vihollisia varten"
Puolalaiset piti orjuuttaa ja ottaa heiltä maat .Venäläisiä natsit vihasivat ja yrittivät varastaa ainakin Ukrainan.
https://historianet.fi/sota/toinen-maailmansota/kansallissosialismi/natseilla-oli-42-500-leiria-ja-ghettoa
Suomalaisten naisten kanssa natsit eivät saaneet avioitua ainakaan upseerit, koska olimme jotakin epämääräistä puolirotua. Taistelimme rasistien kanssa kommunismia vastaan, vaikka he halveksivat meitä kansana. Siihen aikaan ei ollut geenitestejä jotka todistaisivat Suomen naisten olevan europpalaisia perimältään ja sama koski juutalaisiakin naisia,eurooppalaisia ovat.Tuhoamisleirejä oli tuon ensinmäisen linkin mukaan vain 6 mutta kartassa joka koski vain Puolan aluetta oli pienempiä tuholeirejäkin mukana: yhteensä Puolassa 11 leiriä( kuvassa pääkallo)
Keskitysleirejä oli myös Saksassa (n.3000) ja muissakin maissa runsaasti erilaisia.
Kaiken kukkuraksi denialistit ja tietämättömät ihmiset mieltävät keskitysleiriksi vain yhden tunnetuimman ja sekin oli kaksoisleiri: työ,sekä tuhoamisleiri. On jo aika paljastaa totuus leireistä ja niiden lukumäärästä.
- hohohoHOOH
Oooon lukennu että on sula mahdottomuus tappaa 6 miljoonaa noissa leireillä mitä siihen aikaan oli käytössä (aika ei yksinkertaisesti ois riittänyt vaikka juutalaiset ois ollu yhteistyö haluisia ja kiiruhtaneet komennosta uuniin?)
Sodassahan ja rintamilla ei juutalaisia kuollu ollenkaan? muita kymmen kertainen määrä?
Keskitysleirit ilmeisesti turvallisimpia paikkoja siihen aikaan
jokunen saatto tietysti sielläkin kuolla?- Timur.Lenk
Sinä ansaitset tyhmyyden Nobelin, onnittelen!
Onkohan tuo uusnatsien levittämä disinformaatio, jonka mukaan kuusi miljoonaa juutalaista kuoli juuri leireillä?
Tuhoamisleirithän olivat natseilta varsin uusi konsepti, eikä niillä ehditty tappaa kuin ehkä toista miljoonaa juutalaista. Osa kuoli sitten "tavallisilla" keskitysleireillä ja orjatyössä, mutta hyvin suuri osa ei itse asiassa kauas päässyt kotighetostaan, kun ko. gheton "siirron" yhteydessä ammuttiin joukkohautaan.
Valtavasti juutalaisia kuoli myös kuljetuksissa ja kuolemanmarsseilla, mikä oli tarkoituskin, että heikot ja sairaat karsitaan orjatyöhön mentäessä.
- Anonyymi
Otetaan joku betonikammio ja sivellään vesiväreillä sinistä seiniin ja kas...meillä on nyt kaasukammio....ruuvimeisselillä ja nauloilla raavitaan seinään naarmuja ja kas, meillä onkin nyt ollut siellä ihmisiä...jos suomessa ajattelee näin nykyään ei ole rasisti,mutta jos ajattelee toisin ,on rasisti...jännää muuten tämä...
- Anonyymi
Aivan sama, miten paljon ihmisiä kuoli keskitysleireillä, koska jokainen kuolema oli liikaa. Ja ihmisiähän kuoli joka puolella, jokaisella rintamalla, vaikka erityisesti juutalaisia. Mutta koko toisen maailman sodan uhriluku on se, mitä ei pidä enää tulla. Kuitenkin nykyäänkin ihmisiä ja pieniä kansan heimoja tapetaan ja kuolee. Kukaan ei välitä. Kun kuulet uutisista seuraavan kerran jonkin kansan heimon kuolemasta, lähetä pieni rukous ylöspäin jumalalle.
- Anonyymi
Mä voisin lähettää ylös sellaisen rukouksen että kunpa joku jokin tai mikä vaan tappaisi kaikki natsit, samaan tyyliin kuin Hitler teki. Sehän tarkoittaisi sitä etteihän mitään ihan oikeasti edes tapahtunut, "ei juutalaisia kidutettu eikä niitä edes kuollut montaakaan" joten natseilla ei olisi huolta tai elämä jatkuisi ainakin lampunvarjostimena.
Natsien lopullinen hävitys olisi palvelus maailman rauhalle ja ilmaston muutokselle :)
T: sionisti-itsinois- Anonyymi
nationalistiset zionistit,
toimivat kuin natsit saksassa 30 luvulla,
ei mitään eroa...
- Anonyymi
Toisessa maailmansodassa kuolleita kansallisuudesta riippumatta ei pidä vähätellä. Mutta tosiasia on kuitenkin että vain ko.sodan hävinneet osapuolet tuomittiin ankarimman mukaan, ei niitä teloitettuja natseja voi enää toistamiseen teloittaa vaikka olisi kuinka kostonhimoinen.
Liittouneet on luokiteltu vain hyviksiksi siksi Stalinin puna-armeijan hyökkäys Suomeen ei ollut rikos rauhaa vastaan vaan suorastaan oiketettu ja vietiin Petsamo, Karjala ja maksettiin rankat sotakorvaukset.
Hiroshiman ja Nagasakin alueilla kärsivät vuosikymmeniä ydinpommien seurauksista. Kommunisteilla oli tarkoitus alistaa kansoja alaisuuteensa ja nyt sitä valloitusta tekee muslimit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1181746
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill371469Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221388Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1641292- 1461250
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521241- 521188
- 591127
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.471005