The Beach Boys Sieravuoressa 12.7.

California Girl

Itse en päässyt katsomaan Beach Boysin keikkaa. Oliko kukaan ja millainen keikka oli. Kritiikkiä, please!

1

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Beach Boys fani

      Hyvä keikka ja ehkä viimeinen Suomessa, onhan kuitenkin Mikellä ja Brusella jo ikää. Mutta Tosi hyvä keikka, vaikka olikin sierravuoren hiekkalaatikolla,Mahtoi pojat ihmetellä mihin ihmeen maalle heitä ollaan viemässä..Olihan siellä fanejakin aika vähän,mutta jos joku älyäisi järjestää konsertin jossa olisi saman henkisiä bändejä, niin että niistä tulisi oikeesti rantajuhlat,niin ehkä se vetäisi enemmän porukkaa, toisaalta voi olla että Suomi on niin iskelmä tango kanssaa että ei täältä löydy tekemälläkään isompaa faniporukkaa. Sierravuoressa oli lämppäreinä aika kaukaa haettua musaa, ylensähän lämppärimusa on saman kaltaista kun varsinainenkin, mutta nyt ei ollut.
      Kännäritkin olivat aika hyvin aisoissa, vaikkakin yksi kaljasieppo oli kaatua useaanotteeseen yhden pienen lapsen päälle. Järkkärit olivat näköetäisyydellä,mutta eivät vaivautuneet muuhun kuin yhden videokameroinnin kieltämiseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      193
      1382
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      903
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      85
      862
    4. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      52
      781
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      758
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      253
      647
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      321
      616
    8. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      605
    9. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      589
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      584
    Aihe