Jarkko teki joukkueen kannalta heikon ratkaisun ja käänsi tilanteen vahvasti ankkurille. Markoa he olisivat vielä tarvinneet, aina loppuun asti, eevalla he eivät tee/teetä mitään muuta kuin ruokaa jos sitäkään.
Ensimmältään aatostin ahdin olevan todellinen joukkuepelaaja mutta asiaa tuumittuani huomasin, ettei se niin olekkaan. Hän pudotti sonjan koska he ovat joukkueensa nelikossa jo aikoja sitten päättäneet loppukilpailijoista ja he ovat Ahti, ilkka, riikka ja sari, ville-matti pudotetaan oli seuraava kapteeni kuka hyvänsä paitsi tietysti hän itse. Tässä valossa ahdin päätös ei ole hiukkaakaan sankarillinen.
Myös ruorissa on tehty vastaava päätös jonka keskeisin sisältö on, että loppunelikko sisältää Jarkon, juhan, pirjon ja eevan, heini saa kenkää oli seuraava kapteeni kuka tahansa paitsi hän itse.
Jos jarkko olisi toiminut viisaasti hän olisi kipannut nyt eevan ja seuraava kapteeni olisi kipannut juhan. Joukkueella jarkko, marko, pirjo ja heini olisi ruori pessyt mennentullen ankkurin. Nyt tilanne on menossa tai on jo mennyt pahasti vinoon ja koska olen realisti käännän kelkkani ja heinin pudotuksen jälkeen siirryn kannattamaan ankkuria koska haluan olla aina voittajan puolella.
Ankkuriin jää kaksi mahdollista koko kisan voittajaa, ahti ja ilkka ja pikkuhiljaa alan tuulettamaan suuriseikkailu 2004 voittajaa, eli ilkkaa.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Mun mielestä Ahti nimenomaan ositti hyvää joukkuehenkeä. Jos kerran olis sovittu että Ville ja Sonja on ne ketkä lähtee ennen loppunelikkoa niin pudottamalla Villen ensimmäisenä Ahti olisi jo nyt varmistanut paikkansa loppunelikossa. Mutta hänhän otti vielä pienen riskin joukkueen hyväksi koska kyllähän Ville on vahvempi lenkki pidettäväksi vielä yhden "kierroksen" kun mitä Sonja olisi ollut.
Jarkolla taas meni ns pupu pöksyyn ja pudotti yhden joukkueen vahvimmista vaan sen takia että varmisti oman paikkansa lopussa.
Taitaa alkaa ruorin alamäki tämän jälkeen.
Ankkurin osalta samaa mieltä.
Ruorin osalta en niinkään olisi samaa mieltä,se teidän täällä mollaama "vanha hampaaton nainen" on kovempi luu kuin osaatte ehkä kuvitellakkaan ja näinollen todennäköisin seuraava lähtijä onkin Heini.