Etsin erästä henkilöä! Apua, kiitos!

Hävettää vähän!

Voi olla, että postaan tämän useammalle aihealueelle jos tämä ei nyt tuota tulosta.

Elikkä, tilanne on hiukan nolo, enkä usko, että saan tätä tilannetta halki.

Juu, tässä nyt kävi näin, että liikuimme ystäväni kanssa Jyväskylässä Forumilla eilen kello 18-20 välisenä aikana, kun menimme kävelykadun puoleisista ovista sisään. Vastaan tuli kolmen nuoren miehen poikaporukka (yksi thaimaalais- tai kiinalaissyntyisen näköinen, suuret mp3-kuulokkeet päässään ja punainen ruutupaita, sitten tumma, hiukan ulkomaalaissyntyisen näköinen mies, lyhyt tummanharmaa paita päällään - ja tärkein kaikista, eli blondi, jolla oli hiukan partaa, hiukset vähän "sekaisin" ja musta paita).

Ystäväni ja minä olemme siis nuoria naisia, minulla pitkät punaruskeat hiukset ja lasit, eilen päälläni oli sininen paita ja farkut, ja ystäväni on ruskeahiuksinen ja hoikka, eilen päällään violetti huppari.

Joka tapauksessa, nämä kolme tyyppiä katsoivat meidän peräämme ja minä iskin silmäni siihen blondiin. Käveltiin kaverin kanssa eteenpäin, kun yhtäkkiä kuului kauhea pamahdus. Käännyttiin ja huomattiin että tää thaimaalaissyntyisen näköinen oli törmännyt oveen.... :D Ilmeisesti oli kattonut meidän perään eikä eteensä ja näin sitten törmäs :'D

Joopa. No, nää tyypit tuli vielä useasti vastaan, kevytttä flirttiä ilmassa (?) ja blondin kanssa oli kai jonkinlaista silmäpeliä, katsottiin silmiin ja hymyiltiin ja liukuportaiden yläpäässä hänen ollessaan kun katsoin silmiin, läimäisi itseään poskelle. Lisävinkkinä, että yhdessä vaiheessa pelasivat Vero Modassa sitä jalkapallopeliä ja blondilla oli JC:n kassi.

Ja nyt siis haluaisin löytää tämän kyseisen vaaleahiuksisen nuoren miehen, koska se painu jotenkin mieleen. Suunnitelmissa oli, että vaan menisin siihen juttelemaan, mutta en kehdannut ja jäi kaduttamaan... On niin epätodennäköistä että koskaan löytää tätä vaaleahiuksista jätkää...

Onko kenelläkään yhtään mitään tietoa joistain näistä tyypeistä(tunnet henkilökohtaisesti, olet nähnyt heidät, ovat kaverin kavereita jne.), tai tunnistaako joku jopa itsensä mun kuvauksista? Kaikki tieto olis jees!

En tiedä miks, mutta tän tyypin löytäminen olis ihan hiton tärkeetä! Vaikutti jotenkin tutustumisen arvoiselta tyypiltä! En halua vaikuttaa ahdistelijalta jollaseks aika varmaan leimaudun... Mutta ei voi mitään.

16

2937

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hävettää vähän!

      Ja hups, tarkoitin, että se tumma mies olisi lyhyt, ei sen paita, vaan mies itse!

    • 187cm

      haha kääpiö

    • Hävettää vähän!

      Ei se kääpiö ollut, mutta mieheksi aika lyhyt!

    • No olipa

      sittten melkoinen nahjus puolin ja toisin, jos kerta kiinnostusta oli ilmassa.

      Onnittele vaan ittees, että et seonnut siihen, säilyi se nykynaisten haluama OMA VAPAUS, eikä tarvitse jatkossakaan motkottaa huonoista tavoista kenellekään ( sukkien ja vaatteitten jättämisestä hiuskin haiskin pitkin kämppää, piereskelystä ja vessan renkaalle kuseskelusta, haisemiseta yms. yms... vastenmielisyyksistä)

      Lisäksi saat jatkaa huolettomasti noitten ulkomaalaisten poikien bongailua ja niille flirttailua sekä elehtimistä. Mennä viihteelle milloin ITSE haluat ja olla siellä niin pitkään, kuin itse haluat.

      Miksi alkaa seurustelemaan, kun voi olla ihan vapaakin, tietty , jos ihan vaan "piip" kaveria siitä aattelet, niin sitten on eri juttu.... mut pelin henki pitää tehdä selväksi heti alussa, ettei toinen elättele turhia toiveita ja haaveksi kuitenkin enemmastä.

    • Hävettää vähän!

      En mä nyt panoseuraa... :o

      • ööhhööö

        Mee uudestaan sinne Forumille pyörimään, varmaan sekin tulee jos toivoo näkevänsä sut? Juttelemaan vaan.


    • Hävettää vähän!

      Vihdoinkin joku joka oikeasti antaa vinkin tai suhtautuu kannustavasti! Kiitos paljon, täytyy varmaan yrittää, eihän se haittaa mitään.

    • hornyhornyman

      Mie en tiiä nuista taimaan miehistä, mutta tässä siul ois tämmönen viriili 83 v ihan suomalainen miekkonen. Kunto on kova ja painoakin vain 160 kg. Kerro osoittees, niin tuun käymähän?

      Ps. en juuri polta, vain 3 askia päivässä, ehkä juuri se onkin nuorekkuuteni salaisuus.

    • Hävettää vähän!

      Ei kiitti, etin vaan sitä blondia.

    • Hävettää vähän!

      Kannattaisko oikeasti mennä kyttäämään Forumille? Mun muutamat tutut siellä on sanonu ettei tyyppiä oo näkynyt... Ehkä ei ollutkaan paikkakuntalainen :s

    • mene toki

      ei se ainakaan haitaksi ole jos meet sinne pyörimään, ehkä sulle käy tuuria ja näät hänet siellä jossain pyörimässä. toi sun kuvailu niistä mehistä on niin yleinen että ne voi olla ketä tahansa ja jos sun tutut ei vaan osaa yhdistää, itse varmaan tunnistat jos vastaan tulee. sitten kun vähiten odotat niin tapaat hänet jos niin on tarkoitettu tapahtuvan. koska et tie nimee tai muuta niin se forumi on ainut sellanen mistä voit hänet löytää. et jos tosiaan tahdot nähä hänet taas niin se on tällä hetkellä ainut mitä voit tehä :D
      onnea etsinnöille, toivottavasti löytyy!

    • gags

      Pakko olla pilkun-nussija, nauran tota mp3 soittimet korvissa, hahaha varmaan näky kun tunkee esim. iPodit korviin.. varmaan tälläisen ihmisen löytääkin nopeasti kun en ennen ikinä nähnyt tuon laista näkyä :DD

    • Hävettää vähän!

      En mä puhunu soittimista mitään, vaan kuulokkeista (;

    • Hävettää vähän!

      Huomenna viikko tästä tapahtumasta :(

      • toiv. löytyy

        Huomenna onkin sitten hyvä päivä käydä siellä samoilla mestoilla samoihin aikoihin? :) Jos se sun bongaama jätkäkin ilmestyis.


    • Hävettää vähän!

      Niinpä ja parempi mennä aikaisemmin paikalle tai mä unohdun sen mielestä jos en oo jo unohtunut.
      Muuten menisin juhlistamaan viikon kulua, mutta luultavasti reissu Ähtäriin huomenna... :(

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe