miksi kristinusko?

Olen miettinyt että millä voidaan perustella kristinuskon paremmuus muihin uskontoihin nähden? Olemme kasvaneet kristityssä maassa ja siksi meidät on tavallaan ehdollistettu ajattelemaan että kristinusko olisi oikeampi ja parempi kuin mikään muu. Jos ajattelemme toisin, "joudumme helvettiin". Jotkut ovat kristittyjä pelkästään pelosta. Mulle on sanottu että totuutta on turha ettiä mistään muualta kuin kirkon opetuksista ja Raamatusta. Mutta kuka voi tietää että ne on oikeessa? Mielestäni hyvä artikkeli aiheesta löytyy sivulta
http://www.kolumbus.fi/sagafre/Uskonvap.html

En halua sanoa ettei kristinusko voisi olla oikeassa! Minua vaivaa vain se että jotkut ovat asiasta tosi varmoja aika hatarin perustein. Usein perusteluna on vain se että näin meille on opetettu. Ja ennen kaikkea mua vaivaa se että ollaan tuomitsemassa kaikki toisin ajattelijat ja käännyttämässä heitä. Jotkut eivät millään malta olla julistamatta omaa totuuttaan jokaisessa sopivassa tilanteessa.
12343
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voiko parempaa uskontoa olla kuin ev.luterilaisuus?Ei tartte huolehtia mistään pyhistä tai paastokuukausista.Tai et joku possun liha olisi saastaista!Tai,että pitäisi ruoskia itseään,jotta voisi todistaa olevansa hyvä kristitty!Voin mennä naimisiin vaikka minkälaisen uskovaisen kanssa!Eikä tartte tappaa vääräuskoisia,että pääsisi taivaaseen!On hienoa olla Evlutku!

Äänestä
  • Joo mutta eiköhän Evlutkut,kuten asian ilmaiset,ole aika paljon on oikoneet mutkia aikain saatossa.Kuinka paljon siinä on mukana alkuperäistä kristillisyyttä.En sinänsä arvostele ev.luterilaista kirkkoa(itsekin siihen suomalaisena syntyneenä),mutta jos alkuperäisempää kristillisyyttä kaipaa,niin kääntäisin katseen tuonne ortodoksisuuden ja katolilaisuuden suuntaan...

    Äänestä

  • Timo kirjoitti:

    Joo mutta eiköhän Evlutkut,kuten asian ilmaiset,ole aika paljon on oikoneet mutkia aikain saatossa.Kuinka paljon siinä on mukana alkuperäistä kristillisyyttä.En sinänsä arvostele ev.luterilaista kirkkoa(itsekin siihen suomalaisena syntyneenä),mutta jos alkuperäisempää kristillisyyttä kaipaa,niin kääntäisin katseen tuonne ortodoksisuuden ja katolilaisuuden suuntaan...

    mutta itse ihmisten, yksilöiden, eli luonnollisten
    henkilöiden arvosteleminen onkin jo vähän pahenpi juttu, mutta tätähän eivät tiedä katoliset eivätkä
    ortodoksit, eivätkä tämän suuntauksen edustajat
    ollenkaan, johtuu ilmeisesti niistä traditioista,
    jotka ovat olleetkin hyvin, hyvin, väkivaltaisia heidän pimeän historian saatossa.

    Eipä voi surkeanpaa lässytystä olla, kuin alkaa
    jauhaa satua katolisien ja ortodoksien alkuperäisestä kristillisyydestä. En sinänsä
    arvostele itse ihmisiä, mutta tuota pakanallista
    suuntausta kyllä arvostelen eli katolilaisuutta
    sekä ortodoksisuutta joita johtaa itse hupaisa Antikristus, kristityn irvikuva. Siellä se (paavi)rypee yltäkylläisyydessä ja rikkauksien keskellä niin kuin kroisos ja samalla tavalla kaikki näiden
    kolmen organisaatioiden edustajat tekevät. Hekö
    muka kristittyjä, uskovia ihmmisiä. Onpas hyvä
    vitsi kerrassaan ja omassa loistossaan.

    Äänestä

  • Trubaduuri kirjoitti:

    siitä miten kristityt on toisiaan vastaan. Minua ihmetyttää miten saman uskonnon edustajat voivat olla niin ristiriitaisia keskenään. Joskus kiistellään tosi epäolennaisista asioista ja muodostetaan omia lahkoja kun ollaan hieman eri mieltä. Idän ja lännen kirkon ero esimerkiksi... siinähän oli kyse yhden ainoan sanan lisäämisestä uskontunnustukseen. Mutta en halua arvostella. Tämä on vain ihmettelyä. Monien uskontojen edustajat ovat paljon suvaitsevampia. Kristinusko korostaa suvaitsevaisuutta, mutta käytännössä sitä on joskus vaikea havaita.

    Äänestä

  • dragon kirjoitti:

    Sinäkin kuulut niihin ihmisiin jotka eivät ole oppinut lukemaan äidinkielistä tekstiä. Ja jos sanoista jotain selvää mahdollisesti saatkin, niin sisällöstä et ymmärrä enää yhtään mitään.

    Ihmisiä pitää suvaita ja heidän mielipiteitään!

    ymmärsin pointtisi väärin. Anteeksi, en halua väitellä. Ehkä sinäkin ymmärsit minut väärin. Kai kaikki kiistat on lopulta vain väärinkäsityksistä johtuvia. Oikeastaan mulle on ihan vitun sama mitä ihmiset ajattelee, se vain häiritsee kun tullaan ovelle tyrkyttämään omaa oikeassaoloaan. Tai muuten arvostelemaan miten pitää elää ja olla. Eiks kaikki vois jättää toisensa rauhaan? Trubaduuri, olet varmasti hieno ihminen. Arvostan sinua ja kaikkia muita, kunhan kukaan ei tule sanomaan että oon helvetin huono ihminen kun en ajattele samoin kuin he.

    Ihmisen tulee käyttää kaikkia niitä vapauksia mitkä hänelle on suotu. Sillä se on terve merkki
    ihmisessä, kun hän ottaa osaa keskusteluun ja tuo rohkeasti omat mielipiteet esille ja puolustaa omia näkemyksiään, vaikka ne eivät olisikaan täsmälleen oikeita ja eivät edustaisi suuren enemmistön yhteisiä näkemyksiä. Näin Kristuskin toimi silloin, kun Hän alkoi puolustamaan tavallisia ihmisiä omien aikalaistensa turmeltunutta valtakoneistoa, eli papistoa ja ylimystöä, vastaan. Eli, Hän tuli ja kertoi ihmisille miten tosiasiat oikeasti ovat. Ja näin ihmiset saivat sitä tietoa itselleen mikä heiltä pimitettiin järjestelmällisesti.

    Omanarvontunne on joskus petollinen seuralainen
    ja joskus kannattaa sulkea korvat sen ääneltä.

    Äänestä

Elävä usko Jeesukseen ei ole kuten uskonnot yleensä. Olen kirjoittanut tästä erosta:
(ote http://www.nic.fi/~jlindell/miksikristusko.htm )

"2.1 MITEN ELÄVÄ KRISTILLINEN USKO EROAA USKONNOSTA YLEENSÄ
Uskonnot yleensä ovat ihmisten kehittämiä. Ihminen on luotu Jumalan yhteyteen ja hän kaipaa sisimmässään takaisin tähän yhteyteen, jonka syntiinlankeemus katkaisi. Sen takia on monenlaisia ihmisten omia pyrkimyksiä päästä Jumalan yhteyteen tietyillä opeilla ja rituaaleilla, jotka kuitenkin ovat vain ihmisten omia ponnistuksia. Tästä syystä ne ovat voimattomia huolimatta siitä, että niissä voi olla hyviäkin piirteitä.

Evankeliumin sanoma pelastuksesta on rakastavan Jumalan ilmoitus meille, miten tämä yhteys saadaan uudelleen toimimaan.
Tämä merkitsee, että elävä sydämen usko Jumalaan Jeesuksen kautta ja uskonnot yleensä ovat lähtökohdiltaan täysin erilaiset. Niitä ei saisi sekoittaa keskenään, niin kuin valitettavan usein tehdään. On totta sekin, että kristinusko voi olla pelkkä uskonto dogmeineen ja rituaaleineen, jossa ei evankeliumin perussanoma pääse vaikuttamaan. Silloin kristinuskokin on vain ihmisen valitsema ”kuollut uskonto”.

On totta, että kristinuskon nimessä on esitetty monenlaisia väitteitä ja tehty paljon sellaista (esim. ristiretket ym.), mikä ei kuulu kristinuskon perusluonteeseen. Tämä johtuu siitä, että vallanpitäjät ja monet muutkin ovat käyttänyt kristinuskoa hyväksi väärällä tavalla, kun pahuuden alkujuuret (ylpeys, itsekkyys, vallanhalu ja tottelemattomuus Jumalaa vastaan) ovat saaneet hallita näitä ihmisiä.

Aidon kristinuskon sanoma on Jumalalta saatu totuudenmukainen ilmoitus.
Huomaa siis ero :
Uskonnot yrittävät ihmisponnistuksilla päästää Jumalan yhteyteen. Tämä epäonnistuu.
Elävän uskon kautta Jeesukseen Jumala itse luo tämän yhteyden. Tämä onnistuu."

Sitten tulee se suuri kysymys: Miten tämä elävä usko syntyy? Enemmän tästä:
http://www.nic.fi/~jlindell/pelastus.htm

Mikään ihmisen kehittämä uskonto ei tarjoa vastaavanlaista.

Äänestä
  • Ehkä tämä menee nyt jo aiheen ohi. Mutta kun sanot että kristinuskon Jumala on rakastava Jumala, miksi sitten raamatussa sanotaan että hän tuomitsee toisinajattelijat (eli ei-kristityt) helvettiin? Ikuista kidutusta ja ties mitä. Tää on tosi kliseinen kysymys, tiedän, mutta olen tyhmä eikä tuo mahdu millään pieneen päähäni...

    Äänestä

  • dragon kirjoitti:

    Ehkä tämä menee nyt jo aiheen ohi. Mutta kun sanot että kristinuskon Jumala on rakastava Jumala, miksi sitten raamatussa sanotaan että hän tuomitsee toisinajattelijat (eli ei-kristityt) helvettiin? Ikuista kidutusta ja ties mitä. Tää on tosi kliseinen kysymys, tiedän, mutta olen tyhmä eikä tuo mahdu millään pieneen päähäni...

    Tämä Jeesuksen pelastuskuvio ei mene mulle läpi.

    Jumala loi maan ja taivaan, meidät kaikki ja piste. Mihin ihmeeseen enää Jesseä tarvitaan? Ei ihmisen tarvitse omilla toimillaan tehdä "valintaa" ja ottaa Jeppe mukaan matkalle: Jumala antoi meille kyvyn uskoa ihan muutenkin. Siis, jos uskoo niin uskoo ja silloin on ns. automatik mukana Jumalan suuressa projektissa.

    Mä en kaipaa Jeesuksia ja muita pellejä mun uskontooni. Mutta mullapa onkin 512k ADSL-yhteys suoraan Jumalan konttoriin, hähä.

    Äänestä

  • Uskon kyllä kirjoitti:

    No, kristinuskon perusopetushan on et Jeesus tuli maailmaan sovittamaan ihmiskunnan synnit. Meitä vaivaa perisynti syntymästä saakka (tai siitä saakka kun olemme kykeneviä valitsemaan hyvän ja pahan välillä), koska Aatami haukkas omenaa ja ei oo asiaa Jumalan luo ellei uskota et Jeesus sovitti meiän synnit. Olikohan tää vähän liikaa yksinkertaistettu??

    Älä mollaa itseäsi. Spekuloita saa esittää ja pohtia aivan varmasti.

    Jos joku tehokristitty ottaa siitä päänvaivaa, kun epäilet heidän rakasta mielikuvitustaan, niin ei se sinun vikasi ole.

    Vapaa ajattelu ja vastuulliset teot. Niitä arvoja kristilliset eivät ole koskaan ymmärtäneet.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

dragon kirjoitti:

Olen miettinyt että millä voidaan perustella kristinuskon paremmuus muihin uskontoihin nähden? Olemme kasvaneet kristityssä maassa ja siksi meidät on tavallaan ehdollistettu ajattelemaan että kristinusko olisi oikeampi ja parempi kuin mikään muu. Jos ajattelemme toisin, "joudumme helvettiin". Jotkut ovat kristittyjä pelkästään pelosta. Mulle on sanottu että totuutta on turha ettiä mistään muualta kuin kirkon opetuksista ja Raamatusta. Mutta kuka voi tietää että ne on oikeessa? Mielestäni hyvä artikkeli aiheesta löytyy sivulta
http://www.kolumbus.fi/sagafre/Uskonvap.html

En halua sanoa ettei kristinusko voisi olla oikeassa! Minua vaivaa vain se että jotkut ovat asiasta tosi varmoja aika hatarin perustein. Usein perusteluna on vain se että näin meille on opetettu. Ja ennen kaikkea mua vaivaa se että ollaan tuomitsemassa kaikki toisin ajattelijat ja käännyttämässä heitä. Jotkut eivät millään malta olla julistamatta omaa totuuttaan jokaisessa sopivassa tilanteessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu