Orjan kaapu

Vaikka orjuus on lähes läpeensä maailman
poistunut, ei orjan mieli ole meistä poistunut.
Olemme omassa itsessämme orjia.

Netti voi orjuutta meitä. Ihmissuhteet orjuuttaa
ja sitoa ikeeseen. Alkoholi ottaa meissä isännän
roolin. Voimme menettää pelin syömisenkin suhteen
ja tulla siinä häiriöiseksi. Kehomme tarpeet
voivat suistaa meidät mielettömiin toimiin ja
viedä meidät haluamaan sietämättömiä olotiloja.

Uskontokin voi meitä orjuuttaa. Voimme joutua
siinä kaikenlaisten oppien alle ja ihmiset jyrätä
meidät vaatimuksillaan ja jumaltietämyksellään
orjan kaapuun. Se ei kuitenkaan ollut Jeesuksen
sanoma.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota
niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa
on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Room. 8:1-2

Kun olemme todellisesti, henkilökohtaisesti
hengessä ottaneet Jeesuksen vastaan, ei meille
voi lukea kukaan kadotustuomiota tai jos
lukeekin, ei se tuomio ole pätevä. Jeesus Kristus
on vapauttanut meidät hengessä synnin ja kuoleman
laista. Silloin kun vaellamme Hengen mukaan,
tuntien sydämessämme Jumalan ääneen ja ei meitä
voi, eikä saa sitoa orjuuden ikeeseen. Kun meidät
on Julman ristinkuoleman kautta vapautettu,
meille vuodattu Henki taivaasta, niin miksi yhä
olisimme joidenkin tuomioiden alla. Pois se
meistä!

Jos lähimmäisemme meitä arvostelevat, esittävät
täälläkin kritiikkiä tai haisevia vastalauseita,
niin Jeesuksessa Kristuksessa tutkiskelemme
itseämme, olemmeko rikkoneet lähimmäisiämme
vastaan. Hengessä tunnemme sen, mitkä ovat olleet
tekojemme ja sanojemme vaikutteina. Vain näin
itseämme tutkiskellessa tuomiomme on pätevä. Vain
Jeesuksen kautta millään mitä meille tapahtuu tai
mitä meille sanotaan on merkitystä.

Kun Henki vapauttaa meidät toisten syyttelevistä,
joko uskonnollista tai maallisista sanoista, ovat
silloin ryöpyttäjän teot kuin vastatuuleen
kusemista. Omille silmille tulee loka.
2266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Niin että nyt on sitten sulla kusta silmät täynnä.
Oletko nähnyt muuten Hevoista jossain
nettilaitumilla laukkaamassa viime aikoina?

Olin kuulevinani kavioitten kopinaa?

Siunausta ja rukoilemista myös sinulle.
Risti pelastaa.

Äänestä

"Vaikka orjuus on lähes läpeensä maailmasta
poistunut..."

Orjuus ei ole poistunut mihinkään maailmasta.
Juurihan vähän aikaa sitten tuli juttua siitä
lapsiorjalaivasta jonka pelättiin heittäneen
kalliin lastinsa mereen kiinnijäämisenpelossa.

Orjia kyllä pidetään vielä 2000-luvullakin
varsinkin köyhimmissä maissa.

Puhumattakaan kaikista seksiorjista joita
ostetaan ja myydään kuin kauppatavaraa lähes joka
maailmankolkassa. Ja sitten tietysti on nämä
lapsityöorjat.

Suurin syy käsittääkseni tähän kaikkeen on
köyhyys.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


säkki kirjoitti:

Vaikka orjuus on lähes läpeensä maailman
poistunut, ei orjan mieli ole meistä poistunut.
Olemme omassa itsessämme orjia.

Netti voi orjuutta meitä. Ihmissuhteet orjuuttaa
ja sitoa ikeeseen. Alkoholi ottaa meissä isännän
roolin. Voimme menettää pelin syömisenkin suhteen
ja tulla siinä häiriöiseksi. Kehomme tarpeet
voivat suistaa meidät mielettömiin toimiin ja
viedä meidät haluamaan sietämättömiä olotiloja.

Uskontokin voi meitä orjuuttaa. Voimme joutua
siinä kaikenlaisten oppien alle ja ihmiset jyrätä
meidät vaatimuksillaan ja jumaltietämyksellään
orjan kaapuun. Se ei kuitenkaan ollut Jeesuksen
sanoma.

Niin ei nyt siis ole mitään kadotustuomiota
niille, jotka Kristuksessa Jeesuksessa ovat.
Sillä elämän hengen laki Kristuksessa Jeesuksessa
on vapauttanut sinut synnin ja kuoleman laista.
Room. 8:1-2

Kun olemme todellisesti, henkilökohtaisesti
hengessä ottaneet Jeesuksen vastaan, ei meille
voi lukea kukaan kadotustuomiota tai jos
lukeekin, ei se tuomio ole pätevä. Jeesus Kristus
on vapauttanut meidät hengessä synnin ja kuoleman
laista. Silloin kun vaellamme Hengen mukaan,
tuntien sydämessämme Jumalan ääneen ja ei meitä
voi, eikä saa sitoa orjuuden ikeeseen. Kun meidät
on Julman ristinkuoleman kautta vapautettu,
meille vuodattu Henki taivaasta, niin miksi yhä
olisimme joidenkin tuomioiden alla. Pois se
meistä!

Jos lähimmäisemme meitä arvostelevat, esittävät
täälläkin kritiikkiä tai haisevia vastalauseita,
niin Jeesuksessa Kristuksessa tutkiskelemme
itseämme, olemmeko rikkoneet lähimmäisiämme
vastaan. Hengessä tunnemme sen, mitkä ovat olleet
tekojemme ja sanojemme vaikutteina. Vain näin
itseämme tutkiskellessa tuomiomme on pätevä. Vain
Jeesuksen kautta millään mitä meille tapahtuu tai
mitä meille sanotaan on merkitystä.

Kun Henki vapauttaa meidät toisten syyttelevistä,
joko uskonnollista tai maallisista sanoista, ovat
silloin ryöpyttäjän teot kuin vastatuuleen
kusemista. Omille silmille tulee loka.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu