Kiina on maa, jossa riistetään halpatyövoimaa, tuhotaan luontoa ja ihmisten sosiaalista vointia. Sillä tavalla on pystytty tuottamaan tavaroita Yhdysvaltain markkinoille. Kiina on sitä kautta saanut hirmuiset määrät dollareita ja se on tänä päivänä suurin luotonantaja Yhdysvaltain velkamarkkinoilla.
Kiina on sijoittanut vientiylijäämänsä Yhdysvaltain markkinoille ja rahoittanut sillä tavalla Irakin ja Afganistanin sotia sekä kulutuksen lisääntymistä velkarahalla.
Tässä on se ongelma, että Kiinan täytyy jatkaa tätä politiikkaa. Jos se ei jatka, Yhdysvallat ryhtyy devalvoimaan dollaria ja Kiinan keskuspankin valuuttavarannon arvo laskee. Kiinan on jatkettava samalla tavalla, muuten sen sijoitukset Yhdysvaltain markkinoilla romahtavat.
Tässä on kohtalonyhteys: Kiinan vienti on riippuvainen Yhdysvaltain ostokyvystä ja Yhdysvaltain kansantalouden velkaantuminen on riippuvainen Kiinasta.
Mielenkiintoista
7
61
Vastaukset
Mahdatko olla kykeneväinen moiseen analyysiin kun et pysty itsellesi edes omaa nikkiä kehittelemään.
Kun ei tunne asioita niin on todella helppoa arvostella ja tehdä johtopäätöksiä. Taidat olla PerSujen kantavia voimia.- niin!!
Enhän min asialle mitään voi jos sinä olet niin tyhmä ja typerä idiootti ettet edes ymmärrä ja käsitä suomeksi kirjoitettua tekstiä.
Mutta tiivistettynä nyt voisi sanoa että jenkit ne nyt ovat ihan konkurssin partaalla.
taitaa tässä käydä Usalle aivan samoin kuin edesmenneelle Neuvostoliitolle. - tietoa!!!
Tietämättömälle.
Yhdysvaltain valtionvelka nousi viime vuonna jo 13 biljoonaan dollariin. Velan määrä oli kasvanut siis jo 90 prosenttiin maan bruttokansantuotteesta.
Tässä Yhdysvaltain velkakello reaaliajassa http://www.usdebtclock.org/
Kello tikitti äsken jo reilusti yli 14 000 miljardia dollaria = liki luokkaa 10 000 miljardia Euroa. Se tekee pikaisen laskutoimituksen mukaan yli 32 000 Euroa jokaista USA:n kansalaista kohden.
Kreikan valtionvelka on mitä lie yli 300 miljardia Euroa ja n. 28 000 Euroa asukasta kohden? Valtionvelan osuus Kreikan BKT:sta oli 120,4 % vuonna 2010.
Jokaisen suomalaisen osuus Suomen 79,7 miljardin valtionvelasta on luokkaa 14 800 Euroa. Vuonna 2010 valtion velan osuus meillä BKT:sta oli 47,4 %. Saksassa valtionvelan osuus BKT:sta vastaavana aikana oli 76,0 %.
"Yhdysvaltain luokitus kansainvälisillä lainamarkkinoilla uhkaa romahtaa alimmalle tasolle, jos maa ei pysty maksamaan velkojaan. Yhdysvaltain taloustilanne huolestuttaa luottoluokittajien lisäksi myös Kansainvälistä valuuttarahastoa IMF:ää.
Esimerkiksi kansainvälinen luottoluokituslaitos Standard & Poor’s on uhannut, että Yhdysvaltojen luokitus romahtaa armotta alimpaan luokkaan parhaimmasta AAA:sta, jos maan ei pysty maksamaan ensimmäisiä velvoitteitaan. Kohtalokas aikaraja tulee vastaan elokuun alkupäivinä."
- vaktaa
IMF:hän käytännössä jo kertoi, että USA on konkurssissa. USA:n talouden tasapainottamiseksi tarvittaisiin IMF:n mukaan sopeutustoimenpiteet, jotka ovat kokoluokkaa 14 prosenttia kansantuotteesta. Sopeuttamistarve on siis valtava.
Mitä se käytännössä tarkoittaisi?
Sitä, että USA:n pitäisi siis nopeasti ja pysyvästi saada kaksinkertaistettua yksityiset tulot ja yritys- sekä liittovaltioverotus, Kotlikoff summaa."
Tulevaisuudessa siis Yhdydvallat romahtaa ja Kiina tekee todella kovan nousun. - Jenkit konkassa
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/obama-velkaneuvotteluista-meilta-loppuu-aika-/art-1288401932913.html
Taitaa nyt yhdysvalloille käydä ihan samalla tavalla kuin esim.Kreikalle ja Portugalille.Eli konkurssi tulee Yhdysvalloille.- totta turiset
kapitalismi nyt alkaa vain olla tiensä päässä.
- näin se menee
Kiina jyrää jenkit.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455110Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1151616Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella151389Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481329- 131163
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171037Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v41000Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27783