Danielin kirja

Dan. 10

5 Minä nostin silmäni ja näin, ja katso: oli eräs mies, puettuna pellavavaatteisiin ja kupeet vyötettyinä Uufaan kullalla.
6 Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti, hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus, hänen silmänsä kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävän vasken välke; ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina.

Onko teillä joku näkemys siitä, kuka tämä kuvattu henkilö on?
1452
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Ihmisen Pojasta, joka myös pelasti Danielin kolme ystävää tulisessa pätsissä.

Autuaat ne, jotka tahtovat Herran kanssa vaeltaa Hengessään.

Äänestä

´Kääntyessäni katsomaan, mikä ääni minulle puhui, minä näin seitsemän kultajalkaista lamppua. Lamppujen keskellä näin Ihmisen Pojan muotoisen, pitkäliepeiseen viittaan puetun ja rinnan kohdalta kultaisella vyöllä vyötetyn. Hänen päänsä ja hiuksensa olivat valkoiset kuin valkoinen villa, kuin lumi, ja hänen silmänsä olivat kuin tulen liekit. Hänen jalkansa olivat kuin ahjossa hehkuva välkehtivä vaski, ja hänen äänensä oli kuin paljojen vesien pauhu. Hänellä oli oikeassa kädessään seitsemän tähteä, hänen suustaan lähti kaksiteräinen terävä miekka, ja hänen kasvonsa olivat kuin aurinko sen paistaessa täydeltä terältä. Hänet nähdessäni minä vaivuin hänen jalkojensa juureen kuin kuollut. Hän pani oikean kätensä päälleni ja sanoi: "Älä pelkää! Minä olen ensimmäinen ja viimeinen. Minä elän. Minä olin kuollut, mutta elän aina ja iäti, ja minulla on kuoleman ja tuonelan avaimet.´

Äänestä

julistaa: "Pyhä, Pyhä, Pyhä on Herra Sebaot", amen.

Äänestä

Kiitos, saisinko nyt kuitenkin juutalaisten näkemyksen asiasta, sillä tuo Danielin kirja on kirjoitettu ennen Jeesusta, ja kristityt tulkitsevat sitä oman uskonsa läpi.

Äänestä
  • sai jo tässä 1. Moos. 3:23 hallintavallan kaiken elollisen pääsylle Jumalan valtakuntaan ja perintöosaan pyhitetyille, amen:

    ´Niin Herra Jumala ajoi hänet pois Eedenin paratiisista viljelemään maata, josta hänet oli otettu. Hän karkotti ihmisen ja asetti Eedenin paratiisin itäpuolelle kerubit ja välkkyvän, leimuavan miekan vartioimaan elämän puun tietä.´

    Tuo miekka on Herran elävissä sanoissa ja anteeksiantamuksessa ja vanhurskaudessa, sillä Herra on niin Hyvä, amen.

    HalleluYeshua!

    Äänestä

  • hengellisen juutalaisen näkemyksen ja voi olla paljon totuudellisempi ja armollisempi kuin lihallisen juutalaisen vaikka tietysti lihallinen voi olla myös hengellinen ja saan olla yhtä Herrassa Yeshuassa hänen kanssaan, kun Herran Hengessä saamme yhteyttä kokea, hallelujah!

    Äänestä

Teillä Yeshua-pojilla taitaa olla tylsää? Ettekö saa tarpeeksi juttuseuraa täällä?

Äänestä
  • innokkuutta Yeshua-todistuksissa, sillä on Herrani ja kutsunut minut juutalaisuuteen. Jos olisin tahtonut mennä kirkollisiin, niin tietysti se olisi ollut mahdollista ja olenhan käynyt rippikoulunkin, mutta en ole kirkon jäsen enää, enkä koe siihen mitään tarvetta, sillä uskon Juutalaisten Kuningas Yeshuaan ja on minua armossaan kasvattanut Raamatun ja Pyhän Hengen kautta tuntemaan Israelin Pyhää Herraa ja Jumalaa, nimenomaan siitä on kysymys alkuviestissäsi, sillä Herra on ollut Poikana ja Kuninkaana jo luomisesta ja on hyvä ymmärtää Juudan Leijonana ja Daavidin Juurivesana ja Totiseen Viinipuuhun ja Jaloon Öljypuuhun saan olla liitetty. Toivottavasti myös sinä sitä ymmärrät anoa ja samoin kaikki ja ennenkaikkea juutalaisia siihen kutsutaan ja valitaan ja pyhitetään, amen.

    Hallelujah!

    Äänestä

Kun tuota Danielin kohtaa katsoo, syntyy kysymyksiä:

13 Persian valtakunnan enkeliruhtinas seisoi vastustamassa minua kaksikymmentäyksi päivää, mutta katso, Miikael, yksi ensimmäisistä enkeliruhtinaista, tuli minun avukseni, sillä minä olin jäänyt yksin sinne, Persian kuningasten tykö.

Miksi tätä miestä vastutteiin 21 päivää? Onko kyseessä ihan normaali viestinviejä, jonka perillemenoa vastustetaan? Miksi?

Äänestä
  • taivaan avaruuksissa ja henkivalloissa, muutoinhan kaikki ihmiset tulisivat kiirein kiittämään ja kunniottamaan Herran Yeshuan nimessä Kuningasten Kuningasta ja Herrojen Herraa maan ja taivaan Luojan Mestarina ja Messiaana.

    Herran Yeshuan vastustaja Paha on todellisuutta ja nähdään Babylonian Kuninkaan toimissakin kultaisessa kuvapatsaassa ja armottomassa laissa sen kumartamisessa, sillä pahuuden henkivallat sotivat Jumalan pyhiä juutalaisia vastaan pyrkien tuhoamaan vanhurskauden ja uskollisuuden ja totuudellisuuden Danielin ja kolmen ystävänsä tapauksessa.

    Tulevaisuudessa tule pahin pedon kuvan ja merkin kautta aivan konkreettisesti, mutta ei pidä pelätä paitsi Jumalaa ja rakastaa Herraa Yeshuaa, sillä on siihen arvollinen Pyhänä Uhrilampaana ja Hyvänä Paimenena niille, jotka tahtovat tykönsä sen hyvän johon monia kutsutaan ja Abba Isä tahtoo kaikki pelastaa synneistään ja kuolemasta, amen.

    Äänestä

Kiinnosatisi tietää, mitä tarkoittaa: Valmistaa pöytä Gadille, ja juottaa uhrijuomaa Menille.

Äänestä
  • Todistajien materiaalista:

    "Profeetta Jesaja puhui samantapaisesta, Gad-nimisestä jumaluudesta, jota luopioisraelilaiset palvoivat. Hän kirjoitti: ”Te, jotka hylkäätte Herran – –, jotka valmistatte Gadille [hyvän onnen jumalalle, hepreaksi gadh] pöydän.” (Jesaja 65:11.) Vuoden viimeisenä päivänä oli tapana valmistaa hyvän onnen jumalalle pöytä, johon pantiin monenlaisia ruokia. Tällä keinoin entisajan ihmiset toivoivat saavansa varmistetuksi itselleen hyvän onnen alkavallekin vuodelle.
    Jumala ei hyväksynyt niitä, jotka lapsellisesti luottivat siihen, että Gad eli Onnetar ratkaisee heidän ongelmansa. Onneen luottaminen rinnastettiin tosi Jumalan, Jehovan, hylkäämiseen. "

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/7031768#comment-36984228


    Juutalaiset voinevat korjata mahdolliset virhekäsitykset.

    Äänestä

Hän on epäilemättä Herran lähettiläs eli enkeli ihmisen muotoinen mutta erilainen

Äänestä
  • Aivan, eli on lähettiläs. Lisäksi hän sanooo jääneensä yksin Persian kuningasten tykö.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


- helel - kirjoitti:

Dan. 10

5 Minä nostin silmäni ja näin, ja katso: oli eräs mies, puettuna pellavavaatteisiin ja kupeet vyötettyinä Uufaan kullalla.
6 Hänen ruumiinsa oli kuin krysoliitti, hänen kasvonsa olivat kuin salaman leimaus, hänen silmänsä kuin tulisoihdut, hänen käsivartensa ja jalkansa kuin kiiltävän vasken välke; ja hänen sanojensa ääni oli kuin suuren kansanjoukon pauhina.

Onko teillä joku näkemys siitä, kuka tämä kuvattu henkilö on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu