Herran hurmos

säkki kirjoitti:

Elämää, ihmisiä ja kaikenlaisia tapahtumia tulee
ja pitääkin arvioida kriittisesti. Oikeastaan
tuntuu hyvältä, kun löytyy vastansanomista,
erilaisuutta ja pakanallisuutta. Se on
rakastettavaa, hienoa ja kiitos siitä Jumalalle.
Hänen rakkaudessaan ei ole kuin rakkauden sanoja.
Jumalan ymmärrys muuttaa kaikki sanat rakkauden
sanoiksi. Siksi usko on superia.

Usko Jeesuksen Kristukseen Pyhässä Hengessä onkin
sellaista, että se synnyttää muutakin kuin vain
tyhmiä ajatuksia ja mielipiteitä, joille pitäisi
löytää katetta ja kannatusta. Ei asiassa usko ei
edes ole sellaista. Ei Raamattu käske meidän olla
oikeassa ja päälimmäisiä joka paikassa
tietämässä. Voimme olla tietämättömiä ja
heikkoja, mutta silti vahvoja Kristuksessa, jos
sielumme ei laannu siitä, vaan iloitsee
sanomattomalla ilolla.

Ilo Herrassa, konkreettinen Jumalan kokeminen
synnyttääkin enemmän vastustelua kuin
päättömätkään aivan vialla olevat uskonnolliset
ajatuskuviot. Kun jokapäiväisen elämän keskellä
Jumalan voimasta kaadumme, itkemme
synnintunnossa, laulamme ylistystä ja huudamme
ilosta, se on kummallista. Mutta sehän on Jumalan
normaalia toimintaa meissä. Uskomme osoitus
siitä, että Jumala on ja Jeesus ei ole turhaan
kuollut.

Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen
huminan, mutta et tiedä mistä se tulee ja minne
se menee; niin on jokainen, joka on Hengestä
syntynyt." Joh.3:8

Ompas se sellainen nyt niin pahaa. Voi voi, että
pitääkin niin käydä ja olla. Miten voivatkaan
noin iloita ja olla olevinaan niin Jumalaa
täynnä. Olisivat hiljaa kuin kusi sukassa ja
tuijottasivat tylysti. Se olisi miellyttävämpää.

Miksi ihminen ei voisi iloita suurimmasta asiasta
mitä elämässä on. Jumalasta ja Hänen
läsnäolostaan. Kyllähän maallisesti iloitaan
paljon pienemmistä ja aivan silkan typeristä
asioista. Aivan hulluna iloitaan ja huudetaan.
Ihan sikana.

Kun suomen joukkue hieman pärjää jääkiekossa ja
saavat hikisen urakan päätteeksi mustan lätkän
naamaan, niin siitä on jo Mertaranta repiä
äänihuulensa ja kannattajat saavat sellaisen
hurmion, että näyttää kuin aivot hyppäisivät
nupista pihalle. Vaivaisen jätkän takia. Ompa
hassua. Aika hihhuleita.

Kun kaukalossa syntyy pieni käsirysy, niin
katsomoissa veri kuohuu kun meidän pojat tappelee
ja mieli olisi olla itse siellä turpiin
vetelemässä, vaikka tappelu on surkeaa.
Aneemista. Töinitään toisia tuijottava ilme
naamalla, eikä minkaanlaista taitoa ole tehdä
sitä mitä tilanteessa tehtävä olisi jos
haluttaisi aiheuttaa toiselle nukkumatti.
Pehmopoikia ollaan, vaikka veri kuohuu ja kovaa
kaukalossa ja sen laidoilla.

Hurmoskaan ei ole aina varma. Voi tulla takkiin
ja kiekko lipsahdella aivan väärään paikkaan.
Hekuma näin silloin saamatta ja on tyhjien
selittelyjen paikka.

Joten iloitkaamme Herrassa, se on lujaa, vahvaa
ja kestävää.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä