PAKANOILLE

Jaa jaa. Olen ollut taas vähän aikaa poissa
foorumeilta ja mitä näenkään! Meitä pakanoita
näyttää ilmaantuneen enmmänkin, lieneekö
ihmisillä mielikuvituksen puutetta vai mistä
johtuu.

Olen kirjoittanut tälle palstalle viimeksi
nimim. "Dead or alive" aloittamasta
aiheesta "mitä mieltä kuolemanrangaistuksesta"
Siitä on aikaa jotain about 1½ kk.

Mitkään sen jälkeen nimimerkillä "Pakana"
kirjoitetuista jutuista eivät siis olen minun
kirjoituksiani.

Minä olen käyttänyt tätä nimimerkkiä viime vuoden
lokakuusta lähtien, ja olen se samainen pakana
joka on väitellyt mm. Mikko Lahden kanssa
intensiivisesti insestiasiasta. Toki myös
muistakin aiheista.

Vetoan siis teihin feikkipakanoihin; JÄTTÄKÄÄ
NIMIMERKKINI RAUHAAN! En millään haluaisi vaihtaa
sitä kun se on niin helvetin hyvä nimimerkki.
35789
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

No nyt on käynyt sitten niin, että on kaksi
Pakanaa. Feikki en ole, koska otin tämän
nimimerkin käyttööni ilman tieto kenestäkään
toisesta Pakanasta.

Äänestä
  • Hyvä pakanat tapelkaa. Leikki leikkinä. Joka
    tieten tahtoen ylistää nimimerkin muodossa
    maailmankatsomustaan Jeesusta vastaan, on pahasti
    harhassa. Mitä pahaa Jeesus on teille pakanoille
    tehnyt?

    Saas nähdä, kumpi luovuttaa. vai tuleeko pakana1
    ja pakana2

    Äänestä

  • No tehdäänkö vaikka sitten kompromissi; se pitää
    tämän nimimerkin joka sitä on käyttänyt
    kauemmin...eli MINÄ MINÄ MINÄ!:D

    Itseasiassa luulen että on vielä ainakin yksi
    pakana liikkunut täällä meidän lisäksemme.

    En ole lukenut muiden pakanoiden kirjoituksia
    paljonkaan mutta vaikutti ne vähät mitä luin,
    olevan ihan mukiinmenevää kamaa, eli siis siinä
    mielessä ei mitään pahempia väärinkäsityksiä ole
    kerinnyt tapahtua.

    Kuitenkaan tämä ei toimi jos meitä on tuhat ja
    sata pakanaa eri foorumeilla heittelemässä kaikki
    omia mielipiteitään. Koska olen käyttänyt tätä
    nimimerkkiä jo niin kauan, niin haluaisin myöskin
    edelleen pysyä ainoana Pakanana täällä ja muualla.
    Että jos vain mitenkään mahdollista...

    Äänestä

  • Tällainen kuuluu psykopaatin toimenkuvaan.
    Esittää uskottavasti ketä tahansa, kuin
    kameleontti.

    Nyt ei oikein funkkaa kuitenkaan.
    Sama pakana olet kuin edellinenkin.

    Rukoile Jumalaa, että saisit omantunnon.

    Äänestä

  • Kaizu kirjoitti:

    Hyvä pakanat tapelkaa. Leikki leikkinä. Joka
    tieten tahtoen ylistää nimimerkin muodossa
    maailmankatsomustaan Jeesusta vastaan, on pahasti
    harhassa. Mitä pahaa Jeesus on teille pakanoille
    tehnyt?

    Saas nähdä, kumpi luovuttaa. vai tuleeko pakana1
    ja pakana2

    Kaizu, kristityt lahkot tappelevat siitä, että
    kenen usko on oikea. Meillä pakanoilla ei ole
    riitaa siitä. Me hyväksymme toistemme jumalat.
    Miksi alkaisimme riitelemään siitä, että kumman
    jumala on parempi. Jos aihetta ilmenee, niin
    jumalat tapelkoot keskenään. Suutari pysykööt
    lestissään.

    Uskonsodat ovat tuntematon käsite pakanoille.

    Äänestä

  • Kun on aikaa niin käyn tsekkaamassa joitakin
    juttuja, jotka kiinnostaa. Milloin tulit sinä
    myöhempien aikojen Pakana(M)? foorumille?

    Äänestä

  • hih kirjoitti:

    Kun on aikaa niin käyn tsekkaamassa joitakin
    juttuja, jotka kiinnostaa. Milloin tulit sinä
    myöhempien aikojen Pakana(M)? foorumille?

    Myöhempien aikojen pyhä Pakana(M) syntyi noin
    23.4. Herran vuonna 2001.

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    Kaizu, kristityt lahkot tappelevat siitä, että
    kenen usko on oikea. Meillä pakanoilla ei ole
    riitaa siitä. Me hyväksymme toistemme jumalat.
    Miksi alkaisimme riitelemään siitä, että kumman
    jumala on parempi. Jos aihetta ilmenee, niin
    jumalat tapelkoot keskenään. Suutari pysykööt
    lestissään.

    Uskonsodat ovat tuntematon käsite pakanoille.

    pakana

    Nimenomaan pakanat käyvät uskonsotia koska
    uskovan nimellä esiintyy uskonnollisia pakanoita.
    Todellist uskovat eivät käy sotia muuta kuin
    perkelettä vastaan ja vapauttavat pakanat
    perkeleestä.
    Todellista elävää kristillisyyttä.
    Ei mitään demonin perustamaa kuollutta
    uskonnollisuutta joissa elävät pakanat.
    Jeesuksen pelastajanaan vastaanottaneet jotka
    myös elää siitä eivät käy perkeleellisiä
    uskonsotia.
    Mutta on niinsanottuja kylmenneitä uskovia joilla
    on vain nimi mutta Henki puuttuu , niin nämä myös
    ovat lihansa kautta sotia käyviä perkeleelle
    otollisia uhreja.

    Äänestä

  • Jumalan kuva kirjoitti:

    Jumalan kuva ei taida tuntea pakanakäsitettä.
    Kirkko ei laske edes islamilaisia pakanoiksi.

    Äänestä

  • Jumalan kuva kirjoitti:

    pakana

    Nimenomaan pakanat käyvät uskonsotia koska
    uskovan nimellä esiintyy uskonnollisia pakanoita.
    Todellist uskovat eivät käy sotia muuta kuin
    perkelettä vastaan ja vapauttavat pakanat
    perkeleestä.
    Todellista elävää kristillisyyttä.
    Ei mitään demonin perustamaa kuollutta
    uskonnollisuutta joissa elävät pakanat.
    Jeesuksen pelastajanaan vastaanottaneet jotka
    myös elää siitä eivät käy perkeleellisiä
    uskonsotia.
    Mutta on niinsanottuja kylmenneitä uskovia joilla
    on vain nimi mutta Henki puuttuu , niin nämä myös
    ovat lihansa kautta sotia käyviä perkeleelle
    otollisia uhreja.

    sun kanssas, ettet jo luovuta!

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    Kaizu, kristityt lahkot tappelevat siitä, että
    kenen usko on oikea. Meillä pakanoilla ei ole
    riitaa siitä. Me hyväksymme toistemme jumalat.
    Miksi alkaisimme riitelemään siitä, että kumman
    jumala on parempi. Jos aihetta ilmenee, niin
    jumalat tapelkoot keskenään. Suutari pysykööt
    lestissään.

    Uskonsodat ovat tuntematon käsite pakanoille.

    Kristityt eivät tappele mistään. Pyhä Henki ei
    riitele itsensä kanssa. Pakanat sen sijaan
    tappelevat kaikkien kanssa.

    Muita sotia käydään ja uskonnon sotiin ovat
    pakanat nimenomaan syyllisiä. Eivät kristukseen
    uskovat ole ainuttakaan sotaa aloittaneet.

    Äänestä

Hävettää noi viimepäivien riehumiset vai?

Niin hävettäisi minuakin.

Tappouhkailusi olivat kyllä jo sitä luokkaa, että
niitä onkin hyvä katua.
Voit alkaa rukoilla Jumalalta armoa, niin että
pystyisit lopettamaan tuollaisen
nettikäyttäytymisen.

Vain armo pelastaa.

Äänestä
  • Ai jaa... taitaa sittenkin jotain vahinkoa
    ollakin tapahtunut kun noin vihaisia ja katkeria
    purkauksia tulee...

    Edelleen korostan teille sielulinnuille ja muille;
    viimeinen juttu jonka olen tänne kirjoittanut on
    aiheeseen "mitä mieltä kuolemanrangaistuksesta"
    18.4. kirjoittamani vastaus. Sen jälkeen Pakana-
    nimimerkillä kirjoitetuista jutuista mikään siis
    EI ole minun kirjoittamani.

    YLLÄPIDOLLE vihjaisin samaa kuin monet muutkin
    täällä: Hommatkaa tänne sellainen samanlainen
    nimimerkinrekisteröimissysteemi kuin monilla
    muillakin foorumeilla ja ÄKKIÄ, pliis! Tässähän
    menee hermo, p*****le!

    Äänestä

  • Uskovaisilla on näköjään toivo vähissä.
    Kaikkea se lammaskatras keksii. Nimeni
    varastamisille en tietenkään voi mitään, siksi
    vain nauran ja halveksin sinun turhuuttasi.

    Sinä KURJA ja SÄÄLITTÄVÄ pieni orja et voi
    koskaan löytää sielulintuasi, vaikka kaikissa
    meissä sellainen on syntyessämme. Elämän valinnat
    joko voimistavat tai tuhoavat Linnun. Minä olen
    löytänyt omani ja siis totuuteni. Minusta on siis
    tullut Sielulintu.
    Sinulla on vain epätoivoinen kaipuu tyhjän
    vapahtajasi helmoihin, että jos ei muuta, niin
    voitte ainakin pelätä maailmaa varjoja toisiinne
    käpertyneenä.

    Kasva jo lapsi... Jenni, Kaizu, EclipsE...? Kuka
    tahansa. Turha olet.

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    Ai jaa... taitaa sittenkin jotain vahinkoa

    Heh.
    Uskovaiset ovat vihaisia ja katkeria.
    Eikä epäilystäkään miksi.

    ~ (tällä kertaa aito Sielu..)

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    Ai jaa... taitaa sittenkin jotain vahinkoa
    ollakin tapahtunut kun noin vihaisia ja katkeria
    purkauksia tulee...

    Edelleen korostan teille sielulinnuille ja muille;
    viimeinen juttu jonka olen tänne kirjoittanut on
    aiheeseen "mitä mieltä kuolemanrangaistuksesta"
    18.4. kirjoittamani vastaus. Sen jälkeen Pakana-
    nimimerkillä kirjoitetuista jutuista mikään siis
    EI ole minun kirjoittamani.

    YLLÄPIDOLLE vihjaisin samaa kuin monet muutkin
    täällä: Hommatkaa tänne sellainen samanlainen
    nimimerkinrekisteröimissysteemi kuin monilla
    muillakin foorumeilla ja ÄKKIÄ, pliis! Tässähän
    menee hermo, p*****le!

    Ymmärrän närkästymisesi. Olen samaa mieltä, että
    jotain pitäisi tehdä tälle nimimerkkiprobleemalle.
    MUTTA, ei ole kovin rakentavaa tuo syyttely
    nimimerkin varastamisesta. Pakko sinun on
    ymmärtää, että jos olet viimeksi kirjoittanut
    18.4., ja minä olen ilmestynyt kanavalle sen
    jälkeen, niin kyseessä ei ole nimimerkkivarkaus.
    Minä en tiennyt mistään Pakanasta aloittaessani.
    Ei Pakana ole niin omaperäinen nimimerkki, etteikö
    sen käyttäminen juolahtaisi mieleen ihan
    spontaanisti.

    Olen nyt vakiinnuttanut tämän nimimerkin yli 2
    vkon aikana, joten jos muutan nimimerkkiäni, niin
    ihmiset luulevat sinun olevan minä, joka
    tapauksessa. Minulla on useita keskeneräisiä
    "juttuja" meneillään usean eri otsikon alla. Ihan
    rakentavassa hengessä ehdotan, että sinä ottaisit
    nimimerkkiisi jonkun lisäkkeen tms.

    Mitään tappouhkausta ei ole tapahtunut. Sellainen
    ei kuulu tapoihini. Voit itse käydä tsekkaamassa
    otsakkeen "Raamattu vs. feminismi" alla käydyn
    keskustelun. Lue otsikosta "Pakana ansaitsee R.."
    alkaen. Suosittelen lukemaan muutkin
    Tulijärvikeijun kanssa käydyt keskustelut.
    Kyseessä on feministisen noita-akan
    provakatiivinen hyökkäys normaalisti ajattelevaa
    ihmistä kohtaan. Samoinhan hän hyökkäsi Raakelia
    vastaan.

    Olen kanssasi samaa mieltä tuosta
    rekisteröimisestä.

    "..Ei ole kovin rakentavaa tuo syyttely
    nimimerkin varastamisesta"

    Kuten kai huomasit, en suinkaan syyttänyt Sinua
    nimimerkkini varastamisesta sen jälkeen kun
    kerroit olleesi tietämätön jo käytössä olevasta
    nimimerkistäni valitessasi omaasi. Ei, se ei
    todellakaan ole ollenkaan rakentavaa tuollainen
    syyttely ja osoittelu mitä täällä harrastetaan,
    enkä aio sitä harrastaakaan.

    "Olen nyt vakiinnuttanut nimimerkkini yli kahden
    viikon aikana, joten jos muutan nimimerkkiäni,
    ihmiset luulevat sinun olevan minä
    jokatapauksessa"

    No minä taas olen "vakiinnuttanut" (mitä se
    sitten tarkoittaakin ;D) tämän nimimerkkini nyt
    yli 8 kuukauden aikana myös muilla palstoilla,
    joten ihan rakentavassa hengessä minä kyllä
    katsoisin, että kaikella kunnioituksella
    odottaisin Sinun ottavan nimimerkkiisi jonkun
    lisäkkeen. Minulla on myös menossa keskusteluja
    eri palstoilla, jotka ovat jatkuneet jo
    kuukausien ajan ja joissa minut tunnetaan
    Pakanana.

    Noihin "tappouhkauksiin" ja muihin keskusteluihin
    joita olet käynyt täällä en ota kantaa enempää
    koska se on mielestäni epäoleellista. Suuremmilta
    väärinkäsityksiltä voitaisiin kyllä välttyä ihan
    sillä, että ilmoittaisit vain tarpeeksi selkeästi
    keskusteluissasi mistä on kysymys ja että olet
    tästä lähtien vaikka pakana 2.

    Äänestä

  • Sielulintusi kirjoitti:

    Uskovaisilla on näköjään toivo vähissä.
    Kaikkea se lammaskatras keksii. Nimeni
    varastamisille en tietenkään voi mitään, siksi
    vain nauran ja halveksin sinun turhuuttasi.

    Sinä KURJA ja SÄÄLITTÄVÄ pieni orja et voi
    koskaan löytää sielulintuasi, vaikka kaikissa
    meissä sellainen on syntyessämme. Elämän valinnat
    joko voimistavat tai tuhoavat Linnun. Minä olen
    löytänyt omani ja siis totuuteni. Minusta on siis
    tullut Sielulintu.
    Sinulla on vain epätoivoinen kaipuu tyhjän
    vapahtajasi helmoihin, että jos ei muuta, niin
    voitte ainakin pelätä maailmaa varjoja toisiinne
    käpertyneenä.

    Kasva jo lapsi... Jenni, Kaizu, EclipsE...? Kuka
    tahansa. Turha olet.

    Ei tolleen voi puhuu kukaan muu ku Saatanan sitoma herransa pelossa elävä pikku pelkuri!!! Sun totuutes on roskatynnyri eikä se oo minkään arvone. Jeesuksen voima kenen tahansa uskiksen kautta panee sut kiemurtelemaan maassa demonien lähtiessä susta. Ei vässykästä oo vastusta Voittajalle. Vapise raukka sillä hetkellä ku Jeesus koskettaa!!!

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    "..Ei ole kovin rakentavaa tuo syyttely
    nimimerkin varastamisesta"

    Kuten kai huomasit, en suinkaan syyttänyt Sinua
    nimimerkkini varastamisesta sen jälkeen kun
    kerroit olleesi tietämätön jo käytössä olevasta
    nimimerkistäni valitessasi omaasi. Ei, se ei
    todellakaan ole ollenkaan rakentavaa tuollainen
    syyttely ja osoittelu mitä täällä harrastetaan,
    enkä aio sitä harrastaakaan.

    "Olen nyt vakiinnuttanut nimimerkkini yli kahden
    viikon aikana, joten jos muutan nimimerkkiäni,
    ihmiset luulevat sinun olevan minä
    jokatapauksessa"

    No minä taas olen "vakiinnuttanut" (mitä se
    sitten tarkoittaakin ;D) tämän nimimerkkini nyt
    yli 8 kuukauden aikana myös muilla palstoilla,
    joten ihan rakentavassa hengessä minä kyllä
    katsoisin, että kaikella kunnioituksella
    odottaisin Sinun ottavan nimimerkkiisi jonkun
    lisäkkeen. Minulla on myös menossa keskusteluja
    eri palstoilla, jotka ovat jatkuneet jo
    kuukausien ajan ja joissa minut tunnetaan
    Pakanana.

    Noihin "tappouhkauksiin" ja muihin keskusteluihin
    joita olet käynyt täällä en ota kantaa enempää
    koska se on mielestäni epäoleellista. Suuremmilta
    väärinkäsityksiltä voitaisiin kyllä välttyä ihan
    sillä, että ilmoittaisit vain tarpeeksi selkeästi
    keskusteluissasi mistä on kysymys ja että olet
    tästä lähtien vaikka pakana 2.

    Hyväksyn periaatteessa sen, että kutsut minua
    2.Pakanaksi, ja itseäsi 1.Pakanaksi. Mutta, meille
    jäisi edellen tuo ongelma, että jos sinä nyt
    jatkaisit nimimerkillä Pakana, niin ihmiset
    luulevat sinua minuksi. Se ei todennäköisesti
    olisi sinulle mieluista edes.

    Minä en muilla foorumeilla ole käyttänyt
    nimimerkkiä Pakana, enkä tule käyttämäänkään. Tämä
    on ainoa uskontopalsta, missä olen ikinä riehunut.
    Periaatteessa en muihin mene, koska ajankäyttö
    tulisi ongelmaksi, ja minua kiinnostaa moni muukin
    asia kuin uskonnot.

    Oletko mies vai nainen? Jos olisit nainen, asia
    olisi helposti järjestettävissa esim. (F) ja (M)
    lisäyksillä, mutta jos olet mies, niin tuokin
    voidaan unohtaa. Tuota 2.-liitettä en ota
    käyttööni, se tuo mieleen, että olisin jokin
    sekundapakana.

    Äänestä

  • Voittajan lapsi. kirjoitti:

    Ei tolleen voi puhuu kukaan muu ku Saatanan sitoma herransa pelossa elävä pikku pelkuri!!! Sun totuutes on roskatynnyri eikä se oo minkään arvone. Jeesuksen voima kenen tahansa uskiksen kautta panee sut kiemurtelemaan maassa demonien lähtiessä susta. Ei vässykästä oo vastusta Voittajalle. Vapise raukka sillä hetkellä ku Jeesus koskettaa!!!

    Vaisniin..
    Ainakin minulla on edes jokin kunnian raja. En
    koskaan alentuisi mesoamaan täällä toisten
    nikeillä.
    Ilmeisesti jeesuksen voima pani myös tuon
    valelinnun täällä riehumaan ja häiriköimään...
    Räyhähenki se sinun herrasi.

    *Sielu*

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    Hyväksyn periaatteessa sen, että kutsut minua
    2.Pakanaksi, ja itseäsi 1.Pakanaksi. Mutta, meille
    jäisi edellen tuo ongelma, että jos sinä nyt
    jatkaisit nimimerkillä Pakana, niin ihmiset
    luulevat sinua minuksi. Se ei todennäköisesti
    olisi sinulle mieluista edes.

    Minä en muilla foorumeilla ole käyttänyt
    nimimerkkiä Pakana, enkä tule käyttämäänkään. Tämä
    on ainoa uskontopalsta, missä olen ikinä riehunut.
    Periaatteessa en muihin mene, koska ajankäyttö
    tulisi ongelmaksi, ja minua kiinnostaa moni muukin
    asia kuin uskonnot.

    Oletko mies vai nainen? Jos olisit nainen, asia
    olisi helposti järjestettävissa esim. (F) ja (M)
    lisäyksillä, mutta jos olet mies, niin tuokin
    voidaan unohtaa. Tuota 2.-liitettä en ota
    käyttööni, se tuo mieleen, että olisin jokin
    sekundapakana.

    No ei ei tietenkään mitään 'sekundapakanoita' (:D)
    voida hyväksyä, eikä se 2. sitä tarkoitakaan! Se
    nyt vain kertoo vain siitä, että olet tullut
    keskusteluihin mukaan myöhemmin kuin minä.
    Mutta koska kävi niin hyvin että satun olemaan
    nainen, niin voimme alkaa käyttämään tällä
    palstalla siis sitä "F" "M"-systeemiä. Olkaamme
    siis tästä lähtien Pakana(F) ja Pakana(M).
    Tehkäämme niin ja tyytykäämme siihen.

    Muilla palstoilla esiinnyn edelleen vanhalla
    nimimierkilläni, että tiedoksi vain kaikille
    jotka mahdollisesti surffaavat muuallakin ja ovat
    potentiaalisia pakananimenkäyttäjiä. Ei
    kannata.Se nimi on jo varattu. Taistelen siitä
    viimeiseen hengenvetoon asti.

    ;)

    Hienoa, että yhteinen sävel löytyi!

    Nytpä tuli todistettua noille toraileville
    kristityille, että pakanat ovat sopuisaa väkeä,
    eivätkä riitele keskenään.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    AAMEN!!

    Äänestä

  • Pakana kirjoitti:

    No ei ei tietenkään mitään 'sekundapakanoita' (:D)
    voida hyväksyä, eikä se 2. sitä tarkoitakaan! Se
    nyt vain kertoo vain siitä, että olet tullut
    keskusteluihin mukaan myöhemmin kuin minä.
    Mutta koska kävi niin hyvin että satun olemaan
    nainen, niin voimme alkaa käyttämään tällä
    palstalla siis sitä "F" "M"-systeemiä. Olkaamme
    siis tästä lähtien Pakana(F) ja Pakana(M).
    Tehkäämme niin ja tyytykäämme siihen.

    Muilla palstoilla esiinnyn edelleen vanhalla
    nimimierkilläni, että tiedoksi vain kaikille
    jotka mahdollisesti surffaavat muuallakin ja ovat
    potentiaalisia pakananimenkäyttäjiä. Ei
    kannata.Se nimi on jo varattu. Taistelen siitä
    viimeiseen hengenvetoon asti.

    ;)

    Ei näytä olevan ainoa nimimerkki josta taistelet
    henkeen ja vereen.
    Rukoile se auttaa.

    Äänestä

  • Voittajan lapsi. kirjoitti:

    Ei tolleen voi puhuu kukaan muu ku Saatanan sitoma herransa pelossa elävä pikku pelkuri!!! Sun totuutes on roskatynnyri eikä se oo minkään arvone. Jeesuksen voima kenen tahansa uskiksen kautta panee sut kiemurtelemaan maassa demonien lähtiessä susta. Ei vässykästä oo vastusta Voittajalle. Vapise raukka sillä hetkellä ku Jeesus koskettaa!!!

    Miksi minusta tuntuu että sinä olet minä ja että
    melkein niinku minäkin olisin sinä.
    Mutta minä en oikein muista kuka minä olen,
    odotas niin menen katsoon peilistä---herrajumala
    mitä minä näen-punaset silmät ja pitkät suipot
    korvat ja HÄNTÄ!<APUAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • Sielulintu kirjoitti:

    Ei näytä olevan ainoa nimimerkki josta taistelet
    henkeen ja vereen.
    Rukoile se auttaa.

    Sinä ilkeä sielulintu. Oletko varma ettet
    sairasta paranoidista skitsofreniaa (kaikella
    kunnioituksella skitsofreenikkoja kohtaan)?
    Taidat luulla että sinun lisäksesi täällä on vain
    yksi ihminen joka käyttää sataa eri nimimerkkiä
    vai?Tai oletko varma ettet ole ehkä itse
    jakautunut eri persoonallisuuksiin ja tappele
    vain itsesi kanssa.. Olet melkein kuin Mikko
    Lahti ikään; kuvittelee tietävänsä näin
    tietokoneen välityksellä asioita paremmin kuin
    asianosaiset itse.
    Se nyt kuule vaan on niin, ettei se ole sinun
    uskomisistasi kiinni mikä on totta ja mikä ei,
    onko meitä pakanoita enemmän kuin yksi.
    Pitäisiköhän tänne perustaa oikein oma palsta
    teille nimimerkkien takia yöunenne menettäville
    jossa saisitte päivät pitkät vainoharhailla siitä
    kuka nyt puhuu kenenkin kanssa ja kuka on kukakin
    ja kenen nimimerkki on kenenkin...niin me muut
    saisimme keskustella ihan oikeista aiheista ilman
    että te nimimerkkiterroristit veisitte puolet
    palstatilasta. Edelleen vetoan ylläpitoon...

    Äänestä

  • Pakana(F) kirjoitti:

    Ilkeä tulijärvikeiju taas.
    Ehkä hän sairastaakin..? Minä en aio yöuniani sen
    takia ainakaan menettää, muilla on siihen vapaus
    kyllä.
    Olen samaa mieltä rekisteröinnistä.
    Karsitaan ajatuksettomat.

    *Todellinen Sielu..*

    Samat sanat.
    Kerrankin olemme asioista hellyttävän
    yksimielisiä.

    Halleluja!

    Äänestä

  • Sielu... kirjoitti:

    Ilkeä tulijärvikeiju taas.
    Ehkä hän sairastaakin..? Minä en aio yöuniani sen
    takia ainakaan menettää, muilla on siihen vapaus
    kyllä.
    Olen samaa mieltä rekisteröinnistä.
    Karsitaan ajatuksettomat.

    *Todellinen Sielu..*

    Kuule "mies", kärsit totaalisesta itsekritiikin
    puutteesta.
    Ja se on tosi vakava sairaus.
    Jos sinä uhkailet feministejä, siis naisten ja
    miesten samanarvoisuuden kannattajia, Pakistanin
    naisten kaltaisella kohtalolla, olet naisten
    silmissä uskottavuutesi keskustelukaverina
    menettänyt.

    Eikö olekin tyhjää ympärilläsi kaikista
    omatekoisista roolihahmoistasi huolimatta?

    Mutta Jeesus on sinullekin armollinen jos
    viattomin ja avoimin mielin häntä rukoilet
    sydämeesi.

    Äänestä

  • Kuka minä olen? kirjoitti:

    Miksi minusta tuntuu että sinä olet minä ja että
    melkein niinku minäkin olisin sinä.
    Mutta minä en oikein muista kuka minä olen,
    odotas niin menen katsoon peilistä---herrajumala
    mitä minä näen-punaset silmät ja pitkät suipot
    korvat ja HÄNTÄ!<APUAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!

    Veikö saatana pakanat ?

    Ja mihin se ne vei?

    Voi ei, hei, kertokaa, kuka vei, veikö saatana,
    ei ei, kertokaa hei, kuka vei vai????

    Äänestä

  • Sielulintu kirjoitti:

    Kuule "mies", kärsit totaalisesta itsekritiikin
    puutteesta.
    Ja se on tosi vakava sairaus.
    Jos sinä uhkailet feministejä, siis naisten ja
    miesten samanarvoisuuden kannattajia, Pakistanin
    naisten kaltaisella kohtalolla, olet naisten
    silmissä uskottavuutesi keskustelukaverina
    menettänyt.

    Eikö olekin tyhjää ympärilläsi kaikista
    omatekoisista roolihahmoistasi huolimatta?

    Mutta Jeesus on sinullekin armollinen jos
    viattomin ja avoimin mielin häntä rukoilet
    sydämeesi.

    Hei kuulkaas nyt sielulinnut! Koittakaahan nyt
    päästä sopuun. Tai no eihän sitä pieni ihminen
    kaikkeen pysty...ja sopuunkin tarvitaan KAKSI.

    Sen verran voin sanoa että itse olen vahvasti
    feminismiin kallistuva naispakana, enkä ole
    perehtynyt paremmin teidän kahden
    feminismimielipiteisiinne. Mutta mielenkiinto
    heräsi kuitenkin. Olette siis kaksi sielulintua
    jotka tappelette naisasiasta?

    ps. kuule, ei se paljoo auta että JEESUS on
    armollinen jos ei kukaan muu ole.

    Äänestä

  • Kuka minä olen? kirjoitti:

    Miksi minusta tuntuu että sinä olet minä ja että
    melkein niinku minäkin olisin sinä.
    Mutta minä en oikein muista kuka minä olen,
    odotas niin menen katsoon peilistä---herrajumala
    mitä minä näen-punaset silmät ja pitkät suipot
    korvat ja HÄNTÄ!<APUAAAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!!!!!

    Viesti oli siis minulle, vaikkakin vastauksena toisen tekstiin ? En minä ainakaan näe itselläni suippoja korvia ja häntää, vaikka katson sisälle sieluun asti. Eivätkä näe ystäväni ja tuttavanikaan. Eikä niitä liene myöskään Paholaisella - muuten kuin mielikuvituksen tuottamissa kuvissa.

    Äänestä

  • Baskeri. kirjoitti:

    Sehän se perkeleissä niin saatanallista onkin, kun
    koskaan ei tiedä missä puussa Piru istuu. Ja jos
    sen selville vielä saisikin, niin ei ainakaan
    sitä, että millä oksalla.

    Todellinen Saatana, jos sellainen on, on varmasti
    niin hieno herra, että häntä ei osattaisi epäillä.
    Mistä muuten voi olla varma, että Paavali ei ollut
    Saatana? Ainakin hän jäi valheista kiinni.

    No sinä et sitten ole yhtä hieno herra kuin
    saatana, kun olet joutunut kaikenlaisten
    epäilyjen kohteeksi.
    No, ainahan voi yrittää tulla paremmaksi
    ihmiseksi.

    Äänestä

  • *hymyilee* kirjoitti:

    No sinä et sitten ole yhtä hieno herra kuin
    saatana, kun olet joutunut kaikenlaisten
    epäilyjen kohteeksi.
    No, ainahan voi yrittää tulla paremmaksi
    ihmiseksi.

    Tuohan oli kuin Pakistanilaisen naisen
    kuolemantuomio. Pelkkä epäilys riittää.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pakana kirjoitti:

Jaa jaa. Olen ollut taas vähän aikaa poissa
foorumeilta ja mitä näenkään! Meitä pakanoita
näyttää ilmaantuneen enmmänkin, lieneekö
ihmisillä mielikuvituksen puutetta vai mistä
johtuu.

Olen kirjoittanut tälle palstalle viimeksi
nimim. "Dead or alive" aloittamasta
aiheesta "mitä mieltä kuolemanrangaistuksesta"
Siitä on aikaa jotain about 1½ kk.

Mitkään sen jälkeen nimimerkillä "Pakana"
kirjoitetuista jutuista eivät siis olen minun
kirjoituksiani.

Minä olen käyttänyt tätä nimimerkkiä viime vuoden
lokakuusta lähtien, ja olen se samainen pakana
joka on väitellyt mm. Mikko Lahden kanssa
intensiivisesti insestiasiasta. Toki myös
muistakin aiheista.

Vetoan siis teihin feikkipakanoihin; JÄTTÄKÄÄ
NIMIMERKKINI RAUHAAN! En millään haluaisi vaihtaa
sitä kun se on niin helvetin hyvä nimimerkki.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu