Ensinnäkin kun meni mökin sisään, niin sai todeta, ettei oleskelusohvalta oltu koiran karvoja imuroitu kunnolla. Näinpä vaimo sai allergisen nuhan ensi alkuun.
Mökki sijaitsi jäven rannasta 25 metrin päässä, tonttia oli mukavasti, mutta arvatkaapa mitä. Sieltä mökistä ei nähnyt järvelle, koska se tontti oli pajukkoa ja männyn tikkua täynnä tuhka tiehänään perksaatana ja helevetti ! Ei siinä ollut pihaa jossa loikoilla, jos keli sattuu kohilleen.
Justiinsa tuota mäntytiheikköä ja pajua suomen kaupunkialueillakin on niin paljon että se rumentaa taajamia. Monissa kuapungeissa istutetaan tai jätetään mäntyjä pihojen tuntumaankin niin, että auringon valo ei pääse pihaa valaisemaan.
Sitten niiden pöly juhannuksen tienoilla, neulaset ja kävyt sen jälkeen riesana. Eihän mänty ole mikään kaupunkialue, mökki tai pihapuu kuin yksittäisenä jos komea puu sattuu olemaan.
Mutta täällä suomessa tykätään näköjään pajukoista ja männiköistä. Jos ei tykätä sääskien kiusasta, niin eikö sille voi tehdä jotain kautta maan jo eli raivausta peliin.
Eihän turistejakaan kiinnosta tulla tänne itikoiden ja pusikoiden varjoihin, koska sana leviää, että Suomi on pelkkää metsää ja pusikkoa, jossa inisee itikat kesällä ja josta puuttuu kunnollinen maisemointi, jos syrjempää haluaa majoitusta.
Vuokrasin mökin viikonlopuksi 200 eurolla ja
8
73
Vastaukset
- Illanviiletessäääää
Juu asfalttia vaan ja koko maa sileeks. On siiinä tiukassa helteessä ihanaa köllötellä, kuin kananmuna pannulla.
Yleensä kylläkin pajukko on vähemmän mäntymetsässä viihtyvä, mutta...
PS: Halpa oli vuokra. Oliko halvin tarjokkaista?- katoppas kö
Ei ollut halvin, mutta halvahkohan se oli. Kyllä siinä vain pajukkoa oli surkeiden mäntyjen seassa, jotka eivät pääse toisiltaan kasvamaan kun nin tiheässä ovat. Tuollaista näkee plajonkin. Mutta ei olisi kallista tai kova hommaa hommaa raivata yhtä pihaa.
Enhän mä nyt tarkoita että asfalttia tilalle, vaan jotain pientä lehtipuuta, nätimpää istutusta ja havua, ehkä harvassa pari koivua ja murmikko istutettuna. Pieni juttu sekin on siistinä pitää Jo tulee komeita järvien rannnoista, kun niitä ympäröi laitetut mökkien pihapiirit.
Vaatii pienen summa verrattuna mökkien kokonaiskustannuksiin ja voihan sillä hiukan nostaa mökkivuokraa sitten, mutta antaa ison plussan koko mökkeilylle eikö niin. Sillain että aurinko paistaa edes johonkin pidemmän aikaa, silloin kun se sattuu täällä suomessa joskus paistamaan. - tussuf
katoppas kö kirjoitti:
Ei ollut halvin, mutta halvahkohan se oli. Kyllä siinä vain pajukkoa oli surkeiden mäntyjen seassa, jotka eivät pääse toisiltaan kasvamaan kun nin tiheässä ovat. Tuollaista näkee plajonkin. Mutta ei olisi kallista tai kova hommaa hommaa raivata yhtä pihaa.
Enhän mä nyt tarkoita että asfalttia tilalle, vaan jotain pientä lehtipuuta, nätimpää istutusta ja havua, ehkä harvassa pari koivua ja murmikko istutettuna. Pieni juttu sekin on siistinä pitää Jo tulee komeita järvien rannnoista, kun niitä ympäröi laitetut mökkien pihapiirit.
Vaatii pienen summa verrattuna mökkien kokonaiskustannuksiin ja voihan sillä hiukan nostaa mökkivuokraa sitten, mutta antaa ison plussan koko mökkeilylle eikö niin. Sillain että aurinko paistaa edes johonkin pidemmän aikaa, silloin kun se sattuu täällä suomessa joskus paistamaan.eli haluat luontoon lomalle, mutta luonto ei saisi näkyä?
kokeile seuraavalla kerralla vuokrata katettu vene, jossa voi yöpyä. ainakaan pajukko ei ole ongelma. - makuasioista ei...
katoppas kö kirjoitti:
Ei ollut halvin, mutta halvahkohan se oli. Kyllä siinä vain pajukkoa oli surkeiden mäntyjen seassa, jotka eivät pääse toisiltaan kasvamaan kun nin tiheässä ovat. Tuollaista näkee plajonkin. Mutta ei olisi kallista tai kova hommaa hommaa raivata yhtä pihaa.
Enhän mä nyt tarkoita että asfalttia tilalle, vaan jotain pientä lehtipuuta, nätimpää istutusta ja havua, ehkä harvassa pari koivua ja murmikko istutettuna. Pieni juttu sekin on siistinä pitää Jo tulee komeita järvien rannnoista, kun niitä ympäröi laitetut mökkien pihapiirit.
Vaatii pienen summa verrattuna mökkien kokonaiskustannuksiin ja voihan sillä hiukan nostaa mökkivuokraa sitten, mutta antaa ison plussan koko mökkeilylle eikö niin. Sillain että aurinko paistaa edes johonkin pidemmän aikaa, silloin kun se sattuu täällä suomessa joskus paistamaan.Minun mökkini pihalla kasvaa mäntyjä, koivuja ja kuusia, vain polut risteilevät saunan, mökin ja liiterin välillä rikkoen puolukan ja mustikanvarvuista muodostuvan aluskasvillisuuden. Mökin ympäristö on melkeinpä samanlainen kuin se oli luonnonvaraisena ennen mökin rakentamista vuosikymmeniä sitten.
Aurinko paistaa laiturille aamuvarhaisesta pitkälle iltapäivään jos valoa ei ole tarpeeksi tai rusketusta kaipaan.
Kuka mistäkin tykkää.
- Risupakettia?
Pajukko on energiaa. Se mökin omistaja kasvattaa rahaa siinä.
- ddddddddddddddddt
Jos on allergisia perheessä kannattaa kyl ensimmäisenä tiedustella onko asunnossa pidetty lemmikkieläimiä? Ei se pelkkä koiran karvojen imurointi auta jos on pahasti allerginen
- Totuus ilmi.
Suomalaiset miehet ovat niin mustasukkaisia naisesta, että muuraavat talon ympäristön täyteen puita, ettei läpi näe, siksi ne puut ovat talojen tukkona.
- tussuf
ei se välttämättä tuosta ole kiinni. voihan suomalainen ajatella että jos puita ei ole tiiviisti, voi nähdä naapurin ja joutuu tervehtimään sitä. iik, kamalaa!
tosisuomalainen tosin tällaisessa tilanteessa katsoo varpaisiinsa eikä ole huomaavinaan naapuria.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904