Onko ylöstempauksesta paljonkin faktatietoa ? Tässä ollaan odoteltu sitä kuusta ryöppyävää kivisadetta. Pilvistä on ja satelee, muttei olla vielä kivisadetta nähty. Mihinkäs aikaan se nyt sitten tulee,? Vakaalta tuntuu vielä jalkojen alla; ei tärise, ei tunnu missään. Eipä ole mikään vielä törmännyt avaruussukkulaankaan. Sieltähän saa ihan ajankohtaista livetietoa koko ajan. Entä se kuuhun törmäys täysikuun aikaan ? Onko missään tiedotettu, että niin olisi tapahtunut? Onko tämän palstan uskovaiset jo tempaistu tuuliin ja pilviin? Jos on, niin miksi minä vielä kirjoittelen täällä tähän aiheeseen liittyen ? Minähän uskon Jumalaan, Jeesukseen ja Pyhään Henkeen. Vai jäinkö rannalle, kun muut uskovat tempaistiin ja minut jätettiin oman onneni nojaan? Ylöstempauksenhan piti tapahtua täydenkuun aikaan, ennen kuin kuun palaset pommittavat maata profetian mukaan. Kertokaa nyt ihmeessä, jos tiedätte, että omaisenne ovat yhtäkkiä kadonneet! Tai onhan se kai turha pyyntö, koska täällä palstalla kirjoitelleet ovat tietenkin jo ylöstemmattuja, eikä heidän ehkä ole enää mahdollista kommentoida. Vaan mistäpä minä tiedän, kuinka kehittynyttä teknologiaa siellä ylempänä on. Joskus olen kyllä miettinyt, että miksi enkelit ratsastavat hevosilla profetioiden mukaan. Eikös kaikki , mitä nyt on , ole ennenkin ollut, niinkuin Saarnaja sanoo? Ei ole mitään uutta auringon alla. Mtä nyt on, on ennenkin ollut, saarnaaja sanoo Raamatussa. Mutta haluaisin kuulla kommentteja nimenomaan tästä viikonlopusta, koska niin moni on miettinyt tämän 3v. tytön tarinaa.
täysikuun aikaa
totta vai tarua
0
55
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17313321
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585483Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454890Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1493699Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402833Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282022Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1191773Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3711683Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371505