13, 8 % sitä povattaisiin keskustalle (kepu) viimeisimmän YLEn gallupin mukaan kannatusta. Taas on tultu yhden prosenttiyksikön verran alas pienessä ajassa.
Perussuomalaiset taas ovat nostattaneet kannatusta viime mittauksista 2-3 prosenttiyksikköä ainakin. Virhemarginaaliakin toki aina piisaa.
Ei nyt aivan suoraa mene, mutta hämmästyttävän selkeästi vähintään kepun tappio on persujen voitto. Okei, missä kohtaa kepun kannatuksen syöksykierre sitten stoppaa? Seuraavat kuntavaalit näyttävät kannatuksen putoamisen jyrkkyyden. 9-10 prosentin kannatus ei aivan mahdoton ole, sillä kuntavaaleihin on matkaa vielä lähes 16 kuukautta.
Seuraavat eduskuntavaalit ja sitä seuraavat kuntavaalit voivat näyttää vielä rajumman katastrofin, sillä kepu nimenomaan kärsii omilla vahvoilla alueilla persuille.
Perinteinen agraaripuolue ei menesty edes maaseudulla, vahvimmalla kannatusalueellaan, ja kaupunkeihin rynnistäminen ei ole oikein onnistunut koskaan, joten mitä jää jäljelle kuin raaka syöksykierre, joka valuu persujen laariin suurimmaksi osaksi.
Nyt etenkin kepun vuoto persuihin on entistä ymmärrettävämpää, kun molemmat puolueet ovat oppositiossa. Voittaja se on oppositiossakin, ja voittajan puolelle herkästi kallistutaan.
Kovin pitkä matka ei ole siihen, että persujen ja kepun välillä on 100 prosentin railo. Kukapa tämmöistäkään olisi osannut ennalta arvata vuosi pari sitten. Kepun sisällä huuto toki on valtava, ja Kari Hokkanen ei tiedä kuinka päin olisi lauantaisella Soutulavitta-palstallaan tässä lehdessä.
Johtoa toki uusitaan tuossa kohtaa viimeistään rajusti, ellei jo ennemminkin, mutta mistäpä sinne yhtäkkiä uutta ja verevää sakkia revitään, kun reservissä ei kasva ketään valovoimaista valtakunnan kasvoa.
Koska totaalikatastrofissa mennään, syytetään tietenkin puheenjohtaja Mari Kiviniemeä kaikesta. Kiviniemellä vain tasoitettiin kuitenkin tie poliittista konkurssia kohden. Kaikki tuhon siemenet oli kylvetty jo aikaa sitten muilla tavoin. Vaalirahakohut, lipeäminen perusaatteestaan, vastustajien aliarviointi jne.
Saattaa käydä niinkin, että viimeisenä kortena ennen totaalista uppoamista kaivetaan Santeri Alkion opit uudelleen käyttöön ja kepu palaa juurilleen. Tuo tietää etelän city-kepulaisten loikkia muihin puolueisiin tai jonkun modernin city-kepun perustamista.
Tämän jälkeen Suomen politiikka on vihdoin ja viimein muuttunut eurooppalaiseen suuntaan: on oikeisto ja vasemmisto ja niiden välissä populistinen joukko nimeltä perussuomalaiset.
Kepun kuolinkamppailu
34
102
Vastaukset
- Kalrl Marx
Ja taas samaa...!
Ja taas samaa...!
Ja taas samaa...!Ja taas samaa...!
Ja taas samaa...!
Kai jotain muutakin osaamis listalla.
Vai, siinäkö se kaikki.- Mukavaa luettavaa
Näköjään osu ja uppos.
Tuli oikein täsmäosuma kun heti yksi kepuloinen parahti todella kovaa.
Mutta älkää kepuloiset yhtään hermoilko.
Kyllä se teidän puolue siitä lakkaa pikkuhiljaa vallan olemasta.
- Olet oikeassa
Kaskustalla todellakin on paha kriisitilanne päällä.
Jotain täytisi kiireesti tehdä.Mutta kukaan ei tiedä mitä pitäisi tehdä.
Tätä menoa kepun kannatus laskee aivan varmasti reilusti alle 10 prosenttiin. - porvarit kriisissä
Porvarien vaalirahasotkusta on lopulta saatu aikaan koko poliittisen järjestelmän kriisi, vaikka kyseessä on tosiasiassa kokoomuksen ja kepun kriisi.
Kukahan nämä porvarien mediamanööverit oikein suunnittelee?
Yleisradiohan tuossa taannoin mittautti kansalaisten mielipiteet vaalirahoista. Gallupin mukaan 73 prosenttia kansasta arvioi poliitikkojen olevan ostettavissa vaalirahalla. Samassa tutkimuksessa kansalaiset samalla hyväksyivät asiantilan: kaksi kolmesta oli sitä mieltä, että on ihan ok, että yrittäjät ja ay-liike rahoittavat poliittista toimintaa. Jutun tehneen toimittajan mielestä tässä ristiriidassa ilmeni kansalaisten kyynisyys: että on ihan ok, että poliitikot ostetaan.
On suorastaan liikuttavaa tasapuolisuutta, että liikemiesten vaalirahojen yhteydessä kaikissa jutuissa ja tutkimuksissa muistetaan aina mainita ay-liikkeen omille jäsenilleen antamat perin vähäiset vaalirahat. Tasapuolisuuden vuoksi ei tietenkään voida vertailla näistä eri lähteistä saatujen summien perässä olevia nollia tai desimaalipilkun paikkaa.
Osalle kansasta skandaali näyttäytyy myös moraalisena kysymyksenä. Kolmannes oli Ylen tutkimuksessa sitä mieltä, että poliittisen järjestelmän uskottavuus on heikentynyt. Vahvimmin tätä mieltä olivat vanhemmat ikäpolvet, yli viisikymppiset, mutta siinä sivussa myös vasemmistopuolueiden kannattajat.
Kansalaisten tutkittuja mielipiteitä voi siis tulkita niin, että kun porvaripuolueiden kansanedustajat jättivät lainvastaisesti ilmoittamatta liikemiehiltä saamansa vaalirahat, niin äänestäjät muistavat olla seuraavissa vaaleissa äänestämättä SDP:tä. - Hyvä kirjoitus
Ja totta kaikki.
- Jutta Rappio
Emme hyväksy Portugalin tukea ilman sijoittajavastuita."
Onko valehtelija vale-yo?- voi voi!!
Räksytähän vaan sieltä oppositiosta jos se helpottaa pahaa oloasi.
Todellisuudessa nyt vain muut kuin kepuloiset päättävät Suomen asiosta.Hyvä niin.
Tasapuolisuutta vaalirahoitusasiassa olisi pitänyt olla huomattavasti enemmän, mutta kansa näyttää mielipidemittauksen perusteella oivaltaneen asian vähemmälläkin. Eli osa kansanedustajaehdokkaista saa rahoitusta vaalikampanjaansa oman lompakkonsa ja puolueensa ulkopuolelta, tuomitsee sen mutta samalla hyväksyy asian realiteettina, jolle ei nähtävästi mitään voi.
Luultavasti kuitenkin nekin kansalaiset, jotka hyväksyvät ulkopuolisen vaalirahoituksen, pitävät oikeana, että ehdokkaiden tulee ilmoittaa rahoituslähteensä. Onneksi tähän suuntaan on menty, mutta minun mielestäni nimellä julkistettavien rahalahjojen alaraja on edelleen liian korkea. Sen pitäisi olla satasen tienoilla, oli kysymys sitten yrityksestä, ammattiyhdistyksestä tai yksityisestä ihmisestä.- Olet oikeassa
juuri noinhan se asia suurin pirtein menee miten kerrot.
Ma kaikkihan tiedämme sen että ei kukaan varteenotettava ehdokas joissain vaaleissa todellakaan käytä omia rahojaan vaalimainontaan.Kyllä sponsorit on hoidettu näille aina.
Outoa on sen sijaan se että miksi ne sponssit täytty pitä'ä sitten kumminkin salaisina ja epämääräisinä.
Minun mielestäni ainakin kun ehdokkaat rehellisesti ilmottaisivat tukijansa niin kaikki olisi silloin selvempää ja helpompaa ihan kaikille.
- Kauhajoelta
Ainakin meillä Pohjanmaalla halutaan yksinkertaisesti pesäero Korhoslaisiin vaalirahasuhmureihin. Minä en edes sylje niihin päin, jotka myyvät aatteensa näille merisaloille ja yli-saunamäkeläisille muutamasta hopealantista.
Toinen vaikea asia täällä onm noiden lestadiolaisten teot. Etteikö sitäkään asiaa muka tiedetty. Suljetussa yhteisössä pannaan onia lapsia kuin kuoripoikia katollisessa kirkossa. Kyllä sellainen johtoporukan tiedossa on ollut.
Tuollaisten ihmisten kanssa täälläpäin seurustellaan tästä lähtien selän kautta.- Kova on kiima !
Teillä on oikiat periaatteet seillä Pohojanmaan lakeuksilla: jatkakaa vaan samaan malliin. Kaupungista kirjoittelen, mutta kyllä täytyy sanoa, että oksennusreaktion - suurinpiirtein - aiheuttaa nuo lessujen naimatouhut.
Että, kun oma akka ei enää jaksa, niin ei muuta kuin panemaan alaikäistä omaa lasta. Kyllä niin ällöttää. Ja tämä kaikki uskonnon nimissä.
- Jutta Rappio
Emme hyväksy Portugalin tukea ilman sijoittajavastuita."
- älä jaksa
Eillä ole minkäänlaista merkitystä mihinkään suuntaan mitä sinä et hyväksy.
Pääasiahan on se että Suomen kansan enemmistä hyväksyy.
Ja Jutta Urpilaisellahan on nyt Sitten suomen kansan enemmistön tuki takanaan.
Senhän Suomen viime eduskuntavaalit osoitti.
- Ahkera Korhonen
Ovatko ne vaalirahat jotenkin parempia, jotka tulevat Sak:lta. Kerätään jäsenmaksuja, myös kepulaisilta ja sitten jaetaan sossujen hyväksi. Niitä rahoja on muuten hiukan eri määrä kuin muutaman liikemiehen lahjoittamat. On yrittäjiä, joka työllistää ehkä täälläkin tuomitsevasti kirjoittavia. Sak saa olla tekemässä hallitusohjelmaakin ja vielä kerrotaan että saimme paljon asioitamme läpi. Varjele jos MTK:n miehet olisivat sanoneet noin, mikä uutislööppi joka lehdessä ja ajankohtainen kakkonen olisi marssittanut Tampereen Yliopiston omat tietävät puolueelliset asiantuntijansa. Kauhavalle sanoisin, että Korhoslaiset eivät ole yhtään sen huonompia rahankerääjiä kuin esim. perussuomalaiset, jotka väärin käyttivät heille myönnettyjä avustajarahoja vaalikampanjaa. Ja empä usko, että kukaan todellakaan omillaan mällää. Ruotsalaisten säätiöitä ei vaivaudu kukaan tutkimaan. Kepun kaivamiseen ja syyllistämiseen menee kaikki energia toimittajilta. Ja kyllä persut ovat lukeneet läksynsä hyvin. Mutta ei se junttameiniki ikuisesti kestä. Saattepa nähdä. Ylpeys käy lankeemuksen j.n.e
- tarvitsee tukea
Kepulainen halusi rakentaa talon ja haki pankista lainaa. Vakuudet eivät riittäneet ja kepulainen tarvitsi takaajan.
Kun kepulaisen naapuri, persujen kannattaja, kuuli tästä, hän kailotti kylällä, että kepulainen on taloskriisissä kun takaajan täytyy antaa kepulaiselle rahaa.
Persut olisi hyvä panna peruskoulun kertauskurssille, joka iikka.
- Jutta Rappio
Emme hyväksy Portugalin tukea ilman yo-todistusta."
- älä jaksa
Ei sillä ole minkäänlaista merkitystä mihinkään suuntaan mitä sinä et hyväksy.
Pääasiahan on se että Suomen kansan enemmistä hyväksyy.
Ja Jutta Urpilaisellahan on nyt Sitten suomen kansan enemmistön tuki takanaan.
Senhän Suomen viime eduskuntavaalit osoitti.
- KauKe
Miksi täällä ollaan niin huolissaan keskustan väliaikaisesta laskusta, kun yhteiskannatus keskustan ja pressujen kanssa on 36- 38 . Eli korkeampi kuin koskaan aikaisemmin, kun keskustan kannatus oli 24 % niin pressujen kannatus oli 8 %, eli yhteensä 32 %
Jos tuosta keskustan alamäestä olisi yksikin prosentti mennyt puna demareille, niin silloin olisin todella huolestunut, mutta en nyt, sillä pressut ovat meidän sisarpuolue, joten ei ole mitään merkitystä vaikka he hetken johtavatkin kisaa.
Kun pressujen kannatus kohta laskee tuonne 12 % niin keskustan kannatus nousee taas tuttuihin lukemiin 24 %.
Ja sekös demareita ja heidän punamediaa todella kyrsii..- voi voi
Ei nyt ole kyse mistään kepun väliaikaisesta kannatuksen raomahtamisesta.Vaan lopullisesta.
Ja tiedoksesi vain että persuthan halveksivat kepuloisia todella paljon ja syvästi. voi voi kirjoitti:
Ei nyt ole kyse mistään kepun väliaikaisesta kannatuksen raomahtamisesta.Vaan lopullisesta.
Ja tiedoksesi vain että persuthan halveksivat kepuloisia todella paljon ja syvästi.Kyllä kepu ja persut löytävät toisensa ja ryhtyvät harjoittamaan yhteistä oppositiopolitiikkaa siinä kuin oppositiopuolueet yleensäkin. Tekevät yhteisiä välikysymyksiä ja pommittavat hallitusta samankaltaisilla puheenvuoroilla eduskunnan kyselytunneilla ja budjetin eduskuntakäsittelyssä. Äänestyksetkin noudattavat pääosin samaa linjaa.
Muutamien persujen puheenvuorot tulevat olemaan varmasti värikkäämpiä kuin kepulaisten keskimäärin, mutta ne hyödyttävät kepuakin. Nimittäin vaikka valtaosa äänestäjistä värikkäästä kielestä nauttiikin, suuri osa heistä kuitenkin henkilökohtaisesti luottaa enemmän hillitymmin esiintyviin mutta samalla puolella oleviin kansanedustajiin. Toisaalta osa kepulaisista edustajista omaksunee nyt persujen perässä aiempaa värikkäämmän kielenkäytön. Pekkarisen ei tarvitse edes omaksua - hänelle riittää kun palaa aiempien oppositiokausien sanailuunsa.- kateellinen 60 v
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kyllä kepu ja persut löytävät toisensa ja ryhtyvät harjoittamaan yhteistä oppositiopolitiikkaa siinä kuin oppositiopuolueet yleensäkin. Tekevät yhteisiä välikysymyksiä ja pommittavat hallitusta samankaltaisilla puheenvuoroilla eduskunnan kyselytunneilla ja budjetin eduskuntakäsittelyssä. Äänestyksetkin noudattavat pääosin samaa linjaa.
Muutamien persujen puheenvuorot tulevat olemaan varmasti värikkäämpiä kuin kepulaisten keskimäärin, mutta ne hyödyttävät kepuakin. Nimittäin vaikka valtaosa äänestäjistä värikkäästä kielestä nauttiikin, suuri osa heistä kuitenkin henkilökohtaisesti luottaa enemmän hillitymmin esiintyviin mutta samalla puolella oleviin kansanedustajiin. Toisaalta osa kepulaisista edustajista omaksunee nyt persujen perässä aiempaa värikkäämmän kielenkäytön. Pekkarisen ei tarvitse edes omaksua - hänelle riittää kun palaa aiempien oppositiokausien sanailuunsa.Sakut ovat tulleet auttamaan taas, ettei Suomi autioidu, ei saa valittaa, olemme sikiävää porukkaa ja olkaamme siitä ylpeitä.
- pakko mikä pakko
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kyllä kepu ja persut löytävät toisensa ja ryhtyvät harjoittamaan yhteistä oppositiopolitiikkaa siinä kuin oppositiopuolueet yleensäkin. Tekevät yhteisiä välikysymyksiä ja pommittavat hallitusta samankaltaisilla puheenvuoroilla eduskunnan kyselytunneilla ja budjetin eduskuntakäsittelyssä. Äänestyksetkin noudattavat pääosin samaa linjaa.
Muutamien persujen puheenvuorot tulevat olemaan varmasti värikkäämpiä kuin kepulaisten keskimäärin, mutta ne hyödyttävät kepuakin. Nimittäin vaikka valtaosa äänestäjistä värikkäästä kielestä nauttiikin, suuri osa heistä kuitenkin henkilökohtaisesti luottaa enemmän hillitymmin esiintyviin mutta samalla puolella oleviin kansanedustajiin. Toisaalta osa kepulaisista edustajista omaksunee nyt persujen perässä aiempaa värikkäämmän kielenkäytön. Pekkarisen ei tarvitse edes omaksua - hänelle riittää kun palaa aiempien oppositiokausien sanailuunsa.Pakkohan se on.
Mutta Soini sanelee kepulle mitä tehdään ja koska.
Näin se vain menee nyt ja tulevaisuudessa.
Persuthan on se suurin oppositiopuolue - vaikeaa on
Pystyyn_kuollut kirjoitti:
Kyllä kepu ja persut löytävät toisensa ja ryhtyvät harjoittamaan yhteistä oppositiopolitiikkaa siinä kuin oppositiopuolueet yleensäkin. Tekevät yhteisiä välikysymyksiä ja pommittavat hallitusta samankaltaisilla puheenvuoroilla eduskunnan kyselytunneilla ja budjetin eduskuntakäsittelyssä. Äänestyksetkin noudattavat pääosin samaa linjaa.
Muutamien persujen puheenvuorot tulevat olemaan varmasti värikkäämpiä kuin kepulaisten keskimäärin, mutta ne hyödyttävät kepuakin. Nimittäin vaikka valtaosa äänestäjistä värikkäästä kielestä nauttiikin, suuri osa heistä kuitenkin henkilökohtaisesti luottaa enemmän hillitymmin esiintyviin mutta samalla puolella oleviin kansanedustajiin. Toisaalta osa kepulaisista edustajista omaksunee nyt persujen perässä aiempaa värikkäämmän kielenkäytön. Pekkarisen ei tarvitse edes omaksua - hänelle riittää kun palaa aiempien oppositiokausien sanailuunsa.Aika vähäiset ovat vaikutusmahdollisuudet oppositiosta käsin yrittää vaikuttaa maan asioihin.
Onhan meillä sentään vallassa enemmistöhallitus.
- qwwwwwwwwwweeeeeeeee
Kiitos vanhanen ja minkkimari kun teitte tämän mahdolliseksi
- Kysymys sama
Ei keskustalaiset kansanedustajat ainakaan huuda neljää vuotta yhtä samaa laulua kuin teki kyselytunnilla Urpilainen. Homma ei alkanut kunnolla TV:stä näkyä kun jo pomppasi pystyyn ja esitti yhtä samaa laulua emme hyväksy sitä, emme hyväksy tätä. Emme, emme. Keskustalaiset ovat hiukan enemmän sanallisesti monipuolisempia. Pekkarinen voi värittää, toivottavasti, mutta muutoin uskoisin että asiat puhutaan asioina. Jos huutamisella ja toistolla saa kansan suosion, se on tosi ikävää, todella sitä pölhöpopulismia, josta Kuseniina nyt keskustan päälle syytää joka asiassa.
- joo o
varsinkaan kun kepuloiset eivät ole edes oppositiossa mikään käskyttäjä tai sanelija.
Soini porukkoineen sanoo marille ja kumppaneille miten toimitaan ja mitä tehdään.
Mutta eihän noilla opposition tekemisilä ole kyllä minkäänlaista merkitystä mihinkään suuntaan.
Sillä meillä Suomessahan on vallankahvassa kiinni enemmistöhallitus.
- DSFFGHJKLÖ
http://www.google.fi/imgres?imgurl=http://lemill.org/trac/attachment/wiki/VersionNames/vainamoinen2.jpg?format=raw&imgrefurl=http://lemill.org/trac/wiki/VersionNames&usg=__IoWR22bT3qA6rZJ3WpRnh7C5WDQ=&h=384&w=400&sz=76&hl=fi&start=9&zoom=1&itbs=1&tbnid=_ZXLfVy1kc76kM:&tbnh=119&tbnw=124&prev=/search?q=louhi&hl=fi&client=opera&hs=bhD&sa=X&rls=fi&channel=suggest&biw=1242&bih=617&tbm=isch&prmd=ivns&ei=BD4jTsTvNY_GswbNvsy7Ag
Eikös tuossa ekassa kuvassa ole aikapaljon yhden näköisyyttä?
Kepu upottamassa venettä nimeltä SUOMI. - ????????????????????
mikä kepu?????????
- Ollut ja mennyt
Pannaanpa Kepulle seuraavalla gallupkierroksella tuollainen 12,5 prosentin kannatus ja mitä vaaleihin tulee, niin seuraavien kuntavaalien aikoihin (syksy 2012) Kepun kannatus on luokkaa 10 prosenttia. Se riittää vallan mainiosti.
Voi sanoa, että Kepun valtakausi niin valtiollisella kuin kunnallisellakin tasolla on mennyttä.
Ja mitä presidentinvaaleihin tulee, niin Olli Rehnin ei kannata vaivautua. Ei tule presidenttiä Ollista.- liikaa aivan liikaa
Vähän yläkanttiin lupailet jos lupailet kepulle jopa 10%:n kannatusta seuraavissa vaaleissa.
Kepu oli ja meni.Se siitä.
- Kantsis kokeilla
Ei kepulainen vaan ole ja mene. Me ollaan sitkeätä, lannantuoksussa kasvanutta sakkia. Se jalostaa! Tekee iholle ja mielelle hyvää. Eikä vaivaa kateus eikä kauna.
- tietoisku!!!!
Kepun arvoista yksi tärkeimmistä on se kateus.
Kepulainen kadehtii vähän kaikkea. Kepulainen kadehtii koulutettuja ja varakkaita kaupunkilaisia. Kepulainen kadehtii muille puolueille ominaista lahjakkuutta ja älykkyyttä.
Kateuden kirjoitti Kepun tärkeimmäksi arvoksi aikoinaan jo itse Santeri Alkio.
Täällä kirjoittavat kepulit vain ovat yksi pieni osanen historian pitkässä jatkumossa.
- Hepsauttaja
Ansaitsee hepsautuksen ja muistutuksen siitä, että avaus on loistava!
- vain muisto
Kepu on historiaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897