Sukelsin teininä noin 4 metristä vuokramökin uimarannasta pullon,
joka sinne oli heitetty. Sen verran tajusin, että otin etiketin matkaan
vaikkei siitä mitään selvää saanutkaan.
Tuo pullo oli minulla vuosia ensin yhdessä sitten toisessa kylmiössä.
Nyt vasta tajusin, että kiitos tietokone ajan etiketistä voisi saada selvää.
Vaadittiin skanneria, sekä Nero ohjelman kuva käsittelyä
ja pikkaisen aikaa.
Etiketissä on seuraava teksti vielä luettavissa:
Carmen rose
Alko No:8523
Marli Tku 1,5 L
Pullo tuntuu jotenkin vanhalta, mutta voi myös olla siltä
ajalta kun oli teini. Kait sitä vanhenee jos jävessä on.
Ongelma vaan on, ettei Alko tiedä, että mikä tuo pullo on
ja voiko sitä juoda.Itseasiassa juuri ja juuri sen verran
ymmärsin itsekkin, että kyseessä on
jonkinsortin shamppanja tahi kuohuviini.
Mutta mikä tuon numeroinnin funktio mahtaa olla,
ja uskaltaako tuollaista juoda??
Sen enempää Marli kuin Alkokaan eivät tunnu tietävän moisen
pullon olemasa olosta yhtään mitään.
Eräs Alkon myymäläpäällikkö olisi tarjoutunut hävittämään tuon
pullon ilmaiseksi.
Kun sanoi, että tuo voi olla muuttunut myrkyksi ja / tai räjähtää
vanhuuttaan.
Olen miettinyt, että pitäisikö tuon antaa olla, juoda vai viedä Alkoon?
Mutta valaiskaa edes mistä ja mikä ja kuinka vanha se on???
mistä tietoa?
4
409
Vastaukset
- kippis ja skål!
Olet tulkinnut numeron väärin jos eivät sen perusteella löydä taustoja.
Ja kyseinen Alkon päällikkö puhuu täyttä soopaa. Ei viini miksikään myrkyksi enää muutu tai räjähdä. Aukaiset pullon ja haistat ensin ja jos ei pahalle niin sitten maistat. Tosin ollen joku Marlin hedelmäviini, niin eihän se edes ole ikinä hyvälle maistunutkaan vaan pelkkää sokerimehua. - AP
Niin no olen allerginen alkoholille, joten jää maistamatta mut
hyvä kuitenkin tietää ettei se ole myrkkyä tai räjähtele. - avaa ja testauta
Valmistaja Marli, eli kotimaista.
Minkä mallinen pullo: viinipullo vai kuohuviini/sampanjapullo, mallista voi päätellä laadun - kuohuvat aina niissä painavissa "mahakkaissa" pulloissa.
Vetoisuus 1,5 litraa - viittaisi kuohuviinin magnumpulloon, rose = vaaleanpunaista ja maistuu "roseelle".
Numero on Alkon silloisen tuoteluottelon koodi tuolle tuotteelle? Nuo luettelot päivitetään aika ajoin, kyllä siellä talossa varmasti jossakin on tiedot myös vanhoista tuotteista - kossun numero taisi aikoinnaan olla jotakin 113, 131 tai sinnepäin.
Jos pullo on ollut kylmiössä pystyssä on juoma todennäköisesti etikoitunut, vaaka-asennossa lojuessaan ei pilaannu niin helposti kun korkki pysyy kosteana.
Mitään keräilyharvinaisuutta ei tuosta koskaan tule.- AP
KIITOS!!!
Kerrankin asiallinen vastaus mikä ei haise "mutulta"
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "873998Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242881No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452302- 341311
- 10899
- 131875
- 6834
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124746- 11740