lottovoitto

Tänäänkin meillä on valinnan mahdollisuus, joko
elää oman tyhmyytemme varassa tai sitten ottaa
Jeesus Kristus vastaan pelastajanamme ja tulla
valoon. Hän päästä meidät piinastamme, meitä
riivaavista asioista ja mielettömyyksistämme.
Hänessä saamme rauhan ja kasvun.

Elämähän on luonnollista, kaunista ja virkeää
Jeesuksessa Kristuksessa. Se on tila, jossa
ihminen kasvaa ja kehittyy, tulee tuntemaan uusia
asioita ja voi iloita lahjoistaan ja taidoistaan.
Se on kiitollisuuden, rauhan ja rakkaude tila,
jota ei täytä itsekkyys ja mielenoikkujemme
outous, vaan nöyrä hyvyys, jossa kunnian saa Hän.

Miksi sitten kaikki eivät usko, miksi uunoilevat
ja edustavat typerryttävää oppiaan, jonka
hedelmät ovat ilmeiset? Siitäkin voimme lukea
sanasta selityksen, koska itsehän emme mitään
mistään tiedä. Ei kukaan täällä, eikä missään
muuallakaan.

Niinkuin kirjoitettu on: " Jumala on antanut
heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he
näkisi ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän
päivään asti". Room. 11:8

Tuollainen torvihan sitä ihminen on erotettuna
Jumalan yhteydestä. Vaeltaa kuin unessa,
omaamatta energiaa oikein mihinkään muukun kuin
vaivoin oman pahuutensa ilmituimiseen. Silmät
eivät näe ilmeisiä asioita, eivätkä korvat kuule
kuultavia juttuja, vaikka elimet toimivat kyllä.

Näin meidän tulee rakastaa ja ymmärtää niitäkin,
jotka ovat tämän uneliaisuuden hengen vallassa.
Niitä, jotka tarvitse kaikkea kovin järisyttävää
pysyäkseen elämässä hereillä, jotka eivät näe
Jumalan pieniä, mutta ihmisessä suuria tekeviä
asioita. Niitä, jotka odottavat maailmalta paljon
ja ihmeellistä, mutta eihän se sitä anna, koska
sitä vaivaa tuo yleinen uneliaisuus. Hereillä
olemme vain Herrassa ja Hänen Henkensä
vaikutuksessa.
7203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Sinultakin on moneen otteeseen pyydetty useamman
keskustelijan taholta, että laittaisit
taivaspistemonologisi saman otsikon alle laihoin
tuloksin. Missä mättää? Eikö leikkaa? Epäiletkö
ettei herrasi huomaa silloin kaikkia
kirjoituksiasi ja menetät "elintärkeitä"
pisteitä, joilla saattaa loppupeleissä olla
arvaamattoman tärkeä painoarvo?

Minä olisin muuten sinuna lottovoitosta hyvin
hiljaa, kun kerran omassa lapussasi on vain yksi
ja lisänumero. Sillä ei saa lottotädiltä kuin
korkeintaan lämpimän käden puristuksen.

Äänestä

Säkki on kyllä melkoinen runoilija. Tekstiä syntyy
kyllä palstoittain. Teksti on jopa muodollisesti
suht. koht. hyvää. Mutta, ainakaan minä en "osaa"
lukea sitä. Kun olen lukenut tekstin kokonaan, en
tiedä mitä olen lukenut. Ihan kuin olisin
lukenut italian (italiaa osaan vain sen verran
kuin englannin osaamisella ja yleissivistyksellä
pystyy) kielisen tekstin. Siitä ei siis jää
minulle mitään. Siksi kyseenalaistan tuollaisen
tekstin tuottamisen. Mielestäni kyseessä ei voi
olla edes minun oma lukihäirö, sillä olen tottunut
lukija.

Säkin tekstit eivät varmasti loukkaa ketään, enkä
rinnasta niitä häiriköiden teksteihin. En siten
itsekään halua mitenkään keljuilla säkille. Kunhan
vain ihmettelen. Säkillä on sinänsä hieno taito
kirjoittaa sanomatta mitään. Hänestä tulisi hyvä
puheiden käsikirjoittaja jollekin poliitikolle.

Äänestä
  • Voisitko myös sinä Pakana tiivistää kaiken
    sanottavasi yhteen viestiin.Se ei vaadi kovin
    paljon.Minäkin kykenisin tekemään sen
    puolestasi,mutta silloin sinä olisit siitä eri
    mieltä joutuen siten ristiriitaan itsesi kanssa.

    Mutta teepä meitä muita helpottaaksesi tällainen
    kategorinen viesti.

    Äänestä

  • Luepa Pakana(M)Oplevin kirjoitus itsestäsi
    otsikon Lapsikaste(ja tunteet hiiltyvät)
    alta.Minusta se on napakymppi.Sen paremmin ei
    sinua voi luonnehtia.

    Ps.Käykääpä muuten kaikki muutkin asiasta
    kiinnostuneet lukemassa tuo Oplevin kommentti.Se
    löytyy parin sivun takaa.

    Äänestä

  • Eschaton kirjoitti:

    Voisitko myös sinä Pakana tiivistää kaiken
    sanottavasi yhteen viestiin.Se ei vaadi kovin
    paljon.Minäkin kykenisin tekemään sen
    puolestasi,mutta silloin sinä olisit siitä eri
    mieltä joutuen siten ristiriitaan itsesi kanssa.

    Mutta teepä meitä muita helpottaaksesi tällainen
    kategorinen viesti.

    Minäpä en availe uusia otsikoita yhtä tiheään kuin
    säkki.

    Ja kun avaan, siinä on aina jokin pointti, piti
    siitä tai ei. Ei vain sanoja peräkkäin.

    Äänestä

  • Eschaton kirjoitti:

    Luepa Pakana(M)Oplevin kirjoitus itsestäsi
    otsikon Lapsikaste(ja tunteet hiiltyvät)
    alta.Minusta se on napakymppi.Sen paremmin ei
    sinua voi luonnehtia.

    Ps.Käykääpä muuten kaikki muutkin asiasta
    kiinnostuneet lukemassa tuo Oplevin kommentti.Se
    löytyy parin sivun takaa.

    Joo, pahaa näyttää elämä Pakanalle tehneen, mutta
    kuten sanottu Jumala rakastaa häntäkin ja kutsuu
    häntä armollisen rakkautensa huostaan.
    Jumala on pitkämielinen, Jumala on rakkaus.

    Äänestä

  • Kristitty kirjoitti:

    Joo, pahaa näyttää elämä Pakanalle tehneen, mutta
    kuten sanottu Jumala rakastaa häntäkin ja kutsuu
    häntä armollisen rakkautensa huostaan.
    Jumala on pitkämielinen, Jumala on rakkaus.

    Minä tukeudun vanhempiin jumaliin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


säkki kirjoitti:

Tänäänkin meillä on valinnan mahdollisuus, joko
elää oman tyhmyytemme varassa tai sitten ottaa
Jeesus Kristus vastaan pelastajanamme ja tulla
valoon. Hän päästä meidät piinastamme, meitä
riivaavista asioista ja mielettömyyksistämme.
Hänessä saamme rauhan ja kasvun.

Elämähän on luonnollista, kaunista ja virkeää
Jeesuksessa Kristuksessa. Se on tila, jossa
ihminen kasvaa ja kehittyy, tulee tuntemaan uusia
asioita ja voi iloita lahjoistaan ja taidoistaan.
Se on kiitollisuuden, rauhan ja rakkaude tila,
jota ei täytä itsekkyys ja mielenoikkujemme
outous, vaan nöyrä hyvyys, jossa kunnian saa Hän.

Miksi sitten kaikki eivät usko, miksi uunoilevat
ja edustavat typerryttävää oppiaan, jonka
hedelmät ovat ilmeiset? Siitäkin voimme lukea
sanasta selityksen, koska itsehän emme mitään
mistään tiedä. Ei kukaan täällä, eikä missään
muuallakaan.

Niinkuin kirjoitettu on: " Jumala on antanut
heille uneliaisuuden hengen, silmät, etteivät he
näkisi ja korvat, etteivät he kuulisi, tähän
päivään asti". Room. 11:8

Tuollainen torvihan sitä ihminen on erotettuna
Jumalan yhteydestä. Vaeltaa kuin unessa,
omaamatta energiaa oikein mihinkään muukun kuin
vaivoin oman pahuutensa ilmituimiseen. Silmät
eivät näe ilmeisiä asioita, eivätkä korvat kuule
kuultavia juttuja, vaikka elimet toimivat kyllä.

Näin meidän tulee rakastaa ja ymmärtää niitäkin,
jotka ovat tämän uneliaisuuden hengen vallassa.
Niitä, jotka tarvitse kaikkea kovin järisyttävää
pysyäkseen elämässä hereillä, jotka eivät näe
Jumalan pieniä, mutta ihmisessä suuria tekeviä
asioita. Niitä, jotka odottavat maailmalta paljon
ja ihmeellistä, mutta eihän se sitä anna, koska
sitä vaivaa tuo yleinen uneliaisuus. Hereillä
olemme vain Herrassa ja Hänen Henkensä
vaikutuksessa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu