Nyt siis ollaan niin pirun viisaita maalla, kun merellä on hätä, johan se pikku Maurikin alkoi antaa neuvojaan, että muka nyt pitäisi Suomen "Varautua", Euron "Haaksirikkoon". Tosin Mauri pojalla, ei ole sen kummempia neuvoja antaa kuin Paavo Väyryselläkään, mutta nyt ollaan niin viisaita, niin viisaita.
Tuo jälkiviisaushan on sitä imelintä viisautta, mitä olla voi, mutta eihän nämä kaksi kepuministeriä ole koskaan muunlaista viisautta suustaan päästäneet. Että ei muuta kuin otetaan taas oma Markka käyttöön, eihän meidän tarvitse noista Euroopan "köyhistä" Valtioita välittää.
"Voi elämän kevät, ja kukkiva nuoruus", en voi muuta snoa tuosta täysin holtittomasta ja erittäin typerästä Kepupolitiikasta tai Kepupolitiikoista.
Kyllä nyt on aika lähteä viiden kilsan lenkille, päästäkseni eroon tuosta tyhmääkin tyhmemmästä Kepupolitiikasta, kyllä näin on näreet.?
On ne viisaita, nuo entiset Kepuministerit.
11
<50
Vastaukset
- Onhan tämä nähty.
Kepuministereiden tehtävä oli aikanaan siankarsinain puhtaanapito, ja Risuvoimaloiden käyntiinsaataminen, niin pitihän sitä maaseudullekin työpaikkoja järjestää, ja hinnalla millä hyvänsä.
- No sentään uusi
hallitus jakaa mannaa kansalle.
Pelkkä hallitusohjelman julkistus tipautti neljä miljardia Fortumin pörssiarvosta. Siihen ei kepuministerit olis pystyneet ;)))
- tsukki-kapi
Jos Pekkarisen mallin mukaan oltaisiin eletty, niin sinunkin elättivarksen velkoja ja tukeja monessa polvessa olisi maksettu paljon vähemmän ja kansalla olisi leipää. Olet ylivoimaisesti saitin tyhmin, jopa kapia, mielitolloa,ryssä-ernestoa ja kana-aulistakin hullumpi olet sinä Limingan elättivares.
- Uusi-Ukki, se oikea.
Herra Jumala, mitä sinä "Viisas" kepulireppana päästelet suustasi.? Vai olisi meille Veronmaksajille "Taivas auvennut", jos olisi Pikku-Pekkarisen ohjeiden mukaan eletty. Tällä palstalla on kyllä saatu lukea melkoisia "älynväläyksiä", teidän Reppanoiden toimesta, mutta kyllä tuo sinun pikku Maurin kehumisesi ylittää kaiken käsityskyvyn, mitä tällä palstalla on koskaan esitetty.
Tuossa sinun Maurissasi ei ole muuta kehumista kuin hänen miehekäs ja tomera äänensä, joka ehkä hämääkin teidät Kepulit ja myötäjuoksijanne perusteellisesti. Hänen Poliittinen toimintansa perustui ainoastaan ja yksinomaan teidän Reppanoiden etujen ajamiseen, ikäänkuin ei mitään muuta elämää olisi yhteikunassamme ollutkaan.
Ja vielä, olen takuuvarmasti teidän Kepulien mielestä tämän palstan tyhmin kirjoittaja, jota asiaa sinä tuossa vastauksessasi pontevasti tuot esille. Ymmärrän kyllä, kun sinulla ja sinunlaisen ajattelutavan omaavilla ihmisillä tuo Kepulaisuus on tietenkin perintönä mennyt päähän, sekoittaen viisaan ajattelykyvyn jo Rippikouluastella, niin sinun on helppo mieltää kaikki ei Kepulaiset tyhmiksi.
Annankin sinulle neuvon, katso siihen isän ja äidin sinulle häälahjaksi ostamaan peiliin, niin sieltähän sinua katsookin se erittäin tyhmä ja puolijauhoinen Kepulireppana, kyllä näin on näreet, Herraparatkoon.?
Tullessani 5-kilsan lenkiltä, ja käydessäni suihkussa tunnen taas olevani kaikesta Kepusaastasta vapaa ihminen. Olen tosi onnellinen siitä, kun tuo Kepun alamäki on edelleen "Syöksykierteessä", kohta se saavuttaa sen kymmenen prossan "rajapyykin", jonka jälkeen myskin Pekkarinen ja Väyrynen vaikenevat lopullisesti "Seurakunnassa", kyllä näin on näreet.? - tsukki-kapi
Uusi-Ukki, se oikea. kirjoitti:
Herra Jumala, mitä sinä "Viisas" kepulireppana päästelet suustasi.? Vai olisi meille Veronmaksajille "Taivas auvennut", jos olisi Pikku-Pekkarisen ohjeiden mukaan eletty. Tällä palstalla on kyllä saatu lukea melkoisia "älynväläyksiä", teidän Reppanoiden toimesta, mutta kyllä tuo sinun pikku Maurin kehumisesi ylittää kaiken käsityskyvyn, mitä tällä palstalla on koskaan esitetty.
Tuossa sinun Maurissasi ei ole muuta kehumista kuin hänen miehekäs ja tomera äänensä, joka ehkä hämääkin teidät Kepulit ja myötäjuoksijanne perusteellisesti. Hänen Poliittinen toimintansa perustui ainoastaan ja yksinomaan teidän Reppanoiden etujen ajamiseen, ikäänkuin ei mitään muuta elämää olisi yhteikunassamme ollutkaan.
Ja vielä, olen takuuvarmasti teidän Kepulien mielestä tämän palstan tyhmin kirjoittaja, jota asiaa sinä tuossa vastauksessasi pontevasti tuot esille. Ymmärrän kyllä, kun sinulla ja sinunlaisen ajattelutavan omaavilla ihmisillä tuo Kepulaisuus on tietenkin perintönä mennyt päähän, sekoittaen viisaan ajattelykyvyn jo Rippikouluastella, niin sinun on helppo mieltää kaikki ei Kepulaiset tyhmiksi.
Annankin sinulle neuvon, katso siihen isän ja äidin sinulle häälahjaksi ostamaan peiliin, niin sieltähän sinua katsookin se erittäin tyhmä ja puolijauhoinen Kepulireppana, kyllä näin on näreet, Herraparatkoon.?
Tullessani 5-kilsan lenkiltä, ja käydessäni suihkussa tunnen taas olevani kaikesta Kepusaastasta vapaa ihminen. Olen tosi onnellinen siitä, kun tuo Kepun alamäki on edelleen "Syöksykierteessä", kohta se saavuttaa sen kymmenen prossan "rajapyykin", jonka jälkeen myskin Pekkarinen ja Väyrynen vaikenevat lopullisesti "Seurakunnassa", kyllä näin on näreet.?Kiskaise välillä happea hampaattomaan suuhusi, ettei käy niin kuin epäjumalallesi Paavo Lipposelle, joka suuttui silmittömästi kun ei kelvannut eu:ssa edes juoksupojan virkaan, vaikka itse haaveili jopa pääkomissaarin pestistä. Uhkaili Perssoniakin kusirännillä.
Suuttui tosiaan niin, että okosenaan tuotiin lentsikan lattialla tuo parin metrin mittainen veltto punikki kotimaahan. Jos minä olisin ollut lentsikan kippari, olisin aukaisuttanut pohjaluukun.
Mutta palatakseni sinuun elättivarekseen ja maailman tyhmimpään punikkiin, ei edellisen sekojokelluksesi lukeminen muuttanut mielipidettäni. Piirille vaan. - Elli-Maaret
tsukki-kapi kirjoitti:
Kiskaise välillä happea hampaattomaan suuhusi, ettei käy niin kuin epäjumalallesi Paavo Lipposelle, joka suuttui silmittömästi kun ei kelvannut eu:ssa edes juoksupojan virkaan, vaikka itse haaveili jopa pääkomissaarin pestistä. Uhkaili Perssoniakin kusirännillä.
Suuttui tosiaan niin, että okosenaan tuotiin lentsikan lattialla tuo parin metrin mittainen veltto punikki kotimaahan. Jos minä olisin ollut lentsikan kippari, olisin aukaisuttanut pohjaluukun.
Mutta palatakseni sinuun elättivarekseen ja maailman tyhmimpään punikkiin, ei edellisen sekojokelluksesi lukeminen muuttanut mielipidettäni. Piirille vaan.Olenko oikeassa?
He, he, hee, tuon viestin takana täytyy olla Sonnimies? - Uusi-Ukki, se oikea
tsukki-kapi kirjoitti:
Kiskaise välillä happea hampaattomaan suuhusi, ettei käy niin kuin epäjumalallesi Paavo Lipposelle, joka suuttui silmittömästi kun ei kelvannut eu:ssa edes juoksupojan virkaan, vaikka itse haaveili jopa pääkomissaarin pestistä. Uhkaili Perssoniakin kusirännillä.
Suuttui tosiaan niin, että okosenaan tuotiin lentsikan lattialla tuo parin metrin mittainen veltto punikki kotimaahan. Jos minä olisin ollut lentsikan kippari, olisin aukaisuttanut pohjaluukun.
Mutta palatakseni sinuun elättivarekseen ja maailman tyhmimpään punikkiin, ei edellisen sekojokelluksesi lukeminen muuttanut mielipidettäni. Piirille vaan.Mitä ihmettä sinä sekoilet, eihän Lipponen ollut edes viinamiehiä, kuten Kekkonen oli, vai Kekkosestako sinä puhutkin.?? Koeta sinäkin "Älykääpiö", sopeutua oleviin oloihin Kepun aika on auttamattomasti, ja lopullisesti ohi, pane nyt tämä asia siihen niin pirun "Viisaaseen" kalloosi. Kyllä n äin on näreet.?
- Miksiköhän kaikki
Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä sekoilet, eihän Lipponen ollut edes viinamiehiä, kuten Kekkonen oli, vai Kekkosestako sinä puhutkin.?? Koeta sinäkin "Älykääpiö", sopeutua oleviin oloihin Kepun aika on auttamattomasti, ja lopullisesti ohi, pane nyt tämä asia siihen niin pirun "Viisaaseen" kalloosi. Kyllä n äin on näreet.?
homot ovat vielä niin tyhmiäkin? Kuten sinäkin?!!!
Lipponenhan makasi vi tutuksesta sinisenä lentokoneen lattialla !!?!!! - tsukki-kapi
Uusi-Ukki, se oikea kirjoitti:
Mitä ihmettä sinä sekoilet, eihän Lipponen ollut edes viinamiehiä, kuten Kekkonen oli, vai Kekkosestako sinä puhutkin.?? Koeta sinäkin "Älykääpiö", sopeutua oleviin oloihin Kepun aika on auttamattomasti, ja lopullisesti ohi, pane nyt tämä asia siihen niin pirun "Viisaaseen" kalloosi. Kyllä n äin on näreet.?
Tuossa se tyhmyytesi nähdään. En ole puhunut VIINASTA sanaakaan. LIPPONEN SUUTUI NIIN, ETTÄ EI SAANUT HAPPEA. SIKSI TUOTIIN OIKOSENAAN KONEEN LATTIALLA HAPPINAAMARISSA.
Menikö nyt tollopunikin kaaliin?
- paskahaisee
Kepupalstalla on hirveä p askankäry.
- Uusi-Ukki, se oikea
Muistlen kaiholla rottakoulun aikaa, jolloin rottakokelaana oli aina aunuksen retken junan veturi. Siinä puuskutus kävi ja kalvot paukkuivat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti28117958Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245730- 1332662
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172197Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3371805Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111063- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto33961Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45958