Palattuani arjen todellisuuteen, huomasin olevani
yhtäkkiä keskellä kaaosta. Toivoin, että olisin
voinut jäädä vielä hetkeksi siihen ihanaan
olotilaan, jossa olin jo ehtinyt viettää tovin.
Tuo kooma oli täysin ulkopuolinen koko
ulkomaailman pahuudesta. Siellä ei ollut muita
kuin tanssivat keijut ja pilvilinnat. Mutta miksi
minä, miksi juuri minä heräsin tähän jopa
epätodelliselta tuntuvaan todellisuuteen, jossa
ei ole muuta kuin pahuutta. Kun katson länteen,
näen vain pimeyden massojen kohoavan
horisontista, kun katson itään niin sama toistuu
myös siellä. Vain ympärilläni on vielä pieni alue
valoa. Olen kuin valaistu alue roskasäkissä.
Toisinsanoin olen myrskynsilmässä.
Heräsin henkiin koomastani. Olin jo luullut
kuolleeni, kunnes eräänä päivänä jälleen näin
valoa. Oliko se järkytys vaiko uusi toivo
paremmasta, sitä en tiedä. Joka tapauksessa näinä
kaikkina elinvuosinani minulle on paljastunut
elämän karut tosiasiat. Olen huomannut olevani
yksin kaiken keskellä. Onkohan se tietynlaista
itseironiaa kuvitella olevansa koko maailman
napa, se johtava johtotähti, jota jokaisen tulisi
seurata. Sehän on vain kuvitelmaa, pelkkää
harhaa, illuusiota, joka ei ole sinällään
varteenotettavaa pohdintaa. On vain noustava
jaloilleen ja pyrittävä kohden valoa niin kuin
nuoret puunversot synkässä korpimetsässä, muiden
puiden varjossa. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin
nousta pinnalle, itse pinnistellen ja
ponnistellen kohden viimeisiä valon säteitä,
jotka loistavat isompiensa lomasta.
Iän myötä ihmisen juuret vahvistuvat, ihmisestä
tulee yhä vahvempi ja kilpailukykyisempi. Iän
myötä ihmisen on helpompi ponnistella kohden
valoa, henkistä kasvua tapahtuu kaikenaikaa.
Ihmisen kasvu on rinnastettava puun
vuosikertoimiin. Jos ihminen on puu, hänen
kasvuunsa vaikuttavat tällöin kasvuympäristö,
maan hivenaineiden runsaus, paikan valoisuus ja
monet muut tekijät. Jos olot ovat suotuisat niin
puusta kasvaa tällöin vahva ja elinvoimainen,
joka lopulta vahvistaa asemansa syrjäyttämällä
heikoimmat osapuolet ympäriltään, viemällä heiltä
kaiken valon ja ravinteet, jotta heille ei jäisi
pienintäkään elämisen mahdollisuutta. Näin toimii
ihminen. Hän kasvaa ja vahvistuu, kunnes lopulta
koittaa hetki, jolloin hän on omana itsenään
persoonallisuus, jolle ei enää kukaan mahda
mitään. Hänellä ei ole tilaa enää muille, vaan
hän täyttää oman tilansa niin, että omaan
minuuteen ei pääse kukaan käsiksi. Jos elinolot
ovat huonot niin tällöin ihmisestä tulee
yhteiskunnan hylkiö, se ainainen toisten armoilla
elävä hamppari.
Murrosikä on kokeilemisen aikaa. Tällöin nuori
kokeilee omia rajojaan kaikkeen mahdolliseen.
Hänellä on suunnaton tarve kerätä kokemuksia ja
tuntemuksia eri asioista. Hän pyrkii kohoamaan
arvoasteikossa yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Näin
hän pyrkii kohden sitä ihanteellista asemaa,
jossa hän löytää oman minuutensa. Ihminen on
silloin täydellisessä asemassa, kun hän on
saavuttanut sen mitä puukin havittelee, oman
elinympäristönsä, oman alueensa josta saada
ravintonsa ja valonsa. Tähän ihminenkin pyrkii
kokemuksiensa ja itsetuntonsa kautta.
Valitettavasti ei ole mahdollista saavuttaa tätä
ihannetilannetta, jollei ole elänyt murrosikää ja
kokeillut itseään ja omia kykyjään. Ihminen on
murrosiässään, kuin lintu, joka kokeilee siipiään
ensimäistä kertaa elämässään. Voimme vain toivoa,
että edes puolella nykyajan nuorisosta
lähtökohdat olisivat niin hyvät, että edes heillä
olisi mahdollisuus kasvaa omana minänään siihen
tilaan, jossa itsetunto on vahva ja oma asema
yhteiskunnassa on tukevasti perustuksillaan.
- Kiitoksia kaikille lukeneille -

Vastaukset 20
Vanhimmat
Minäkin olen vain kieroon kasvanut puu, jossa
Jumalalla on oikomista. Hän voisi oikoa minut
hetikin, muuta en kestäisi sitä.
Onko Jeesus rinnallasi kulkemassa?
Oio itse itsesi. Jumalaa ei ole, joten se ei sua
auta.
On tyhmää jankata täällä, että Jumala on.
Yhtä tyhmää on jankata, että Jumalaa ei ole.
Vain mielipiteillä joita perustelee on merkitystä.
Aivan sama, uskooko Jumalaan vai uskooko siihen,
että Jumalaa ei ole. Tätä palstaa lukevat ovat
saaneet lukea kyllästymiseen asti, kun Kaizu ja
muut hokevat, että Jumala on. Ok, tiedetään, että
olette sitä mieltä. Ei sitä tarvitse hokea. Samoin
on luettu vaikka kuinka monta kertaa, että Jumalaa
ei ole. Miten ketään voi kiinnostaa, jos joku
tekaistu nimimerkki ilmoittaa, että "en usko
Jumalaan"? Ei sitten mitenkään!
Sellainen keskustelu on kiinnostavaa, kun joku
väittää jotain, jolle hän löytää jonkun perusteen.
Se, että musta tuntuu, ei ole peruste. Jollekin
uskovaiselle voi olla Raamattu peruste siihen,
että HÄN uskoo. Mutta se, että kirjoittaja uskoo
siksi, että hän pitää Raamattua totena, ei ole
peruste millekään väitteelle. Eihän väitettä voi
perustella sillä, että väittäjä uskoo.
Te kaikki olette jumalia, kerkeimman poikia
kaikki tyynni, vahvisti J evankeliumissa.
Walsch.Keskusteluja Jumalan kanssa jatkaa. Poika
kokee ajatuksen luomisen, jonka Pyhä henki
onsaanut aikaa.Pystytkö synnytämään ajatuksen,
että jonain päivänä voit olla Jumala.
Hurjimpina hetkinäni.
Hyvä,sillä minä sanon sinulle:Olet jo Jumala. Et
vain tidä sitä.Enkö ole sanonut teille sitä, että
te olette Jumalia."
J tokaisi kerran .Ettekö te koskaan vartu
henkiymmärryksesssä. Myös Paavali harmitteli aina
vain alkeisopissa pysymistä. Mielestäni vahvaa
evästä löytyy muualta kuin R:sta.Sitä siteerataan
paljon näissä ilmotuksissa.
Ihan asiallinen kommentti. Turha kirjoitella
mitään, jos ei pysty perustelemaan.
Omat perusteluni Jumalan olemassaololle ovat:
1. Pyytäessäni Jeesusta elämääni alkoi Hän
muokata ajattelutapaani yhä enenmmän ja enemmän.
2. Kaikki Raamatun profetiat ovat toteutuneet,
vaikkakin ne ovat ilmoitettu vertauskuvallisesti.
3. Herätyskokouksissa paranee ihmisiä ja jopa
syntymästä asti eri pituiset jalat ovat kasvaneet
saman pituisiksi.
4. Entinen narkkari pääsi huumeista ja kertoi
Pyhän Hengen humalan olevan jokseenkin
samanlaisen, kuin kannabis höyryjen - erotuksella
että krapulaa ei tule.
5. Lukuisat ihmisten todistukset ns.
yliluonnollisista tapahtumista.
6. Elämän ja olemassaolon selittäminen millään
muulla keinolla on mahdotonta. Kuka laittoi
alkuräjähdyksen alulle. Elämän syntyminen
itsestään liian monimutkainen prosessi.
1. Pyytäessäni Jeesusta elämääni alkoi Hän
muokata ajattelutapaani yhä enenmmän ja enemmän.
Voi uskoa noin. Muille ei kelpaa todisteeksi, että
Jeesus alkoi muokata Kaizun ajattelutapaa.
2. Kaikki Raamatun profetiat ovat toteutuneet,
vaikkakin ne ovat ilmoitettu vertauskuvallisesti.
Suurta puppua, kaikkia profetioita ei ole edes
vielä ollut määräkään toteutua. Tai sitten
Kaizulla on ihan oma painos Raamatusta.
3. Herätyskokouksissa paranee ihmisiä ja jopa
syntymästä asti eri pituiset jalat ovat kasvaneet
saman pituisiksi.
Suurta puppua. Tuo on asia, joka voitaisiin
todistaa, jos haluttaisiin. Mitään todisteita ei
tiede tunne. Muuten, usein kuultu väite tuo. Aina
yhtä valoaläpäisemätön.
4. Entinen narkkari pääsi huumeista ja kertoi
Pyhän Hengen humalan olevan jokseenkin
samanlaisen, kuin kannabis höyryjen - erotuksella
että krapulaa ei tule.
Itkiskö vai nauraisko? Entiset narkkarit nyt
voivat kertoa mitä vain, ja kertovatkin.
5. Lukuisat ihmisten todistukset ns.
yliluonnollisista tapahtumista.
Ei todista mitään. Ns. yliluonnolllisia tapahtumia
tapahtuu hindulaisille enemmän kuin kristityille,
hindulaisuus on siis siten oikeampi uskonto.
6. Elämän ja olemassaolon selittäminen millään
muulla keinolla on mahdotonta. Kuka laittoi
alkuräjähdyksen alulle. Elämän syntyminen
itsestään liian monimutkainen prosessi.
Höh, miten niin mahdoton? Kreationismin kanssa
samanarvoinen on Kalevalan Sotkan muninta
Taas Kaizu esitti väitteitä, joita ei pysty
perustelemaan. Kaizu on toivoton. Hän perustelee
asioita uusilla perustelemattomilla asioilla.
Oikea selittämisen ihmelapsi.
Ei se ole asian tai mielipiteen perustelemista,
että perusteena tarjoaa mielipidettä tai omaa
uskoaan.
1. Pyytäessäni Jeesusta elämääni alkoi Hän
muokata ajattelutapaani yhä enenmmän ja enemmän.
Voi uskoa noin. Muille ei kelpaa todisteeksi,
että
Jeesus alkoi muokata Kaizun ajattelutapaa.
Jos ottaisit Hänet vastaan, niin huomaisit sen.
2. Kaikki Raamatun profetiat ovat toteutuneet,
vaikkakin ne ovat ilmoitettu vertauskuvallisesti.
Suurta puppua, kaikkia profetioita ei ole edes
vielä ollut määräkään toteutua. Tai sitten
Kaizulla on ihan oma painos Raamatusta.
Ne profetiat, joiden on ollut määräkin tapahtua.
Jumala ei tee mitään suurta ilmoittamatta sitä
ihmisille.
3. Herätyskokouksissa paranee ihmisiä ja jopa
syntymästä asti eri pituiset jalat ovat kasvaneet
saman pituisiksi.
Suurta puppua. Tuo on asia, joka voitaisiin
todistaa, jos haluttaisiin. Mitään todisteita ei
tiede tunne. Muuten, usein kuultu väite tuo. Aina
yhtä valoaläpäisemätön.
Voit mennä itse katsomaan. Luuletko että noin
moni valhe pysyisi salassa?
4. Entinen narkkari pääsi huumeista ja kertoi
Pyhän Hengen humalan olevan jokseenkin
samanlaisen, kuin kannabis höyryjen - erotuksella
että krapulaa ei tule.
Itkiskö vai nauraisko? Entiset narkkarit nyt
voivat kertoa mitä vain, ja kertovatkin.
Loukkaat erittäin fiksua kaveriani, jolla on
kokemusta.
5. Lukuisat ihmisten todistukset ns.
yliluonnollisista tapahtumista.
Ei todista mitään. Ns. yliluonnolllisia
tapahtumia
tapahtuu hindulaisille enemmän kuin kristityille,
hindulaisuus on siis siten oikeampi uskonto.
On olemassa henkivaltoja ja niillä on voimia.
Hedelmät viime kädessä paljastavat hengen
luonteen.
6. Elämän ja olemassaolon selittäminen millään
muulla keinolla on mahdotonta. Kuka laittoi
alkuräjähdyksen alulle. Elämän syntyminen
itsestään liian monimutkainen prosessi.
Höh, miten niin mahdoton? Kreationismin kanssa
samanarvoinen on Kalevalan Sotkan muninta
Et vastannut tuohon bigbangiin
Taas Kaizu esitti väitteitä, joita ei pysty
perustelemaan. Kaizu on toivoton. Hän perustelee
asioita uusilla perustelemattomilla asioilla.
Oikea selittämisen ihmelapsi.
Ei se ole asian tai mielipiteen perustelemista,
että perusteena tarjoaa mielipidettä tai omaa
uskoaan.
Siunausta ja mielenrauhaa Pakanalle
Tässä on suora lainaus eräästä tekstistä, jossa
puhutaan eri tietoteorioista. Tekijää en muista,
koska olen ottanut tekstin juuri näiltä
kyseisiltä sivuilta. Jos joku tunnistaa tekstinsä
omakseen niin toivon että et ainakaan mieltäsi
pahoita. Mielestäni tämä teksti kuitenkin osuu
juuri nappiin pohdittaessa sitä mikä on oikeaa
taikka väärää tietoa. Onko itse asiassa väärää
tietoa laisinkaan, jos niin asioita halutaan
lähestyä?
USKOMINEN JA TIETÄMINEN (Psykologiaa)
Kerron tässä oman näkemykseni uskonnoista ja
siitä mitä ne ovat tietämisen neljässä eri
muodossa. Nimitän näitä muotoja itse
tietoteoriaksi - eli tarkoittaa sitä minkälaisia
eri tietämystasoja maailmassa on. En tiedä mitä
nimitystä tästä samasta asiasta käytetään
psykologiassa tai muissa tieteissä, mutta tässä
on kuitenkin oma versioni yksinkertaisesta
asiasta.
Tämän tietoteorian pistän tähän siksi koska olen
huomannut kuinka kiivasta sotaa täällä käydään
eri näkemysten välillä. Mielestäni ei ole
mitenkään ymmärrettävää miksi näin on, koska
uskominen on tietämisen lajina epävaraa tietoa
josta kiisteleminen on toisinsanoin aivan turhaa
(ei tietoa - turha väitellä). Kun ateistit ja
uskovaiset käyvät täällä sanallista sotaansa niin
haluan tuoda ilmi juuri sen seikan uskonnoista -
ja kertoa sen kaikille mitä ne mielestäni ovat.
Vaikka ateisti väittää että Jumalaa ei ole
olemassa niin toisinsanoin tämä asia voitaisiin
ilmaista myös siten että hän uskoo Jumalan
olemattomuuteen - eli he vain uskovat siihen,
että Jumalaa ei edes ole olemassa. Tämä on siis
vain uskomus, jota ei ole pystytty todistamaan -
eli Jumalan olemassaolo on yhtä todennäköistä
kuin se että sitä ei olisikaan.
Tietäminen ja uskominen ovat eri asioita
keskenään. Uskoa voi sattumanvaraisiin
ilmaisuihin tai tietoihin, joita voidaan pitää
yhtä hyvin totena tai valheena - näkökulmasta ja
asian laadusta tietysti riippuen; onko asia
itsestäänselvyys vai epävarma, eri tulkinnoille
tilaa antava.
Tietämistä on neljänlaista.
- 1. Tietoa, jonka voi itse tietää mutta muut
eivät voi sitä tietää - yleensä tämä tarkoittaa
uskontoa tai jotakin sellaista tietoa jota ei ole
muille tuotu ilmi syystä tai toisesta ja johon ei
voida uskoa ellei sitä itse pystytä kokemaan.
- 2. Tietoa, jota itse ei voi tietää, mutta muut
voivat sen tietää. - Tämä on esimerkiksi tietoa,
jota ateisti ei voi tietää Jumalasta, mutta sen
sijaan uskovat tietävät.
- 3. Muut tietävät ja tiedän myös itse. - Tämä
on tietoa, jonka kaikki tietävät. Tämä on
yksinkertaista tai itsestään selvää tietoa jota
ei voida kumota - uskontoon katsomatta.
- 4. Minä en tiedä, eikä tiedä kukaan muukaan.
Tämä on yleensä tietoa, jos puhutaan
yliluonnollisesta kuten esimerkiksi kuolemasta -
sen jälkeisistä tapahtumista. Näistä tapahtumista
ei voida tietää varmasti mitään. Ei ateistit sen
paremmin kuin uskovaisetkaan.
Nämä kaikki väitökset voivat tuntua uskomiselta
eivätkä tietämiseltä, mutta uskomisella
tarkoitetaan kuitenkin jotakin sellaista mitä ei
voida tietää tai ainakaan muut eivät voi tietää
kyseiseen tietoon uskovan lisäksi. Uskon tieto on
tietoa, jota ei voida varmaksi tietää ja jota ei
voida myöskään todistaa vääräksi tai oikeaksi.
Varmaksi tietäminen on sen sijaan hyvin
perusteltua ns. todistettua uskomista - yleensä
vaikeasti kiistettävissä olevaa. Uskontoon
uskominen on itsenäistä tai sanottaisiinko
itsetietoista tietämistä, josta kenenkään muun ei
tarvitse tietää, eikä myöskään voida tietää
sellaisenaan kuin ne sen tietävät jotka kyseiseen
uskontoon tai epämääräiseen tietoon uskovat. "Ei
uskova henkilö ei voi kumota uskovan tietoa
uskostaan sellaiseen asiaan mitä ei voida
todistaa muilla konsteilla kuin uskolla." Siispä
ei ole mitään syytä lähteä kiistelemään jonkun
muun henkilön uskonnollisista vakaumuksista - ne
ovat aina yhtä mahdollisia kuin omat näkemykset
sellaisesta mitä ei voida mitenkään todistaa
vääräksi tai oikeaksi.
-----------------------
- Niin, eikö tuo vain olekin kaiken järkevin tapa
pohtia toisen uskoa uskontoonsa? Ei ole järkevää
lähteä kumoamaan kenenkään uskoa uskoonsa.
Siispä, kuten tuossa edellisessä tekstissäkin
sanottiin niin vihamielisellä lähestymisellä
toisen ihmisen uskontoa, ei saavuteta muita kuin
huonoja tuloksia.
-----------------------
Vaikka uskonto ei pystykään tarjoamaan
tieteellistä vastausta eri kysymyksille joita
voitaisiin esittää esimerkiksi olemassaolosta,
niin antaahan uskonto tietyllä tavalla oman
vaihtoehtonsa monien muiden selitysten joukkoon
tälle pulmalle. Eihän tiedekään pysty
ratkaisemaan olemassaolon perimmäistä pulmaa,
joten uskonto on ehkä sittenkin kaiken loogisin
ja yksinkertaisin tapa selittää olemassaoloa -
varsinkin niille henkilöille tämä on hyvä
ratkaisu, jotka eivät edes ole kiinnostuneita
tieteellisestä näytöstä ja perimmäisistä
tieteellisistä oletuksista olemassaolon syiksi.
> Minäkin olen vain kieroon kasvanut puu, jossa
Jumalalla on oikomista. Hän voisi oikoa minut
hetikin, muuta en kestäisi sitä.
Niin, monet tässä yhteiskunnassa kasvavat
kieroon. Se on väistämätöntä nykyaikana. Yleisen
suvaitsevuuden ja otteen hellitessä tämä näkyy
eräänlaisena suorana heijastuksena juuri
ensimmäisenä lapsissa. Olisiko vielä joskus
viisikymmentä vuotta takaperin kuviteltukaan,
että nuori olisi voinut sanoa vanhemmilleen
suoraan päin naamaa "haista vittu" yms. Ei
todellakaan. Tähän syynä ovat turha lepsuilu
kasvatettaessa lapsia. Nykyajan vanhemmat antavat
lapsilleen aivan liian paljon periksi. Myös
nykyajan kiireellä ja tekniikalla on osansa tähän
kehitykseen. Monilla vanhemmilla ei nykyaikana
ole läheskään riittävästi aikaa lapsilleen töiden
taikka muiden menojen vuoksi. Tutkittaessa mitkä
olivat nuoren mielestä mukavimmat ja parhaiten
mieliin jäädyt kokemukset vanhempiensa kanssa,
olivat yleensä vain normaalit koti-illat, jolloin
kaikki perheenjäsenet olivat koolla. Mukavimmat
muistot eivät suinkaan olleet huvipuistoretket
yms. kuin voisi alkujaan olettaa. Mitä tämä
kertoo nykyajan elämänmenosta?
> Onko Jeesus rinnallasi kulkemassa?
Vain luoja tietää. En todellakaan osaa vastata
tuohon kysymykseen. Voin vain toivoa, että olisi,
mutta enpä osaa sanoa.
1. Olet siis kykenemätön perustelemaan asioita.
Hietät vain vanhan väitteen tueksi uuden, saman
arvoisen väitteen.
2. Nyt sanot, että ne profetiat, joiden oli määrä
toteutua. Viimeksi sanoit, KAIKKI. Päätä jo!
3. Luulenko, että noin moni valhe pysyisi salassa?
Tiede ja lääkärit eivät tunne mitään eri pituisten
jalkojen kasvamista saman pituisiksi. Jos tuntee,
kerro lähde joko kirjallisuudessa tai
internetissä. Väitteesi ovat saman arvoisia kuin
urbaanit legendat niin kauan kun et voi todistaa
muuten kuin sillä, että sinä tiedät asian. Fiksu
ei lähtisi julkisuudessa väittämään oikeanakaan
pitämäänsä asiaa, jos tietää ettei kykene asiaa
todistamaan.
4. En todellakaan loukkaa ketään kaveriasi, en
fiksua enkä epäfiksua. Sinä esitit urbaanin
legendan, et mitään, minkä voisi tarkistaa. Taas
juttelet aivan pehmoisia.
5. "On olemassa henkivaltoja..." Taas esitit
totena väitteen, jota ei voi todistaa. Lisäksi,
jos tuo olisikin totta, niin se ei todista mitään
kristinuskosta, kristinusko ei ole erityisasemassa
henkivaltojen suhteen. Varsinkin hengellisten
kokemusten määrässä kristinusko ei ole kärkipäässä.
Suuri pamaus on tieteellinen teoria, ei sitä
faktana ole tiedemiehet esittäneetkään. Siksi
minun ei tarvitse ottaa siihen kantaa. Sinä esität
uskonasiat faktana.
Menee vähän asian vierestä, mutta lääketiede ei
tunnusta eikä osaa selittää ihmeparantumisia tai
esirukouksen apua parantamisessa. Usko ja tiede
ei kuulu yhteen. Siinä menisi lääkäriltä maine
kollegojen silmissä. Jos tällaista tulee vastaan,
siitä ei eteenpäin höpistä.
Mutta uskovaispoppoot laittaisivat ko. tapauksen
lehtiin röntgenkuvien kera. Sellaista ei vain ole
nähty.
Lastenkasvatus on todellakin mennyt hakoteille.
Toivot, että Jeesus olisi vierelläsi. Se riittää,
Hän kuulee pyyntösi. Häntä ei tarvitse polvollaan
anoa, vaan Hän tulee elämääsi, kunhan sitä
vilpittömästi pyydät.
Hän auttaa kaikkia, jotka haluavat, eikä hylkää
ketään.
Jänkäti jänkäti.
Tottakai esitän jeesuksen faktana, koskapa
minulla on henkilökohtainen suhde Häneen.
Haluaisin, että sinullakin olisi.
Usko on uskoa ja tieto tietoa. Tiedon avulla ei
ole menestytty, uskvat taas perivät totuuden
valtakunnan. Totuus on Jeesus.
Tätä sen Vappu Taipaleen LSD -retostelu sitten teetti. Ensimmäinen innostunut kokeilija kuvailee reissuaan.
Miten voi olla äijä, jos on syntynyt -85? Minun
poikani on syntynyt -89 ja hän on vielä aivan
täysi lapsi, onnekseen.
Aika omituinen kysymys, johon minulla ei
todellakaan ole vastausta. Mietipä hetki tuota
asiaa niin ehkäpä löydät vastauksen jostakin
mielesi syvyyksistä.
Ellet sitten ole samankaltainen "varhaiskypsä"
kuin minäkin. Muutin pois kotoani jo 15-
kesäisenä, mutta onneksi tajusin silti opiskella.
Tosin se opiskelu jatkuu edelleenkin, nyt yli 20
vuotta myöhemmin.
Anteeksi, jos loukkasin, ihmettelin vain
varhaiskypsyyttäsi, jos todella olet noin nuori.
Tyttäreni on syntynyt -87 ja en voisi
kuvitellakaan edes hänen kirjoittavan jotain
tuollaista - leikkii vielä ihan tyttösten
leikkejä, onneksi.
Tosin itse jouduin kypsymään varhain, koska
naapurin mies raiskasi minut ollessani 11-
vuotias, joten kasvoin tähän synkkään maailmaan
aivan liian varhain. Toivottavasti sinulla ei
ole samankaltaisia kokemuksia takanasi?
> Ellet sitten ole samankaltainen "varhaiskypsä"
kuin minäkin. Muutin pois kotoani jo 15-
kesäisenä, mutta onneksi tajusin silti opiskella.
Tosin se opiskelu jatkuu edelleenkin, nyt yli 20
vuotta myöhemmin.
Tajuan kyllä opiskella. Suuntaukseni on lukioon
syksyllä. En tiedä, olenko varhaiskypsä, eiköhän
se ole aivan katsojasta kiinni miten haluaa asian
tulkita. Jokainen kypsyy omaa tahtiaan, jokuset
eivät kypsy joillakin osa-alueilla koskaan koko
elämänsä aikana, kun taas toiset ovat jo valmiita
10 -vuotiaina, mutta sekin on vain
tulkintatavasta kiinni mitä pitää kypsymisenä ja
mitä ei. Minun tarkoituksenani ei ole lähteä
vielä pitkiin aikoihin kotoani. Aika näyttää sen
mitä teen. Miksi muuten lähdit kotoasi 15 -
vuotiaana?
> Anteeksi, jos loukkasin, ihmettelin vain
varhaiskypsyyttäsi, jos todella olet noin nuori.
Tyttäreni on syntynyt -87 ja en voisi
kuvitellakaan edes hänen kirjoittavan jotain
tuollaista - leikkii vielä ihan tyttösten
leikkejä, onneksi.
Et onnistunut loukkaamaan ja tuskin siihen näin
internetin kautta pystytkään. Miksi et voisi
kuvitella tyttäresi kirjoittelevan täällä? Hän on
kyllä minua vielä kasivuotta nuorempi, mutta
itse aloin käymään joskus 13-14 -vuotiaana täällä
kirjoittelemassa ensimmäisiä tarinoitani, tosin
nuortenpalstalla. Miksi muuten lisäät tuonne
loppuun tuon "onneksi"? Etkö halua niin sanotusti
lastesi kasvavan?
> Tosin itse jouduin kypsymään varhain, koska
naapurin mies raiskasi minut ollessani 11-
vuotias, joten kasvoin tähän synkkään maailmaan
aivan liian varhain.
Kuulostaa hyvin epäuskottavalta, mutta jos tuo on
totta niin otan osaa. Jos raiskaus on totta niin
onko se yksi osatekijä syynä siihen, että jouduit
lähtemään kotoasi jo 15 -vuotiaana?
> Toivottavasti sinulla ei
ole samankaltaisia kokemuksia takanasi?
No eipä onneksi ole vaikka takanani onkin
monenlaista muuta ikävää kerrottavaa. Minua on
joskus vuosia sitten kiusattu, kun muutin
vieraalta paikkakunnalta nykyisille
kotialueilleni. Yläasteelle kolme vuotta sitten
siirryttyäni tilanne kyllä onneksi rauhoittui.
Hyvä, että aiot opiskella!
Haluan toki lasteni kasvavan, mutta en toivoisi
heidän joutuvan kasvamaan aikuisuuteen yhtä
raa'alla tavalla kuin mihin itse jouduin silloin
11-vuotiaana. Se tarina oli tosi.
Valitettavasti.
Kaikkea hyvää elämääsi!