ihan sekaisin raskausviikoista.

kirjoitin tän jo toiseen kohtaan, mut tää taitaakin olla oikea paikka..

Pikkasen siis tarviisin tulkinta-apua, kun nyt ei oikein suostu aivot raksuttamaan. Epäilen siis olevani raskaana, yhdynnästä on kolme viikkoa, mutta viimeisistä kuukautisista n. 2.5kk (olen syönyt e-pilleri-liuskoja putkeen). millä raskausviikolla olen?
3121
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Eipä niitä raskausviikkoja voi edes suunnilleen määrittää, jos ei tiedä niitä kuukautisten alkamispäiviä.

Jos viime yhdynnästä on 3 vk, sen mukaan raskausviikkoja olis 5 0. Viime kuukautisten alkamispäivästä (2,5 kk= 10 vk) niin raskausviikkoja olisi 10 0.

Kantaa en ota yhtälöön e-pillerit raskaana.

Äänestä

Jos ainoa potentiaalinen "raskaaksituloyhdyntä" on tuo kolmen viikon takainen, olet enintään 5 0, mahdollisesti muutaman päivän vähemmän jos siittiöt ovat odotelleet sisuksissasi munasolun irtoamista.

Jos taas oletkin tullut raskaaksi jostain muusta yhdynnästä, asia on kimurantimpi. Joka tapauksessa: tee raskaustesti TÄNÄÄN, älä ota enää pillereitä jos testi plussaa (vaikka ei niistä sikiölle ole haittaa ollut, mutta eipä sinulle hyötyäkään...), ja soita äitiysneuvolaan ja varaa aika ultraääneen -> varmistetaan raskaus, sen kesto ja sijainti, riippumatta siitä miten tahdot asian kanssa toimia. Mitä pikemmin sen parempi, koska jos olet jo 11. viikolla (ne 2,5kk takaiset menkat) niin JOS haluaisit sikiöseulontoja tai harkitset raskauden keskeyttämistä niin sopisi alkaa varailla aikoja...

Äänestä

Kuukautisten ekasta päivästä lasketaan raskaus. Hedelmöitys pitäisi tapahtua ovulaation aikana, jos olet siis olluit yhdynnässä sen aikana. Kannattaa tehdä apteekista ostettu raskaustesi

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liianvaikeaa kirjoitti:

kirjoitin tän jo toiseen kohtaan, mut tää taitaakin olla oikea paikka..

Pikkasen siis tarviisin tulkinta-apua, kun nyt ei oikein suostu aivot raksuttamaan. Epäilen siis olevani raskaana, yhdynnästä on kolme viikkoa, mutta viimeisistä kuukautisista n. 2.5kk (olen syönyt e-pilleri-liuskoja putkeen). millä raskausviikolla olen?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu