copypaste

z.o

6 Vastausta 31 Lukukertaa
Rasismi järkevää ja tuloksellista

Tilaa palstan RSS-syöte
Aloita uusi keskustelu
Poista kirosanafiltteri käytöstä

Yhteiskuntatutkija
5.8.2002 11:37
-1
Rasismi on järkevää ja tuloksellista toimintaa

Päin vastoin kuin luullaan, niin suomalainen rasismi on järkiperäistä toimintaa, eikä irrationaalisten tunteiden aiheuttamaa vahingollista virhetoimintaa, kuten virallisesti asia nähdään. Suomalainen rasismi on lisäksi hyvin onnistunut päätavoitteessaan, eli rasistinen toiminta on siis tuottanut tulosta.

Miksi tätä ei ole aiemmin tunnustettu, johtuu siitä, että rasismia on käytännössä Suomessa tutkineet ja käsitelleet valtion palkkalistoilla olevat naiset, joilla on ollut se puute, että he ovat kasvatuksestaan ja naiseudestaan johtuen estyneitä puhumaan ja kirjoittamaan seksistä, ja näin ollen he eivät ole pystyneet puuttumaan lainkaan rasismin ytimeen, eli seksiin.

Kaikille meille on tuttua, miten suomalainen rasismi syntyi. Ulkomailta tänne tuli miehiä, jotka alkoivat iskeä suomalaisia naisia ravintoloissa tai muuttivat naisten mukana tänne. Tästä kehittyi hyvin nopeasti rasismin ideologinen ydin, joka oli sen estäminen, että ulkomaalaismiehet veisivät suomalaismiehiltä naiset. Niinpä suomalaiset miehet alkoivat kollektiivisesti luoda ulkomaalaisista kielteistä meilikuvaa. Tavoitteena oli luoda yleinen mielipide, jonka mukaan ulkomaalainen mies on kaikin puolin kielteinen, huono ja vaarallinen vaihtoehto suomalaiselle naiselle. Aina tämä tietoinen päämäärä ei ole niin selkeä ja selvästi lausuttu ääneen miesten keskuudessa, mutta miehet kuitenkin kokevat yhteiseksi tehtäväkseen suomalaisen naisen ja ulkomaalaisen suhteiden torppaamisen.

Tämä on rasismin ydin.

Lisäksi väitän, että tässä tavoitteessa on onnistuttu hyvin, ja hyvin suuri osa suomalaista naista on omaksunut ulkomaalaisvihamielisiä asenteita, ja suhtautuvat hyvin varauksellisesti maahanmuutajamiesten lähestymisiin. Jopa äidit ovat alkaneet siirtää kielteistä seksuaalista asennoitumistaan ulkomaalaisiin tyttärilleen. Rasismi siis toimii ja tuottaa toivottuja tuloksia.

Aivan käytännön esimerkki on juuri tämän päivän tilanne: 18.9.2007
Äskettäin tapahtuneita ulkomaalaisten raiskaajien tapauksia tuodaan esille ja toistetaan eri tavoin miesten toimesta, ja jatkuvalla syötöllä varoitetaan suomalaisia naisia ulkomaalaisten miesten vaarallisuudesta ja taipumuksesta raiskata naisia ja alaikäisiä tyttöjä. Suomalaiselle naiselle lähetetään koko ajan viestiä, että jos lähdet ulkomaalaisen miehen mukaan, niin saat vain syyttää itseäsi, jos tulet raiskatuksi. Eikä ole mikään ihme, jos tällä muokkauksella ei ole toivottuja tuloksia suomalaismiesten kannalta.


z.o
18.7.2011 03:14
0
Sulje
en tajuu!

Tuo viesti on otsikon mukaan päivätty:

Yhteiskuntatutkija
5.8.2002 11:37

Tekstissä kuitenkin lukee:

"Aivan käytännön esimerkki on juuri tämän päivän tilanne: 18.9.2007
Äskettäin tapahtuneita ulkomaalaisten raiskaajien ...."

Sitäkään en tajuu vieläkään, kun kerran kommentoin johonkin Moverin löpinöihin, niin tämä vastasi siihen viestii n 5 minuuttia ennen kuin olin sen lähettänyt omalta koneeltani tänne suoleen.


z.o
18.7.2011 03:17
0
Sulje
missä vítussa kaikki on taas, kun ei mitään tapahdu.


Mover
18.7.2011 07:13
0
Sulje
Heh!

Aïvan samaa mieltä...!

"Eikä ole mikään ihme, jos tällä muokkauksella ei ole toivottuja tuloksia suomalaismiesten kannalta."


z.o
18.7.2011 09:20
0
Sulje
no mikäs se sinun 'neuvo' sitten olisi, etteivät suomalaisneidot antautuisi mustan miehen raiskattaviksi, kun noi naurattaa.


z.o
18.7.2011 09:36
0
Sulje
tuosta tulikin mieleen, että montakohan lesboa mustat afrikkalaiset ovat Suomessa raiskanneet. Vai voisiko olla niin, että ne pystyvät vainuamaan heteronaisen kiiman ja astuvat pelkästään niitä. -mutta, voihan periaatteessa lesbokin synnyttää.

Tähän liittyvä jatkokysymyskin on mielessä, joka koskee homoja, mutta siitä myöhemmin.


z.o
18.7.2011 09:49
0
Sulje
sellainenkin tuli tässä nyt mieleen, kun näitä afrikkalaisia tänne tuodaan oikein perheittäin johonkin keskuksiin, jossa ne asuu suurissa laumoissa ja niillä kun on niin kovat panohalut jatkuvasti, että mitähän ne siellä iltaisin keskenään touhuaa, milloin eivät ole kylillä vaanimassa suomineitoja.

http://www.youtube.com/watch?v=VXuad_xxkHA

.


z.o
18.7.2011 10:22
0
Sulje
tyhmemmille tiedoksi, että eihän se tietenkään mitään rasismia ole, jos musta néékéri panee väkisin vaalean suomineidon. Se on rikollista ja rasismia, jos suomalainen mies yrittää estää nämä väkisinmakaamiset.


z.o
18.7.2011 10:24
0
Sulje
siis näitten hyysäriämmien mielestä.

2

165

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • z.o

      tuo 5000 merkin raja on kyllä ihan perseestä. Eihän tänne pysty mihinkään asiallisesti ja perustellusti kommentoimaan tuolla merkkimäärärajoituksella.

    • z.o

      niin siis...

      Moverille vaan, että kopioin tämän jo valmiiksi ihmisoikeudet-, globalisaatio-, kehitysmaa ja kehitysapu- ja sananvapauspalstoille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      29
      2854
    2. Jos vedetään mutkat suoraksi?

      Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar
      Sinkut
      106
      2651
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      28
      2365
    4. Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia

      Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.
      Maailman menoa
      49
      1904
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      14
      1493
    6. Miten must tuntuu

      et sä ajattelet mua just nyt
      Ikävä
      32
      1463
    7. Kun et vain tajua että

      sua lähestytään feikkiprofiililla :D Hanki aivot :D m-n
      Ikävä
      177
      1183
    8. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      102
      1173
    9. En vain unohda

      Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.
      Ikävä
      71
      1015
    10. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      81
      958
    Aihe