Milloin pitää alkaa rajoittaa painavien nostelua?

Laatikoita ja muovikasseja.......Koiraa en enään nostelisi eikä pieni kuitenkaan ole. En oikee kait osaa päätellä mikä on niin painava, että pitää antaa toiselle henkilölle kannettavaksi. Raskauden loppuvaihe ei ole vielä....
621811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mulla on menossa 39. raskausviikko ja kantelen kyllä vielä ostoskasseja ihan normaalisti ja siirrän puolison kanssa huonekaluja sillä kriteerillä mikä ei pahalta tunnu. Ja mulla on se onnekas tilanne, että mikään ei oikein tunnu pahalta.

Olen ajatellut, että kyllähän sitä muuta kuin esikoistaan odottavat äidit kantelee sitä taaperoakin VOINNIN MUKAAN ihan loppuun asti, joten luulisi sen voinnin rittävän mittariksi?

Keskiraskaudessa kävin vielä Bodypump-tunneillakin normaalisti.

Nostaa varovasti, jaloilla eikä selällä, jännittää hyvin lantionpohjan lihakset, ei riuhtaisevia liikkeitä, välttää kaikkea mikä koskee tai tuntuu epävarmalta.

Äänestä

Mulla menossa rv 34, ja nostelen kaikkea mikä "tuntuu hyvältä". Kauppakasseja on pakko nostella (kukas ne kantaisi kun mies on töissä??), kastelen kukkia isolla kannulla jne. Ja lisäksi kannan välillä 3-vuotiasta 17 kg painavaa esikoista, tosin en pitkiä matkoja, mutta välillä tuo pyytää syliin jos on paha mieli tai ei muka jaksa kävellä. Ajatteli kyllä jatkaa samalla linjalla niin kauan kuin kantamisesta ei tule paha olla. Esikoista odottaessa kannoin kauppakassit kotiin vielä samana päivänä kun lähdettiin synnärille. Mulla ei ole ennakoivia supistuksia ollut ekassa eikä tässä raskaudessa, joten senkin takia olen uskaltanut nostella ja kannella.

Äänestä

Kauppakassit tulee kannettua tai rattaitten alle laitettua, ei omaa autoa, 2-vuotiasta kannanna joka päivä, eli semmoista 13kg painoista. Kortisonit sain avautumisen takia 28 viikolla ja nyt mennään viikkoa 38. Että miten sen sitten ottaa,pakko on niin pakko on. Hyvä yleis-ja lihaskunto on, että vaunujen kanssa paahdetaan, vaikka lihavimmat naapurit eivät jaksa kävellä itse edes mäkeä ylös pihaan.

Äänestä

Liikuntavammaisen omaishoitajana en oo hirveästi voinut miettiä kuinka paljon saa - ei saa - nostella, täytyy vaan pyrkiä pitämään asennot hyvinä kuten aiempi kirjoittajakin sanoi. Olen ollut siitä onnekas, ettei mitään ennakoivia supistuksia tms. ole tullut, joten enköhän jatka nostelua loppuun saakka...

Äänestä

Minä kysyin aikoinani neuvolantädiltä että saanko kantaa muuttolaatikoita (kun kaikki aina vouhottaa että raskaana ei saa kannella painavaa) neuvolatäti vastasi tähän "olet raskaana, et sairaana, voit elää aivan normaalia elämää oman jaksamisen rajoissa" Näiden sanojen jälkeen kantelin muuttolaatikoita (joita jaksoin hyvin nostaa) siinä missä muutkin :)

Äänestä

Kantaminen ja nostaminen kannattaa tehdä aina omaa vointia kuulostellen. Eli jos selkään tai mahaan sattuu, supistelee tai jälkeenpäin on muutakin kuin lievää lihaskipua, niin silloin on syytä keventää. Kuitenkin yksittäiset kivuttomat harjoitussupistukset ovat normaaleja koko raskauden ajan.

Noin suuntaviivoina voisi sanoa raskauden ensimmäisellä kolmanneksella ei ole mitään rajoituksia. Toisella kolmanneksella ei kannata nostaa tai kantaa enempää kuin on tehnyt ennen raskautta säännöllisesti. Lisäksi ihan omien voimien äärirajoilla olevia nostoja on syytä välttää. Viimeisellä kolmanneksella kannattaa vointia kuulostella erityisen tarkasti, jos vähänkin tuntuu hankalalta, niin vähänkään raskaammat hommat kannattaa minimoida.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Raja? kirjoitti:

Laatikoita ja muovikasseja.......Koiraa en enään nostelisi eikä pieni kuitenkaan ole. En oikee kait osaa päätellä mikä on niin painava, että pitää antaa toiselle henkilölle kannettavaksi. Raskauden loppuvaihe ei ole vielä....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu